Miksi ihmeessä teidän lapsilla on lyhyt ikäero?
Ihmettelen tosi paljon perheitä, joissa lapsille tieten tahtoen halutaan lyhyt, vuoden tai kahden, ikäero.
Tästähän on ihan tutkimustietoakin, että lasten lyhyet ikäerot korreloivat avioerojen määrän kanssa. Ja sanoohan sen järkikin, että arki voi olla todella kuormittavaa kahden vielä katkonaisesti nukkuvan vaippaikäisen kanssa. Sääliksi käy myös sitä vanhempaa lasta, joka joutuu 1-vuotiaana vauvana isosisaruksen rooliin, ja hänen odotetaan jo osaavan ja pärjäävän enemmän itsenäisesti.
Jos ei ole jokin ihan erityisen painava syy, esimerkiksi äidin ikä, niin paras ikäero lapsille on ainakin se kolme vuotta.
Kommentit (75)
Tein lapset alle 2 vuoden ikäerolla - tai tehtiin, ihan yhteisymmärryksellä ja itse hieman jarruttelinkin - jotta niillä olisi leikkikaveri perheessä. Eihän se aina niin hyvin mene, mutta nämä oli todella hyvät kaverukset ja puuhaili paljon keskenään. Avioliitto kyllä kesti, jatkuu vieläkin vaikka lapset jo aikuisia.
Osa kertoo haluavansa valvomiset ja vaipparallin yhteen putkeen. Raskasta se varmasti on ja on siltikin vaikka ikäero olisi enemmänkin.
Totta puhuen siksi, että tahdoin useita lapsia, mutta kuitenkin mahdollisimman nuorena. Tahdoin myös imettää kauan. Ikäeroksi tuli kaksi vuotta imetysten vuoksi. Olisi ehkä suuremmatkin ikäerot, jos olisin jatkanut tiivistä imettämistä yöimetyksineen kauemmin. Kuukautiset palasivat vain kerran ennen kuin olin uudestaan raskaanna. Sain lapseni siis aina ensimmäisestä yrityskierrosta. Vähensin imetystä muilla, jotta tulisin raskaaksi, mutta kuopus sai imeä neljä vuotiaaksi asti.
Toinen syy oli, että lapsilla on seuraa toisistaan, kehitysvaiheet ovat lähempänä toisiaan, hankintoja voi kätevästi kierrättää lapselta toiselle ilman välivarastointia ja pikkulapsiaika ei veny pidemmäksi. Raskainta oli olla äiti yhdelle, mutta sitten kun lapsia oli enemmän, he lapset huolehtivat siitä, että äidinkään olo ei ollut yhtä yksinäinen, oli kivempaa tekemistä, keskustelukumppaneita ja pikkuapulaisia kotona.
Meillä on ikäero reilu 2v lapsilla ja on ihan ok ero mielestäni, lapset ovat jo teinejä. Olin ajatellut hyväksi ikäeroksi 2-3v. Edes täysimetys ei pitänyt mulla menkkoja kyllä poissa kuin 2,5kk ja piti olla tosi varovainen ja käyttää ehkäisyä. Jätettiin ehkäisy kun esikoinen oli 1v6kk, imetin tuolloin edelleen joten ajattelin ettei heti välttämättä tärppää mutta tulinkin heti raskaaksi. Nyt jälkikäteen oon kyllä ihan tyytyväinen ja ikäero ei mielestäni ole edes pieni vaan ihan normaali.
Moni varmaan haluaa viettää nuo raskaat vuodet putkeen eikä aloittaa vauvarumbaa alusta kun esikoinen on 4-5 vuotias. Näin ainakin lähipiirissä, mistä yleisin lapsiluku on 2 ja pienellä ikäerolla.
Monia hyviä syitä. Miksi se olisi yhtään sen erilaisempi tilanne kuin kaksoset tai kolmoset.
Jotenkin työläämpää oli yhden lapsen kanssa. Roikkui koko ajan kiinni eikä keksinyt itse tekemistä :D toisesta lapsesta sai seuraa.
Olen ihan samaa mieltä ap! Tai en olisi kehdannut tehdä noin kärkevää aloitusta aiheesta, mutta ihan samoja ajatuksia. Myös tuota näkökulmaa olen miettinyt, mitä ei useinkaan tuoda esille, että miltä vaikka 1,5-vuotiaasta lapsesta tuntuu kun äiti onkin yht äkkiä kiinni pienessä vauvassa ja itse jää paitsioon? Vauvoja on erilaisia, mutta en ainakaan itse olisi omien lasten kohdalla mitenkään pystynyt jatkuvalta imetykseltä ja nukuttamiselta antamaan tarpeeksi huomiota 1,5-vuotiaalle. Ja jokainen syntyvä vauva ansaitsee mielestäni alkuun äidin täyden huomion (miksei isänkin, mutta äiti nyt joka tapauksessa on ensimmäiset 3kk vauvan kanssa kotona).
1 - 2 vuoden ikäerolla lapsilla on kotona leikkikaveri, mikä kummasti helpottaa vanhempien oloa. 3 - 5 vuoden ikäero tekee sen, että yhteisiä leikkejä ei ole, riitely sujuu sitäkin paremmin.
t kokemusta molemmista ikäeroista.
Miksi teidän lapsi on jäänyt niin matalaksi?
Höpöhöpö, heikkojen puhetta taas kerran !
Täällä 2 v 8 kk ja 8 kk lapset, eikä mitään ongelmaa.
Kerralla hoidetaan tää taaperoralli maallin, niin sitten se onkin siinä.
