Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Eiliset tuparit ja isäntäparin käytös

Vierailija
08.06.2014 |

Olin eilen käymässä tuttavaparin tupareissa. Olivat muuttaneet uuteen asuntoon pari viikkoa sitten ja kutsuivat noin 15 henkilöä mukaan. Asunto oli esikaupungissa. Pari oli esittänyt toiveen, ettei ruokaa tuotaisi lainkaan, sillä tarjoilut olisi runsaat. Raha olisi sensijaan tervetullut.

No, otin sitten mukaan 30€ kirjekuoressa (kattanee ainakin syömiseni) ja ajoin ystävilleni. Paikan päälle saavuin 20 min kutsun aloitusajan jälkeen. Annoin kuoren parille, jotka repäsivät sen heti eteisessä .. Mies tuhahti jotain "vain kolmesta kympistä" ja kiitostakaan ei kuulunut.

Paikalla oli noin 8-10 vierasta jo. Keittiön pöydälle oltiin asetettu tarjottavat, jotka olivat jo huvenneet hyvää vauhtia. Jäljellä oli 4 voileipää, viidessosa juustokakkua ja sipsikulho. Juomapuoleen oli satsattu, mutta autoilevana sain tyytyä hanaveteen ja kouralliseen sipsiä. Tiesin, että vieraita oli tulossa lisää, eikä ruoka tulisi riittämään.

Ilta kulki leppoisasti rupatellen, kunnes klo 23 päättivät siirtyä baariin. Olin ainut ajokuntoinen, joten pyysivät ajamaan 50 km lenkin keskustaan. Itse asuin eri suunnalla.Suostuin silti ja lupasivat maksaa bensasta. Itse lähtisin kotiin nukkumaan tämän jälkeen.

Keskustassa autolastillinen pomppasi kuitenkin ulos suoraa tienlaidassa, eikä kukaan jäänyt maksamaan mitään. Nielin kiukkuni ja ajoin kotiin nukkumaan.. Muutaman tunnin päästä heräsi kun parin mies soitteli hakemaan keskustasta kotiin. Olivat juoneet taksirahansa.. Sanoin että olen jo nukkumassa enkä enää tule sinne. Sain kauheat haukut kuinka olen pihi ja laiska... Toivotin yön jatkot ja löin luurin korvaan.

Ärsytti ihan urakalla, mutta sainpa avautua. Kiva jos joku jaksoi lukeakin.

Kommentit (98)

Vierailija
61/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 16:47"][quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 16:41"]

No toki olisin voinut siis taksilla tulla. Lähin taksikoppi on n. 20km päässä. Eli taksi olisi ajanut meille ja siitä 38km tuparipaikkaan. Yöllä taksi olisi tullut hakemaan 58km päästä ja vienyt minut takaisin sinne 38km päähän. Usko tai älä, mitkään tuparit ei ole niin hauskat, että viitsin nähdä sellaisen vaivan, kun auto on pihalla ja emäntä kutsuu kieltäytymisen jälkeenkin, että tule kuitenkin katsomaan heidän taloaan.

[/quote]

No itsellä kun ei ole rahasta pulaa ja viina maistuu niin ajelen taksilla vähän huonompiinkin juhliin dokaamaan. Käytit nimitystä " että viitsin nähdä sellaisen vaivan" mikäs vaiva se on taksissa istua? Helponpaahan se on kun ajaa omalla autolla. Vai tarkoittaako "että viitsin nähdä sellaisen vaivan"  suomeksi kun se on niin kallista?

[/quote]

Mikä sun ongelma oikein on?

Vierailija
62/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 16:52"]

Alkoholismi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/98 |

Se, ettei kaikkia kiinnosta alkoholi yhtä paljon? Ettei kaikilla ole yhtä paljon rahaa laittaa taksilla ajamiseen tai alkoholiin? Mene ja tiedä, taitaa olla alkoholi jo pehmittänyt pään tuolla vastaajalla...

