Naapurin kakarat kadehtivat ja kiusaavat lastani
Tyttäreni on 7-vuotias. Asumme modernissa ja suuressa omakotitalossa, meillä on upea sisustus ja hienosti hoidettu piha. Minkäs teet, minulla on hyvä sisustussilmä ja taitava puutarhuri olen myös. Ihan itse saan tontin kukkimaan, hihii. Tytöllä on paljon hienoja leluja ja tavaroita, joita hän osaa käsitellä rikkomatta.
Hän on ainoa lapsi ja oikea enkeli. Ei todellakaan ole monilapsisen perheen raakalaismainen pentu, vaan hyväkäytöksinen ja kaunis lapsi. Minun enoni on lottovoittaja ja miehelläni on hyvin tärkeä ja suuri työ maan johtopuolessa. Minullakin on hyväpalkkainen ja keskeisosainen työpaikka, joten olemme keskitasoa varakkaampia. Tietenkin olen tiedostanut, että lapseni on pakko tietää, että olemme ahkeria ja työläitö ihmisiä, jotka ansaitsevat rahansa työllä. Toisin kuin suurperheiden läskit. Olemme tämän maan peruspilarit. Myös lapseni tietää tämän, sillä kun hän tulee hyvästä perheestä, hänen kuuluu käyttäytyä sen mukaisesti.
Ikävä kyllä varakkuutemme ja hyvyytemme herättää naapurustossa suurta kateutta. Naapurin nartut välttelevät seuraani. Tiedän, että se johtuu siitä, että olen rikas, hyväkroppainen, keskivertoa kauniimpi ja älykkäämpikin. Antaisin sellaisten sontaläjien olla, elleivät heidän kakaransa käyttäytyisi tytärtäni kohtaan samoin.
He siirtyvät toiselle puolelle pihaa tyttöni saapuessa, ja juoksevat pois niin että hiekkaa ja soraa roiskuu tyttäreni kalliille mokkasaappaille.
Olen miettinyt, että käväisen pienellä kierroksella naapuruston rotanpesissä ja teen selväksi, että minun tytärtäni ei kohdella noin. He joko leikkivät lapseni kanssa, tai sitten itkevät ja leikkivät.
On todella rasittavaa olla näin kaunis, rikas ja älykäs. Kaikki ihmiset, jotka näkevät minut, kadehtivat minua ylenpalttisesti. Harmi, ettette pääse katkeruutenne ylitse.
Kommentit (34)
öööö, siis kuka ostaa lapselle mokkasaappaat? likaiseksi ne kuitenkin lapsen käytössä menee, vaikka "ne muiden kakarat" ei niitä tahallaan sotkisi!
[quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 12:42"]
[quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 12:36"]
[quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 12:10"]
GOOD THINGS HAPPEN TO GOOD PEOPLE.
[/quote]
No, kyllä ne pahat asiatkin ehtivät vielä teille tapahtua. Just wait and see.
[/quote]
Hyvillä ihmisillä esimerkiksi rakastava tukiverkosto, sillä hyvät teot muistetaan, hyvistä ihmisistä pidetään ja heitä halutaan pitää lähellä. Ilkeistä, välinpitämättömistä tyypeistä ei välitetä, eivätkä he saa kokea aitoa välittämisen tunnetta. Sekös tekee elämästä köyhää ja turhaa.
Good things happen to good people.
[/quote]
Onko näin?
Asun isolla alueella ja lähes kenelläkään ei ole mitään apua lastensa isovanhemmista. Nämä ovat ahkeria ja hiljaisia ja kunnollisia ihmisiä.
Ne ainoat, joilla on raatavat isovanhemmat, jotka eivät osaa sanoa aikuisille lapsilleen ei, vaan hakevat ja vievät ja tuovat ja pesevät aikuisten lasten kotia kun käyvät ym. ovat itsekkäitä ja röyhkeitä ja täysin käytöstavattomia, manipuloivia ja kiusaavia ihmisiä.
Ehkä on sattumaa mutta tällainen kokemus minullla.
Jos Tää ei ole vale..niin oot todella pahasti sairas..vedä alahuuli pään yli ja nielaise oikein kunnolla..tukehdu omaan itseesi!
