Tasokeskustelusta inspiroituneena
Tasokeskustelusta inspiroituneena, kerrotko minulle tasoni? Motiivini kyselylle on ihan jokin muu kuin henkilökohtainen tai itseeni liittyvä, vaikka sitä tässä kyselenkin..
Mielestäni ihan jokainen ihminen tässä maailmassa on samanarvoinen.
Nainen, 37 vuotta
Pitkähkö, hoikka ja urheilullinen, vaaleat värjäämättömät hiukset
Rakastan musiikkia ja kirjallisuutta, olen kiinnostunut myös kaikenlaisesta askartelusta, nikkaroinnista ja ruoanlaitosta.
Minua kiehtoo ihmiset ja psykologia yleensä, henkinen ja fyysinen hyvinvointi, terveelliset elämäntavat.
4 parisuhdetta, viimeisin yli 15 vuotta ja jatkuu
1 lapsi
Kymmeniä seksikumppaneita - tämä on yksi elämään nautintoa tuovia asioita, tasavertaisesti kumppanin kanssa. Ei mitään sen kummallisempaa.
Vakituinen työ, tienaan mieheni kanssa suunnilleen saman verran.
1 mielenterveysdiagnoosi, mielialaan liittyvä
En tupakoi, käytän alkoholia harvoin
Luonteeltani positiivinen, ystävällinen ja kohtelias. Kuitenkin tietyllä tavalla kriittinen - sillä tavalla että yhteiskunnallinen vaikuttaminen saattaisi olla mielestäni kiinnostavaa, mutta minkäänlainen julkisuus tai esillä oleminen olisi kuitenkin kauhistus. (tämä vain esimerkin vuoksi)
Kommentit (94)
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap: "Mielestäni ihan jokainen ihminen tässä maailmassa on samanarvoinen."
Ap: "Mikä on tasoni?"
Selitin jo miksi kysyin, siitä oli jo aloituksessani viittaus.
Ei sillä ole väliä mitä selität. Väität että kaikki ovat samanarvoisia ja heti perään kärtät itsellesi arvosanaa. Selittele ihan niin paljon kuin haluat, vain toinen noista voi olla totta. Ja koska teit tämän aloituksen, olet se arvosanaihminen.
Halusin nähdä miten paljon kritiikkiä saan tietyistä asioista vaikka listallani on myös muita, aivan toisenlaisia asioita listattuna. Halusin nähdä mihin ihmiset kiinnittävät huomiota.
Ei minua kiinnosta arvosanat, tai pinta, vaan aivan muut asiat. Kysyin MUIDEN mielipidettä.
Eli sinua kiinnostaa se, mitä muut ajattelevat sinusta. Onkohan sekään nyt mitenkään hyvä asia...
-eriTe ette tunne minua henkilökohtaisesti eikö vain. Kiinnostaako sinua mitä minä sinusta ajattelen?
Ei, siksi en teekään tällaisia aloituksia kuin sinä.
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä minäkään. Hyvältä ja tasapainoiselta henkilöltä vaikutat, mutta ei toista pysty kunnolla arvioimaan vain tämän itse antamien valikoitujen tietojen perusteella.
Minä olen btw sitä mieltä, että kaikki ihmiset syntyvät samanarvoisina, mutta elämässä tehtyjen valintojen perusteella ihmisarvo joko nousee tai laskee. Jos kohtelee muita (muut ihmiset, eläimet, luonto) hyvin ja kunnioittaen, on parempi ihminen kuin sellainen, joka kohtelee muita kaltoin.
Kumarrat yhdelle niin pyllistät toiselle, miksi juuri sinä kuvittelet voivasi tuomita muita? Entäs jos kohtelet toista ihmistä huonosti koska sinun mielestä hän ansaitsee sen, mutta tästä tuleekin lumipalloefekti ja kyseinen huono kohtelu palautuu sinulle itsellesi huonona kohteluna, oletko sitä mieltä että ansaitset sen?
Kyse ei ole niinkään siitä, mitä "ansaitsee", vaan kuinka hyvä/huono ihminen on. Mielipiteet siitä, mikä on hyvää, neutraalia tai pahaa totta kai vaihtelevat, mutta luulisin, että suuri osa ihmisistä pitää esimerkiksi siilin sadistista potkimista pahana ja loukkaantuneen eläimen toimittamista eläinhoitolaan hyvänä.
Jos kohtelen jotakuta huonosti, niin ei minua hämmästytä, jos hän kohtelee minua huonosti takaisin. Jokainen on vastuussa omista teoistaan ja minähän valitsin ensiksi käyttäytyä huonosti. Jos toinen ihminen on minua esimerkiksi kohteliaampi ja käyttäytyy edelleen kohteliaasti minua kohtaan vaikka minä olisin haukkunut hänet syyttä suotta pataluhaksi, niin ei minusta ole mitään epäselvää, kumpi meistä on parempi yksilö siinä tilanteessa.
Sinustako sitten siilinpotkijat ja luonnonystävät ovat samanarvoisia? Vai irrotatko ihmisen teot hänen luonteestaan?
En ole koskaan tavannut siilinpotkijaa. Tällaisia ihmisiä lienee aika harvassa.
Jos kohtelet toista ihmistä huonosti koska sinusta hän sen ansaitsee, mutta sinun tai hänen läheinen todistaa tapahtumaa ja pitää sinua "siilinpotkijana" ja sinun aivan vastaavalla tavalla ansaitsevan huonoa kohtelua. jne tilanne vyöryy eteenpäin ja maailmasta tulee parempi paikka? Mutta tuleeko?
