Lue keskustelun säännöt.
Siirtyisittekö äitipuolena omasta sängystänne joka toinen vl nukkumaan toisaalle että isä saa nukkua yön poikansa kanssa.
08.01.2021 |
Koitan ajatella lapsen parasta mutta nukun tosi huonosti ja ärsyynnyn koska joudun siirtymään.
Täällä kiukuttelen vaikka ärsyttääkin. En kotona.
Mite te ajattelette, olenko lapsellinen?
Kommentit (341)
Meillä on vuorotyö, omat pikkuiset ja etälapsi aina kun mahdollista. Ei olla nukuttu vuoteen yhdessä. Ihmetyttää valitus, jos on arkityö, bonuslapsi joka toinen vklp eikä edes yhteisiä lapsia. Kestä hyvä ihminen, kestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietipä, jos itse näkisit miestäsi joka toinen viikonloppu? Eipä itselle tullut mieleenkään muuttaa yhteen miehen kanssa, koska tällä oli lapsia. Olinkin jo lapsesta joutunut sopeutumaan äitini uuteen kumppaniin, joka onneksi ei muuttanut meille pysyvästi koskaan. Osasin siis asennoitua lapsen tilanteeseen ja olin isiviikonloppuina vain lyhyesti kylässä. Isä helli lapsiaan eikä koskenutkaan minuun, ettei lapsille tulisi paha mieli. Parempi itsellenikin, etten asunut samassa kämpässä. Oma äitini keskittyi taas mieheensä ja me lapset olimme sivussa. Perheellisen kumppanin mukana voi seurata jos jonkinlaista elämäntyyliä. Hyvät ihmiset, pitäkää ne omat asuntonne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämä lasten kanssa nukkumishomma nykyään on? Eikös lapsia enää opeteta nukkumaan omissa huoneissa?
Se että lapsen pitäisi nukkua omassa huoneessa on keksitty viimeisen sadan vuoden aikana. Sitä edeltävät miljoonat vuodet on nukuttu vanhempien (emoapinan) kanssa.
Oma 5v nukkuu vieressä, 3v nukkuu eri sängyssä joka on kiinni omassani.
1920 keksittiin tuosta vaan? Tuliko tämä kamaluus espanjantaudin vai jazzin mukana?
Kyllä ne joilla on ollut tilaa ja varaa on pikemminkin ennen viime vuosisataa pyrkinyt pitämään sen palleronsa sängystään kaukana. Olihan imettäjiä, lastenhoitajia sun muitakin ihan eri malliin kuin nykyään. Puolisotkin nukkuivat eri sängyissä, joten sänky, tatami tai riippumatto oli nimenomaan se ainoa yksityinen paikka. Toki jossain savupirtissä ja hellahuoneessa on nukuttu kaikki samassa läjässä, mutta olosuhteiden pakosta.
En siis arvostele ja saa nukkua miten haluaa, mutta mikään viime aikojen villitys tämä ei ole. Ja kyllä se apinanpoikanenkin jossain vaiheessa hakeutuu muualle nukkumaan, simpanssi suunnilleen 3-vuotiaana.
Suurin osa suomalaisista asui sata vuotta sitten pienessa torpassa tai pienessa kerrostaloasunnossa, jos kaupunki. Lapsia oli paljon ja tilat pienet. Monta nukkui samassa huoneessa, joten kaikilla turvallinen olo. Toi sun kuvaus oli jostain herraskartanosta :D
Lue se toinen kappale uudestaan. Miten voi käsittää noin väärin?
Mutta jos nyt puhutaan pelkästään Suomesta sata vuotta sitten, niin miksi siellä torpassa tai hellahuoneessa sitten keksittiin että lapsi omaan huoneeseen?
Miten niin keksittiin? Ilmiö lienee tullut pikku hiljaa lapsimäärän pienentyessä ja asuntojen kokojen suurentuessa eli olosuhteiden muuttuessa. En sano, etta lapset nukkuivat välttämättä vanhempiensa vieressä mutta samassa huoneessa kuitenkin tai ainakin sisarustensa kanssa ja näin olo oli turvallisempi.
Siten niin, että kommentilla vastasin tähän väitteeseen: "Se että lapsen pitäisi nukkua omassa huoneessa on keksitty viimeisen sadan vuoden aikana."
Ihan vaan olin eri mieltä aiheesta, niin kuin ilmeisesti sinäkin.
Tätä ketjua lukiessa tuntuu kuin olisi psykoosissa vetänyt speediä
En siirtyisi omasta sängystäni mihinkään vaan
mies siirtyisi lapsen huoneeseen nukkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minusta ole mikään paha vaatimus kun se tapahtuu vain joka toinen viikonloppu.