:D hyvä provo tai sitten oot sairas. todella sairas. voi sun lapsi raukkaa. toivottavasti ei tuu yhtä kamala kuin äidistään.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 11:22"]
He siirtyvät toiselle puolelle pihaa tyttöni saapuessa, ja juoksevat pois niin että hiekkaa ja soraa roiskuu tyttäreni kalliille mokkasaappaille.
[/quote]
He vain antavat tilaa hänen armolleen prinsessalle.
Ihanan itsevarma asenne, hah. Olen tosissani.
Olis ollu muuten hyvä, mutta pari väärää sanavalintaa pilas hienon tarinan.
Siis niiiiin kauheeta! Otan osaa. Yritä selvitä, me pidämme peukkuja sulle ja sun lapselle!
Voithan sä aina ostaa kavereita lapsellesi?
Pitikö ehdoin tahdoin hommata talo slummin vierestä?
Minulla ei ole noita ongelmia, koska asun Granissa.
Alku oli ihan lupaava, mutta hyvässä provossa pitäisi kuitenkin osata välttää liaallisiä ylisanoja ja kaikkia mahdollisia asioita ei kannata laittaa samaan avaukseen ja tarinaan voi laittaa myöhemmin satuja, kun vastauksia tulee.
*vinkkaa*
Onpa harmi :(
Minun tilanteeni on lähes identtinen, mutta meidän tytär (äitinsä perimänä :) ) on sosiaalisesti äärimmäisen lahjakas. Vaikka naapurin kakarat kadehtivat, he ovat kuitenkin ihastuneet tyttäreni luonteeseen. Hän on avoin, huumorintajuinen ja todella hyväsydäminen. Tarvittaessa toki napakkakin.Kukaan vaan ei voi olla pitämättä hänestä. Nämä asiat tietenkin tulevat kasvatuksessa ja perimässä, mutta jos itse äitinä ap harjoittelisit näitä ominaisuuksia, niin varmasti se heijastuu tyttäreesikin ajan kanssa.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 11:55"]Onpa harmi :(
Minun tilanteeni on lähes identtinen, mutta meidän tytär (äitinsä perimänä :) ) on sosiaalisesti äärimmäisen lahjakas. Vaikka naapurin kakarat kadehtivat, he ovat kuitenkin ihastuneet tyttäreni luonteeseen. Hän on avoin, huumorintajuinen ja todella hyväsydäminen. Tarvittaessa toki napakkakin.Kukaan vaan ei voi olla pitämättä hänestä. Nämä asiat tietenkin tulevat kasvatuksessa ja perimässä, mutta jos itse äitinä ap harjoittelisit näitä ominaisuuksia, niin varmasti se heijastuu tyttäreesikin ajan kanssa.
[/quote]
Hahah. Luulenpa vain, ettet ole kovin varakas tai tärkeässä työpaikassa. Näissä töissä nimittäin on tärkeää olla aito, eikä esittää jotakun muuta kuin on. Sinunkin ja tyttäresi olisi hyvä oppia tämä. Vai haluatko, että tyttärestäsi pidetään leikisti, vai siksi että hänestä oikeasti pidetään, niin kuin minun perheestäni? ;)
Aloittakaa harjoittelu heti. Onneksi minun lapselleni tämä opetettiin jo pienenä.
Onneksi me olemme täydellisiä!
Ap
[quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 12:02"][quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 11:55"]Onpa harmi :(
Minun tilanteeni on lähes identtinen, mutta meidän tytär (äitinsä perimänä :) ) on sosiaalisesti äärimmäisen lahjakas. Vaikka naapurin kakarat kadehtivat, he ovat kuitenkin ihastuneet tyttäreni luonteeseen. Hän on avoin, huumorintajuinen ja todella hyväsydäminen. Tarvittaessa toki napakkakin.Kukaan vaan ei voi olla pitämättä hänestä. Nämä asiat tietenkin tulevat kasvatuksessa ja perimässä, mutta jos itse äitinä ap harjoittelisit näitä ominaisuuksia, niin varmasti se heijastuu tyttäreesikin ajan kanssa.
