Vapaaehtoisesti lapsettoman vauvakuume

[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 22:02"][quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 21:53"]

Mulle olisi jäänyt ihmisenä olemisesta ja kasvamisesta iso osa puuttumaan, jos en olisi saanut kersoja. Jos ette "kehtaa", koska olette vuosien saatossa aukoneet niin paljon perheellisille tutuille, ei kande välittää. Kyllä kaikki ymmärtää.

[/quote]

Minulla ei ole jäänyt mitään puuttumaan ihmisenä olemisesta ja kasvamisesta vaikka lapsia ei ole eikä tule. :) Ihmettelen vain sinun kypsymättömyyttä kun et selvästikään ymmärrä että vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole mitään uhoa tai "aukomista" perheellisille tutuille. Toivottavasti opit ymmärtämään maailmaa ennekuin joudut kertomaan siitä lapsillesi.

[/quote]

Kuule en tarkoittanut loukata, mutta ilmeisesti jotain osui ja upposi vai? Mua on jälkikäteen nolottanut kuinka olen huokaillut ja osoittanut ärtymystäni meluisille lapsiperheille, mutta nykyään ymmärrän muita vastaavia tötteröitä. Mutta kiva, jos sä osaat olla fiksumpi. Toi kasvaminen on tietty subjektiivinen kokemus. Jos otat herneen pois nenästä huomaat varmaan, että kirjoitin, että multa olisi jäänyt paljon puuttumaan. Olisin ihmisenä paljon kulmikkaampi ja hölmömpi, mutta muut ihmisethän voivat toki olla edistyneempiä yksilöitä.

[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 22:08"][quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 22:04"][quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 21:59"]Ei mulla ole ainakaan siitä kiinni, etten kehtaisi. En vaan uskalla, enkä ainakaan vielä haluakaan tarpeeksi. Ajatus äitiydestä ahdistaa enkä usko, että olisin onnellinen. Harva edes tietää mun vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, se on yksityisasia josta en pahemmin toitota. 11

[/quote]

Hei pointsit sulle avoimesta ja asiallisesta vastauksesta. Jos olet vasta 30+ voit antaa ajan kulua, lopuillinen ratkaisu pitää tehdä lähempänä 40 v.

[/quote]

joo no ikää 37 joten kyllä näillä näppäimillä pitäis jo alkaa tietää. Mutta lasta ei voi tehdä varmuuden vuoksi, se olisi mielestäni tosi vastuutonta. Sitä kai siinä pitäisi ajatellakin eikä omia vaihtelevia mielitekoja.

[/quote]

No totta. Paitsi jos sulla olisi se lapsi, toi ajatus varmuuden vuoksi tekemisestä tuntuisi kaukaiselta ja absurdilta. Heitän vielä ajatuksena, että miten sun ja miehesi suhde kehittyy, jos hän kuitenkin haluaisi enemmän lasta (oliko näin?).

[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 22:26"]

[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 22:08"][quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 22:04"][quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 21:59"]Ei mulla ole ainakaan siitä kiinni, etten kehtaisi. En vaan uskalla, enkä ainakaan vielä haluakaan tarpeeksi. Ajatus äitiydestä ahdistaa enkä usko, että olisin onnellinen. Harva edes tietää mun vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, se on yksityisasia josta en pahemmin toitota. 11

[/quote]

Hei pointsit sulle avoimesta ja asiallisesta vastauksesta. Jos olet vasta 30+ voit antaa ajan kulua, lopuillinen ratkaisu pitää tehdä lähempänä 40 v.

[/quote]

joo no ikää 37 joten kyllä näillä näppäimillä pitäis jo alkaa tietää. Mutta lasta ei voi tehdä varmuuden vuoksi, se olisi mielestäni tosi vastuutonta. Sitä kai siinä pitäisi ajatellakin eikä omia vaihtelevia mielitekoja.

[/quote]

No totta. Paitsi jos sulla olisi se lapsi, toi ajatus varmuuden vuoksi tekemisestä tuntuisi kaukaiselta ja absurdilta. Heitän vielä ajatuksena, että miten sun ja miehesi suhde kehittyy, jos hän kuitenkin haluaisi enemmän lasta (oliko näin?).

