Miten hyvinvointivaltiossa voi olla paljon pahoinvoivia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järjestelmän rakenteissa on väkivaltaa, joka vie hankalaan asemaan joutuneen ihmisen yhä alemmaksi.

Esim: uupunut ja vaikka masennukseen sairastunut joutuu kohtaamaan kohtuuttoman byrokratian ja köyhyyden, joista molemmista selviäminen hyvin edellyttäisi terävää toimintakykyä. Jos kyseisellä ihmisellä on lapsia, hän saattaa joutua myös lastensuojelun taholta painostuksen ja vaatimusten kohteeksi. Hänen sairauttaan ja alentunutta toimintakykyään ei oteta huomioon, vaan hänen oletetaan pystyvän samaan, kuin terveen ihmisen. Sitten ihmetellään porukalla palavereissa, miksi ei voimaannu tämä ihminen.

Sillä lapsella on oikeus jaksavaan aikuiseen, joka huolehtii hänestä.

Lisääkö se vanhemman jaksamista, että joku tulee sohvanreunalle kahvia juomaan ja havainnoimaan ja kirjaamaan asioita oman näkymyksesnsä mukaan? Eiköhän olisi enemmän hyötyä siitä, että saisi ihan oikeaa apua vaikka siivouksen merkeissä ja vaikka lastenhoitoapua kauppareissun ajaksi. Nythän ei kannata alkaa inttää, että jos lapsia hankkii, ne myös yksin hoitaa. Nimittäin paljon voi sattua hyvällekin vanhemmalle, onnettomuuksia, sairastumista ym. jotka ainakin hetkellisesti heikentävät jaksamista.

Jos sillä vanhemmalla on vaikka jalka poikki, niin saahan se sinne kotiin kuukaudeksi, kahdeksi kerran viikkoon jonkun auttelemaan, oli se sitten kauppareissun tekemään tai lapsia ulkoiluttamaan. Jos se ongelma ei sitten siitä tokene, niin ei millään yhteiskunnalla ole antaa ilmaista kodinhoitajaa kuukausitolkulla.

Ehkä utopiassa näin, mutta todellisuudessa ei. Joten älä kommentoi asioita, joita et ymmärrä.

Olen sosiaalityöntekijä, tiedän mistä puhun.

Oletko miettinyt, miten paljon tulee kustannuksia, jos lakattaisiin tukemasta? Onko mielestäsi normaalia antaa paranemiselle deadline? Mitä mieltä olet: nopeuttaako aikaraja toipumista?

Oletko itse ajatellut miten paljon se lapsi tarvitsee jaksavaa aikuista huolehtimaan itsestään ja miten paljon hän vaurioituu, jos sitä kotia tekohengitetään loputtomiin ilman, että asia korjaantuu? Jotkuthan ovat koko ikänsä masentuneita ja mielenterveyspotilaita. Menisikö siltä lapselta koko lapsuus siihen vai hyötyisikö hän normaalisti jaksavien ihmisten hoidosta enemmän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä enemmän ihmiset saavat kaikkea ilmaiseksi ja vastikkeetta yhteiskunnalta, sitä kovemmiksi vaatimukset ilmaisten asioiden ja vastikkeetoman rahan osalta vuosi vuodelta nousevat. Sitten kun huomaa, että ei saakaan kaikkea haluamaansa opiskelematta, työtä tekemättä ja vaivaa näkemättä, alkaa itkupotkuraivarointi. Se saa sitten vielä lisää syötettä kun näkee, että suurin osa ihmisistä kuitenkin menee elämämässä eteenpäin, menestyy ja on onnellisia. Sitten alkaakin joko koko ympäröivää yhteiskuntaa vastaan kapinointi tai itsetuhoisuus. Kehitysmaissa taas kaikki on samassa veneessä ja yhtä köyhiä, joten turha siellä verrata itseään muihin ja stressata.

Loistavaa että joku muukin on huomannut tämän.

Se ei ole sen arvosta jos siitä ei maksa jotain; rahana, hikenä ,aikana, tms

Juuri näin. Ilmanen yhteiskunta johon demarit yms meitä ajaa on täynnä ihmiskuoria vailla elämän iloa.

Ihmiskuoria vailla elämän iloa.

Juuri näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järjestelmän rakenteissa on väkivaltaa, joka vie hankalaan asemaan joutuneen ihmisen yhä alemmaksi.

