Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oon aina ollut jotenkin henkiseltä iältäni jälkeenjäänyt….
01.06.2014 |
Tai ala-asteen loppupuolelle asti olin henkiseltä iältäni normaali, sitten jäin jotenkin jälkeen. Olisin halunnut olla vielä lapsi, kun muut oli jo teinejä. Mulla oli murrosikäkin myöhään, mutta silti toivoin että sitä ei ois tullut vielä aikoihin. Leikin aina salaa barbeilla yläasteen alussa koulun jälkeen yksin.
Lukioikäisenä mua ei vielä kinnostaneet baarit ja bilettäminen yhtään, eikä vielä täysi-ikäisenäkään. Tai no oikeastaan mua ei oo koskaan kiinnostanut, mutta silti olin jotenkin väärää ikätasoa henkisesti. En osaa selittää. Sen kuitenkin huomasi esim. lukiossakin äikän esseissä, kahtena ekana vuonna ne meni keskitasoisesti ja vikana vuonna tuli joku henkinen kypsyminen ja aloin yhtäkkiä kirjoittaa paljon kypsempiä ja parempia aineita. Silti vähän liian myöhään. Joku ylioppilaaksi pääseminenkin tuntui vain oudolta, ei yhtään hienolta, olin pettynyt tuloksiin, kun en ollut jaksanut panostaa lukioon niin kuin olisi pitänyt. (mun aika meni kaikkeen muuhun)
Joskus vajaa kolmikymppisenä olisin sitten toivonut olevani yläasteikäinen, koska ois ollut hauskaa kokeilla kaikkia erilaisia pukeutumistyylejä, meikata miten sattuu, pitää muotiblogia ja hölmöillä, kaikkea sellaista varhaisteinien tyttöjen juttuja. Nykyään oon kolmikymppinen joka haluais olla mielummin parikymppinen, aloittaa yliopisto-opinnot muiden parikymppisten kanssa jne. Ja oon siis ihan normaaliälyinen tai testien mukaan vähän keskivertoa älykkäämpi. En vaan tiedä miten kehityn henkiseltä iältäni jotenkin todella hitaasti, tai pitäiskö sanoa nykyään pikemminkin että mulle tulee ihmeellisiä taantumavaiheita, kun tulee näitä vaiheita jolloin toivoisi olevansa paljon nuorempi.
Kommentteja? Muita yhtä omituisia?
Kommentit (33)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 19:23"]
Samoin.
Loukkaannuin juuri, kun baarimikko kysyi henkkareita. Varmaan liittyy siihen, kun miespuolinen terapeutti otti esiin seksuaalisuuden kieltämisen lapsuudenkodissani. Ja se loukkaa aikuista naista.
[/quote]
MInkä ikäinen olet?
Täällä on vain normaalisti kehittyneitä naisia, jotka alkoivat ala-asteella jakaa luokkansa pojille oman setänsä sijaan.
[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 21:14"]
[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 19:23"]
Samoin.
Loukkaannuin juuri, kun baarimikko kysyi henkkareita. Varmaan liittyy siihen, kun miespuolinen terapeutti otti esiin seksuaalisuuden kieltämisen lapsuudenkodissani. Ja se loukkaa aikuista naista.
[/quote]
MInkä ikäinen olet?
[/quote]
33.
Ja kommenttina jollekin, joka olisi ottanut kohteliaisuutena/ei ymmärtänyt..
Jotenkin se, että kävelin tiskille mielikuvissani täydessä naisellisuuden hehkussani ja aikuisen naisen voimassa, että tässä minä voin itse päättää elämästäni, näin juoda viiniä sunnuntaina... Ehkä myös näpäytys sisäisesti terapeutilleni, joka tietenkin kannattaisi terveitä elämäntapoja ja hallintakeinoja... ja tulinkin noin naisena, aikuisena kyseenalaistetuksi.
Kuvaavaa, että jokainen on kirjoittanut ketjuun kerran. Ette osaa sitoutua keskusteluun ja viedä sitä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 21:30"]
Täällä on vain normaalisti kehittyneitä naisia, jotka alkoivat ala-asteella jakaa luokkansa pojille oman setänsä sijaan.
[/quote]
Puhutko itsestäsi?
Ehkä myös älyllisesti. Vaikeaselkoisin keskustelu pitkään aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 13:29"]
Minä taas tunnen olevani henkisesti vanhempi, kuin mitä oikeasti olen. Nukkeleikit jäi vitosella, kun piti ottaa aikuisen rooli kotona. En olisi halunnutkaan olla lapsi --- t. 15-vuotias
[/quote]
Moi, 15-vuotias! Todellakin kypsästi tiedostat "varhaisen aikuisuutesi" syitä. Ehkä tiedät myös, että ihmisen psyyken kannalta ei ole ihan ongelmatonta, jos esim. lapsuus on jäänyt elämättä. Näin siksi, koska on tarkoitus, että ihminen saisi olla lapsi; leikkivä ja huoleton, isompiensa kannettavana, huolehtimana ja rakastamana.