En minäkään ole tietääkseni kohdannut ketään siilinpotkijaa, mutta lehtijuttujen perusteella se on ikävästi lisääntynyt viime vuosina.
Ole hyvä, äläkä jumita tuossa "ansaitsemisessa". Minä en sellaisesta ole puhunut mitään.
Pieni vastakysymys: jos siilien potkiminen ja siilien pelastaminen saavat yhteisöltä aivan samanlaista palautetta, niin tuleeko sitten maailmasta parempi paikka?
Jos kaikki kohtelevat tosiaan kauniisti eikä ns. pahantahtoisuutta huomioida millään tavalla, se jää huomiotta ja tämä on mielestäni parempi vaihtoehto kuin se että on tärkeää kostaa kaikki ilkeydet, tai väärin perustein pahantahtoisuudeksi tulkitut asiat.
'Be the change that you wish to see in the world.'
Väitteesi on ristiriitainen: jos kaikki kohtelevat toisiaan kauniisti, niin silloin ei myöskään ole pahantahtoisuutta.
Mielestäni ihmiskunnan historia on osoittanut sen, että joukkoomme mahtuu aina sellaisia, jotka joko eivät välitä muiden hyvinvoinnista tai jopa aktiivisesti nauttivat siitä, että saavat aiheuttaa muille pahaa oloa.
Mielestäni myös yhteisön velvollisuus on ilmoittaa, että se ei hyväksy tiettyjä asioita - ja jos joku siitä huolimatta tekee niitä, niin siitä ei selviä seuraamuksitta. On yksinkertaistavaa väittää, että kyse olisi vain kostosta. Kyse esimerkiksi vankilassa on siitä, että vapauden menetyksen uhka ennaltaehkäisee tietynlaista toimintaa, ja siitä että sellaiset yksilöt jotka eivät kykene itsehillintään esimerkiksi väkivaltaisuuden suhteen, eristetään muista ihmisistä, jotta he eivät toistaisi tekojaan.
Se että sinä näet pahojen tekojen tuomitsemisen kostona kertoo ehkä eniten sinusta itsestäsi.
Jokaisella toisia huonosti kohtelevalla on todennäköisesti sama motiivi kuin sinulla. Vaikka se ei sellaisena juuri sinulle näyttäytyisi.
Muille pahaa oloa aiheuttavat väistyvät jos heille ei anna jalansijaa. Tilanne ei ainakaan siitä parane jos sinäkin alat aiheuttamaan muille pahaa oloa.
Ole hyvä ja sano, missä olen ilmoittanut pyrkiväni rankaisemaan tai kostamaan muille sellaisen käytöksen, jota en pidä hyväksyttävänä.
Minä olen omasta puolestani puhunut vain siitä, etten pidä toisia huonosti kohtelevia ihmisiä yhtä arvokkaina yksilöinä kuin sellaisia, jotka kohtelevat muita hyvin tai neutraalisti. Sinä aloit puhumaan lumipalloefekteistä ja seuraamuksista.
On kuitenkin täysin mahdollista ajatella jostakusta, että tuo ei ole hyvä ihminen ja silti kohdella häntä asiallisesti.
Kuulostaa että haluat rankaista muita, sellaisia ihmisiä joita juuri sinä et hyväksy.
Kokemukseni mukaan sellaiset ihmiset eivät oikein hallitse itseään ja aiheuttavat vain lisää vahinkoa.
Miksi siis pedarit eivät johda päiväkoteja? Olisi etenkin lapsilla paljon muksempaa?
Vierailija kirjoitti:
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap: "Mielestäni ihan jokainen ihminen tässä maailmassa on samanarvoinen."
Ap: "Mikä on tasoni?"
Selitin jo miksi kysyin, siitä oli jo aloituksessani viittaus.
Ei sillä ole väliä mitä selität. Väität että kaikki ovat samanarvoisia ja heti perään kärtät itsellesi arvosanaa. Selittele ihan niin paljon kuin haluat, vain toinen noista voi olla totta. Ja koska teit tämän aloituksen, olet se arvosanaihminen.
Halusin nähdä miten paljon kritiikkiä saan tietyistä asioista vaikka listallani on myös muita, aivan toisenlaisia asioita listattuna. Halusin nähdä mihin ihmiset kiinnittävät huomiota.
Ei minua kiinnosta arvosanat, tai pinta, vaan aivan muut asiat. Kysyin MUIDEN mielipidettä.
Puhut koko ajan itsesi kanssa ristiin. Ei muka kiinnosta arvosanat tai pinta. Kuitenkin selostat ulkonäkösi aloituksessa ja kerjäät arvosanaa. Anteeksi, et siis arvosanaa vaan MIELIPIDETTÄ numeerisessa muodossa. AIVAN eri asia.
Kaikki oletuksesi perustuu siihen että ajattelen kuten sinä. Mutta kun minä en ajattele niin.
Lyttämisyrityksesi on ajanhukkaa.
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet täysi kymppi jollekin, vaikka minua surettaakin, että ylipäänsä lähdet kyselemään tuollaista. Olisin toivonut, että naiset tällä palstalla olisivat olleet aikuisia.
Odotin saavani lähinnä haukkuja, mutta ehkä ihmiset täällä ovat kuitenkin ajattelevaisempia kuin kuvittelin. Tämä oli testi, olin utelias.
Haukut kaikki, jotka eivät sinun persoonastasi pidä ja kehut kaikkia jotka siitä pitävät. Silti pidät itseäsi muita parempana ihmisenä :p

