Lue keskustelun säännöt.
"toisen kierroksen" parisuhteet, kertokaa kokemuksia
08.01.2021 |
Pohdin tässä, että voiko ensimmäisen pitkän avioliiton/suhteen jälkeinen uusi puoliso päästä koskaan tärkeämpään ja merkityksellisempään asemaan kuin tämä ensimmäinen. Kertokaa varsinkin miehet, jotka olette jo kerran eronneet ja löytäneet uuden puolison. Itse missasin ns. ekan kierroksen ja tarjolla olis nyt sitten iän puolesta jo vähintään kerran eronneita ja varsinkin yks ihana mies kiinnostelis oikein kovasti. Mietin vaan, että jos itse heittäydyn tähän täysillä mukaan ja sitten mulla ei kuitenkaan lähtökohtaisesti olis edes mahdollista päästä kaikkein merkityksellisimmän rakkauden asemaan. Ymmärtääköhän kukaan mitä yritän ajaa takaa? Kyse ei siis ole mustasukkaisuudesta eikä varsinaisesti huonosta itsetunnostakaan, vaan yritän ajaan sitä takaa, että voinko ns. toisella kierroksella rakastua kovemmin kuin koskaan ennen. Tää kuulostaa kirjotettuna ihan typerältä, toivottavasti joku saa kiinni tästä mun ajatuksesta ja kertoo millaisia tunteita ja parisuhteita ovat löytäneet vaikka esim. keski-iällä.
Kommentit (27)
Voi toisella kierroksella, kolmannellakin, rakastua tulenpalavasti, kun oikea sattuu kohdalle.
Olen aina inhonnut (ihailemiani ja tältä osin vihaamiani) Juice Leskisen sanoja:
Häntä rakastin paljon, sua rakastan joskus enemmän.
Ole mulle vähän aikaa hän.
Miksi pitäis olla joku ex edes vähän aikaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, ymmärrän huolesi. Itse olen eronnut nainen ja olisi todella kiva löytää se loppuelämän kumppani. Ekan kanssa olin kuitenkin aika nuori, elämässä paljon uutta odotettavissa, suuri tulevaisuus edessä. Ekan kanssa tuli seikkailtua ja otettua riskejä, heittäydyttiin täysillä. Tehtiin kolme lasta, muutettiin ulkomaille, vaihdettiin työpaikkoja jne jne. Nyt olen vanhempi, olen tietoisempi omista heikkouksistani, muiden ihmisten heikkouksista, kuinka raakaa elämä voi olla. Todennäköisesti se toinenkin on tähän ikään mennessä kokenut vastaavaa. Ei ole enää sitä ihanaa naiviutta. Ja kyllä, vaikka en enää kaipaa eksääni, muistelen välillä kaiholla kaikkea kokemaamme. Onko tässä iässä (n. 50v) enää mahdollista heitäytyä niin täysillä? Onko enää odotettavissa niin järisyttäviä kokemuksia? Ei ehkä/varmaan. Mutta ehkä sitä osaa antaa arvoa toisenlaisille asioille juuri niiden kokemusten takia. Ja toisaalta onhan se myös todella kutkuttavaa, että voi aloittaa aivan uuden vaiheen elämässä erilaisen kumppanin kanssa. Saa inspiroitua uusista asioista ja vakutuksista.
Ymmärrän mitä ajat takaa.
Itsellä meni kuppi nurin eksän kanssa kun en tullut kuulluksi lainkaan vaan vastuu lapsista ja kodista painoi vaan minua. Hän leikki ja touhusi lasten kanssa illat otettuaan ensin torkut sohvalla ja mulla ei ollut aikaa kumpaankaan. Minulla tosi vaativa työ yrittäjänä ja mikään ei saanu eksää heräämään siihen ettei voi sysätä kaikkea hommaa minulle, aloin miltei vihata häntä.
Nyt vuosia vuosia myöhemmin mietin että koskaan mikään ei voi olla samanlaista kuin se että sinulla on mies jonka kanssa on ehjä perhe ja yhdessä saadut lapset. Se sitoo kauniilla tavalla yhteen. On surullista että joskus se ei vaan toimi. Ei se minulla toiminut enkä kadu eroa. Tein varmasti kaiken ja enemmän.
