Miksi jotkut ihmiset uskoo juoruja?
Hitto että mua ärsyttää ihmiset jotka ei kyseenalaista mitään, vaan kaikki mitä kuulevat on automaattisesti totuus. Sitten vedetään hirveitä raivokohtauksia asioista jotka ollaan kuultu kylän pahimmalta juorukellolta.
Ihmiset ovat todella julmia toisiaan kohtaan. Keksitään panetellaan jotain ihmistä, vaikka juoruissa olisi mitään tolkkua. Ja sitten kun nämä juorut leviävät ympäri kyliä ja paisuvat kuin pullataikina. Kärpäsestä tulee härkänen. Olisivat ihmiset vähän varovaisempia puheissaan. Moniko ihminen niistä tolkuttomista juoruista on joutunut kärsimään, jopa riistäen henkensä itseltä.
Kommentit (55)
Oma paha olo yritetään purkaa muihin..
Vierailija kirjoitti:
Sitä nolompaa on jäädä kiinni valheiden levittelystä kun totuus tulee ilmi. Kuka enää uskoo juoruajan juttuja sen jälkeen ja jää ikuinen leima paskanpuhujana.
Kiinnijäädessään hänellä on uusi toinen selittävä tarina. Tai valehtelee päin naamaa.
Puhumalla p askaa muista ei itse muutu yhtään paremmaksi ihmiseksi. Valitettavasti.
Ja nuo samat älyttömien juorujen uskojat ovat niitä samoja tolloja jotka eivät ikimaailmassa voi uskoa yksinkertaisiakaan faktoja. Faktojen kertojat on juoruihmisten mielestä valehtelijoita.
--
Tuttavani kanssa joskus keskustelin hurjan antoisasti...
TUTTAVA: Oletko jo löytänyt töitä?
MINÄ: En. Mä oon vieläkin työtön.
TUTTAVA: Hae ahkerammin töitä!
MINÄ: Mä haen jo ihan niin ahkerasti kuin voi. Mä oon hakenut jo yli sataan työpaikkaan.
TUTTAVA: Täh? Sataan? Miten niin sataan? Ethän?
MINÄ: Niin. Kyllä se on ihan tunnettua että monet työttömät joutuu hakemaan ihan älyttömän moniin töihin eikä silti välttämättä koskaan työllisty. Työttömillä on jopa tälläinen pieni sanonta että "työnhaku alkaa todella vasta siinä vaiheessa kun on hakenut sataan työpaikkaan".
TUTTAVA: Hae siivoojaksi! Kyllä nyt siivoojaksi pääsee!
MINÄ: Hain jo siivoojaksi. En päässyt.
--
Tuossa vaiheessa tuttavani vain seisoi paikallaan, tuijotti minua epäuskoisena, hiljaa, ei sanonut enää sanaakaan. Vihdoin hän lopetti tuijottamisen ja häipyi. Meni kertomaan muille tuttaville että minä olen laiska työtön, en hae töitä, ja mikä pahinta minä hävytön vieläpä valehtelen hänelle vasten kasvoja ja kerron älyttömiä tarinoita siitä miten muka haen ahkerasti töitä. Minä olen törkeä laiska työtön valehtelija! Just sellasia ne työttömät on! Eihän ne edes hae töitä!
Porukka kokee yhteenkuuluvuutta juoruamalla. Se joka ei juorua, jää ulkopuoliseksi ja juoruilun kohteeksi.
Ei niillä muillakaan juuri yhteistä toistensa kanssa ola. Tätä on vaikea myöntää. On helpompi juoruta ulkopuolisesta, kuin keksiä muuta puhuttavaa tyypin kanssa, jonka kanssa ei ole muuta puhuttavaa.