[/quote]
Hahah. Luulenpa vain, ettet ole kovin varakas tai tärkeässä työpaikassa. Näissä töissä nimittäin on tärkeää olla aito, eikä esittää jotakun muuta kuin on. Sinunkin ja tyttäresi olisi hyvä oppia tämä. Vai haluatko, että tyttärestäsi pidetään leikisti, vai siksi että hänestä oikeasti pidetään, niin kuin minun perheestäni? ;)
Aloittakaa harjoittelu heti. Onneksi minun lapselleni tämä opetettiin jo pienenä.
Onneksi me olemme täydellisiä!
Ap
[/quote]
Voi ystävä hyvä,
Minulla ja miehelläni on varsin merkittävä asema tässä yhteiskunnassa. Tosin nykyisin teen enemmänkin hyväntekeväisyyttä, sillä on mitä jakaa.
Ja tyttärestäni pidetään oikeasti hänen itsensä vuoksi.
On ihanaa, kun on onnellinen lapsi :) Toivon, että koet joskus saman.
GOOD THINGS HAPPEN TO GOOD PEOPLE.
Peukutin jostain syystä ylöspäin, ap:n teksti sai hymyilemään. Jotenkin koin itseni viisaaksi ja onnelliseksi, materialismista riippumattomaksi. Tuli hyvä olo. :)
[quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 12:10"]
GOOD THINGS HAPPEN TO GOOD PEOPLE.
[/quote]
No, kyllä ne pahat asiatkin ehtivät vielä teille tapahtua. Just wait and see.
"Minullakin on hyväpalkkainen ja keskeisosainen työpaikka"
Mitä tarkoittaa keskeisosainen työpaikka?
kysyy tietämätön Espoosta
[quote author="Vierailija" time="05.06.2014 klo 11:22"]
Tyttäreni on 7-vuotias. Asumme modernissa ja suuressa omakotitalossa, meillä on upea sisustus ja hienosti hoidettu piha. Minkäs teet, minulla on hyvä sisustussilmä ja taitava puutarhuri olen myös. Ihan itse saan tontin kukkimaan, hihii. Tytöllä on paljon hienoja leluja ja tavaroita, joita hän osaa käsitellä rikkomatta.
Hän on ainoa lapsi ja oikea enkeli. Ei todellakaan ole monilapsisen perheen raakalaismainen pentu, vaan hyväkäytöksinen ja kaunis lapsi. Minun enoni on lottovoittaja ja miehelläni on hyvin tärkeä ja suuri työ maan johtopuolessa. Minullakin on hyväpalkkainen ja keskeisosainen työpaikka, joten olemme keskitasoa varakkaampia. Tietenkin olen tiedostanut, että lapseni on pakko tietää, että olemme ahkeria ja työläitö ihmisiä, jotka ansaitsevat rahansa työllä. Toisin kuin suurperheiden läskit. Olemme tämän maan peruspilarit. Myös lapseni tietää tämän, sillä kun hän tulee hyvästä perheestä, hänen kuuluu käyttäytyä sen mukaisesti.
Ikävä kyllä varakkuutemme ja hyvyytemme herättää naapurustossa suurta kateutta. Naapurin nartut välttelevät seuraani. Tiedän, että se johtuu siitä, että olen rikas, hyväkroppainen, keskivertoa kauniimpi ja älykkäämpikin. Antaisin sellaisten sontaläjien olla, elleivät heidän kakaransa käyttäytyisi tytärtäni kohtaan samoin.
He siirtyvät toiselle puolelle pihaa tyttöni saapuessa, ja juoksevat pois niin että hiekkaa ja soraa roiskuu tyttäreni kalliille mokkasaappaille.
Olen miettinyt, että käväisen pienellä kierroksella naapuruston rotanpesissä ja teen selväksi, että minun tytärtäni ei kohdella noin. He joko leikkivät lapseni kanssa, tai sitten itkevät ja leikkivät.
On todella rasittavaa olla näin kaunis, rikas ja älykäs. Kaikki ihmiset, jotka näkevät minut, kadehtivat minua ylenpalttisesti. Harmi, ettette pääse katkeruutenne ylitse.
[/quote]
Tämä on kyllä tosi hauska!