Nykyisen miehen kanssa on asiat paremmin mutta emme ole samalla tavalla ”me”. En ymmärrä hänen lapsiaan enkä pidän heistä. Meillä ei ole sellaista yhdessä rakennettua yhdistävää elämää.
Joo tuota juuri tarkoitan mitä 3 vastas. Voiko koskaan uusi nainen/vaimo mennä esim. miehen lasten äidin ohi tunnepuolella? Kyllähän tämä nainen tulee aina olemaan täysin erityisasemassa miehen mielessä (ellei nyt kyse ole jostain totaalisen vaikeesta tapauksesta). Ap.
Toinen avioliittoni on paljon onnistuneempi. Rakastuinkin kovemmin kuin koskaan ennen. Tiesin jo millainen olen ja millainen mies minulle sopii. Löytyi myös intohimo jota en ollut ennen kokenut.
Tietysti meillä ei ole sitä yhteistä historiaa joka exän kanssa tuli lasten syntymistä ja perheenä olosta. Me teemme kuitenkin nyt omaa historiaa. Ero otti joskus koville, mutta näin jälkeenpäin on helppo sanoa että onneksi erosin pettävästä ja valehtelevasta miehestä, vaikka pyristelin kaikin tavoin eroa vastaan. Pelkäsin myös että olen loppuelämäni yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi toisella kierroksella, kolmannellakin, rakastua tulenpalavasti, kun oikea sattuu kohdalle.
Olen aina inhonnut (ihailemiani ja tältä osin vihaamiani) Juice Leskisen sanoja:
Häntä rakastin paljon, sua rakastan joskus enemmän.
Ole mulle vähän aikaa hän.
Miksi pitäis olla joku ex edes vähän aikaa?
Eiköhän siinä lauleta joko jostain satunnaisesta kohtaamisesta tai kuolleesta.
Kokemukseni on ettei koskaan toista kierrosta. Oma hyvin vointi on tärkeintä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mentiin naimisiin kun oltiin 29 ja 31. Saatiin ekan avioliittovuoden lopulla lapsi. Nyt on oltu 21 vuotta naimisissa. Miehelle tämä oli ensimmäinen avioliitto, minulle toinen. En oikein ymmärrä miten se ensimmäinen edes kilpailisi. Tietty eri juttu jos avioliitto on päätynyt toisen kuolemaan. Mutta jos eroon on päädytty syystä tai toisesta, ei sellaisten perään haikailla.
Ihan varmasti voi olla uusi parisuhde tärkeämpikin kuin ensimmäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hjallis jossain vaiheessa toi paljon esiin että ei ole löytänyt sitä samaa fiilistä myöhemmin kuin mikä ekan lapsen äidin kanssa ydinperheessä oli. Itse kuvittelisin että ihastumisen/rakastumisen tunteen aiheuttavien huumeita muistuttavien hormonien haihduttua uusi kumppani voisi tuntua pliisulta. 25 v. suhdetta lasten isän kanssa ei noin vain pyyhitä pois. Epäilen, että uudessa suhteessa huomaisin monta hyvää juttua, joita en osannut arvostaa vanhassa kumppanissa ja jopa katuisin eroa. Kaikissa ihmisissä on kuitenkin omat huonot puolensa eikä kukaan ole täydellinen. Epäilen myös että uusi kumppani jonka kanssa lyhyempi historia saattaisi helpommin lähteä, jos esim. vanhemmiten sairastuisi, joka hyvinkin todennäköistä jossain vaiheessa.
En ole ollut vielä ekallakaan kierroksella, mutta haluaisin sellaisen joka on toisella kierroksella. Jotenkin kuvittelen, että sellainen henkilö olisi realistisempi. En tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle toinen kierros oli pettymys. En osannut odottaa, että sinkkumiesten asenteet ja suhtautuminen naisiin oli taantumuksellisempaa kuin eka kierroksella. Nyt olen taas yksin ja pärjäilen ihan kivasti.
