Inhottavin sinulle tehty hoitotoimenpide?

Tulehtuneen viisaudenhampaan sahaaminen leukaluusta.Puudutuspiikit ei pahemmin auttaneet.

Gastroskopia ilman esilääkitystä ja väkisin runnoen. Ei meinannut mennä kurkunkannen(?) läpi niin lääkäri runnoi väkisin. Kaksi hoitajaa piti väkivalloin kiinni ja yksi yritti silittää päätä. Olin 17v ja yksin sairaalassa.

Toimenpiteen jälkeen istuin yksin käytävällä ja itkin silmät päästä. Tuntui kun mua ois kidutettu. Tästä tuli luottamuspula lääkäreihin ja järkyttävä hammaslääkärikammo.

Toinen oli hiljattain kun mulle laitettiin yliopistollisen sairaalan leukakirralla botoksia tulehtuneisiin, hermosärkyä aiheuttaviin purentalihaksiin. Ilman puudusta laitettiin pistoksia ja hermokipu tuntui jaloissa saakka.

Laryngoskopia. Nenän kautta työnnetty letku, jossa kamera kuvaa kurkunpäätä samalla kun piti polkea kuntopyörää. Ei ollut miellyttävä kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla myös koronanäytteen otto oli ehdottomasti tuskallisinta koskaan. Eka kerta 40 vuoteen kun itken ääneen ja huudan tuskasta. Ja mulle sentään tehty ja tapahtunut vaikka mitä, ja kipukynnystäni pidän suurena.

*reps*. Voin kertoa, että kipukynnyksesi on aneeminen jos tuosta pitää "huutaa tuskasta". Sori nyt vaan.

Taidat olla töissä terveydenhuollossa? Juuri noin empaattisia hoitajia olen tavannut useita.

Ihmisillä on erilaisia kipukynnyksiä. Luulisi tämän olevan ihan itsestään selvää ihmisille.

En todellakaan ole. Huvittaa vaan miten joku hehkuttaa korkeaa kipukynnystäni ja sitten kitisee jostain korona-testistä. Ilmeisesti ei edes tiedä mitä kipu on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla myös koronanäytteen otto oli ehdottomasti tuskallisinta koskaan. Eka kerta 40 vuoteen kun itken ääneen ja huudan tuskasta. Ja mulle sentään tehty ja tapahtunut vaikka mitä, ja kipukynnystäni pidän suurena.

*reps*. Voin kertoa, että kipukynnyksesi on aneeminen jos tuosta pitää "huutaa tuskasta". Sori nyt vaan.

Taidat olla töissä terveydenhuollossa? Juuri noin empaattisia hoitajia olen tavannut useita.

Ihmisillä on erilaisia kipukynnyksiä. Luulisi tämän olevan ihan itsestään selvää ihmisille.

En todellakaan ole. Huvittaa vaan miten joku hehkuttaa korkeaa kipukynnystäni ja sitten kitisee jostain korona-testistä. Ilmeisesti ei edes tiedä mitä kipu on.

*kipukynnystään. Hiton puhelin korjailee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla myös koronanäytteen otto oli ehdottomasti tuskallisinta koskaan. Eka kerta 40 vuoteen kun itken ääneen ja huudan tuskasta. Ja mulle sentään tehty ja tapahtunut vaikka mitä, ja kipukynnystäni pidän suurena.

*reps*. Voin kertoa, että kipukynnyksesi on aneeminen jos tuosta pitää "huutaa tuskasta". Sori nyt vaan.

Taidat olla töissä terveydenhuollossa? Juuri noin empaattisia hoitajia olen tavannut useita.

Ihmisillä on erilaisia kipukynnyksiä. Luulisi tämän olevan ihan itsestään selvää ihmisille.

En todellakaan ole. Huvittaa vaan miten joku hehkuttaa korkeaa kipukynnystäni ja sitten kitisee jostain korona-testistä. Ilmeisesti ei edes tiedä mitä kipu on.

Minustakin koronatesti on helppo, mutta on kai ihmisiä, joiden nenän rakenne on sellainen, että se todella koskee. Eräs kaverini sanoi myös, että pahin toimenpide jossa on ollut ja on kyllä ollut toimenpiteissä, joita minä sanoisin paljon pahemmiksi.

Suomessa tuntuu olevan maan tapa, että aikuisen pitää kestää ihan mitä vaan, turha puuduttaa tai puhua asiasta myöhemmin. Raskaana ollessani tunsin itseni karjaeläimeksi, kaikki toimenpiteet tehtiin ronskisti eikä ketään kiinnostanut minun vointini, vain vauvan. Vaikean synnytyksen + korjaavan leikkauksen jälkeen, oltuani hereillä putkeen lähemmäs 60 tuntia, en jaksanut kuin itkeä väsymyksestä, mutta kätilö patisti imettämään vauvaa, kun maito ei ollut vielä edes noussut. Kun sitten olisin halunnut puhua synnytyksestä, sanottiin aina että se tehdään "myöhemmin". Sitä aikaa ei koskaan tullut, joten en tänäkään päivänä ole satavarma, mitä minulle tehtiin ja mikä johtui mistäkin. 