Ekaluokkalainen on vielä tosi pieni. Tietenkin aikuinen joustaa, että lapsen on hyvä nukkua isän vieressä. Äkkiä se lapsi kasvaa, eikä enää halua nukkua vanhemman vieressä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en siirtyisi. Mies järjestäkööt sohvalle, patjalle, vierashuoneeseen, lapsen huoneeseen tms sellaisen nukkumapaikan, missä voi olla poikansa kanssa halutessaan.
Minusta normaalin kouluikäisen ei tarvitse nukkua vanhemman vieressä. Jos on erityislapsi, niin tilanne on toki eri. Meillä nukkuu alle 5 v lapsetkin (3 kpl) omassa huoneessa. Silloin tällöin esim. sairaana tai painajaisen jälkeen tulevat viereen, mutta jos joku yrittäisi pidemmäksi aikaa parkkeerata aikuisten sänkyyn, niin alettaisiin kyllä tosissaan miettimään keinoja joilla saadaan takaisin omaan sänkyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuo sänky on miehen ja uuden vaimonsa. Ja tämä no hyvä lapsen hahmottaa ihan konkreettisesti.
Isänä hän voisi siirtyä nukkumaan lapsen huoneeseen, jos lapsi kaipaa läheisyyttä. Vaikka tekee sinne jonkin ihanan majasysteemipesän ja nukkuu siellä "retkellä" lapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on ekaluokkalainen.
Vieras haju sängyssä myös ärsyttää.
Mutta kohtelen lasta hyvin, olkaa huoleti.
Mietin olenko epänormaali kiukkuineni.
Ap
Vaihda lakanat lapsen yökyläilyn jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämä lasten kanssa nukkumishomma nykyään on? Eikös lapsia enää opeteta nukkumaan omissa huoneissa?
Nykyään? Itse olen 80-luvulla synytynyt. Menin joka yö vanhempien viereen vielä kolmannella luokalla, koska näin painajaisia.
Ymmärrän fiiliksesi myös. Olet teoriassa lapseton, ja koet tämän yhden perheenjäsenen kilpailijana, et huollettavanasi. Vain synnyttänyt äiti, tai muuten tavallista kypsempi ihminen, voisi ajatella enemmän lapsi-vanhempi -suhdetta kuin itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me emme ole ottaneet lapsia omaan sänkyyn taaperovaiheen jälkeen. Ihan koska sitten siinä ei nuku enää kukaan kunnolla. Ja koiratkin tunkee sinne, koska lapsetkin tunkee sinne.
Sen sijaan lapsilla on kerrossänky ja lasten huoneessa on myös vuodesohva. Siellä voi sitten kimppanukkua kuka haluaa ja miten haluaa. Myös majat yms saa olla miten haluavat.
Oli minullakin suhde eronneeseen, jolla noin 10 vuotias poika. Poika alkoi vähitellen oireilemaan, kun ei enää voinut vapaasti tulla aamuisin äitinsä viereen, kuten oli tottunut pienestä lapsesta saakka. Ei häntä kukaan kieltänyt, mutta reagoi siihen, että tilanne oli erilainen kuin aiemmin.
Tämä luonnollisesti vaikutti vähitellen suhteeseen ja niinpä suhde kuihtui muutaman kuukauden kuluessa. Poika oli isällään vuoroviikoin ja suhde isään vaikutti olevan kunnossa, hänen naisystävänsä ei haitannut, mutta äidin miesystävä aiheutti jonkinlaisen mustasukkaisuusdraaman. Katsoin itse parhaaksi mielummin vetäytyä, kuin aiheuttaa ongelmia, joihin ei helppoa ratkaisua ollut saatavilla.
Voi luoja, ei sitten lapsetonta miestä löytynyt?
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on ekaluokkalainen.
Vieras haju sängyssä myös ärsyttää.
Mutta kohtelen lasta hyvin, olkaa huoleti.
Mietin olenko epänormaali kiukkuineni.
Ap
" Omia kokemuksia" kirjoitti:
Et ainakaan minun mielestäni, ja ekaluokkalainen on aika kumma (joka kerta) asettua nukkumaan isän ja äitipuolen sänkyyn.. Vaikka toisaalta, olessani itse tuon ikäinen, nukuttiin nuoremman veljeni kanssa isän sängyssä, ..mutta eronneena faija nukkui siinä muutenkin yksin.. eikä muita sänkyjä ollut saatavilla.. Toisaalta tämä muuttui kun faija yhtenä vkl-yönä sammui X-asentoon, eikä siitä 5&7-vuotiaan lapsen voimin siirtynyt, joten nukuin jalkapäässä, samalla kun veli nukkui sohvalla.. Ja jos muistan oikein, ni vittuiltiin siitä faijalle sen verran että c jaksoi vuodesohvan pedata siitä eteenpäin meille.