Vierailija
64/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä keskustelu todistaa sen, ettei valtaosa suomalaisista osaa juoda ihmisiksi tai hyväksy niitä, jotka eivät halua juoda ollenkaan. Suomalaisten suhtautuminen alkoholiin on vähintäänkin sairasta.

Vierailija
65/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 17:02"]

Oletko kannabiksen kannattaja?

Vierailija
66/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 17:14"]

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 17:02"]

Tämä keskustelu todistaa sen, ettei valtaosa suomalaisista osaa juoda ihmisiksi tai hyväksy niitä, jotka eivät halua juoda ollenkaan. Suomalaisten suhtautuminen alkoholiin on vähintäänkin sairasta.

[/quote]

Oletko kannabiksen kannattaja?

[/quote]

En. Olen alkoholin kohtuukäytön kannattaja. Ja sen, että aina ei ole pakko juoda yhtään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 17:18"]En. Olen alkoholin kohtuukäytön kannattaja. Ja sen, että aina ei ole pakko juoda yhtään.

[/quote]

Kumpi on mielestäsi kohtuukäyttöä. Juodaan itsensä humalaan kerran kuukaudessa vai tissutellaan useasti alkoholia kumminkaan humaltumatta?

Vierailija
68/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 17:21"]

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 17:18"]En. Olen alkoholin kohtuukäytön kannattaja. Ja sen, että aina ei ole pakko juoda yhtään.

[/quote]

Kumpi on mielestäsi kohtuukäyttöä. Juodaan itsensä humalaan kerran kuukaudessa vai tissutellaan useasti alkoholia kumminkaan humaltumatta?

[/quote]

En pidä tissuttelusta, enkä humalajuomisesta. Jokaisen kannattaa miettiä, miksi tekee mieli tissutella tai juoda kännit. Jo tämä, että kohtuukäytön vaihtoehdoiksi mielletään tissuttelu tai kerran kuussa kännit, on minusta sairasta. Miksi juoda ollenkaan, tai miksei yksi annos viikossa riitä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 17:24"]

No harva tykkää alkoholin mausta niin miksi juoda edes sitä yhtä annosta kun voi juoda mehua. Alkoholin nauttimisen suurin syy on nousuhumalan aiheuttama euforia jota ei yhdestä annoksesta tule.

Vierailija
70/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 17:30"]

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 17:24"]

En pidä tissuttelusta, enkä humalajuomisesta. Jokaisen kannattaa miettiä, miksi tekee mieli tissutella tai juoda kännit. Jo tämä, että kohtuukäytön vaihtoehdoiksi mielletään tissuttelu tai kerran kuussa kännit, on minusta sairasta. Miksi juoda ollenkaan, tai miksei yksi annos viikossa riitä?

[/quote]

No harva tykkää alkoholin mausta niin miksi juoda edes sitä yhtä annosta kun voi juoda mehua. Alkoholin nauttimisen suurin syy on nousuhumalan aiheuttama euforia jota ei yhdestä annoksesta tule.

[/quote]

Minä ainakin pidän joidenkin alkoholien mausta, ja juon niitä lähinnä maun takia. Esimerkiksi hyvää valkoviiniä, karpalolonkeroa, joitain liköörejä, drinkkejä tms. Sen sijaan humalasta en pidä, enkä siitä, miten ihmiset humalassa käyttäytyvät, eivätkä ota vastuuta käytöksestään vaan kaikki pistetään kännin piikkiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 17:34"]

No humalaisten käyttätymisestä tuskin monikaan pitää, mutta nousuhumalan tunne on useimpien mielestä erittäin mielyttävä.

Vierailija
72/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 17:41"]

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 17:34"]

Minä ainakin pidän joidenkin alkoholien mausta, ja juon niitä lähinnä maun takia. Esimerkiksi hyvää valkoviiniä, karpalolonkeroa, joitain liköörejä, drinkkejä tms. Sen sijaan humalasta en pidä, enkä siitä, miten ihmiset humalassa käyttäytyvät, eivätkä ota vastuuta käytöksestään vaan kaikki pistetään kännin piikkiin.