Eihän kukaan hullu aloita 5 vuoden jälkeen alusta koko rallia, meilläkin oli koko vauvageari valmiina varastossa.
Leikkivät jo nyt erittäin paljon keskenään autoilla, palikoilla, ja palloilla.
Ihanaa kun ei enään yksi lapsi roiku kokoajan omassa kintussa kiinni, ruuanlaitto ja kakalla käyminen on nykyään paljon rennompaa.
Ja vanhempi lapsi oppii hyvin tärkeitä taitoja, kun täytyy jakaa asioita ja ottaa toinen huomioon.
Meillä molemmat lapset nukkuvat 10-12 tunnin yöunet, ja me vanhemmat olemme 25 & 25 vuotiaita, joten jaksamisen kanssa ei mitään ongelmaa.
Hajotkaa vaan arkeenne sen 9 vuotiaan ja 1 vuotiaan kanssa, lapsilla ole mitään yhteistä keskenään paitsi sukunimi !
Koska halusimme lapsiperhearjen kertarysäyksellä pois ja että lapsille on kaveria toisistaan. Lasten ikäero on 1 v 8 kk. Mitenkään vaikeaa ei ollut missään vaiheessa. Lapset jo teinejä.
Vierailija kirjoitti:
Moni varmaan haluaa viettää nuo raskaat vuodet putkeen eikä aloittaa vauvarumbaa alusta kun esikoinen on 4-5 vuotias. Näin ainakin lähipiirissä, mistä yleisin lapsiluku on 2 ja pienellä ikäerolla.
Kuulostaa oudolta. Jos on noin raskasta, niin luulisi että silloin haluaa pitää taukoa.
Meillä ikäeroksi tuli 2v ja 10kk ja minusta se oli ihan täydellinen ero ja edelleen on. Nyt ovat 15 ja 18v. Ovat riittävän saman ikäisiä olleet aina yhteisiin touhuihin, mutta ei liian.
En olisi itse jaksanut pienellä ikäerolla lapsia, esikoisen kanssa jäi unet nollille puoleksi vuodeksi. Tänä vuonna täyttää 3 vuotta ja lähdemme yrittämään toista lasta. Nyt taas vähän jaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan samaa mieltä ap! Tai en olisi kehdannut tehdä noin kärkevää aloitusta aiheesta, mutta ihan samoja ajatuksia. Myös tuota näkökulmaa olen miettinyt, mitä ei useinkaan tuoda esille, että miltä vaikka 1,5-vuotiaasta lapsesta tuntuu kun äiti onkin yht äkkiä kiinni pienessä vauvassa ja itse jää paitsioon? Vauvoja on erilaisia, mutta en ainakaan itse olisi omien lasten kohdalla mitenkään pystynyt jatkuvalta imetykseltä ja nukuttamiselta antamaan tarpeeksi huomiota 1,5-vuotiaalle. Ja jokainen syntyvä vauva ansaitsee mielestäni alkuun äidin täyden huomion (miksei isänkin, mutta äiti nyt joka tapauksessa on ensimmäiset 3kk vauvan kanssa kotona).
Kyllä se lapsi saa huomiota ihan tarpeeksi, ihan pakkomielteistä hommaa taas tuollainen, että pitäisi olla koko ajan 100% huomiota antamassa lapselle ties mihin ikävuoteen asti, muuten se kärsii. Kyllähän se sisaruuskateus sieltä tulee, sitä voimallisemmin mitä vanhempi isompi sisarus on. Meidän parivuotias tuli hyvin kiinnostuneena mukaan vauvanhoitoon ja jopa itse oma-aloitteisesti "hoiti" esimerkiksi antamalla pudonneen tutin tai keinuttamalla vauvanistuinta, jos vauva kitisi.
Olen itse pitkien ikäerojen perheestä. Halusin kaksi lasta kahden vuoden ikäerolla, juurikin siksi. Ja olen tyytyväinen, todella tyytyväinen.
Ei kai tähän ole vain yhtä oikeaa ratkaisua. Ihmiset ja perheet nyt vaan ovat erilaisia. Jos minä olisin saanut valita niin lasten ikäero olisi 3 vuotta. Ikäeroksi tuli kuitenkin 4,5 vuotta. Molempien pikkulapsiaika oli kyllä helppoa. Lasten välit ihan ok. Tunnen itseni joten minulle ei olisi sopinut 2 pientä yhtä aikaa mutta monelle se taas on unelmien täyttymys.
Meillä kahdella ensimmäisellä ikäeroa 1v 5kk. Ei ollut ihan tarkoitus noin lyhyellä välillä tehdä mutta ehkäisy petti. Hyviä puolia pienessä ikäerossa on täysin yhteen menevät leikit nyt kun ovat 4 ja 5-vuotiaita. Täysin erottamattomat ja rakkaat toisilleen. Huonoja puolia oli tosiaan se, että esikoiselle ei riittänyt huomiota vauvan tulon jälkeen enää riittävästi eikä toisaalta vauvakaan saanut sellaista vauvavuotta kuin esikoinen sai ollessaan ainoa vauva. En muista keskimmäisen vauva-ajasta mitään, en nukkunut 3 vuoteen kunnolla. Nyt on kolmas tulossa ja keskimmäisen ja nuorimman väliin tulee 4v 2kk. Nyt on olo, että ensinnäkin jo raskaudesta on saanut enemmän irti kun ei ole ihan pieniä lapsia enää roikkumassa kiinni ja vauva-aika tulee varmasti olemaan myös hieman helpompi ja antoisampi samasta syystä.
Heh. Näin yli 20 vuotta myöhemmin asiaa katselee hieman eri silmin ;)