Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jaksatteko aina ystäviänne?
08.01.2021 |
Kun he ottavat yhteyttä, haluavat tavata tai soittavat maratonpuheluita?
Ystävät on kuitenkin tärkeitä, mutta joskus tuntuu, etten jaksaisi ja toivon vaan, ettei se toinen kokisi torjumisena, varsinkin kun minulla on yksi herkänahkainen ystävänä. Ja hänellä on ilmeisesti useitakin hylkäämisen kokemuksia ihmissuhteissa.
Kommentit (15)
Hänellä on ilmeisesti? Eli et ole kuunnellut ja tutustunet häneen? Hän on vain sinua varten, kun hän sopii sinun kuvioihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa. Mutta vika ei ole silloin heissä, en vaan itse jaksa juuri sillä hetkellä ketään. Kannattaa sanoa, että vaikka en nyt jaksa puhua/nähdä, niin se ei liity sinuun henkilökohtaisesti vaan yleiseen mielentilaan.
Vierailija kirjoitti:
Hänellä on ilmeisesti? Eli et ole kuunnellut ja tutustunet häneen? Hän on vain sinua varten, kun hän sopii sinun kuvioihin?
Ei, olet väärässä. Ihminen, jota on pahasti loukattu ja luottamus petetty, ei luota helposti uuteen ihmiseen, joten kuuntelen juurikin maratonpuheluita, mutten voi pakottaa toista puhumaan. Minua ihmetettyy, kuinka helposti ihmiset tekevät johtopäätöksiään niinkuin edellisessä vastauksessakin.
Mulla on/oli yksi sellainen ystävä, joka laittaa todella pitkiä ääniviestejä ja Snapchat videoita kun selittää asioita. Videot saatto parhaimmillaan kestää reilusti yli 15min, ja pisin yksittäinen ääniviesti ollut 8min. Ääniviestejä tuli useampi yleensä.
Noin 20% sisällöstä oli jotain järkevää tai sellaista, mihin voin itsekin vastata. Loput 80% suurinpiirtein sellaista turhanpäivästä pohdiskelua, että syökö tänään jauhelihaa vai pitäisikö se jättää huomiselle.
Pahinta oli se, että hän usein ei vastaillut minun juttuihin mitään, tai kun yritin vastailla hänen juttuihin, niin usein hän "ärähti" että ei niin voi tehdä koska x ja y. Että tavallaan tiesi jo vastauksen omiin kysymyksiinsä, mutta piti niistä vain tulla jollekin avautumaan ja pohtimaan.
Ymmärrän sen kyllä, että joskus helpottaa kun saa ääneen sanoa asioita. Mutta toi meni yli, eikä olla enää kovin läheisiä koska en vaan jaksanut noita juttuja enää kuunnella. Surettaa, kun oltiin muutama vuosi tosi läheisiä, mutta alko tuntumaan jo siltä etten saa tosta kaverisuhteesta mitään enää irti, vaan enemmänkin energia kului siihen. Ja onhan tässä muutakin, mutta eipä siitä sen enempää.
Yritin kyllä kestää ja saada meän ystäväsuhteen toimimaan ja yritin monia kertoja puhua näistä asioista mitkä vaivasivat, mutta muutosta ei oikein koskaan tapahtunut.
Ehkä tää sopii jollekin toiselle, mutta ei mulle.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa. Mutta vika ei ole silloin heissä, en vaan itse jaksa juuri sillä hetkellä ketään. Kannattaa sanoa, että vaikka en nyt jaksa puhua/nähdä, niin se ei liity sinuun henkilökohtaisesti vaan yleiseen mielentilaan.
Joo, hyvä juttu tietysti, ettei kerro toiselle, että en jaksa sinua vaan oma tilanne sellainen, etten nyt jaksa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on/oli yksi sellainen ystävä, joka laittaa todella pitkiä ääniviestejä ja Snapchat videoita kun selittää asioita. Videot saatto parhaimmillaan kestää reilusti yli 15min, ja pisin yksittäinen ääniviesti ollut 8min. Ääniviestejä tuli useampi yleensä.
Noin 20% sisällöstä oli jotain järkevää tai sellaista, mihin voin itsekin vastata. Loput 80% suurinpiirtein sellaista turhanpäivästä pohdiskelua, että syökö tänään jauhelihaa vai pitäisikö se jättää huomiselle.Pahinta oli se, että hän usein ei vastaillut minun juttuihin mitään, tai kun yritin vastailla hänen juttuihin, niin usein hän "ärähti" että ei niin voi tehdä koska x ja y. Että tavallaan tiesi jo vastauksen omiin kysymyksiinsä, mutta piti niistä vain tulla jollekin avautumaan ja pohtimaan.
Ymmärrän sen kyllä, että joskus helpottaa kun saa ääneen sanoa asioita. Mutta toi meni yli, eikä olla enää kovin läheisiä koska en vaan jaksanut noita juttuja enää kuunnella. Surettaa, kun oltiin muutama vuosi tosi läheisiä, mutta alko tuntumaan jo siltä etten saa tosta kaverisuhteesta mitään enää irti, vaan enemmänkin energia kului siihen. Ja onhan tässä muutakin, mutta eipä siitä sen enempää.