[/quote]

No humalaisten käyttätymisestä tuskin monikaan pitää, mutta nousuhumalan tunne on useimpien mielestä erittäin mielyttävä.

[/quote]

Ok. Ihmetyttää sitten vaan, että miksi ap:tä haukuttiin siitä, ettei jaksanut lähteä hakemaan känniläisiä yöllä? Syyksi laitettiin suusta jos toisesta se, ettei pitäisi lähteä illanviettoon, jos ei sitten muiden kanssa ole valmis vetämään perseitä vaan nillittää vaan muiden käytöksestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 15:25"]

Miksi känniläisille on vaikeaa, jos joku ei juo? 

En tiedä luitko aloitusta, mutta ap:hän ei valita "känniläisistä" vaan lahjan saajan tuhahtelusta, tarjoiluista, ilmaisena kuskina olosta ja siitä, että häntä pidettiin vielä aamuyöstä ilmaisena kuskina.

[/quote]

Ilmaisena kuskina olosta/aamyöstä kuskina olosta = valitus känniläisistä.

Jos olisi itse juonut ei olisi tarjoilustakaan tarvinnut valittaa koskaa viinaa olisi ollut.

Vierailija
74/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 15:17"]

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 15:09"]

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 15:00"]

Kuka menee tupareihin autolla juomaan mehua (tai vettä tässä tapauksessa) nehän on ryyppyjuhlat. Olisit itsekin vetänyt lärvit täyteen niin olisi ollut hauskaa eikä tarvitsisi netissä nillittää kaltoin kohtelua.

[/quote]

Kaikki eivät juo alkoholia, toiset ovat töissä seuraavana päivänä tms. Kannattaisi sinunkin opetella olemaan ilman viinaa, niin ehkä osaisit ajatella asioita myös toiselta kantilta. 

[/quote]

No silloin kannattaa kieltäytyä juhlista missä muut ovat humalassa. Ymmärrän kyllä juhlat joissa ollaan (kaikki) selvinpäin, mutta en sitä että mennään yksin olemaan selvinpäin joissa muut on kännissä.

[/quote]

Mistäs sitä tietää etukäteen, jos on se kamala yksinäinen selvinpäin oleva? Musta tuntuis ainakin vähän tökeröltä kysyä "Juokos siellä sitten kaikki räkäkännit? Vai onko joku ihmisiks ja aikuisiks? Vai oonko minä ainut?"

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 15:17"][quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 15:09"]

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 15:00"]

Kuka menee tupareihin autolla juomaan mehua (tai vettä tässä tapauksessa) nehän on ryyppyjuhlat. Olisit itsekin vetänyt lärvit täyteen niin olisi ollut hauskaa eikä tarvitsisi netissä nillittää kaltoin kohtelua.

[/quote]

Kaikki eivät juo alkoholia, toiset ovat töissä seuraavana päivänä tms. Kannattaisi sinunkin opetella olemaan ilman viinaa, niin ehkä osaisit ajatella asioita myös toiselta kantilta. 

[/quote]

No silloin kannattaa kieltäytyä juhlista missä muut ovat humalassa. Ymmärrän kyllä juhlat joissa ollaan (kaikki) selvinpäin, mutta en sitä että mennään yksin olemaan selvinpäin joissa muut on kännissä.

[/quote]

Täytyykin perua mm. mun parhaan kaverin kutsu mun synttäreille, ku narttu on pamautti itsensä paksuksi. Samoin pitää ilmoittaa myös miehen uskossa olevalle siskolle ettei tarvi tulla. Unohtamatta mun absolutistiveljeä ja läpikulkumatkalla pyörähtävää kaveria, joka liikkuu siis autolla. Enkä ole muuten edes tajunnut kysyä vuorotöitä tekeviltä kavereiltani, että eihän kellään vaan ole sunnuntaivuoroa töissä! Ja ylipäätään, että kyllähän ylipäätään ne kaikki on dokaamassa, jotka ylipäätään ikinä ovat viinaa maistaneet, eihän voi olla fiilistä, että just sillä kertaa ei teekään mieli ottaa.

