Lue keskustelun säännöt.
Te joiden läheisellä on AD(H)D
29.12.2020 |
Miten vaikuttaa teihin? Miten tulette toimeen?
Omalla puolisolla ilmeisesti tuo dg, menossa tutkimuksiin, välillä tuntuu itsestäkin melko haastavalta yrittää saada elämä toimimaan yhdessä. Hän turhautuu asioista, joista en osaisi itse edes turhautua saati ottaa huomioon, ja tunteenpurkaukset/intensiteetti on paljon suurempi, kuin itselläni olisi.
Tuntuu, että moni ns. Normaali asiakin ajaa hänet turhautumiseen/raivoon. En osaa ottaa huomioon tarpeeksi ja välillä tuntuu, etten enää oikeastaan edes jaksa. Kun saan vaan kritiikkiä osakseni kaikesta ”normaalista”, jota teen, ja jolle kukaan muu ei heilauttaisi häntäänsäkään. Hän itse ei varmaan sitä ymmärrä, koska hänelle ne asiat taas ovat normaaleja, kuten keskeytyksistä aiheutuva keskittymisen katoaminen, omasta näkökulmastani hyvin pienistä asioista malttinsa menettäminen tai suuret tunteet (jotka saavat mielestäni överit mittasuhteet) jne.
Joudun jatkuvasti varomaan tekemisiäni ja muuttamaan omia toimintatapojani. Ja hänen vastauksensa olisi, että hänelle koko elämä on luontaisten toimintamalliensa muuttamista, jotta voisi sopeutua. Ja totta se varmaan on, mutta hän on se, jolle se diagnoosi varmaan tulee, eli eikö se olisi enemmän hänen vastuullaan muuttaa hänen omaa käytöstään, eikä niin, että me muut yritetään sopeutua hänen tapoihinsa?
Yritän olla ymmärtäväinen mutta raskasta on. Auttakaa mua: miten jaksan? Onko jotain ADD-läheisten vertaistukiryhmiä tai jotain? Tuoko lääkitys (hänelle) helpotusta? Mikä auttaa?
Kommentit (4)
Mun aikuisella pojalla on add, näkyy tietynlaisena impulsiivisuutena, opinnot venyy, ei osaa pitkäjänteisesti suunnitella asioita ja tekemisiään. Epäilen että naisuhteissaan on aika k***pää, jotain kommenttia on tullut exiltä. Toivon ettei toimita ketään raskaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Diagnoosi ja lääkitys ei välttämättä muuta mitään. Itse olen juuri nyt kokeilemassa aloittaa lääkitystä. (ADD)
Diagnoosi tuo sen ymmärryksen, ettei toinen tahallaan tai arvostuksen puutteesta tee tai jätä tekemättä tiettyjä asioita. Eli ei välttämättä ole kyse luonnevammasta, aivojen rakenne ja toimintatapa vaan on erilainen. Ei tämä toki aina lohduta, jos nimenomaan tekemisen seuraukset sinua kaihertavat, eivätkä niitten taustalla olevat syyt ja motiivit. Kun ongelman ydin on tiedostettu, voi lääkitys tuoda jotain apua arkeen: tekeminen ja ajattelu ei keskeydy niin helposti ja myös raivoaminen voi vähentyä, mikäli lääke otetaan säännöllisesti myös kotona ollessa.
Mutta eihän se ole oikein, että sinä olet ainoa joka teidän suhteessa joustaa. Jollet ap voi rentoutua ja olla oma itsesi teidän suhteessa, niin onko suhteessa ylipäätään mitään järkeä? Onko ihan konkreettisia asioita, joita toivoisitte toistenne tekevän toisin? Keksisittekö yhdessä keinoja, joilla haluttu muutos voitaisiin toteuttaa? Kyllä molempien on tultava toista vastaan, vaikka toiselle tuntuukin että hänellä on tultava lisäksi koko maailmaa vastaan. Niin se on meillä muillakin ”oravilla”.
Ei ne tavat tule koskaan muuttumaan ,vähän ehkä.