-Näillä omilla lapsuuden kokemuksilla ei taida oikein AP:n tilanteeseen olla eri-näkökulmaa tarjota, eritoten kun kaikki lapset ei tietenkään ole samanlaisia... mutta oma näkemys olisi, ettei tämä 7-vuotias ole c jonka pakosta on päästävä isin viereen tahtoo nukkumaan... Joten itselleni vaikuttaisi että; alkuperäinen äiti on kuvioissa ja on pelannut korttinsa esim. että jos hänen kullannuppunsa on menossa isän luokse, niin lapsella pitää olla oikea sänky saatavilla... (Joka hänen tietämyksensä mukaan on ainoa kahden nukuttava sänky taloudessa..) Joten 3-2= ja jäljelle jää äitipuoli, yksin ja kylmissään sohvalle. Mutta ainakaan lapsen mieli ei altistu hankalille kysymyksille, kuinka isi voi rakastaa muutakuin äitiä ja äidin pikku-pilttiä.
Vaan enemmän itseä huolestuttaisi jos lapsen isä on c joka ei tahdo lapsen näkevän/olevan altistettu muulle kuin isän ja biologisen äidin rakkaudelle/hellyyden osoituksille.
-Mutta edellämainittu on ihan vain ulkopuolisen spekulaatiota, joka on em. tietojen mukaan vain mahdollisuuden rajoissa.
Koska itse jos olisin tämän lapsen asemassa, saattaisin enemmänkin arvostaa jos äitipuoli olisi yhtälailla huolimassa minut samaan faijan ja äitip:n yhteiseen sänkyyn.(Jos c siis on teidän yhteinen sänky)
Jos mietit mitä tehdä, niin itse saattaisin testaa esim. mahdollisuudella hankkia skidille oma sänky. Sillä (olosuhteiden salliessa, meinaten; tarpeeksi tilaa kämpässä, etc) se vastaisi siihen tahtooko isä lapsen parasta, vai onko mahdollisesti muita tekijöitä alla-/taustalla vaikuttamassa.
Lisäksi vielä yksi reuna-ehto näille todennäköisyyksille... Eli riippuen oletteko kauan olleet yhdessä kys. lapsen isän kanssa. Jos esim alle vuoden, niin omasta mielestä ainakin olisi ymmärrettävää että isä vielä pitäisi pikkupilttiä etäänpänä. Siinä tilanteessa eritoten olisin ymmärtäväinen isän ja lapsen omaa sidettä kohtaan.
Mut kuka olisi sanomaan ettei kaikki edellä mainitut skenaariot ole tosia, ja oletkin tietämättäsi astellut johonkin muinais-kreikkalaiseen semi-oedipaaliseen tosi-elämän näytelmään.
WTF? Hirveää dadaa tämäkin ”teksti”. Ei päätä eikä häntää.
140 viittasi siis 139:n kirjoitukseen.
Eräs tuttavani sai meta-amfetamiinista psykoosin ollessaan haavoittuvassa tilanteessa. Hän oli 24 vuotias. Lyhyessä ajassa hänet raiskattiin ja häneltä murrettiin luita, häntä painostettiin psyykkisesti ja etsiessään ratkaisua huumeista pamahti psykoosi päälle. Hän ei ole mikään kovis tai ilkeä ihminen, hauras ja traumatisoitunut tosin. Hänen äitinsä haki hänet lapsuudenkotiinsa ja hän kertoi minulle, kuinka eräs yö kuullessaan ääniä hän suunnilleen konttasi etsimään äitiään, jotta voisi nukkua hänen vieressään.
Tilanteita on monia & monesti empatia ja ymmärrys vievät pidemmälle, kuin tuomitseminen ja toisten arvostelu.
Nykyään tämä nainen on 28 vuotias, normaali opiskelija mutta vuosien terapia näiden kokemusten jälkeen vaadittiin.
Ero voi olla hyvin traumaattinen kokemus joillekin ja jos ekaluokkalainen kaipaa isänsä turvaa, soisin sen hänelle ja nielisin kiukkuni. Toki en voi teidän tilanteesta tietää enempää, kuin mitä kerrot, joten vastaukseni saattaa olla puutteellinen.