Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää, alakoululainen ihailee "rikasta" kaveria jonka vanhemmilla on kuulemma varaa ostaa ihan mitä vaan
15.01.2021 |
Olemme ihan tavallinen pieni- ja keskituloisen rajoilla häilyvä perhe, jossa ei nuukailla mutta ei myöskään ostella mitään turhanpäiväistä ja arvostetaan laatua määrän sijaan. Meillä on kasvatettu lapsia ymmärtämään talouden päälle jo pienestä pitäen ja keskeinen ajatus on koko ajan ollut, ettei rikkaaksi tulla rahaa tuhlaamalla. Kumpikin vanhemmista on kokenut köyhän lapsuuden ja joutunut opettelemaan rahankäytön kovimman kautta, toinen vielä ulosotonkin kouluttamana. Nykyään meillä on elämän peruspuitteet hyvin kasassa ja pesämuna kasvamassa pikkuhiljaa. Mistään ei meillä ole pula.
Vaan toinen lapsistamme on ihan mahdoton harakka, mitä kaikkeen uuteen ja kiiltävään tulee, eikä asiaa auta luokkakaverit, jotka ovat alkaneet nokitella tavaroilla ja vertailemaan esim. puhelimia keskenään. Meiltä on hajonnut niin monta kallista puhelinta ja tiedetään kokemuksesta, että halvallakin pärjää, ettei ole mitään kiinnostusta ostaa kalliita puhelimia aivan turhaan. Samaten uusia leluja ja varusteita ei hankita hetken mielijohteesta, vaikka rahaa olisikin.
Tästä kaikesta lapsi on tehnyt sellaisen päätelmän, että me ollaan tosi köyhiä ja että hän haluaisi olla kuin "rikas" kaverinsa, jonka vanhemmilla on kaverin omien sanojen mukaan varaa ostaa ihan mitä vaan lapset haluaa. Tiedän kyllä, että asia todennäköisesti ei ole ihan näin, ja lapsikin ehtii kasvun myötä ymmärtämään asioita paremmin. Mutta ärsyttää vaan niin vietävästi ympäristön vaikutus asiassa, jossa on yrittänyt kasvattaa lapsen hyvien arvojen mukaisesti.
Jotenkin tuo ostohimo ja kilpavarustelu alkoi aikaisemmin, kuin olisin osannut sitä odottaa. Vähän hirvittää, mitä tästä lapsista oikein vielä kasvaa nykyisessä kulutusyhteiskunnassa :(
Ajatuksia, kokemuksia?
Kommentit (71)
Yleensä nuo rahalla fleksailevat kakarat on todellisuudessa joko köyhistä tai nousukasperheistä. Surullista silti, jos jo alakoulussa on tuollaisia paineita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole hyvä, että lapsi näkee muitakin tapoja elää kuin teidän valitsemanne ja voi miettiä mikä hänelle olisi mieluisinta? Hyvällä tuurilla tuo kanavoituu ahkeraan opiskeluun.
Näin toki toivottavasti käykin! Me vanhemmat olemme molemmat korkeasti koulutettuja mutta huonosti alamme valinneita, siksi tulot eivät ole nykyistä suuremmat. Ap
Kerrot lapselle suoraan, että perheillä on erilaisia varallisuustasoja. Teidän perheellä on varaa tietynlaiseen puhelimeen. Sanot ettette ole köyhiä, mutta valitettavasti kaikilla ei ole varaa kaikkeen. Sitten käytät sitä hyvänä aasinsiltana siihen että kannattaa opiskella koulussa ahkerasti jotta on aikuisena sitten vaihtoehtoja. Toisekseen lapselle voi seuraavan kännykän ollessa ajankohtainen asia etsiä käytettynä mieluisaa mallia tai ehdottaa lapsen rahoittavan sen kesätöillä tai osittain sukulaisilta saaduilla synttärirahoilla. (Riippuu toki paljon saa rahaa ja onko vielä kesätyöikäinen.)
