Johtuuko masennus siitä, että ei osaa

[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 00:12"]

Masennus --- johtuu tyhjyydestä. Siitä, kun elämässä ei ole mitään mieltä, ei ole tarkoitusta.

Uskova ihminenkin voi masentua, jos ei laita toivoaan kaikessa Jumalaan.

Tie ulos masennuksesta onkin Jumalassa. Vain Jeesus yksin voi täyttää sen tyhjyyden sydämessä ja antaa tarkoituksen elämään. J-P

[/quote]

Tyhjyysnäkökulma on kyllä totta. Niin voi käydä, jos ihminen on pelkän materialismin varassa - siltä se vain näyttää, että ihminen ennen pitkää kaipaa jotakin enemmän kuin pelkkää silmillä näkyvää ja käsin kosketeltavaa. Ja myös syvempää elämän tarkoitusta psyykkisesti (oman elämän tarkoitus) sekä hengellisesti (esim. suhde/yhteys Jumalaan ja kuolemanjälkeinen elämä).

Tuosta Jumala-Jeesus -näkökulmasta sanoisin, että kristillisyydessä on se hyvä juttu, että siinä elämän tarkoitus ja pelastus ei tule suorituksista tai hyvien tekojen ja jalostumisen vaatimuksesta, vaan Jumalan armosta, anteeksiannosta sekä rakkaudesta :) Meidän ajan ja yhteiskunnan suorituspaineiden keskellä tämä on mielestäni hyvä uutinen http://www.healingrooms.fi/?sid=100

Voit vain huonosti ja keho yrittää sanoa sen. Masennuksen ensi oireet löytyvät kotoa, se sotku masentaa lisää.

[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 02:46"]

Eipä meilläkää koskaan halattu tai kehuttu mistään. Uskon että minusta ei oikeestaan tykätty yhtään.

[/quote]

Tuntui kurjalta sinun puolesta :( Voi että, sinä olisit ansainnut lapsena kaikki rakkauden ja hyväksynnän osoitukset! Ihan niin kuin kuka tahansa ihminen. Ethän unohda kuitenkaan, että todellisuudessa sinä olet kaiken "tykkäämisen" arvoinen, vaikka lapsuudenperheesi ei osannutkaan sitä osoittaa.

Onko kukaan sanonut sinulle, että sinä olet RAKAS, ARVOKAS ja AINUTLAATUINEN ihminen! Vaikka sinusta ei tällä hetkellä tuntuisikaan siltä. Ja sitä tosiasiaa ei muuta mikään, mitä sinulle on tehty, sanottu tai jätetty sanomatta. Olet arvokas ja ainutlaatuinen vain siksi, koska olet ihminen ja olet olemassa. Se todellakin riittää.

Luotan siihen, että minut ja sinut on tarkoitettu siihen Rakkauden yhteyteen, joka ei kysy onnistumisiamme elämässä, vaan hyväksyy, kantaa ja parantaa meitä :) Tällaista rakkauden kokemusta toivon sydämestäni sinulle ja uskon, että alla oleva video hyväksynnästä ja rakkaudesta voi välittää sinulle sellaista, jota ilman jäit lapsena:

*Video hyväksynnästä ja rakkaudesta http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4

*Keskustelu masennuksesta toipumisesta, mukana psykiatri Leena Korhonen http://vod-2.tv7.fi/vod2/armon_kalliolla/armon_kalliolla-046-w.MP4

Masennus voi myös olla väistöliike, kun puolison seura ahdistaa. Kun toinen lähtee ovesta ulos, olo helpottuu ja taas alkaa löytyä minuus. Jos ei ole tilaa olla se joka on, eikä sitä tilaa synny millään keinoilla, voi olla liian tuskallista kestää sitä. Silloin ennen pitkää ihminen sammuttaa tarpeensa, eikä kohta tahdo saada käsiäänkään nousemaan. Ne kun tuntuvat painavan enemmän kuin sielunvoimaa riittää.

Minun lapseni sairastui masennukseen pitkän koulukiusaamisen seurauksena. Ilmeisesti kiusaamisen hän olisi kestänyt paremmin, mutta koulun opettajien ja muun henkilökunnan toiminta aiheutti masennuksen. Koulun henkilökunnan toiminta oli välinpitämätöntä kiusaamista kohtaan ja syyllistävää lastani kohtaan. Hän tunsi olonsa toivottomaksi. Toivottomuus johti masennukseen.

masennus on reaktio johonkin asiaan. eli harva masentuu ilman mitään syytä, taustalla on aina jotain, jota ei ehkä tietoisesti tunnista, vaan masennus ja ahdistus on epämääräinen möykky, josta ei itse ota selvää. siksi masennusta ei pitäisi hoitaa vain lääkkeillä, vaan myös terapialla.

[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 23:42"]

Käsitellä pettymyksiä?

[/quote]

Varmaan sellainen "arkimasennus" johtuu siitä, mutta sairaus on sitten oma lukunsa...

