Miksei parit mene naimisiin ensin?
Miksi nykyään tehdään lapset ensin ja erotaan ennen kuin ehditään naimisiin? Eikö se ole pylly edellä puuhun kiipeämistä?
Kommentit (31)
Nykyään monet miehet vastustaa avioliittoa viimeiseen asti - ne on helpompi saada suostumaan siihen lapsen tekoon kuin häihin.
"Se hyypiö joka asuu meillä" ei halua naimisiin koska on jo kerran ollut naimisissa. Se kuulemma riittää. :(
Minusta olisi mielekkäämpää miettiä miksi ylipäänsä mennä naimisiin. Ja naisten tulisi miettiä etenkin sitä ottavatko miehen sukunimen. Vielä vuonna 2014 näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että miehen sukunimi tulee naiselle automaattisesti enempiä miettimättä. Onko viisasta alistua patriarkaaliseen perinteeseen?
No ei kyllä ole kehumista nuissa avioerotilastoissakaan. Miksi mennä naimisiin ja tehdä lapsia ja erota??
3 on oikeassa. Kannattaisi aluksi tutustua toiseen kunnolla, elää arkea yhdessä, keskustella elämän perusasiat selviksi, järjestää perheen perusta kuntoon menemällä naimisiin ja siihen sitten lapset. Veikkaan että erojakaan ei syntyisi ihan samaan tahtiin. Nyt meininki on vain että tehdään lapsia ja katsotaan kuinka käy. Lapset eivät ansaitse risaa perhettä ja toisiinsa sitoutumattomia vanhempia.
Me ei kumpikaan kuuluta kirkkoon ja lastamme ei tulla kastamaan. Olemme sitoutuneita suhteeseen ja yhteiseen taloon. En ole koskaan ajatellut naimisiin menoa mitenkään elämäni tärkeinpänä päivänä/päämääränä mihin tähdätä. Meillä on suhteessa muutenkin yhteenkuuluvuuden tunnetta, rakkautta ja yhteistä tulevaisuuden tavoittelua. Sitten jos menemme naimisiin, niin se tapahtuu maistraatissa ja ainoa syy naimisiin menolle on se, että avioliitto takaa enemmän toisen kuoleman kohdalla kuin avoliitto. Enhän mä kuitenkaa toista tule omistamaan vaikka kuinka mentäisiin naimisiin eikä avioliitto takaa onnellisuutta ja pitkää liittoa.
ettei miehen lapsi pääse perintööni
Eihän avioliittoa solmita sen takia että sitten ollaan loppuelämä yhdessä vaan juuri sen turvan takia minkä se suo pahanpäivän varalle.
[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 19:50"]Me ei kumpikaan kuuluta kirkkoon ja lastamme ei tulla kastamaan. Olemme sitoutuneita suhteeseen ja yhteiseen taloon. En ole koskaan ajatellut naimisiin menoa mitenkään elämäni tärkeinpänä päivänä/päämääränä mihin tähdätä. Meillä on suhteessa muutenkin yhteenkuuluvuuden tunnetta, rakkautta ja yhteistä tulevaisuuden tavoittelua. Sitten jos menemme naimisiin, niin se tapahtuu maistraatissa ja ainoa syy naimisiin menolle on se, että avioliitto takaa enemmän toisen kuoleman kohdalla kuin avoliitto. Enhän mä kuitenkaa toista tule omistamaan vaikka kuinka mentäisiin naimisiin eikä avioliitto takaa onnellisuutta ja pitkää liittoa.
[/quote]
Öö tiesitkö ettei avioliitto ja kristinusko kuulu millään tavalla yhteen? Ennen kuin kirkko omi avioliiton ja teki siitä jonkun loppuelämä diilin avioliittoja solmittiin puhtaasti taloudellisista syistä ja niin pitäisi tehdä myös nykyyän!
mentiin naimisiin koska halusin , tosin mies kosi. Vauvastakin puhuttiin ja mies oli suostuvainen mutta ei heti luvannut kierukkaa pois. Minä tottelin. Vuoden päästä kierukka pois. n. neljän vuoden päästä tulin raskaaksi mutta mies ei tykännytkään, kai oli jonkimmoinen shokki. Luin sellaset madoluvut että tokeni hetkessä. Vauva on nyt 17 vee ja olemme onnellisesti eronneet kauan aikaa sitten.
Jompi kumpi osapuoli ei usko suhteeseen, yleensä mies.