Ihmiset joilla on paha olla itsensä kanssa tai tarve nostaa itseään paremmalle pallille, tekevät tätä. Itsekin nuoruudessa juoruiluun syyllistynyt, kun olen oikein inhonnut jotain ihmistä tai ollut kateellinen. Ihmiset, jotka juoruilevat, tuntevat hetken ylemmyyttä ja se siitä.
Muistan kun aikoinaan kateellinen sisareni levitti minusta juorua, että olen laitattanut silikonit ja ihan julkisella paikalla haukkui kännipäissään minua kumitissiksi jne. Laihduin myöhemmin reilut 10kg ja sinne katosivat kumitissit! :D Tarinoita olisi vaikka kuinka paljon kerrottavaksi, kuinka sisareni on minua yrittänyt mustamaalata vuosien varrella.
Juoruavat saavat pienen hetken olla osa porukkaa. Oma status nousee, kun kuuluu sisäpiiriin. Naureskellaan yhdessä sille yhdelle. Sitten kun tajutaan oma typerä käytös, sitä juoruilun sävyä muutetaan ”auttavaan” suuntaan...mehän tässä vaan tuota raukka poikamies-perttiä koitetaan autella elämässä eteenpäin, ollaan oltu niin kovin huolissaan hänestä.. Suurinta julmuutta on hyvyyteen verhottu julmuus.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä huvittava ilmiö tässäkin pikku kylässä jossa asun. Itseäni ei haittaa huhut ollenkaan, koska tiedän aina varmaksi etteivät ne ole totta ja niin tietää varmasti moni muukin. Aina kuulee sen 50 eri versiota jostakin tapahtuneesta ja ei voi tietää mikä on totta ja mikä ei. Jos tästä haluaa jotain positiivista löytää niin, täällähän voi tehdä ihan mitä vaan outoa ja hullua kun voi vaan kuitata sen huhupuheiksi, joita kukaan ei kuitenkaan usko :D
Valitetavasti aina se ei auta kuitata huhupuheeksi! Juoruilu kun voi pilata oikeasti jonkun elämän ja todella tappaa jonkun, joka menettää mielenterveytensä näiden juoruilijoiden ansiosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä huvittava ilmiö tässäkin pikku kylässä jossa asun. Itseäni ei haittaa huhut ollenkaan, koska tiedän aina varmaksi etteivät ne ole totta ja niin tietää varmasti moni muukin. Aina kuulee sen 50 eri versiota jostakin tapahtuneesta ja ei voi tietää mikä on totta ja mikä ei. Jos tästä haluaa jotain positiivista löytää niin, täällähän voi tehdä ihan mitä vaan outoa ja hullua kun voi vaan kuitata sen huhupuheiksi, joita kukaan ei kuitenkaan usko :D
Valitetavasti aina se ei auta kuitata huhupuheeksi! Juoruilu kun voi pilata oikeasti jonkun elämän ja todella tappaa jonkun, joka menettää mielenterveytensä näiden juoruilijoiden ansiosta.
Parhaassa tapauksessa se juoruilu vaikuttaa koko kyläyhteisöön. Ihmistä aletaan karttaa, suljetaan ulkopuolelle, ei ole samoja mahdollisuuksia, kuin muilla, työjutut saattaa mennä sivusuun. Sillä on iso vaikutus.
Puhumattakaan kohtaamisista muiden kanssa, jokainen tietää miltä tuntuu puhua ennakkoluulottoman ihmisen kanssa. Juoruilijat vetää roolia, kun kohtaavat juorujen kohteen, piilo piikitellä, kerätään lisää tietoa, että on sitten jakaa muille lisää informaatiota tavatessa. Tietysti niitä sanoja pikkasen viritetään itselle edulliseen suuntaan.
Onhan tästä aiheesta tehty elokuvia, miten vahingollisesta toiminnasta kyse. Ihan tietoista hommaa ja tarkoituksella tehdään.
No kun he eivät osaa ajatella laajemmin ja juoruilun kohde ei tod oo mitä annetaan ymmärtää.