Lasten kilpavarustelu on julmaa. Elin itse lapsena pienituloisessa perheessä ja joidenkin kaverien hienot puhelimet ja pelit ja vehkeet aiheutti kateutta ja huonommuuden tunnetta. Valehtelin joskus yläasteikäisenä kaverien saadessa ensimmäiset kännykkänsä että omani on kotona. Hävetti, ja toisaalta koin ahdistusta perheen taloudellisesta tilasta ja vanhempien stressaantuneisuudesta. Asuttiin ahtaasti vuokralla, ei käyty koskaan lomalla tai ulkona syömässä. Sinällään mistään välttämättömyyksistä ei ollut pulaa, mutta samalla vahva häpeän tunne oli vahva. Toisaalta ongelma ei ehkä lopulta ollut niinkään rahan puute vaan vanhempien tietty junttius joka oli aika selkeää kun vertasi kaverien nuorempiin, koulutetumpiin ja sivistyneempiin vanhempiin.
Lasta pitää sitten vain rohkaista kohti lääkärin ammattia tai yrittäjyyttä. Riittävän kovat tavoittet ja halu saavutta ne ovat avain siihen, että on sitten millä mällätä.
Älä turhaan ärsyynny. Tuo on ihan tavallista, itsekin keskituloisen perheen lapsena kadehdin rikkaampia kavereita. Onhan se edelleen aikuisena jännittävää ajatella, että pystyisi ostamaan mitä tahansa haluaisi miettimättä aina sitä hintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toinen lapseni alkoi alakouluiässä tekemään tuollaisia vertailuja ja aina meidän perhe hävisi. Ei tämä nyt ihan ylettömiin mittasuhteisiin mennyt, mutta oli jotenkin isku vyön alle, kun esikoinen ei tehnyt tällaista ikinä. Kun oli viidennellä luokalla, ostinkin hänelle ensimmäiset "merkkivaatteet", joista oli sitten tosi onnellinen. Kun meni seiskalle, olisi voinut luulla menon vain yltyvän, mutta eikö mitä. Alakoululuokka "idyllisessä pikkukoulussa" oli oikea kiusaamisen pesä, jossa vertailtiin vaatteet ja puhelimet, hakattiin ja haukuttiin toisia, leviteltiin somessa vaikka mitä; yläkoulussa on paljon mukavampi luokkahenki!
Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että näiden haluamisten ja vertailujen lähde ei aina ole lapsen suunnattomassa ahneudessa vaan kaveripiirissä, jossa on ainakin koulussa vain pakko kestää tunnista, päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Jos tulet jatkuvasti haukutuksi ja hakatuksi, kun sinulla ei ole puhelinta X, varmaan aika pian sellaisen haluat. Ja toisin kuin joskus väitetään, on myös näitä perheitä, joissa lapset ihan oikeasti saavat kutakuinkin kaiken haluamansa. Jos haluaa uuden pyörän, sen kuin rikkoo tahallaan edellisen vaihteet. Tietysti aikuinen tajuaa, ettei ole tervettä tuokaan eli vaikka olisi miten rahaa missä kieriä, niin millaiset ihmissuhteet ovat perheessä, jossa lapsi rikkoo tahallaan tavaroita saadakseen uusia ja vanhempihan ostaa, koska pelkää lastaan.
Jos lapsi haluaa kalliimpia tavaroita kuin mitä teillä on halua maksaa, niin tehköön töitä sitten niiden eteen. Ei teillä ole mitään tarvetta esittäytyä rikkaampina kuin olette ja lapsen on korkea aika tiedostaa se. Jos haluaa kalliimpaa elämäntyyliä, se maksaa ja raha ei tipu taivaasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä noita vanhempia, jotka ostavat kaiken mitä lapset haluavat.
Me olemme perhe, jolla varmasti olisi varaa ostaa asioita, mutta en ikimaailmassa halua kasvattaa lapsiani siten. Materialistisiin arvoihin, jossa kaikkea aletaan pitää itsestäänselvyytenä. Lapsi kyllästyy alta aikayksikön kaikkeen.
Onneksi suurin osa vanhemmista vaikuttaa olevan samoilla linjoilla. Osa varmasti korvaa läsnäolon puutetta rahalla.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä noita vanhempia, jotka ostavat kaiken mitä lapset haluavat.
