Presidentti Niinistö muistuttaa "sivistysvaltion dilemmasta": "Miten annetaan turvaa ihmisille, joiden varalta joudutaan turvaamaan muita"
https://yle.fi/uutiset/3-11721108
Tasavallan presidentti totesi uudenvuodenpuheessaan, että terrorismilainsäädännön on oltava ajan tasalla.
Niinistön mukaan Suomi on historiassaan rakentanut vahvuuksien pohjalle uutta suuntaa eikä Suomen menestys kansainvälisissä vertailuissa ole sattumaa.
– Tällainen yhteiskunta toden totta on puolustamisen arvoinen.
Tästä hän johtaa ajatuksensa maaha nmu uttopolitiikkaan.
Niinistön mukaan turvapaikka Suomessa antaa paremman aseman kuin monillla maailman ihmisillä.
– Aiheellisesti käydään keskustelua, väittelyäkin, kaikkien täällä asuvien vapauksien ja oikeuksien laajuudesta. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet toiseen vaakakuppiin asettuvat vastuu ja velvollisuudet.
Niinistö peräänkuuluttaa oikeasuhtaisuutta: ilman vastuuta ei ylläpidetä oikeuksiakaan.
Viime aikoina on puhuttu turvallisuudesta. Tämä johtaa Niinistön mukaan pohtimaan "sivistysvaltion dilemmaa" laajemminkin.
– Lyhyesti kuvattuna kysymys on siitä, miten annetaan turvaa ihmisille, joiden varalta joudutaan sitten turvaamaan muita, siis suojautumaan.
Tämä johtaa Niinistön mukaan jatkokysymyksiin.
– Missä määrin yksilön oikeuksien vastapainoksi voidaan asettaa kaikkia koskeva turvallisuus? Tai päinvastoin, voidaanko koko yhteiskunnan turvallisuus vaarantaa asettamalla yksittäisten yksilöiden oikeudet etusijalle?
Euroopan eri maissa on päädytty asiassa erilaisiin ratkaisuihin, presidentti sanoo.
"Turvallisuustilanne vaatii jatkuvaa ajan tasalla oloa"
Niinistö on lisännyt painetta terrorismilakien uudistamiseen.
Hän esitti reilu vuosi sitten(siirryt toiseen palveluun) huolensa Suomen päätymisestä tilanteeseen, jossa lainsäädäntö on väljempää muihin maihin verrattuna.
Poliittinen keskustelu on liittynyt ennen kaikkea al-Holin leirin suomalaisten kotouttamiseen.
– Turvallisuustilanne vaatii jatkuvaa ajan tasalla oloa, kuten nyt tapahtuu terrorismilainsäädäntöä uudistettaessa, Niinistö sanoo.
Kommentit (32)
Mä en saanut otetta. Mikä oli pointti?
Niinistö puhuu sekavia, mutta sinänsä asiaa. Hän myös sanoo, että menneisyyteen takertuminen on hyödytöntä. Vaikka sen kautta tietyt äärioikeistolaiset tahot pyrkivät propagoimaan rajojen sulkemista.
Tulijoiden tulee noudattaa lakia ja kunnioittaa suomalaisia arvoja.
Täällä on koko puhe: https://www.presidentti.fi/puheet/tasavallan-presidentti-sauli-niinisto…
"Vuoden 2020 tavoin taakse on pysyvästi jäänyt myös sitä edeltänyt maailma. Sittenkään, kun koronasta päästään, ei luvassa ole paluuta entiseen."
Vierailija kirjoitti:
Tulijoiden tulee noudattaa lakia ja kunnioittaa suomalaisia arvoja.
Totta kai, ei kukaan muuta ole olettanutkaan, eivät tulijatkaam.
T. Maah an m uutt omyönteinen
Vierailija kirjoitti:
Mä en saanut otetta. Mikä oli pointti?
mm. tämä:
miten annetaan turvaa ihmisille, joiden varalta joudutaan sitten turvaamaan muita, siis suojautumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TÄyttä asiaa
Oli niin täyttä asiaa, että yksi ketju aiheesta on jo poistettu niiden toimesta, jotka haluavat islamisoida kotimaamme.
Höpö höpö. Te perzukat vaan luette tuota kuin piru raamattua, vääntämällä lauseet mieleisiksenne. Se keskustelu oli ras.sti.en, siksi se poistatettiin.
Eipä muuten ollut, mistä tiedän? aloitin sen siteeraamalla Niinistön puhetta.
Ylläolevasta tekstistä kyllä huomaa kuka on rasisti mutta eivät jumalatkaan tyhmyydelle mitään voi
Jäätävä kuitti epäsuosiossa piehtaroivalle viherpunahallitukselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en saanut otetta. Mikä oli pointti?
mm. tämä:
miten annetaan turvaa ihmisille, joiden varalta joudutaan sitten turvaamaan muita, siis suojautumaan.
Juu, hän siis ei sanonut, ettei pitäisi antaa turvaa.