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Suomessa tuntuu olevan maan tapa, että aikuisen pitää kestää ihan mitä vaan, turha puuduttaa tai puhua asiasta myöhemmin. Raskaana ollessani tunsin itseni karjaeläimeksi, kaikki toimenpiteet tehtiin ronskisti eikä ketään kiinnostanut minun vointini, vain vauvan. Vaikean synnytyksen + korjaavan leikkauksen jälkeen, oltuani hereillä putkeen lähemmäs 60 tuntia, en jaksanut kuin itkeä väsymyksestä, mutta kätilö patisti imettämään vauvaa, kun maito ei ollut vielä edes noussut. Kun sitten olisin halunnut puhua synnytyksestä, sanottiin aina että se tehdään "myöhemmin". Sitä aikaa ei koskaan tullut, joten en tänäkään päivänä ole satavarma, mitä minulle tehtiin ja mikä johtui mistäkin. 

-ohis

Mulla on enemmän hyviä kuin huonoja kokemuksia, mutta on niitä huonojakin, kuvaamasi kaltaisia. Mulle järjestyi myös keskusteluaika synnytyksestä, ensin tultiin käymään se osastolle läpi ja kuukauden kuluttua soitti vielä kätilö kotiin. Että riippuukohan tää sairaanhoitopiiristä?

Mielessäni yhdistän ihmisten epäempaattisen kohtelun kuormittuneeseen hoitohenkilökuntaan ja valtavaan kiireeseen. Asun pienellä paikkakunnalla, mutta olen asunut aiemmin pitkään Helsingissä. Täällä yleensä terveyskeskuksessa saa tosi hyvää hoitoa ja empaattista kohtelua. On varmasti myös vähemmän kiire kuin PK-seudulla.

Selkäydinpunktio x 3

Gastroskopia. Eniten tilanteeseen vaikutti se, etteivät lääkäri ja hoitaja kertoneet tutkimuksesta mitään ennen sen aloitusta. Letku käytännössä vain työnnettiin nieluun. En pystynyt hillitsemään yökkäysrefleksiä ollenkaan, ja lääkärillä oli tosi nuiva asenne sen takia. Paniikkikohtaus ja pakokauhu alkoivat hiipimään kehoon, mutta onneksi tutkimus loppui ennen niiden päästyä valloilleen. Pois päästessäni ajattelin mennä Alkoon riipaista kunnon kännin, mutta jälkihoito-ohjeessa olikin, että alkoholia ei saa nauttia. Tuo ei ole minun normaali tapani selviytyä vaikeuksista, mutta sillä hetkellä olo oli jollain lievällä tavalla traumatisoitunut.

Gastroskopia piti tehdä uudestaan seuraavana vuonna, mutta silloin asuin toisessa kaupungissa, jossa asia hoidettiin ihan eri tavalla. Tarjottiin kysymättä nielun puuduttavaa suihketta, sain pyydettäessä rauhoittavan ja puoliso sai olla mukana tutkimuksessa. Lääkäri ja hoitaja olivat jotenkin läsnäolevampia ja kunnioittavampia. Yökkäysrefleksi pysyi hyvin hallinnassa ja tilanne oli rauhallinen. Tottakai tuo oli edelleen epämiellyttävä tutkimus, mutta siitä jäi silti hyvä fiilis.

Hampaan poraaminen ilman puudutusta

Aikoinaan koulun liikuntatunnilla multa murtui pari sormea + yksi sormi meni paikaltaan. Hirveät kivut ja sormi vääntyneenä lähes kaksi tuntia, ennen kuin pääsin hoitoon. Siellä tuo sormi tietysti väännettiin paikalleen heti ensimmäisenä, voitte kuvitella tuskan.

Onhan sitä aikuisiälläkin kurjia kokemuksia ollut, mutta 11-vuotiaana pudotin vahingossa juomalasin noustessani ruokapöydästä ja astuin suoraan valtavan lasinsirun päälle. Jalkapohjaan tuli lähes 10cm pitkä ja syvä haava, ja muistan edelleen, miten huusin kuin palosireeni kun puudutuslääkäri sohi neulallaan ympäri jalkapohjaa (myöhemmin paikalle kutsuttiin ilmeisesti kokeneempi lääkäri, jolta puudutus jotenkin onnistui) ja miten keljulta tuntuu jalkapohjan tikkaaminen. Samaan aikaan kutinarefleksi ja jäätävä kipu.