Me olemme perhe, jolla varmasti olisi varaa ostaa asioita, mutta en ikimaailmassa halua kasvattaa lapsiani siten. Materialistisiin arvoihin, jossa kaikkea aletaan pitää itsestäänselvyytenä. Lapsi kyllästyy alta aikayksikön kaikkeen.
Onneksi suurin osa vanhemmista vaikuttaa olevan samoilla linjoilla. Osa varmasti korvaa läsnäolon puutetta rahalla.
Tämä. Lisäisin tähän, että osa vanhemmista kaiken lisäksi kompensoi pienituloisuuttaan esittämällä rikkaampaa kuin on. Kyllähän täälläkin aina puhutaan köyhien YH-äitien rakennekynsistä ja iPhoneista. Tuollainen kilpavarustelu on joka tapauksessa hengen köyhyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai kukaan usko näihin lasten: ”kaikilla luokkakavereillakin on” tarinoihin?
Kouluikäisen kanssa kannattaa kyllä jo ihan keskustella myös siitä, että jokainen 'tuhlaaja' ei ole 'rikas' (harvempi taitaa olla).
Ja opettaa pitkäjänteisyyttä: voidaan ostaa nyt näin ja näin tai sitten olla ostamatta, jolloin pystymme kesällä tekemään niin ja noin.
Omalla lapsella bestis oli puoliksi venäläinen ja hänellä oli ekalla 50€ viikkorahaa (yli 10 v sitten). Oma lapsi oli kade, kun hänellä aina niin paljon rahaa. Selitettiin sitten, että huomaatko hän, ettei J ikinä käy missään matkoilla, heillä ei ole autoa eikä harrastuksia jne.
Nyt nuorena aikuisena hän joskus palasi tuohon ja naureskeli, miten tuo luokan köyhin tyttö heidän muiden silmissä vaikutti rikkaalta kuin kroisos. Mutta että vaikka häntä silloin harmitti oma vähäinen viikkorahansa (mitä vastaan piti tyhjentää tiskikone ja pedata sänkynsä) niin paljon tärkeämpää oli kaikki se mitä vuosien saatossa kokemuksina tarjottiin.
Ja niin tai näin, he pysyivät ystävinä ja ovat yhä läheisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
12 tarkentaa:
Ja ei sen tytön viikkoraha oikeasti mikään 50€ ollut, kunhan väitti lämpimikseen, mutta aina hänellä oli rahaa reilusti käytössä, ja tosiaan esim luokkaretkellä 50€ karkkirahaa...
Lapsille olisi hyvä opettaa että vertailu on turhaa ja se ei toimi. Joillain on jotkut asioita paremmin ja jotkut asiat huonommin. Jos tätä ei opeteta, kasvatetaan aikuisia heikolla itsetunnolla, jotka jatkavat itsensä vertailua toisiin. Ja aina häviävät, koska vertailevat niitä asioita, jotka on heillä huonommin ottamatta huomioon että heillä saattaa olle lukuisampi joukko asioita paremmin kuin vertailun kohteella. Varakkaalla voi olla terveys ongelmia, huonoja ihmissuhteita tai muita ongelmia joita vertailija ei tiedä vaan näkee vain parhaat palat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ongelma vähän toisinpäin. Jatkuvasti lapsen kaveri tuo esiin (eli ilmeisesti kotona puhuvat asiasta) sitä vertailua, kun meillä on rahaa ja mahdollisuuksia ostella. Tämä ei kylläkään näy juurikaan elämässämme. Toki asumme turvallisella seudulla kivassa talossa ja lapsilla mahdollisuuksia harrastaa jne. Mutta emme ole mitään kovia kuluttajia. Vasta noiden kommenttien jälkeen lapset alkoivat todella miettimään, että mitä kenelläkin myös lähipiirissä on ja miten varallisuus on kertynyt.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan usko näihin lasten: ”kaikilla luokkakavereillakin on” tarinoihin?
Kirjoitinkin jo tuossa aiemmin, että näitäkin perheitä ihan oikeasti on. Toki usein kyse on vain lapsen vedätyksestä "kun kaveritkin saa". Lapsellani oli kaveri, joka omien sanojensa mukaan rikkoi pyöriä saadakseen uuden jne. Ja tällä lapsella ihan oikeasti oli vähän väliä uusi pyörä, ei se ollut kuvittelua.
