Mikä on viimeisin tyhmä ostoksesi?
Meille ostettiin kahvimylly. No ei ois kannattanut.
1. Siitä lähtee kamala meteli, eli keitä siinä sitten aamuvarhaisella kuppi kahvia, herätät kaikki.
2. Kahvipavut ovat kalliita (no sen tiesin ennen myllyä)
3. Vastajauhettu kahvi on tajuttoman sähköistä, siksi se onnistuu leviämään joka paikkaan.
4. En huomaa kahvin maussa kovinkaan isoa parannusta normikahviin.
Kommentit (674)
H&M alesta kiireessä ostin sovittamatta housut ja hameen. Koon piti olla sopiva, kun samaa kokoa olen ennenki ostanut. No ei ollu, kummatkaan ei vyötäröltä sovi kiinni. Harmittaa, ehdin repiä laput irti ja kadotin kuitin. Lisäksi tunnen itseni omituisen muotoiseksi, kun ei normikokoiset housut mee jalkaan.
Katsoin Netflixistä elokuvan, jossa ihana näyttelijä Irffan Khan teki naisen kanssa palapelejä. Innostuin sitten ostamaan palapelimaton ja jättipalapelin, 3000 palaa....
Kansikuvan mukaan ei pitänyt olla toivoton tapaus (esim. en nyt mitään taivasta ja metsää tai esim. sataa minionia ostaisi), mutta ei tuosta kyllä tule mitään. Tein viikon joululomalla, ja nyt voin tunnustaa itselleni että en tule sitä ikinä saamaan valmiiksi.
Ostin kortsuja laatikollisen, vaikka kotona on sukupuolielämä ollut kuollutta jo pitkän aikaa. Aattelin kai, että massa myy ja käy kaupaksi, vähän kuin valintamyymälässä.
Joulusuklaata 80 % alesta. Söin suklaata nälkään ja se näkyy heti painossa.
Robotti-imuri. Imuroi pitkään ja on meluisa. Ei otan nurkista hyvin. Imuroisin itse nopeammin ja paremmalla lopputuloksella.
Voisin tietenkin laittaa sen päälle kun en ole kotona, mutta käy sääliksi kissaani joka vihaa robotin melua yhtä paljon kuin minä. :D
Vierailija kirjoitti:
Innostuin tekemään creme bruleetä (sorry jos on väärin kirjoitettu) noin 10v sitten. Piti tietenkin ostaa sellainen pieni "liekittäjä" jolla saa ruskistettua sen pinnan sokerin. No kerran tuli käytettyä. Kertokaa jos keksitte sille muita käyttötarkoituksia, tuolla kaapissa se on turhan panttina edelleen.
Sushiin tulevan lohen saa sillä sopivasti hiukan paahdettua - joo, ei niin usein tule minunkaan tehtyä. Jos on omaa pihaa, sillä voi polttaa rikkaruohoja kivetyksien väleistä. Useammin olen kyllä tehnyt creme bruleeta kuin näitä muita juttuja 😀
Tästä on jo aikaa. Ostin maniapäissäni discovalot pyörivine palloineen kylpyhuoneeseeni. Tämän jälkeen en ole ostanut mitään näin typerää.
Lahja ämmälle. Ylpistyi vaan ja lakkasi itsekkin saamasta. Lose-lose. Älä osta ikinä lahjaa suomalaiselle naiselle.
Viimeisin oikeasti ostettu tyhmin ostos oli kirpparilta pehmolaamaompelusetti. Täh.
Tee nyt se pehmolaama ja laita kuva tänne, että muutkin nähdään mikä tämä pehmolaama oikein on :)
Tiedä mikä hittituote siitä vielä tulee. Keräilyharvinaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vesi- ilmalämpöpumppu.
Minkä merkkinen & miksi? Onko liian pieni todelliseen tarpeeseen vai tarkoitettu eteläisempiin maihin?
Siriina kirjoitti:
Kaikista halvoin läppäri. Akku ei kestä mitään.
Äidinkielen korjaus: halpa, halvempi, halvin.
Ei halvoin
Yx23 kirjoitti:
Lahja ämmälle. Ylpistyi vaan ja lakkasi itsekkin saamasta. Lose-lose. Älä osta ikinä lahjaa suomalaiselle naiselle.
Äidinkielen korjaus: Itsekin-sanassa on vain yksi k-kirjain.
Ps. Aika monessa muussakin sanassa pn vain yksi k-kirjain, mutta monet kirjoittavat virheellisesti kahdella k:lla. Ikävää nähdä kirjoitusvirheitä. Ilmeisesti koulussa ei ole viihdytty.