Esim: uupunut ja vaikka masennukseen sairastunut joutuu kohtaamaan kohtuuttoman byrokratian ja köyhyyden, joista molemmista selviäminen hyvin edellyttäisi terävää toimintakykyä. Jos kyseisellä ihmisellä on lapsia, hän saattaa joutua myös lastensuojelun taholta painostuksen ja vaatimusten kohteeksi. Hänen sairauttaan ja alentunutta toimintakykyään ei oteta huomioon, vaan hänen oletetaan pystyvän samaan, kuin terveen ihmisen. Sitten ihmetellään porukalla palavereissa, miksi ei voimaannu tämä ihminen.

Sillä lapsella on oikeus jaksavaan aikuiseen, joka huolehtii hänestä.

Lisääkö se vanhemman jaksamista, että joku tulee sohvanreunalle kahvia juomaan ja havainnoimaan ja kirjaamaan asioita oman näkymyksesnsä mukaan? Eiköhän olisi enemmän hyötyä siitä, että saisi ihan oikeaa apua vaikka siivouksen merkeissä ja vaikka lastenhoitoapua kauppareissun ajaksi. Nythän ei kannata alkaa inttää, että jos lapsia hankkii, ne myös yksin hoitaa. Nimittäin paljon voi sattua hyvällekin vanhemmalle, onnettomuuksia, sairastumista ym. jotka ainakin hetkellisesti heikentävät jaksamista.

Jos sillä vanhemmalla on vaikka jalka poikki, niin saahan se sinne kotiin kuukaudeksi, kahdeksi kerran viikkoon jonkun auttelemaan, oli se sitten kauppareissun tekemään tai lapsia ulkoiluttamaan. Jos se ongelma ei sitten siitä tokene, niin ei millään yhteiskunnalla ole antaa ilmaista kodinhoitajaa kuukausitolkulla.

Ehkä utopiassa näin, mutta todellisuudessa ei. Joten älä kommentoi asioita, joita et ymmärrä.

Olen sosiaalityöntekijä, tiedän mistä puhun.

Jos oikeasti olet sossu, niin tiedät ettei kaikki vammat ja sairaudet oli tyyliin murtunut jalka. MItes pahemmat vammat ja syöpä tms. Paraneeko kahdessa kuukaudessa?

Syöpätilanteessa pitää ottaa huomioon myös se onko siellä kotona tervettä aikuista. Mikäli on, niin asia fine. Jos kyse on yksinhuoltajan syövästä ja lapsi on pieni, voidaan varmasti tukea jaksamista esim. tukiperheellä, jossa lapsi voi olla esim. kerran kaksi viikonloppua kuussa. Kotipalvelu voi tulla avuksi myös hoitamaan lasta esim. hoitojen ajaksi. Päivähoitopaikka on ehdoton luonnollisesti. Jos kyse on kuolemaan johtavasta sairaudesta, niin lapselle pitää luonnollisesti löytyä sijaisperhe, joka voi asteittain tulla tukemaan vielä vanhemman eläessä. Sairaalahoidossa oleva ei luonnollisestikaan enää hoida ainuttakaan lasta. Yleensä näin vaikeasti sairaat vanhemmat haluavat itsekin turvata lapsensa hoidon ja tukihimmeliä suunnitellaan yhdessä.

Ei onnelliset ihmiset tule Suomen kaltaisista elättömöistä.

Vaan köyhistä maaseutumaisista oloista joissa 90 vuotiaat mammat tekevät osansa ruuan hankkimiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Sivistysvaltiossa on sivistysvaltion ongelmat. Mielenterveysongelmat ovat niistä yksi. Individualismi, jatkuva kilpailu ja menestymisen tarve luovat yksilölle paineita. Syntyy vertailuasetelmia, mikä johtaa helposti huonommuuden tunteeseen ja masennukseenkin. Yksilöön kohdistuu suuria odotuksia ja velvollisuuksia, joiden täyttämättä jättäminen aiheuttaa ahdistusta. Ihmiset uupuvat ja ahdistuvat, kun heiltä vaaditaan tehokkuutta.

Myöskin yhteisöllisyyden kuihtuminen aiheuttaa ongelmia, sillä ihminen on luonnostaan sosiaalinen olento ja voi parhaiten silloin, kun asioita tehdään yhdessä ja tuetaan toinen toista.

Alkukantaisissa kulttuureissa masennusta ei juuri esiinny, mutta heillä on toisenlaiset ongelmat riesanaan.

Onko muka oikeasti noin?

Vierailija kirjoitti:

Nuo antamasi esimerkit ap, eivät todellakaan ole mitään pahoinvointia Suomessa.

Kyllä ne ovat aivan eri asiat, jotka ovat todellista pahoinvointia.

Eikä missään hyvinvointivaltiossa koskaan kaikki voi voida hyvin, jos sitä tarkoitat.