Yritin kyllä kestää ja saada meän ystäväsuhteen toimimaan ja yritin monia kertoja puhua näistä asioista mitkä vaivasivat, mutta muutosta ei oikein koskaan tapahtunut.
Ehkä tää sopii jollekin toiselle, mutta ei mulle.
Minulla on myös samanlaista kokemusta, en oikein jaksa olla kiinnostunut päivittäisistä touhuista, jos ei niissä mitään erikoista ole, mitä ihminen on syönyt yms.
Olen kipuillut viime aikoina tämän asian kanssa, kun tuntuu, että en tahdo jaksaa vanhoja kavereitani. Jotenkin en vain ole enää parin hyvän ystävän kanssa yhtään samalla aaltopituudella. Ärsyttää toisen tapa puhua koko ajan vain omista asioistaan ja toisen jatkuva sekoilu, unohtelu ja tapaamisten peruminen ja suunnitelmien muuttaminen. Koen jotenkin koko ajan olevani enemmän itse antavana osapuolena, minun kuulumisiani ei kysellä eikä tehdyistä palveluksista kiitellä.
En tiedä, onko tämä vain hetkellistä vai ollaanko ns. kasvettu erilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kipuillut viime aikoina tämän asian kanssa, kun tuntuu, että en tahdo jaksaa vanhoja kavereitani. Jotenkin en vain ole enää parin hyvän ystävän kanssa yhtään samalla aaltopituudella. Ärsyttää toisen tapa puhua koko ajan vain omista asioistaan ja toisen jatkuva sekoilu, unohtelu ja tapaamisten peruminen ja suunnitelmien muuttaminen. Koen jotenkin koko ajan olevani enemmän itse antavana osapuolena, minun kuulumisiani ei kysellä eikä tehdyistä palveluksista kiitellä.
En tiedä, onko tämä vain hetkellistä vai ollaanko ns. kasvettu erilleen.
Minulla täysin sama ongelma. Harmittaa ja olen hämmentynyt, mutta olen pohtinut paljon ystäväsuhteitani ja niin edes päin, ja annan luonnon tehdä taikansa. Että jos tässä nyt lähdetään eri suuntiin pikkuhiljaa, niin silloin mennään.
Aion tehdä siltä miltä tuntuu, enkä pakottaa enää mitään suhteita.
Mä en jaksa nähdä tai pitää yhteyttä ystäviin kovin usein ja mun kaverit on tottuneet siihen. Ei kukaan ees yritä soittaa mulle mitään maraton-puheluita, kun ne tietää, etten oo sen tyyppinen. Ja mun ystävillä on myös muita ystäviä, joten ei heidän elämä pyöri mun ympärillä :D en mä ainakaan halua ystäviä, joiden seurassa joudun varomaan, mitä voin sanoa ja tehdä, ettei se vaan nyt loukkaannu. Haluan elämääni fiksuja ihmisiä, joiden kanssa on kiva välillä viettää aikaa ja sitten taas keskittyä omaan elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kipuillut viime aikoina tämän asian kanssa, kun tuntuu, että en tahdo jaksaa vanhoja kavereitani. Jotenkin en vain ole enää parin hyvän ystävän kanssa yhtään samalla aaltopituudella. Ärsyttää toisen tapa puhua koko ajan vain omista asioistaan ja toisen jatkuva sekoilu, unohtelu ja tapaamisten peruminen ja suunnitelmien muuttaminen. Koen jotenkin koko ajan olevani enemmän itse antavana osapuolena, minun kuulumisiani ei kysellä eikä tehdyistä palveluksista kiitellä.
En tiedä, onko tämä vain hetkellistä vai ollaanko ns. kasvettu erilleen.
Se on sitä, kun ne ystävyyssuhteet on solmittu, johonkin tiettyyn elämän vaiheeseen ja tilanteeseen niin ne motiivit ei vaan auttamatta täyty sinne hautaan asti. Kyllähän se ystävyyssuhdekin on ikääin kuin parisuhde se vaan päättyy ilman sen suurempaa draamaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kipuillut viime aikoina tämän asian kanssa, kun tuntuu, että en tahdo jaksaa vanhoja kavereitani. Jotenkin en vain ole enää parin hyvän ystävän kanssa yhtään samalla aaltopituudella. Ärsyttää toisen tapa puhua koko ajan vain omista asioistaan ja toisen jatkuva sekoilu, unohtelu ja tapaamisten peruminen ja suunnitelmien muuttaminen. Koen jotenkin koko ajan olevani enemmän itse antavana osapuolena, minun kuulumisiani ei kysellä eikä tehdyistä palveluksista kiitellä.
En tiedä, onko tämä vain hetkellistä vai ollaanko ns. kasvettu erilleen.
Minulla täysin sama ongelma. Harmittaa ja olen hämmentynyt, mutta olen pohtinut paljon ystäväsuhteitani ja niin edes päin, ja annan luonnon tehdä taikansa. Että jos tässä nyt lähdetään eri suuntiin pikkuhiljaa, niin silloin mennään.