Miksi hajotat kalliita puhelimia?
Osta halvempia niin kauan että oppivat/ opit käyttämään niitä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ongelma vähän toisinpäin. Jatkuvasti lapsen kaveri tuo esiin (eli ilmeisesti kotona puhuvat asiasta) sitä vertailua, kun meillä on rahaa ja mahdollisuuksia ostella. Tämä ei kylläkään näy juurikaan elämässämme. Toki asumme turvallisella seudulla kivassa talossa ja lapsilla mahdollisuuksia harrastaa jne. Mutta emme ole mitään kovia kuluttajia. Vasta noiden kommenttien jälkeen lapset alkoivat todella miettimään, että mitä kenelläkin myös lähipiirissä on ja miten varallisuus on kertynyt.
No kotona on vähän pakko puhua asiasta. Jos lapsi kyselee, miksi minä en saa sitä ja tätä, mutta Veeti saa, ja miksi minä en pääse tuonne, vaikka Peetu pääseekin sinne, niin en voi sanoa lapselle, että ei nyt puhuta siitä. Sen sijaan sanon, että Veetin ja Peetun perheellä on enemmän rahaa kuin meillä ja siksi heillä on varaa näihin asioihin.
luovuta, käsken muksun pakata kamansa ja käyt nakkaan sen näille rikkaille kamoineen. Ne voi sitten nakkaa sen viranomaisille jos eivät innostu. Huostaan vaan saatte säästettyä rahaa elämiseenkin.
Vierailija kirjoitti:
Toinen lapseni alkoi alakouluiässä tekemään tuollaisia vertailuja ja aina meidän perhe hävisi. Ei tämä nyt ihan ylettömiin mittasuhteisiin mennyt, mutta oli jotenkin isku vyön alle, kun esikoinen ei tehnyt tällaista ikinä. Kun oli viidennellä luokalla, ostinkin hänelle ensimmäiset "merkkivaatteet", joista oli sitten tosi onnellinen. Kun meni seiskalle, olisi voinut luulla menon vain yltyvän, mutta eikö mitä. Alakoululuokka "idyllisessä pikkukoulussa" oli oikea kiusaamisen pesä, jossa vertailtiin vaatteet ja puhelimet, hakattiin ja haukuttiin toisia, leviteltiin somessa vaikka mitä; yläkoulussa on paljon mukavampi luokkahenki!
Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että näiden haluamisten ja vertailujen lähde ei aina ole lapsen suunnattomassa ahneudessa vaan kaveripiirissä, jossa on ainakin koulussa vain pakko kestää tunnista, päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Jos tulet jatkuvasti haukutuksi ja hakatuksi, kun sinulla ei ole puhelinta X, varmaan aika pian sellaisen haluat. Ja toisin kuin joskus väitetään, on myös näitä perheitä, joissa lapset ihan oikeasti saavat kutakuinkin kaiken haluamansa. Jos haluaa uuden pyörän, sen kuin rikkoo tahallaan edellisen vaihteet. Tietysti aikuinen tajuaa, ettei ole tervettä tuokaan eli vaikka olisi miten rahaa missä kieriä, niin millaiset ihmissuhteet ovat perheessä, jossa lapsi rikkoo tahallaan tavaroita saadakseen uusia ja vanhempihan ostaa, koska pelkää lastaan.
Jos tämä olisi totta, niin koulukiusaaminen tapahtuisi aina niin päin, että ne joilla on varaa kuluttaa (tai ainakin näyttävät sen ulospäin) kiusaisivat niitä, joilla ei ole/ joiden vanhemmat eivät suostu kuluttamaan.
Näin asia ei kuitenkaan ole. Kyllä kiusaajina on hyvin usein niitä, jotka elävät puutteessa ja kurjuudessa. Kaikenlaisista taustoista tulee kiusaajia.
Eikö ole hyvä, että lapsi näkee muitakin tapoja elää kuin teidän valitsemanne ja voi miettiä mikä hänelle olisi mieluisinta? Hyvällä tuurilla tuo kanavoituu ahkeraan opiskeluun.