[/quote]

En ole ap,mutta minustakin on jotenkin outo ajatus tehdä se lapsi "varmuuden vuoksi".  Ainakin omalla kohdallani mietin,onko kyse siitä että en halua lapsia,vai siitä että en usko että minulla olisi vielä pitkään aikaan,jos koskaan edellytyksiä hankkia lasta.(Pitäisi olla vakaa parisuhde ja taloudellinen tilanne,sekä tietysti itse tarpeeksi aikuinen olemaan vastuussa toisesta ihmisestä.) On helpompi ajatella,etten edes halua lapsia,kuin että lapsen hankkiminen olisi väärin lasta kohtaan. En suosittele kenellekään muullekaan tekemään lasta kokeilumielessä :)

Aiheesta oli muuten joskus mielenkiintoinen ketju,jossa aloittaja ei halunnut lapsia,mutta muitten vauvauutiset tekivät hänet surulliseksi.Joku vastasi että naisen keho yrittää huijata naisen hankkiutumaan raskaaksi,siis biologinen "vauvakuume",vaikka ei oikeasti haluaisikaan vauvaa. Ehkä tästä on ap:llakin kyse?

On ihan eri asia potea vauvakuumetta kuin haluta sitoutua huolehtimaan lapsesta vähintään 18 vuodeksi. Munkin mielestä olisi kiva saada pidellä sylissä omaa pientä vauvaa vaikka joka päivä, mutta koska lapsen saaminen on enimmäkseen muuta kuin vauvan sylissä oloa, on ajatus siitä kaikesta vastuusta ja vaivasta on vastenmielinen. Poden ehkä vauvakuumetta, mutta en pode lapsikuumetta. Siksi en tee lapsia ennenkuin esiin tulee myös se lapsikuume. Ehkä se tulee, ehkä ei. Tuskin tulee.

Itse olen myös lapseton omasta tahdosta. Miehelläni on tällä hetkellä aikuinen tytär. Hänen kasvamistaan hyvine ja huonoineen puolineen on tullut vuosikymmen seurattua. Eihän me omasta tahdosta lapsettomat tiedetä, ainakaan minä en mistä voisin olla jäänyt paitsi ilman omaa lasta. Sen kuitenkin tiedän, että näin on ja on ollut hyvä.

[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 23:30"]

On ihan eri asia potea vauvakuumetta kuin haluta sitoutua huolehtimaan lapsesta vähintään 18 vuodeksi. Munkin mielestä olisi kiva saada pidellä sylissä omaa pientä vauvaa vaikka joka päivä, mutta koska lapsen saaminen on enimmäkseen muuta kuin vauvan sylissä oloa, on ajatus siitä kaikesta vastuusta ja vaivasta on vastenmielinen. Poden ehkä vauvakuumetta, mutta en pode lapsikuumetta. Siksi en tee lapsia ennenkuin esiin tulee myös se lapsikuume. Ehkä se tulee, ehkä ei. Tuskin tulee.

[/quote]

Tässä kiteytyi hienosti mun tuntemukset!Kun leikin ystävän taaperon kanssa,tulee sellainen olo että voi kun olisi tällainen kotonakin.Se on kuitenkin ehkä enemmän sellaista haaveilua,että voi kun olisi kiva ostaa söpöjä vaatteita ja leikkiä kaiket päivät,tiedostan ettei vanhemmuus ole oikeasti sellaista,ja siksi lapset eivät kuulu ainakaan lähitulevaisuuden suunnitelmiin.

Olen 34 kun joku sitä kysyi. Ja mullakaan ei moni tiedä mun lapsettomuuden syistä. Olen hoitanut ehkäisyn seuraavaksi viideksi vuodeksi kuntoon eli niitä lapsia ei pitäisi tulla edes vahingossa :)