Aion tehdä siltä miltä tuntuu, enkä pakottaa enää mitään suhteita.
Joo, minulla on myös kokemuksia siitä, että jotkut hyvätkin ystävät jäävät elämästä pois ilman dramatiikkaa. Ihmiset muuttuvat, elämäntilanteet muuttuvat, uusia ystäviä tulee ja niinhän se elämä menee. JOskus sitten vi palatatakin vanhaan ystävyyteen. Nyt minun ongelma on lähinnä yhden ystävän kanssa, jotten häntä loukkaisi tai hän ei kokisi tulleensa torjutuksi. En halua häntä pois elämästäni, mutten jaksaisi yhteyttä niin usein kun hän haluaa. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kipuillut viime aikoina tämän asian kanssa, kun tuntuu, että en tahdo jaksaa vanhoja kavereitani. Jotenkin en vain ole enää parin hyvän ystävän kanssa yhtään samalla aaltopituudella. Ärsyttää toisen tapa puhua koko ajan vain omista asioistaan ja toisen jatkuva sekoilu, unohtelu ja tapaamisten peruminen ja suunnitelmien muuttaminen. Koen jotenkin koko ajan olevani enemmän itse antavana osapuolena, minun kuulumisiani ei kysellä eikä tehdyistä palveluksista kiitellä.
En tiedä, onko tämä vain hetkellistä vai ollaanko ns. kasvettu erilleen.
Tämä voisi olla omalta näppikseltäni.
Minulla on muutama läheinen ystävä, mutta viimeisen vuoden aikana kun omassa elämässäni on tapahtunut isoja asioita, huomaan ettei minulla ole ketään jolle nämä voisi jakaa. Muutaman kanssa olemme pitäneet vuosia maraton-puheluita, mutta tajusin että keskustelemme aina heidän asioistaan: mitä kuluu, missä ovat käyneet, mitä syöneet, mitä tekevät seuraavaksi. Jos kerron jotain itsestäni, vastaus on "kiva!" tai "joo" ja palataan heidän elämäänsä. Viimeksi eilen oli taas tällainen puhelu, ystävä soitti matkalla, puoli tuntia kertoi mitä on tänään tehnyt ja kun pääsi perille määränpäähänsä puhelu päättyi.
Sitten oma lukunsa on yksi, joka aina valittaa kun en kerkeä häntä näkemään. Oma aikatauluni on joustava ja tapaamista sovittaessa hän määrää päivän ja ajan. Ja silti hän on aina se, joka myös peruu jokaisen tapaamisen viimeisen 2v. aikana..
Ystävyys vain tuntuu yksipuoliselta, minä kuuntelen, autan ja tuen, kun taas en itse tunnu saavan näistä suhteista mitään. Välillä väsyttää ja tekisi mieli laittaa välit poikki, mutta sitten olisin täysin yksin.
Ehkä pahin omassa kriisissä on se, että olen suunnittelemassa häitä (piti olla ensi kesänä, mutta nykytilanteen vuoksi varmaan siirtyy seuraavaan) ja tajusin, että ainoat jotka oikeasti haluan paikalle on oma lapsuudenperheeni. Miehellä taas laaja ystäväpiiri ja suku, joten ahdistaa pelkkä ajatus siitä että minun puoleltani vieraita olisi 4 ja hänellä 100 :/
Tuskin kukaan aina jaksaa. On toki joitain ystäviä joita ajattelee usein ja haluaisi nähdä useammin eikä oikein osaa kuviella tilannetta jossa heitä ei jaksaisi, ellei ole kaamea stressi päällä.
Minulla on yksi ystävä, jonka viestit ja tapaamispyynnöt tuntuvat harvoin hyvältä. En tiedä miksi, jotenkin vain hänen seurassaan on todella raskas olla. Poden näistä tuntemuksista huonoa omaatuntoa, koska tämä ystävä on ihana persoona, ja muistuttaa kovasti yhtä toista ystävää, jonka seurassa minun on aina hyvä olla. Hävettää kun en osaa olla yhtä hyvä ystävä kuin hän ansaitsisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksaisi tuollaisia maraton-ystäviä. Onneksi kaikilla on nykyään omat elämänsä, eivätkä hae minusta täytettä perus arkipäiviinsä. Nähdään kerran kuussa tai muutamassa, eikä välttämättä edes viestitellä siinä välissä mitään. Hyvä tahti, joka sopii minulle. Ei ehdi kyllästyä toiseen. :D
Teini-ajalta on kyllä kokemusta toisenlaisestakin, eli siitä, että halutaan parhaimmillaan soitella monta tuntia päivässä ja nähdä jatkuvasti. Sen jälkeen en ole mielelläni edes tutustunut uusiin ihmisiin, kun haluan niin pakkomielteisesti välttää tuollaisen tilanteen syntymistä uudelleen...
Alue: Aihe vapaa
En tietenkään ja onneksi sen voi heillekin sanoa.