Gynekologinen tutkimus. Olin neitsyt. Gyne yritti aikansa eikä saanut pienintäkään välinettä sisälleni. Itkin. Tutkimus sattui vielä monta päivää myöhemmin.

Myöhemmin sain selville, että poden voimakasta vaginismusta. Seksiä pystyn harrastamaan, mutta miehen täytyy aika pitkään "tökkiä" ennen kuin genitaalini rentoutuvat. Ja sanotaan näin, että kovakin erektio on pehmeämpi kuin se gynen käyttämä metallinen patukka...

Sen sijaan juurihoito tai viisureiden poisto ei sattunut lainkaan, kierukan laittokin vain hetken.

Virtsaputken tähystys. Jää gastroskopiat ja synnärireissut kakkoseksi.

Minut on katetroitu useasti ja sisään laitto ei satu mutta aina se ulosveto tuntuu mahassa asti. Olen mies joten katetria työnnetään hieman enemmän sisään kuin naisella.

Vierailija kirjoitti:

Gastroskopia. Eniten tilanteeseen vaikutti se, etteivät lääkäri ja hoitaja kertoneet tutkimuksesta mitään ennen sen aloitusta. Letku käytännössä vain työnnettiin nieluun. En pystynyt hillitsemään yökkäysrefleksiä ollenkaan, ja lääkärillä oli tosi nuiva asenne sen takia. Paniikkikohtaus ja pakokauhu alkoivat hiipimään kehoon, mutta onneksi tutkimus loppui ennen niiden päästyä valloilleen. Pois päästessäni ajattelin mennä Alkoon riipaista kunnon kännin, mutta jälkihoito-ohjeessa olikin, että alkoholia ei saa nauttia. Tuo ei ole minun normaali tapani selviytyä vaikeuksista, mutta sillä hetkellä olo oli jollain lievällä tavalla traumatisoitunut.

Gastroskopia piti tehdä uudestaan seuraavana vuonna, mutta silloin asuin toisessa kaupungissa, jossa asia hoidettiin ihan eri tavalla. Tarjottiin kysymättä nielun puuduttavaa suihketta, sain pyydettäessä rauhoittavan ja puoliso sai olla mukana tutkimuksessa. Lääkäri ja hoitaja olivat jotenkin läsnäolevampia ja kunnioittavampia. Yökkäysrefleksi pysyi hyvin hallinnassa ja tilanne oli rauhallinen. Tottakai tuo oli edelleen epämiellyttävä tutkimus, mutta siitä jäi silti hyvä fiilis.

Mulla just toi sama, että lääkäri tai hoitaja eivät neuvoneet. He hokivat vain älä röyhtäile, älä röyhtäile, rentoudu. Sivusta tuli sitten toinen hoitaja neuvomaan, miten se tapahtuu, ja siitä olikin apua.

Mun äiti ja eräs naapurini ovat käyneet samalla, pitkän linjan gastroentrologilla, joka kuulemma ohjaa todella rauhallisesti ja tarkkaan, mitä potilaan kuuluu tehdä ja miten olla.. He molemmat sanoivat, ettei tuntunut missään. Kävin myöhemmin tämän lääkärin vastaanotolla, ja toivoin todella, että hän olisi tehnyt mulle aikanaan sen tähystyksenkin. Oli todella hyvä ja asiansa osaava lääkäri, vastaanottoajat vain olivat hirväen myöhässä, kun hän jutteli vain mukavia. Mutta oli sellainen lääkäri, että sai mulla aikaan "ihmeparantumisen" refluksista - tässä näkee, että potilaan kuunteleminen kannattaa.

Mulle ei annettu mitään hoito-ohjeita tähystyksen jälkeen, hainkin sitten kotimatkalla pizzaa, mikä tietenkin oli tosi typerää. Äitini oikein pöyristyi, kun kerroin hänelle...

Paksusuolen tähystys

Selkäydin näytteen otto teininä lastenklinikan päivystyksessä on ollut tähän mennessä kovin kipua aiheuttanut toimenpide. Lääkäriharjoittelija teki sen, kun samalla kaksi muuta lääkäriä piti minua paikoillaan. Lisäksi siitä seurasi aivan karmea päänsärky ja valoarkuus jota kesti melkein viikon kun jouduin sairaalassa makaamaan. Muutenkin tuona sairaalassa olo aikana minua piikitettiin ja vaihdettiin kanyylien paikkoja koko ajan, kun yritettiin saada aivoverenkierto häiriön syytä selville. Ranteeni oli turtana kun pääsin sairaalasta pois.

Aika jännä kun niin moni on maininnut katetroinnin. Mulle on moinen laitettu ehkä 10 kertaa enkä ikinä ole tuntenut mitään. En myöskään pois otettaessa. Laitetaanko se jossain sitten ilman puudutusta?