Kiitos tästä ketjusta! Paljon tunnistettavia asioita omalla kohdallani. Perhekulttuurini on ollut myös juurikin tunnekylmä (sisälsi myös väkivaltaa kaikilla eri muodoilla). Vuosien suorittaminen, hyväksynnän hakeminen sitä kautta laukaisi lopulta masennuksen. Parisuhde oli myös sellainen ettei se tarjonnut suojatekijöitä mielelle. Tällä hetkellä elämä on ollut vuosia mollivoittoista, mutta pysyn toimintakykyisenä, työkykyä haetaan kuntoutuksen avulla. onneksi tästäkin sairaudesta nykyään moni tietää ja ymmärtää vaikkei ole omakohtaista kokemusta, ystävien ja vertaistuki on ollut kullanarvoista.

[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 02:23"]

Onko kaikki nää ihmiset joilla asiat on hyvin sellasii että ne on pintapuolin hyvin vai siis ihan siellä korvien välissä asiat hyvin?

[/quote]

Mulla oli aika lailla molempia. Kun masennuin, minulla oli hyvä parisuhde, olin nuori, kaunis ja terve, oliin juuri valmistunut maisteriksi ja saanut töitä, elämä oli kaikin tavoin urallaan. Olin myös aina ollut ihan tasapainoinen ihminen, ei vaikeaa lapsuutta, ei mitään mörköjä taustalla. 

Toisaalta jälkeenpäin näen kyllä masennuksen henkiseksi kasvuprosessiksi. Olin nimittäin aika toisia ymmärtämätön ja kova ihminen ennen sitä. Uskoin, että osa ihmisistä on "luusereita", jotka minun tavoin voisivat vain valita menestyä, mutta jostain syystä eivät niin tee vaan turhaan kitisevät eivätkä saa aikaan asioita. Nämä näkemykset vähän muuttui kun elämä vei itseltä voimat ilman että pystyin tekemään sille yhtään mitään. 

[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 00:12"]

Masennus ei ole aivokemiaa, vaan se johtuu tyhjyydestä. Siitä, kun elämässä ei ole mitään mieltä, ei ole tarkoitusta. Masennus ei ole varsinaisesti sinällään mikään sairaus. Masentua voi kyllä, vaikka inhimillisesti asiat olisikin hyvin. Yhtä hyvin rikas yltäkylläisyydessä elävä voi masentua.

Uskova ihminenkin voi masentua, jos ei laita toivoaan kaikessa Jumalaan.

Tie ulos masennuksesta onkin Jumalassa. Vain Jeesus yksin voi täyttää sen tyhjyyden sydämessä ja antaa tarkoituksen elämään.

J-P

[/quote]

Hirveetä paskaa. Itseäni ei uskossa oleminen suojannut masentumiselta yhtään. Seurakunnassa oli myös todella paljon masentuneita, eikä ne siitä parempaan suuntaan menneet vuosien myötä, päinvastoin. Oot todella yksinkertainen tollo.

Voi se masennuskin olla asioiden käsittelyä. Ihmisillä on keskenään erilaisia tapoja käsitellä asioita. Minä olen sellainen, joka masentuu aina muutosten yhteydessä. Olen myös sellainen, joka saa riittävän kovassa stressissä paniikkioireita. Suurin haaste on tulla toimeen omien reaktiotapojensa kanssa ja hyväksyä ne. 

Esimerkiksi minulle se alavireisyys  on viesti siitä, että pitää hidastaa tahtia ja antaa itselleen aikaa sopeutua. Jos vain painan eteenpäin, alan saada paniikkikohtauksia. Sinänsä nekään eivät ole vaarallisia, sehän on vain pään sisäpuolista surinaa. Kuitenkin ne tekevät "normaalista" elämästä vaikeaa. Minä en ole koskaan ollut eristäytyvä paniikkikohtauksien saaja, eikä minulla ole sosiaalisia pelkoja. Hakeudun aina silloin puhumaan ja puhumaan asioistani ja saan niitä sitten vähä vähältä taas auki.

[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 01:46"]

Olen 18-vuotias ylioppilas ja elämässäni kaikki pitäisi olla hyvin. Ei ole olluy pettymyksiä. Silti olen jo 3 vuotta päivittäin miettinyt, vedänkö ranteet auki vai en.

[/quote]

On aika tavallista ahdistua ja masentuakin, kun suuri "projekti" on ohitse, eli sinulla koulu. Ylioppilas saattaa jäädä tyhjän päälle tai ottaa hypyn tuntemattomiin haasteisiin - joka tapauksessa elämä muuttuu. Se ei ole helppoa ja siihen liittyy uuden identiteetin luomista. Monet ahdistuvat ja masentuvat, samoin kuten myöhemminkin elämän solmu/muutoskohdissa.

Ainakin vakava masennus on selvästi jonkinlainen aivojen "myrkytystila". Miksi muuten, ainakin omalla kohdallani, olin äärimmäisen ahdistunut, koko olemassaolo oli yhtä tuskaa ja olin valmis tappamaan itseni, mutta ensimmäisen sähköhoitokerran jälkeen tuntui, kuin olisin "herännyt" painajaisunesta, ahdistus oli poissa ja olin kiitollinen, että olin elossa.