Missä haukun?
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap: "Mielestäni ihan jokainen ihminen tässä maailmassa on samanarvoinen."
Ap: "Mikä on tasoni?"
Selitin jo miksi kysyin, siitä oli jo aloituksessani viittaus.
Ei sillä ole väliä mitä selität. Väität että kaikki ovat samanarvoisia ja heti perään kärtät itsellesi arvosanaa. Selittele ihan niin paljon kuin haluat, vain toinen noista voi olla totta. Ja koska teit tämän aloituksen, olet se arvosanaihminen.
Halusin nähdä miten paljon kritiikkiä saan tietyistä asioista vaikka listallani on myös muita, aivan toisenlaisia asioita listattuna. Halusin nähdä mihin ihmiset kiinnittävät huomiota.
Ei minua kiinnosta arvosanat, tai pinta, vaan aivan muut asiat. Kysyin MUIDEN mielipidettä.
Puhut koko ajan itsesi kanssa ristiin. Ei muka kiinnosta arvosanat tai pinta. Kuitenkin selostat ulkonäkösi aloituksessa ja kerjäät arvosanaa. Anteeksi, et siis arvosanaa vaan MIELIPIDETTÄ numeerisessa muodossa. AIVAN eri asia.
Kaikki oletuksesi perustuu siihen että ajattelen kuten sinä. Mutta kun minä en ajattele niin.
Lyttämisyrityksesi on ajanhukkaa.
Niin tietenkin, mutta pidät kuitenkin huolen siitä, että et leikisti kerro niitä salaisia ja "oikeita" ajatuksiasi, koska nämä kaikki nikillä kirjoittamasi ovat vain nikkisi tai muilta lainaamiasi ajatuksia. Oikeasti kuitenkin olet ihan täydellinen, mutta niitä täydellisiä ajatuksia ei voi tietenkään kertoa. Muutoinhan paljastuisi, että sittenkin olet aika paljon nikkisi kaltainen ja siten epätäydellinen :)