Vierailija kirjoitti:
Ihanan lämpöiset talvisaappaat, sisällä paksu pörrökarva varpaita lämmittämässä ja korkea varsi. Näyttävätkin hyvältä mutta ovat ihan järkyttävän liukkaat kunnon pakkaskelillä. Ilmeisesti etelän oloihin suunniteltu kuitenkin. Lisäksi vetoketjun paikka varressa on leikattu niin kieroon että kuluttaa vetoketjun rikki hetkessä. Kun vein vaihdettavaksi suutari totesi että ei tule kauaa kestämään. Olivat vielä tosi kalliit saappaat :(. Mistä ihmeestä saisi hyvät talvisaappaat jotka ei olisi ihan susirumat?
Näin joskus itselläkin, kivat ja lämpimät talvikengät mutta liukkaat pohjat, aina pitäisi nähdä vaivaa ottaa liukuesteet mukaan. Kumma ettei pitäviä pohjia löydy Suomen oloissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
'Tilasin kaksi Iittalan uutuusmaljakkoa, hinta 299 euroa kappale. Onneksi on mahdollisuus palauttaa.
Miksi yleensä pitää tilata jotain maljakkoja? Eikö maljakkotarpeen iskiessä (esim. 50-vuotispippaloiden alla) voi vain painua markettiin ja ostaa paria perusmaljakkoa lisää niiden noin 50 aiemmin hankitun maljakon jatkoksi'
Itse olen pippaloiden alla käynyt kirpparilta/kierrätyskeskuksesta noutamassa laatikollisen maljakoita. Hinta on ollut pari euroa maljakkoa kohden. Juhlien jälkeen olen palauttanut maljakot takaisin kierrätyskeskukseen.
Kirppareilta ja marketeista löytyy kivoja maljakoita varmasti. Luulen viestin kirjoittaneen tarkoittavan Aalto-maljakon vanhaa erilaisempaa mallia, joita tuli myyntiin rajattu erä. Iittalasta ja hinnasta päättelin. On toki maljakko, mutta myös keräilytuote, ostaisin, jos ei olisi noin hintava 🙂
Päättelit aivan oikein, bumerangin muotoisesta maljakosta on kysymys. Ne ovat vielä matkalla, joten en osaa lopullisesti sanoa, teinkö tyhmän ostoksen. Enemmänkin ajattelin tilausta tehdessäni maljakkoa keräilytuotteena kuin käyttömaljakkona.
Salta katten -karkkipussi, se keltainen. Reseptiä oli muutettu, ei ole lainkaan niin hyvää enää. Kerran kuukauteen ostanut karkkia ja nyt tuli paha pettymys entisestä herkusta.
Vierailija kirjoitti:
Pari vuotta sitten ostin Kuubasta kolme pulloa laadukasta rommia, en tiedä miksi.Emme juo edes alkoholia, tuolla ne nököttää yläkaapissa rivissä.
Antaisin lahjaksi jollekin joka arvostaa?
Kahvimyllyn sain lahjaksi vajaa 10v. sitte. Siitä lähtien olen joka päivä jauhanut papuni. Ei voi verrata jauhettuun kahviin.
Vikaostos oli liian pieni talvitakki. Koko 38 vaikka 40 ois ollu parempi. Nyt mennään ohuemmalla takilla tämä talvi. En osta uutta ku tarkenee. Tai sit laihdutan sen yhden koon..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
'Tilasin kaksi Iittalan uutuusmaljakkoa, hinta 299 euroa kappale. Onneksi on mahdollisuus palauttaa.
Miksi yleensä pitää tilata jotain maljakkoja? Eikö maljakkotarpeen iskiessä (esim. 50-vuotispippaloiden alla) voi vain painua markettiin ja ostaa paria perusmaljakkoa lisää niiden noin 50 aiemmin hankitun maljakon jatkoksi'
Itse olen pippaloiden alla käynyt kirpparilta/kierrätyskeskuksesta noutamassa laatikollisen maljakoita. Hinta on ollut pari euroa maljakkoa kohden. Juhlien jälkeen olen palauttanut maljakot takaisin kierrätyskeskukseen.
Kirppareilta ja marketeista löytyy kivoja maljakoita varmasti. Luulen viestin kirjoittaneen tarkoittavan Aalto-maljakon vanhaa erilaisempaa mallia, joita tuli myyntiin rajattu erä. Iittalasta ja hinnasta päättelin. On toki maljakko, mutta myös keräilytuote, ostaisin, jos ei olisi noin hintava 🙂
Päättelit aivan oikein, bumerangin muotoisesta maljakosta on kysymys. Ne ovat vielä matkalla, joten en osaa lopullisesti sanoa, teinkö tyhmän ostoksen. Enemmänkin ajattelin tilausta tehdessäni maljakkoa keräilytuotteena kuin käyttömaljakkona.
Teit hyvän ostoksen! Ne maljakot on jo myyty loppuun. Varma keräilyhitti myöhemmin ja arvo tulee nousemaan. Sitäpaitsi on todella hienot maljakot 😊 Säästä myös pakkaukset.
Vauvan sukat on ihan parhaat! Sidot sukat koiran tassuihin sillä koirien "tarrateipillä", toimii! Oikeat koirantossut pysyy tosi huonosti paikallaan.