Vaan että totta kai se voi olla ongelmallista (ja vaatii valvontaa ja terrorismilain uudistamista.)
Tässä on siis koko ao. puheenkohta:
"Viime aikojen keskustelu turvallisuudesta johdattaa pohtimaan laajemmin, siis yksittäistapauksista erillään, eräänlaista sivistysvaltion dilemmaa. Lyhyesti kuvattuna kysymys on siitä, miten annetaan turvaa ihmisille, joiden varalta joudutaan sitten turvaamaan muita, siis suojautumaan.
Tästä puolestaan seuraa vaikeita jatkokysymyksiä. Missä määrin yksilön oikeuksien vastapainoksi voidaan asettaa kaikkia koskeva turvallisuus? Tai päinvastoin, voidaanko koko yhteiskunnan turvallisuus vaarantaa asettamalla yksittäisten yksilöiden oikeudet etusijalle?
Tätä pohdintaa Euroopan sivistysvaltioissa käydään ja toistaiseksi on päädytty kovin erilaisiin ratkaisuihin.
Reilu vuosi sitten kannoin huolta siitä, ettei Suomi saa päätyä tilanteeseen, jossa turvallisuusriskien kohtelu on lievempää ja lainsäädäntömme väljempää kuin verrokkimaissa. Turvallisuustilanne vaatii jatkuvaa ajan tasalla oloa, kuten nyt tapahtuu terrorismilainsäädäntöä uudistettaessa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en saanut otetta. Mikä oli pointti?
mm. tämä:
miten annetaan turvaa ihmisille, joiden varalta joudutaan sitten turvaamaan muita, siis suojautumaan.
Jep mutta tuonkin olisi voinut sanoa suoremmin.
Minusta Niinistö sanoo asiat selkeästi, mutta provosoimatta.
Kyllähän Suomen laissa on jo nyt pykäliä, joilla pyritään rajoittamaan niiden ihmisten oikeuksia, joiden on todettu vaarantavan muiden turvallisuutta. Esim. rattijuopumuksesta kärähtäneiltä otetaan ajo-oikeus pois vähintäänkin määräajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Jäätävä kuitti epäsuosiossa piehtaroivalle viherpunahallitukselle.
Höpö höpö. Ei Niinistö sano, että al-Holista ei saisi tänne kotiutaa lapsia äiteineen. Vaan että siihen liittyy turvallisuusongelmia, mikä on itsestäänselvyys. Siksi terr.rismilakia on uudistettava, mikä on parhaillaan meneillään.
Vierailija kirjoitti:
Jäätävä kuitti epäsuosiossa piehtaroivalle viherpunahallitukselle.
Haaviston presidenttihaaveet taputeltu, hyvä niin
Vierailija kirjoitti:
Niinistö puhuu sekavia, mutta sinänsä asiaa. Hän myös sanoo, että menneisyyteen takertuminen on hyödytöntä. Vaikka sen kautta tietyt äärioikeistolaiset tahot pyrkivät propagoimaan rajojen sulkemista.
Koittakaas nyt ymmärtää seuraava asia:
Katsotaan ketä päästetään maahan != rajojen sulkeminen.
Työllisyys- ja rikostilastoista löytyypi jokin verran vihjeitä mistä päin ei kannattaisi niin hirmusti ottaa väkeä tänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en saanut otetta. Mikä oli pointti?
mm. tämä:
miten annetaan turvaa ihmisille, joiden varalta joudutaan sitten turvaamaan muita, siis suojautumaan.
Jep mutta tuonkin olisi voinut sanoa suoremmin.
Olisiko voinut sanoa suoremmin, mutta silti provosoimatta.
Apu pitää antaa lähtömaihin ja pakolaisleireihin. Silloin ei tuoda turvallisriskiä tänne, ja autetaan paljon useampaa samalla rahalla.
Tulee mieleen ainakin kolme maata, joista ei kannattaisi ottaa enää yhtään ihmistä. Entisiäkin voisi palautella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinistö puhuu sekavia, mutta sinänsä asiaa. Hän myös sanoo, että menneisyyteen takertuminen on hyödytöntä. Vaikka sen kautta tietyt äärioikeistolaiset tahot pyrkivät propagoimaan rajojen sulkemista.
Koittakaas nyt ymmärtää seuraava asia:
Katsotaan ketä päästetään maahan != rajojen sulkeminen.
Työllisyys- ja rikostilastoista löytyypi jokin verran vihjeitä mistä päin ei kannattaisi niin hirmusti ottaa väkeä tänne.
Niinistö ei missään sano, että rajat pitäisi sulkea. Se on ihan vaan SUN OMA MIELIPIDE.
Mä tuossa kopsasin tp-kanslian sivuille linkin ja tuon asianomaisen puheenkohdan. Hän puhuu terrorismiriskistä, ei maaha.m..ton kieltämisestä.
Fiksu pressa. Hienoa, että joku uskaltaa puhua myös vastuista ja velvollisuuksista.
TÄyttä asiaa