Tuossa ei ole päätä eikä häntää.
Ei täydellistä ole olemassakaan. Tietenkään.
Yritätkö jotenkin loukata minua, miksi?

Sinä et kuitenkaan loukkaa, tietenkään, pois se sinusta!
Yritätkö jotenkin siirtää aiheen itsestäsi pois, miksi?
Vierailija kirjoitti:
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla nimetön sormi pidempi vai lyhyempi kuin etusormi. Vai yhtä pitkiä?
Minultako kysyt? Minulla on nimetön selkeästi pidempi kuin etusormi.
Mitä tämä tarkoittaa?
Sinulta kysyin. Etusormea pidempi nimetön merkitsee korkeampia testosteronitasoja, joka taas merkitsee aktiivisempaa seksielämää.
Voi näitä höpö juttuja taas :D mulla on etusormi lyhyempi kuin nimetön ja mua ei kiinnosta seksi pätkääkään, mitäs siihen sanot? :D
Sivusta
Vierailija kirjoitti:
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap: "Mielestäni ihan jokainen ihminen tässä maailmassa on samanarvoinen."
Ap: "Mikä on tasoni?"
Selitin jo miksi kysyin, siitä oli jo aloituksessani viittaus.
Ei sillä ole väliä mitä selität. Väität että kaikki ovat samanarvoisia ja heti perään kärtät itsellesi arvosanaa. Selittele ihan niin paljon kuin haluat, vain toinen noista voi olla totta. Ja koska teit tämän aloituksen, olet se arvosanaihminen.
Halusin nähdä miten paljon kritiikkiä saan tietyistä asioista vaikka listallani on myös muita, aivan toisenlaisia asioita listattuna. Halusin nähdä mihin ihmiset kiinnittävät huomiota.
Ei minua kiinnosta arvosanat, tai pinta, vaan aivan muut asiat. Kysyin MUIDEN mielipidettä.
Puhut koko ajan itsesi kanssa ristiin. Ei muka kiinnosta arvosanat tai pinta. Kuitenkin selostat ulkonäkösi aloituksessa ja kerjäät arvosanaa. Anteeksi, et siis arvosanaa vaan MIELIPIDETTÄ numeerisessa muodossa. AIVAN eri asia.
Kaikki oletuksesi perustuu siihen että ajattelen kuten sinä. Mutta kun minä en ajattele niin.
Lyttämisyrityksesi on ajanhukkaa.
Niin tietenkin, mutta pidät kuitenkin huolen siitä, että et leikisti kerro niitä salaisia ja "oikeita" ajatuksiasi, koska nämä kaikki nikillä kirjoittamasi ovat vain nikkisi tai muilta lainaamiasi ajatuksia. Oikeasti kuitenkin olet ihan täydellinen, mutta niitä täydellisiä ajatuksia ei voi tietenkään kertoa. Muutoinhan paljastuisi, että sittenkin olet aika paljon nikkisi kaltainen ja siten epätäydellinen :)
Tuossa ei ole päätä eikä häntää.
Ei täydellistä ole olemassakaan. Tietenkään.
Yritätkö jotenkin loukata minua, miksi?
Sinä et kuitenkaan loukkaa, tietenkään, pois se sinusta!
Yritätkö jotenkin siirtää aiheen itsestäsi pois, miksi?
Sinähän se nytkin tulit siihen minua haukkumaan.
Onko sinulla siihen erityinen oikeus?
Pitäisikö minun jotenkin anella trollia pitämään minusta. Kiva että sinä pidät minua "täydellisenä".
Mutta jos tuntisit minut, tietäisit että en ole ihminen joka itseään sellaisena pitää.
Voisitko nyt vain poistua riitaa haastamasta.

Mutta jos tuntisit minut, tietäisit että en ole ihminen joka itseään sellaisena pitää.Voisitko nyt vain poistua riitaa haastamasta.
- haukkuu trolliksi
-pitää itseään täydellisenä ja pyytää niitä poistumaan, joista ei pidä...
Tasosi on 0

Kiinnostavaa. Mieheni mielestä olen täysi 10.🙂
Muilla ei olekaan väliä.

- syyttää muita sellaisesta, jota tekee itse
= Haluaa johtaa keskustelua ja määrätä keskustelun suunnan, mutta kun se ei onnistu, niin alkaa lakukissan hyökkäys!

Sehän vain kertoo, että miehesi on myös nolla :)
Kymmeniä seksikumppaneita. Taso huono
mies52v
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveysongelma laskee tasoa merkittävästi
Niinkö, miten se vaikuttaa elämääni?
Kukaan täysjärkinen ei halua mielenterveysongelmaista kumppania. Varsinkin ne, joilla on asiasta kokemusta, haluavat erityisen tarkkaan selvittää mahdillisen kumppanin täyspäisyyden.

Muilla ei olekaan väliä.Sehän vain kertoo, että miehesi on myös nolla :)
Mikä ihme sinua vaivaa! Nautitko tuosta muiden lyttäämisestä jotenkin?
Ilmeisesti.
Vierailija kirjoitti:
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveysongelma laskee tasoa merkittävästi
Niinkö, miten se vaikuttaa elämääni?
Kukaan täysjärkinen ei halua mielenterveysongelmaista kumppania. Varsinkin ne, joilla on asiasta kokemusta, haluavat erityisen tarkkaan selvittää mahdillisen kumppanin täyspäisyyden.
Sinusta siis olin "täysipäinen" kun tapasin mieheni, mutta nyt myöhemmin kun minulla on paperilla diagnoosi en sitä ole?
Määrittääkö tämä paperi minut, vaiko ne yli 15 vuotta yhdessä?
Olen nykyään hyvin onnellinen ihminen.

Sua ei vain ollut diagnisoitu silloin, mistä kymmenet seksikumppanitkin kertovat.