-ap

Olen 30-vuotias, enkä ole koskaan halunnut äidiksi. Nuorempana ajattelin, että ehkä voisin harkita asiaa sitten, jos vauvakuume iskee, ehkä, tai harkita adoptiota, mutta eipä ole kuulunut mitään kuumeilutuntemuksia. Iän karttuessa oikeastaan yhä enemmän kammottaa ajatus jostain vietistä, joka saa pään sekoamaan ja haluamaan lisääntyä. Kuulostaa vähän samalta kuin juoksisin kadulla himoissani jokaisen komean miehen perässä, biologisen lisääntymisvietin takia. Pienet vauvat on mielestäni ihan ok, söpöjä, vähän niinkuin kissanpennut. Mutta ei ne sellaisina pysy. Olen hoitanut paljon vauvoja ja pikkulapsia, ja viimeistään parin päivän jälkeen olen oikein tyytyväinen, kun ne voi palauttaa. Leikki-ikäisistä tai teineistä en oikein välitä. Ensimmäiset vativat liikaa huomiota ja virikkeitä, huutavat ja riehuvat. Jälkimmäiset on ärsyttäviä. Lähipiiri lisääntyy vauhdilla ja puhuvat siitä, kuinka vauvakuume on tarttuvaa sorttia. Jotkut puhuu, miten vauvakuume on kuin fyysistä kipua. Ihan hepreaa minulle, kun ei ole koskaan ollut sellaista tunnetta, että olisi pakko hoivata omaa vauvaa. Tai että elämästäni puuttuisi tällaisenaan jotain. 

Vauvakuume tulee silloin kun joku sielu taivaassa on valinnut sinut äidikseen/isäkseen.

Kyllä se vauvakuume neljänkympin tienoilla helpottaa. Kolmekymppisenä ja sen jälkeen oli jotain lieviä vauvakuumejuttuja, niinkuin täällä jotkut kuvasivat.

Btw, tiedän äitejä/isiä joiden lapset todella usein viedään isovanhemmille hoitoon, jotta vanhemmat itse pääsevät baariin ym. omiin juttuihinsa ja parisuhteet kärsii, erotaan, uusperheluvio alkaa ja sama homma jatkuu. Kiteyttäen usein eletään ikään kuin lapsia ei olisikaan. En kyllä allekirjoita sitä teoriaa, että lapsien myötä jotenkin aikuisemmaksi ja vastuullisemmaksi välttämättä kasvaa. Usein niin varmaan on, muttei läheskään aina.

Vastuullisemmalta vaikuttaa, se että perusteellisesti miettii asiaa ja tekee oman lapsen jos siltä todella tuntuu ja on valmis kantamaan vastuun jälkikasvustaan hyvine ja huonoine puolineen missä tahansa tilanteessa.

26

[quote author="Vierailija" time="07.06.2014 klo 00:08"]Kyllä se vauvakuume neljänkympin tienoilla helpottaa. Kolmekymppisenä ja sen jälkeen oli jotain lieviä vauvakuumejuttuja, niinkuin täällä jotkut kuvasivat.

Btw, tiedän äitejä/isiä joiden lapset todella usein viedään isovanhemmille hoitoon, jotta vanhemmat itse pääsevät baariin ym. omiin juttuihinsa ja parisuhteet kärsii, erotaan, uusperheluvio alkaa ja sama homma jatkuu. Kiteyttäen usein eletään ikään kuin lapsia ei olisikaan. En kyllä allekirjoita sitä teoriaa, että lapsien myötä jotenkin aikuisemmaksi ja vastuullisemmaksi välttämättä kasvaa. Usein niin varmaan on, muttei läheskään aina.

Vastuullisemmalta vaikuttaa, se että perusteellisesti miettii asiaa ja tekee oman lapsen jos siltä todella tuntuu ja on valmis kantamaan vastuun jälkikasvustaan hyvine ja huonoine puolineen missä tahansa tilanteessa.

26

[/quote]

Lisään tähän vielä sen, että kaikkihan eivät lapsia saa vaikka haluaisivat ja muuten edellytykset olisivat vaikka miten hyvin kunnossa. Eli ei niitä tietenkään noin vain tehdä, mutta se on sitten toinen juttu.

26

Lisää :)

kommentteja :)

Olin vela 35- vuotiaaksi. Nyt 38 v. ja kaksi lasta. Koskaan minulla ei ole ollut vauvakuumetta. Käytin hormonaalista ehkäisyä 20 vuotta. Mies halusi sitten kuitenkin lapsia ja halusin pitää miehen. Ajattelin, että pienempi paha mulle tehä lapsi kuin jättää mies lapsettomaksi. Lasten saanti on ollut ihan mukavaa. Ja elämä on onnellista, näinkin.