Se, että mä järkkään synttärit ei siis missään nimessä johdu siitä, että en ole nähnyt ympäri Suomen levittäytyneitä kavereitani samaan aikaan vuosikausiin enkä osaa kavereista ylipäätään muutamaan vuoteen. Ei mua nappaa se ystävien tapaaminen, pääasia, että saan hyvät lahjat ja perseet olalle!

Vierailija
76/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 15:26"]Meilläpäin on ainakin ihan ok olla myös selvinpäin, tai ottaa vain yksi. Kurja, ettei teillä suvaita erilaisuutta :(

[/quote]

Tottakai on ok. olla selvinpäin, mutta turha silloin on valittaa känniläisten tekemisistä. Tuskin ketään känniläistä häiritsee jos joku on selvinpäin, mutta selviä ihmisiä yleensä häiritsee känniläiset ja heidän käytös.

Vierailija
77/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 15:28"]

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 15:25"]

Miksi känniläisille on vaikeaa, jos joku ei juo? 

En tiedä luitko aloitusta, mutta ap:hän ei valita "känniläisistä" vaan lahjan saajan tuhahtelusta, tarjoiluista, ilmaisena kuskina olosta ja siitä, että häntä pidettiin vielä aamuyöstä ilmaisena kuskina.

[/quote]

Ilmaisena kuskina olosta/aamyöstä kuskina olosta = valitus känniläisistä.

Jos olisi itse juonut ei olisi tarjoilustakaan tarvinnut valittaa koskaa viinaa olisi ollut.

[/quote]

Ahaa, eli jos juo = ei ole kuski, jos ei juo = kuski? Mites esimerkiksi minä, jolla ei ole korttia, mutta en myöskään juo? Ja ongelma tässä tuntui olevan se ILMAINEN kuski, ei se että oli kuski.

Vierailija
78/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 15:30"]

Täytyykin perua mm. mun parhaan kaverin kutsu mun synttäreille, ku narttu on pamautti itsensä paksuksi.

[/quote]

Etkä ymmärrä lukemaasi? Eihän kukaan niin ole sanonut, että selviä ihmisiä ei pidä kutusua vaan niin, että jos ei selvänä kestä humalaisia kannataa itse kieltäytyä juhlista jossa muut on humalassa.

Vierailija
79/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 15:30"][quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 15:26"]Meilläpäin on ainakin ihan ok olla myös selvinpäin, tai ottaa vain yksi. Kurja, ettei teillä suvaita erilaisuutta :(

[/quote]

Tottakai on ok. olla selvinpäin, mutta turha silloin on valittaa känniläisten tekemisistä. Tuskin ketään känniläistä häiritsee jos joku on selvinpäin, mutta selviä ihmisiä yleensä häiritsee känniläiset ja heidän käytös.

[/quote]

käytötavat tulee olla niin selvinpäin kuin kännissä. Niin humalaan ei itseään kannata juodakkaan, etteikö osaisi olla kohtelias.

Vierailija
80/98 |
08.06.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 15:30"]

[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 15:26"]Meilläpäin on ainakin ihan ok olla myös selvinpäin, tai ottaa vain yksi. Kurja, ettei teillä suvaita erilaisuutta :(

[/quote]

Tottakai on ok. olla selvinpäin, mutta turha silloin on valittaa känniläisten tekemisistä. Tuskin ketään känniläistä häiritsee jos joku on selvinpäin, mutta selviä ihmisiä yleensä häiritsee känniläiset ja heidän käytös.

[/quote]

Huoh. Lue nyt vielä joku muu kommentti tahallasi väärin. Sisälukutaito, huhuu??