Mistä tämä valtava innostus ketoiluun on tullut?
Täälläkin kiihkomielisesti lytätään normaali terveellinen ruoka ja pidetään ketodieettinä ainoana oikeana ruokavaliona?
Kommentit (174)
Itse lähdin alunperin joulukiloja tiputtamaan. Ei ollut kuin 5kg tiputettavana ja silloinkin olin normaalipainossa, mutta koska sekä hyvinvointi että ulkonäkö on jo ammattini takia omalla kohdallani tärkeää, niin halusin takaisin omaan normipainooni, eli bmi n.20.
Kilot tippuivat parissa viikossa, mutta se, mikä minut tosissaan ketosta vakuutti, oli sen vaikutus hyvinvointiini. Aiemmin olin iltaisin kuin ilmapallo, kun mikä tahansa ruoka turvotti muodottomaksi, eikä peilikuvan lisäksi olokaan miellyttänyt turvonneena. Usein välttelin syömistä kokonaan, koska pelkäsin mahavaivoja.
Nyt on kroppa parempi, toimivampi ja kauniimpi, kuin ikinä ennen, turvotukset kadonneet ja olo hyvä. Toki syön lisäksi vitamiineja ja lisäravinteita, että saan kaiken tarpeellisen, mutta keto tosissaan vapautti syömisen, kun ei enää tarvitse mahan vaivaisuutta koko ajan pelätä.
LoveKeto kirjoitti:

Keto-ruokavaliossa saa kyllä kaiken tarpeellisen ilman lisäravinteita. Otapa selvää.
VHH ja ketoruokailua haukkuvat eivät tiedä miten ja mitä siinä syödään. VHH ruokavalio on ihan millä tahansa mittapuulla mitattuna terveellisempi ruokavalio kuin virallisterveellinen.
Se, että joku (useimmat) noudattaa sitä väärin, ei tee siitä huonoa ruokavaliota.
VHH/keto ruokavaliossa EI syödä enempää lihaa, kuin virallisterveelliselläkään. Liha ei ole keto/VHH ruokavalion perusta, tätä monet eivät tunnu ymmärtävän.
Se vain on valitettavaa, että valtaosa ihmisistä luulee keto-ruokavalion olevan pelkkää kananmunan ja pekonin syöntiä, mitä se ei tietenkään ole.
Ihan mielenkiinnosta, että mikä on se asia, mikä tekee virallisterveellisen puuro/leipä iltapalasta niin terveellisen? Mikä siinä puurossa ja leivässä on se ihmeitä tekevä asia?
Itse söin esim. eilen iltapalaaksi salaatin, jossa oli vihersalaattia, avokadoa, ruusukaalia, katkarapuja, valkosipulia ja inkivääriä ja luonnollisesti oliiviöljyä.
Mikä siinä kaurapuurossa on niin hirmuisen paljon terveellisempää ja monipuolisempaa? Mitä vitamiineja saan siitä kaurapuurosta, jota kehoni erityisesti tarvitsee, mitä en saanut omasta hirmu "epäterveellisestä" iltapalastani?
Vierailija kirjoitti:
Taas yksi vippaskonsti muotiruokavalio. Eikö tuo ole käytännössä karppaamista mutta nyt vaan eri termillä? Se on jännä miten se perusajatus terveellisesti syömisestä on niin vaikea sisäistää mutta kun tulee joku trendiruokavalio niin siihen hurahdetaan hetkeksi ja sitten palataan omaan normaaliin epäterveelliseen syömiseen.
Ehei. Olet väärässä.
VHH yhdistettynä pätkäpaastoon oli minulle ainoa tie laihtumiseen ja vaikean ahmimishöiriön hallintaan.
Ensin puhuttiin Atkinsin dieetistä, sitten karppauksesta, nyt ketoilusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oisko siitä, kun ne viralliset suositukset eivät näytä toimivan. Syökää puuroa ja leipää ja perunaa, niin hyvin menee. Samaan aikaan lihavuus lisääntyy, samoin kakkostyypin diabetes.
Et ole selvästikään ymmärtänyt esimerkiksi lautasmallia joka on ihan virallinen suositus.
Lautasmallin mukaan on menty ja reilusti yli puolet suomalaisista on ylipainioisia. Hyvin toimii! :D
Väittäisin aniharvan syövä lähekkään lautasmallin tai suositusten mukaisesti. Useimmat syövät liikaa, syövät liian vähän kasviksia, juovat liikaa alkoholia, syövät liikaa sokeria jne.

Nuo on kaikki vhh-ruokavalion lajeja.