Mun mielestä toisella kierroksella siedetään toiselta enemmän, ja on myös paineita onnistua tokan kanssa joten panostetaan siihen. Minä olen ollut 2.ssa avoliitossa ja näistä lapsi kummastakin. Sen jälkeen etäsuhteessa miesten kanssa joilla lapsia, ja hoitavat osansa lastensa suhteen. Nyt yksinhuoltajaiskän kanssa ja lapset on kavereita, pelataan pelejä ja katellaan tvtä ja jutellaa kaikesta. Iskät on herttaisia, ei ikinä mulle lapsetonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo tuota juuri tarkoitan mitä 3 vastas. Voiko koskaan uusi nainen/vaimo mennä esim. miehen lasten äidin ohi tunnepuolella? Kyllähän tämä nainen tulee aina olemaan täysin erityisasemassa miehen mielessä (ellei nyt kyse ole jostain totaalisen vaikeesta tapauksesta). Ap.
Mietipä omia vanhoja heiloja, vieläkö rakkaus kuumottaa? Niinpä. Ei se enää kuumota miehenkään mielessä, vaikka olis lapsiakin siunaantunut.
Vierailija kirjoitti:
Hjallis jossain vaiheessa toi paljon esiin että ei ole löytänyt sitä samaa fiilistä myöhemmin kuin mikä ekan lapsen äidin kanssa ydinperheessä oli. Itse kuvittelisin että ihastumisen/rakastumisen tunteen aiheuttavien huumeita muistuttavien hormonien haihduttua uusi kumppani voisi tuntua pliisulta. 25 v. suhdetta lasten isän kanssa ei noin vain pyyhitä pois. Epäilen, että uudessa suhteessa huomaisin monta hyvää juttua, joita en osannut arvostaa vanhassa kumppanissa ja jopa katuisin eroa. Kaikissa ihmisissä on kuitenkin omat huonot puolensa eikä kukaan ole täydellinen. Epäilen myös että uusi kumppani jonka kanssa lyhyempi historia saattaisi helpommin lähteä, jos esim. vanhemmiten sairastuisi, joka hyvinkin todennäköistä jossain vaiheessa.
Hjalliksen kohdalla en ihmettele sitä yhtään. Merikukka??! Salli mun nauraa.
Ensimmäinen parisuhde kesti 14v tässä toisessa tulee 25v täyteen. Sain vaihdossa paremman, ei tarvitse miettiä kuten ap. Eihän toiseen suhteeseen edes lähde jos ei ole oikeasti rakastunut ja varma siitä että suhde kantaa!? Ollaan monin tavoin fiksumpia ja ymmärretään että elämä vaatii vaivannäköä molemmilta.
Mä ajattelen että rakkautta ja ihmisen merkityksellisyyttä ei edes voi mita tuolla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi toisella kierroksella, kolmannellakin, rakastua tulenpalavasti, kun oikea sattuu kohdalle.
Olen aina inhonnut (ihailemiani ja tältä osin vihaamiani) Juice Leskisen sanoja:
Häntä rakastin paljon, sua rakastan joskus enemmän.
Ole mulle vähän aikaa hän.
Miksi pitäis olla joku ex edes vähän aikaa?
Eiköhän siinä lauleta joko jostain satunnaisesta kohtaamisesta tai kuolleesta.
Juicen mukaan kappaleen on inspiroinut hänen ex-tyttöystävänsä/ex-vaimonsa, ei siis edesmennyt kumppani.
Onhan niillä aiemmilla vuosilla exän kanssa tietysti merkitystä, mutta kun on erottu, niin jostain syystä se ero on tullut. Eihän sitä kukaan eroaisi ja voisi kuvitella tapailevansa uusia ihmisiä, jos ajattelisi, että kukaan toinen ei voi koskaan olla enää merkityksellinen itselle. Eikä siitä nyt ainakaan mitään kilpailuasetelmaa voi tehdä, että kumpi on merkityksellisempi itselle. Kummallakin on merkitys, se riittää.
Tykkään. Eivät ole mikään raaputtamaton arpa, vaan tiedät mitä saat. Varmat otteet niin sua kuin lapsia ja yhteisöään kohtaan. Eivät pakene kavereiden ja pelien maailmaan kun tiukka paikka tulee!