Ruotsi on aina ollut esim. parhaasta hyvinvointivaltiosta, mutta sielläkin on alkoholisteja, narkkareita, asunnottomia, huonosti voivia perheitä puolison väkivallan takia, lastensuojeuluasiat jne.

Ja todella sairas pääsee Suomessa aina lääkäriin. Aina.

Huomaa, että siellä päivystyksessä jonottaa myös varakkaampia ihmisiä lastensa joskus, ei yksi tavallinen köyhä työtön.  Päivystys vastaanotot ovat joka puolella maailmaa samanlaiset.

Ja kun menet Suomessa lääkäriin tai päivsystykseen, kukaan ei kysele, että onko sinulla vakuutus ja että kuka tämän hoidon maksaa

Ja kyllä tuohon hyvinvointiin kuluu muutakin, kuin sairaan-ja terveydenhoito.

Kaikki se, mitä Suomessa veronmaksuilla saadaan ilmaiseksi tai erittäin halpaan hintaan.

Höpöhöpö, jopa minä keskiluokkainen työläinen olen ottanut lapsille ennen syntymää kaikenkattavat vakuutukset n. 25 e / kk.

Joten jos ja kun tarvitsee akuuttia lekuria, menen suoraan yksityiselle lääkäriasemalle, jossa pääsee alle puoleen tuntiin lekurille.

Ja palvelu on aina ensiluokkaista.

Sama kuvio kaikilla keski & yläluokkaisilla perhetutuilla.

Päivystyksessä pääsääntöisesti persaukiset ja mamuperheet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järjestelmän rakenteissa on väkivaltaa, joka vie hankalaan asemaan joutuneen ihmisen yhä alemmaksi.

Esim: uupunut ja vaikka masennukseen sairastunut joutuu kohtaamaan kohtuuttoman byrokratian ja köyhyyden, joista molemmista selviäminen hyvin edellyttäisi terävää toimintakykyä. Jos kyseisellä ihmisellä on lapsia, hän saattaa joutua myös lastensuojelun taholta painostuksen ja vaatimusten kohteeksi. Hänen sairauttaan ja alentunutta toimintakykyään ei oteta huomioon, vaan hänen oletetaan pystyvän samaan, kuin terveen ihmisen. Sitten ihmetellään porukalla palavereissa, miksi ei voimaannu tämä ihminen.

Sillä lapsella on oikeus jaksavaan aikuiseen, joka huolehtii hänestä.

Lisääkö se vanhemman jaksamista, että joku tulee sohvanreunalle kahvia juomaan ja havainnoimaan ja kirjaamaan asioita oman näkymyksesnsä mukaan? Eiköhän olisi enemmän hyötyä siitä, että saisi ihan oikeaa apua vaikka siivouksen merkeissä ja vaikka lastenhoitoapua kauppareissun ajaksi. Nythän ei kannata alkaa inttää, että jos lapsia hankkii, ne myös yksin hoitaa. Nimittäin paljon voi sattua hyvällekin vanhemmalle, onnettomuuksia, sairastumista ym. jotka ainakin hetkellisesti heikentävät jaksamista.

Jos sillä vanhemmalla on vaikka jalka poikki, niin saahan se sinne kotiin kuukaudeksi, kahdeksi kerran viikkoon jonkun auttelemaan, oli se sitten kauppareissun tekemään tai lapsia ulkoiluttamaan. Jos se ongelma ei sitten siitä tokene, niin ei millään yhteiskunnalla ole antaa ilmaista kodinhoitajaa kuukausitolkulla.

Ehkä utopiassa näin, mutta todellisuudessa ei. Joten älä kommentoi asioita, joita et ymmärrä.

Olen sosiaalityöntekijä, tiedän mistä puhun.

Oletko miettinyt, miten paljon tulee kustannuksia, jos lakattaisiin tukemasta? Onko mielestäsi normaalia antaa paranemiselle deadline? Mitä mieltä olet: nopeuttaako aikaraja toipumista?

Oletko itse ajatellut miten paljon se lapsi tarvitsee jaksavaa aikuista huolehtimaan itsestään ja miten paljon hän vaurioituu, jos sitä kotia tekohengitetään loputtomiin ilman, että asia korjaantuu? Jotkuthan ovat koko ikänsä masentuneita ja mielenterveyspotilaita. Menisikö siltä lapselta koko lapsuus siihen vai hyötyisikö hän normaalisti jaksavien ihmisten hoidosta enemmän?