Sinulla on oikeus jossakin elämäsi vaiheessa olla surullinen menettämästäsi vaiheesta, eikä vain olla varhaiskypsä teini-ikäinen! Sinulla on myös oikeus saada kokea parantumista siitä elämän nurjan puolen näkemisestä, kuten kirjoitit. Sitä voisi kutsua "korvaavaksi kokemukseksi/vanhemmuudeksi" - esim. terapiassa tai jonkun läheisen, turvallisen ja kypsän aikuisen kanssa voit kokea turvallisuutta ja välittämistä, eli kokea, että sinua kannetaan, etkä joudu kantamaan muita.
RAKKAUS, jota minkä tahansa ikäinen ihminen voi kokea aivan kuin turvalliselta isältä tai äidiltä, voi auttaa sinuakin :) Siksi suosittelen lämpimästi oheista lyhyttä videota, joka hienosti kertoo, että tuollaista rakkautta on mahdollista kokea vaikka omat vanhemmat eivät olisikaan olleet rakastavia: http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4
Kaikkea hyvää koko elämääsi, rakas 15-vuotias!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ne muutkin leikkineet mutta eivät puhu siitä. Moni yläasteikkäinen menee vielä jopa vanhemman syliinkin.
[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 02:41"]
Moni yläasteikkäinen menee vielä jopa vanhemman syliinkin.
[/quote]
????
Minä menin discon nurkassa poikien syliin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua jotenkin.. minulla on ollut toisin, olen yrittänyt aikaisin olla ns. aikuinen. Olin jo 11-v. tämän pituinen (170) ja minua luultiin vanhemmaksi kuin olen Aloitin seksikokeilut nuorena, join, sain kaupasta kaljaa ja pääsin baareihin yläasteiässä. Puhuin ronskeja seksijuttuja. Seurustelin "vakavasti" 16-22v saman pojan kanssa, leikimme kotia.
Nyt 32-v. olen tosi viattoman oloinen ja nyt haluaisin leikkiä (hakeudun mm. teatteriharrastuksiin ensimmäistä kertaa elämässäni), baarit eivät kiinnosta eivätkä miehet.
Olen paljolti samanlainen. Kaikenlisäksi olen aina näyttänyt paaaljon nuoremmalta kuin olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yksi. Luulen, että itselläni se on pitkälti kotikasvatuksesta peräisin. Äitini oli myös aina ollut ikäistään lapsellisempi eikä osannut tukea vaan pikemminkin rajoitti teiniksi ja aikuiseksi kasvamista. Näin vanhemmaksi kasvamisen aina jotenkin pelottavana enkä osannut iloita siitä. Olin akateemisesti lahjakas mutta sosiaalisesti vuosia perässä kouluaikoina. Yläasteella leikin vielä ja lukiossakin seurustelujutut tuntuivat vaan nolostuttavilta. Kotoa muutettua "aikuistuin" kertarysäyksellä ja aloin elää päällisin puolin samanlaista elämää kuin ikätoverini. Olin kuitenkin henkisesti vähän ulapalla, päämäärätön ja epävarma. Sairastuin masennukseen, joka paheni vuosien mittaan. Lopulta hain siihen terapiaa ja paranin, ja vasta nyt 35v tunnen aikuistuneeni oikeasti. Vieläkin pidän lapsellisista asioista, kirkkaista väreistä ja leikeistä, mutta se on sellaista mitä en halua kadottaakaan. Pääasia on, että olen kuitenkin aika kotonani sen ikäisenä kuin olen ja kannan elämästäni ja onnellisuudestani vastuun niin kuin aikuisen tulee.
Miten paranit, 7? Tai mitä eroa ennen/jälkeen terapian?
Mulla on samanlaisia tuntemuksia vaikka minulla ei olekaan mielenterveysongelmia. Jotenkin näin jälkikäteen tuntuu että oli teini-iässä vielä aika lapsellinen ja epäkypsä seurustelu kuvioihin. En ole koskaan ollut mikään nuori kapinallinen tai tuntenut tarvetta mihinkään suuriin irtiottoihin. Oikeastaan minulle tuli vasta kolmekymppisenä tarve seurustella ja kaipuu löytää elämänkumppani. Olen nyt 35 kuten alittajakin. Tuntuu että olen kypsynyt aikuiseksi vuosikausia myöhässä.
nO mikä sitten on normaalia?
Moni, joka elää ns. normien mukaan, tekee lapsia ja menee naimisiin tilastollisessa iässä saa uuden villityksen myöhemmin ja eroaa.
Minä taas tunnen olevani henkisesti vanhempi, kuin mitä oikeasti olen. Sen siitä kait saa, kun on joutunut näkemään elämän kurjan puolen jo joskus eskari-ikäisenä. Nukkeleikit jäi vitosella, kun piti ottaa aikuisen rooli kotona. En olisi halunnutkaan olla lapsi, tai nuori, missään vaiheessa. Minulta jäi kaksi kehitysvaihetta väliin, mutta olen ainakin vastuuntuntoisempi ja itsenäisempi, kuin osa oikeasti aikuisista.
t. 15-vuotias
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="01.06.2014 klo 19:23"]
Samoin.
Loukkaannuin juuri, kun baarimikko kysyi henkkareita. Varmaan liittyy siihen, kun miespuolinen terapeutti otti esiin seksuaalisuuden kieltämisen lapsuudenkodissani. Ja se loukkaa aikuista naista.
[/quote]
Anteeksi, en nyt näe yhteyttä.