[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 12:35"]Olin vela 35- vuotiaaksi. Nyt 38 v. ja kaksi lasta. Koskaan minulla ei ole ollut vauvakuumetta. Käytin hormonaalista ehkäisyä 20 vuotta. Mies halusi sitten kuitenkin lapsia ja halusin pitää miehen. Ajattelin, että pienempi paha mulle tehä lapsi kuin jättää mies lapsettomaksi. Lasten saanti on ollut ihan mukavaa. Ja elämä on onnellista, näinkin.

[/quote]

Tärppäsikö het?

[quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 12:39"][quote author="Vierailija" time="15.06.2014 klo 12:35"]Olin vela 35- vuotiaaksi. Nyt 38 v. ja kaksi lasta. Koskaan minulla ei ole ollut vauvakuumetta. Käytin hormonaalista ehkäisyä 20 vuotta. Mies halusi sitten kuitenkin lapsia ja halusin pitää miehen. Ajattelin, että pienempi paha mulle tehä lapsi kuin jättää mies lapsettomaksi. Lasten saanti on ollut ihan mukavaa. Ja elämä on onnellista, näinkin.

[/quote]

Tärppäsikö het?

[/quote]

Kyllä, ensimmäisestä kierrosta. Toista piti yrittää vähän pitempään, n. 6kk.

up!

Minäkin olen vapaaehtoisesti lapseton, eikä ikinä ole ollut vauvakuumetta. En usko, että se tulee mistään biologisista syistä, vaan pikemminkin ympäristön painostuksesta. Esimerkiksi markkinointimaailma rummuttaa jatkuvasti ydinperheen ihannetta, mikä ei vastaa ympäröivää todellisuutta. Mainosten lapset on aina niin söpöjä pellavapäitä, eikä koskaan rääkyviä, vastenmielisiä räkänokkia.

Paitsi siinä Saarioisten pizzamainoksessa on ihan kamala kakara. Se tyttö joka rääkyy "puhelimeen". Yritän painaa mutea aina mahdollisimman nopeasti.  Ei mun tarvi omassa kodissani kuunnella mitään vajaamielisten huutoa.

[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 20:51"]Onkohan joku täällä ollut joskus samankaltaisessa tilanteessa, ei tarvitse siis olla lapseton, mutta jos on ollut vaikka tilanteessa missä on kärsinyt vauvakuumeesta mutta juuri silloin ei ole ollut mahdollista hankkia lapsia. Itseäni vauvakuume on vaivannut vuoden, nyt alkaa ehkä helpottamaan. Kroppa haluaisi lapsen, mutta järki sanoo vastaan. Itse en siis edelleenkään aio lapsia tehdä, vaikka jokin biologinen vaisto yrittää kääntää pääni. Kuinka kauan vauvakuume yleensä kestää?

[/quote]

Mielenkiintoinen aloitus :) Itselläni oli tilanne, että tapasin nykyisen mieheni nelissäkymmenissä ja rakastuin niin että oksat pois. En ollut koskaan halunnut lapsia. Miehellä on kaksi lasta edellisestä liitosta ja on heille todella hyvä isä. Ihmeekseni huomasin, että aloin haaveilla yhteisestä lapsesta, ja mieskin harmitteli, ettei lapset ole minun kanssa.

No, tätä "vauvakuumetta" kesti pari päivää ja täytyy todeta, että olin todella hämilläni asiasta. Jouduin pohtimaan tuntemuksiani ihan pohjamutia myöten ja ymmärsin lopulta, mistä oli kysymys: olin niin rakastunut, että koin alkukantaista tarvetta jotenkin "sulautua yhteen" mieheni kanssa. En siis halunnut vauvaa itseäni varten, enkä haaveillut äidin roolista, tuo elämäntilanne vain sai hetkeksi pään pehmenemään. Ymmärsin sitten lopulta, että nautin parisuhteesta eniten sellaisenaan. Oli kyllä valaiseva kokemus pohtia ihan kunnolla itseään ja omia motiivejaan, ja ymmärrän nyt paremmin niitä, jotka tekevät tunnekuohuissaan kaikenlaista, vaikkapa lapsia...

Ai niin, olen muuten edelleen törkeän rakastunut mieheeni ;)