Masentunut ihminen voi ihan hyvin olla riittävän hyvä vanhempi ja joka tapauksessa on lapselle tärkeä ja rakas. Tämänkaltaisissa argumenteissa jätetään aina huomiotta se, millaisen trauman kotoa vieminen lapselle aiheuttaa. Se satuttaa lasta todella. Samoin hänen vanhempiaan tietenkin.

Nämä kommentit ovat tosin hyviä esimerkkejä siitä järjestelmän sisällä olevasta väkivallasta, josta puhuinkin alunperin. Ja myös siitä, miten se väkivalta kohdistuu myös lapsiin, mutta naamioidaan hyviksi teoiksi, 'pelastamiseksi'.

Päivystyksen jonoista en osaa sanoa, mutta itse kyllä ymmärrän nimityksen hyvinvointivaltio ja olen todella kiitollinen siitä ilmaisesta ja lähes ilmaisesta hoidosta, jota olen fyysiseen pitkäaikaissaurauteeni saanut verovaroin kustannettuna.

Henkistä pahoinvointia esiintyy täälläkin osalla ihmisistä. Kaikissa tapauksissa, ehkä jopa enemmistössä tapauksista, en usko psykiatrialla (diagnosointi + mielialalääkitys) voitavan hoitaa henkistä pahoinvointia, vaan näkemykseni on, että siihen auttaisivat ihmiskuvaan ja elämän tarkoitukseen liittyvät katsomukselliset uudelleenpohdinnat. Näitähän ei voi pakottaa kenellekään, voi vain kertoa niistä.

Tunnekylmyyden arvostus. Esim kun Sos. Alalla opettaja otti puheeksi Sos. Ongelmat, hän aloitti näin "syrjäytyminen on vakava ongelma. Syrjäytyneiden ihmisten mielenterveys on huono sekä ne kaikki voi huonosti". Positiivisempi tapa olisi parempi ja eteenpäin vievämpi esim "on tärkeää olla ystävällinen kaikille ja muistaa ihmisläheisyys kaiken muun ohella että ihmiset kokee välittämistä ja kukaan ei jää yksin".

Se tapa että osoitellaan sormella vikoja, se ei edistä kenenkään elämää.

Vierailija kirjoitti:

Tunnekylmyyden arvostus. Esim kun Sos. Alalla opettaja otti puheeksi Sos. Ongelmat, hän aloitti näin "syrjäytyminen on vakava ongelma. Syrjäytyneiden ihmisten mielenterveys on huono sekä ne kaikki voi huonosti". Positiivisempi tapa olisi parempi ja eteenpäin vievämpi esim "on tärkeää olla ystävällinen kaikille ja muistaa ihmisläheisyys kaiken muun ohella että ihmiset kokee välittämistä ja kukaan ei jää yksin".

Se tapa että osoitellaan sormella vikoja, se ei edistä kenenkään elämää.

Jos tarkoitat ihmisten vikoja, olen samaa  mieltä.

Mutta järjestelmän viat täytyy sanoa ääneen, mielummin huutaa että menee perille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnekylmyyden arvostus. Esim kun Sos. Alalla opettaja otti puheeksi Sos. Ongelmat, hän aloitti näin "syrjäytyminen on vakava ongelma. Syrjäytyneiden ihmisten mielenterveys on huono sekä ne kaikki voi huonosti". Positiivisempi tapa olisi parempi ja eteenpäin vievämpi esim "on tärkeää olla ystävällinen kaikille ja muistaa ihmisläheisyys kaiken muun ohella että ihmiset kokee välittämistä ja kukaan ei jää yksin".

Se tapa että osoitellaan sormella vikoja, se ei edistä kenenkään elämää.

Jos tarkoitat ihmisten vikoja, olen samaa  mieltä.

Mutta järjestelmän viat täytyy sanoa ääneen, mielummin huutaa että menee perille.

Kyllä. Ja järjestelmän vikojen sanominen ääneen ei tarkoita sitä, etteikö systeemissä monta asiaa olisi jo hyvin ja etteikö järjestelmän uumenissa työskentelevistä moni ihan aidosti tee töitä paremman huomisen puolesta. Sillä ei kuitenkaan voi ostaa vapautusta siitä, että järjestelmissämme on paljon ihmisiä rikkovaa väkivaltaa, joka tulee muuten myös seurannaisvaikutuksineen yhteiskunnalle kalliiksi. Sen tosiasian myöntäminen on myös yhteiskunnan tasolla ensimmäinen askel muutokseen. Jos vikoja ei haluta nähdä tai ne halutaan jopa aktiivisesti kieltää, muutos ei ole mahdollinen (koska miksipä täydellistä pitäisikään).