Minkäköhän takia? Suositusruuassa vältellään aitoa ravintoa ja syödään muunneltua keinoruokaa ja huonoja rasvoja. Kasvikset ja marjat on suosituksissa ainoat aidot. Elimistö jää ravinnotta ja huutaa nälissään lisää, vaikka vatsa olisi täysi.
Vierailija kirjoitti:
VHH yhdistettynä pätkäpaastoon oli minulle ainoa tie laihtumiseen ja vaikean ahmimishöiriön hallintaan.
Etkä ole ainoa. Tuo pätkäpaasto on myös elimistölle oiva lepohetki. Tekisi terää lähes kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oisko siitä, kun ne viralliset suositukset eivät näytä toimivan. Syökää puuroa ja leipää ja perunaa, niin hyvin menee. Samaan aikaan lihavuus lisääntyy, samoin kakkostyypin diabetes.
Et ole selvästikään ymmärtänyt esimerkiksi lautasmallia joka on ihan virallinen suositus.
Lautasmallin mukaan on menty ja reilusti yli puolet suomalaisista on ylipainioisia. Hyvin toimii! :D
Väittäisin aniharvan syövä lähekkään lautasmallin tai suositusten mukaisesti. Useimmat syövät liikaa, syövät liian vähän kasviksia, juovat liikaa alkoholia, syövät liikaa sokeria jne.
Minkäköhän takia? Suositusruuassa vältellään aitoa ravintoa ja syödään muunneltua keinoruokaa ja huonoja rasvoja. Kasvikset ja marjat on suosituksissa ainoat aidot. Elimistö jää ravinnotta ja huutaa nälissään lisää, vaikka vatsa olisi täysi.
Kas aitoruokahullu löysi ruokaketjun. Jankkaa tuota valhettasi ihan keskenäsi.
Keskivertokansalainen ei halua syödä terveellisesti riittävää määrää, koska herkuttelu on kivempaa ja helpompaa. Alkoholia on mukava juoda enemmän kuin olisi fiksua. Kasviksia ei syödä tarpeeksi, koska hinta tai osaaminen ei riitä.
Mihin ihminen valkoista sokeria tai viljoja tarvitsee? Itse saan kasviksista ainakin tarpeeksi kuituja ja eläinperäisiä tuotteitakin käytän keskiverto suomalaista vähemmän. Vhh ei myöskään kiellä marjoja, kuten joku tuolla aikaisemmin kirjoitti. Syön isoja salaatteja, kalaa ja paljon vihanneksia. Veriarvot kaikkien ravinteiden ja kolesterolin suhteen ideaalit. Mitä epäterveellistä on jättää sokeri, leivät, pastat ja riisit syömättä kun niistä ei juuri saa mitään ravinteita ja aiheuttavat vain tulehdustilan kehossa? Ihoni on myöskin tällä ruokavaliolla virheetön, vaikka aikaisemmin sain näppyjä naamaan hormonaalisen kierron mukaan ja minulla oli ns. sekaiho. Olen aina ollut hoikka, joten tarvetta myöskään laihduttamiselle ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Mihin ihminen valkoista sokeria tai viljoja tarvitsee?
Syödäkseen? Useimpien mielestä esimerkiksi korvapuusti on hyvän makuinen herkku, vaikka siinä sokeri ja viljaa onkin. Oluestakin moni tykkää, vaikka sekin alkaa viljasta.
Ruokatrendit tulee ja ruokatrendit menee...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin ihminen valkoista sokeria tai viljoja tarvitsee?
Syödäkseen? Useimpien mielestä esimerkiksi korvapuusti on hyvän makuinen herkku, vaikka siinä sokeri ja viljaa onkin. Oluestakin moni tykkää, vaikka sekin alkaa viljasta.
Jep, mutta se, että ihmiset tykkää korvapuustista ei tee korvapuustista terveellistä.
Jos puhutaan terveellisesti ruokavaliosta, virallisterveellinen ei sitä ole, VHH on. Ihan sama tykkääkö ihmiset syödä terveellisesti vaiko eikö.
Fakta on se, että valtaosa ihmisistä voisi paljon paremmin jos söisivät VHH ruokavalion mukaan, lihavuuskaan ei silloin olisi kansantauti, kuten se on nyt.
Vierailija kirjoitti:
No oisko siitä, kun ne viralliset suositukset eivät näytä toimivan. Syökää puuroa ja leipää ja perunaa, niin hyvin menee. Samaan aikaan lihavuus lisääntyy, samoin kakkostyypin diabetes.
Suolistosyövät lisääntyy kuidun puutteesta ja punaisesta lihasta.
Itse uskon kuituihin, toki niitä saa kasviksista ja pavuista. Kohtuus kaikessa..
Vierailija kirjoitti:
No oisko siitä, kun ne viralliset suositukset eivät näytä toimivan. Syökää puuroa ja leipää ja perunaa, niin hyvin menee. Samaan aikaan lihavuus lisääntyy, samoin kakkostyypin diabetes.
Vai oisko sitä ettei ne toimi jos ei niitä noudata? Virallisen suosituksen pääpaino on kasviksissa. Ei hiilihydraateissa. Puuroa, leipää ja perunaa voi hyvin syödä kohtuudella.
Ap miten niin? Ketoilu on noin 150 vuotta vanha juttu, ehkä vanhempikin. Googlaa tohtori Banting joka käytti sitä diabetespotilaiden elossa pitämiseen.
Aika ajoin joku huomaa sen toimivan omaan kroppaansa.
Ei toki toimi kaikilla, eikä varsinkaan jos toteutetaan vähän sinne päin.
Näin se menee, kun robotti lähettelee kutsuja, hyppyyttää sairaanhoitajia:-X