Neuvolantäti tokaisi, että älkää tehkö enää lapsia
Tosiaan, näin totesi, kun kerroin olevani väsynyt vauvan ja taaperon hoitamisesta ja sen, että mies on usein iltaisin omissa menoissa pitkien työpäivien jälkeen. Ei oltu tekemässäkään enempää, mutta vähän tuli kurja olo. Mielestäni ei ehkä kuitenkaan saisi tuollaisia neuvoja ladella vaikka neuvolassa onkin töissä!
Kommentit (48)
Hän oli ilmeisesti huolissaan sinun jaksamisesta ja lasten hyvinvoinnista. Eikä syyttä. Olisihan tuon tahdikkaamminkin voinut sanoa, mutta etkö itsekin ole sitä mieltä, että kolmas lapsi tuohon kuvioon tässä kohtaa olisi täysi katastrofi?
Pikemminkin, tuollaisia neuvoja pitäis antaa enemmänkin eikä vaan hymistellä ja myötäillä kaikessa. Jäis moni ero tulematta ja moni masennuslääkeresepti kirjoittamatta.
Törkeää. Täysin epäammattimainen kommentti. Mitä tuo sitäpaitsi tämän hetkiseen tilanteeseen auttaa?
No niinpä sain, ja olen kyllä itsekin tietoinen, että raskasta on enkä fiksuna ihmisenä missään nimessä ollut aikeissa tehdä yhtään enempää, mutta en nyt ilahtunut kommentista. Ihan niin kuin olisi ollut jotain roskaväkeä, jolle pitää sanoa, ettei saa lisääntyä liikaa.
Ap
Sait neuvon ihmiseltä joka voi tarvittaessa myös tehdä ilmoituksen lastensuojeluun joten ole onnellinen. Neuvolantäti on juuri tuota varten.
Ehkä hieman tahdittomasti sanottu, mutta ajatuksena varmasti pätevä.
Mistä te näitä kultakimpaleita miehiksi oikein löydätte? Siis minkä kiven alta? Meidän isännältä jäi kaikki urheiluharrastukset ihan suosiolla lasten ollessa pieniä, nyt aloittelee uudestaan harrastustoimintaa, kun lapset jo enemmän itsekseen viihtyviä.
Neuvolatäti sanoi ihan oikein, ei ehkä olisi kannattanut tuotakaan määrää lapsia, jos eivät molemmat vanhemmat ymmärrä mitä se tarkoittaa.
Ei kuulu neuvolantädin sanoa moista. Saa olla asiasta mtä mieltä haluaa, mutta asia ei hänelle kuulu. Itse olen ollut yli 20 vuotta päiväkodissa töissä, eikä olisi tullut mieleenkään sanoa mitään vastaavaa kenellekkään. Minulta on kysytty monta kertaa, pitäisikö jonkun tehdä abortti. Minun asiani ei ole ottaa kantaa näihin asioihin, vaikka mielipidettäni suoraan kysyttäisiinkin. Saati jos ei kysytä.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 17:49"]Sait neuvon ihmiseltä joka voi tarvittaessa myös tehdä ilmoituksen lastensuojeluun joten ole onnellinen. Neuvolantäti on juuri tuota varten.
[/quote]
Öö, miksiköhän tässä olisi tarvetta lastensuojeluilmoituksen tekoon?
Ap
eiköhän ne terkat ole myös opiskelleet perhesuunnittelua tai jotain vastaavaa,hyvä kun sanoi ääneen vaikkei ehkä ihan osannut valita sanojaan oikein
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 17:47"]
No niinpä sain, ja olen kyllä itsekin tietoinen, että raskasta on enkä fiksuna ihmisenä missään nimessä ollut aikeissa tehdä yhtään enempää, mutta en nyt ilahtunut kommentista. Ihan niin kuin olisi ollut jotain roskaväkeä, jolle pitää sanoa, ettei saa lisääntyä liikaa.
Ap
[/quote]
Eihän se täti voinut tietää oletteko fiksuja vai ette kun ei siltä vaikuta (mies ei kanna vastuutaan). Neuvomisesta hänelle palkka maksetaan. Meillä mies käytti nuorimmat lapset pääsääntöisesti neuvolassa ja se vähän sekoitti neuvolatädin ajatuksenkulkua.
On se ny vittu, että neuvolassa ei saa sanoa, että väsyttää, ilman, että aletaan pätemään. Ihme perseilyä. Se, että fyysisesti väsyttää, ei tarkoita, että on psyykkisesti väsynyt tai väsynyt lapsiin, väsynyt perheeseen, itseensä ja elämäänsä. Mikä rikos se on olla väsynyt? Voi jeesus. Kaikille piriä hihaan ja sit ihan supermarjona suunapäänä ni saa pitää lapsensa? Olis vähän wtf olo, jos sossut hyökkäis kotiin kyyläämään, koska vanhemmat on sohvalla iltaisin silmät ristissä, kun ovat saaneet lapset nukkumaan. Millon normaalista fyysisestä reaktiosta on tullut rikos. Pitää varmaan mennä tänään nukkumaan kaks tuntia, ennen kun väsymys iskee, ettei pääse yllättämään ja olisin huono äiti.
Ja pakkosterilointi kaikille, jotka on joskus olleet niin väsyneitä, että ovat nukahtaneet telkkarin ääreen!
[quote author="Vierailija" time="30.05.2014 klo 18:07"]
On se ny vittu, että neuvolassa ei saa sanoa, että väsyttää, ilman, että aletaan pätemään. Ihme perseilyä. Se, että fyysisesti väsyttää, ei tarkoita, että on psyykkisesti väsynyt tai väsynyt lapsiin, väsynyt perheeseen, itseensä ja elämäänsä. Mikä rikos se on olla väsynyt? Voi jeesus. Kaikille piriä hihaan ja sit ihan supermarjona suunapäänä ni saa pitää lapsensa? Olis vähän wtf olo, jos sossut hyökkäis kotiin kyyläämään, koska vanhemmat on sohvalla iltaisin silmät ristissä, kun ovat saaneet lapset nukkumaan. Millon normaalista fyysisestä reaktiosta on tullut rikos. Pitää varmaan mennä tänään nukkumaan kaks tuntia, ennen kun väsymys iskee, ettei pääse yllättämään ja olisin huono äiti.
[/quote]
Tuo on jo ihan ylireagointia. Kukaan ei ole tulossa kyttäämään. Täti vain neuvoi, että jos kaksi lasta väsyttää ja olet yksin pääsääntöisesti heidän kanssaan niin kolmatta ei nyt kannattaisi tehdä. Tuskinpa hän epäili ettet näiden kanssa pärjää.
Kuulostaa aika töksähtävästi sanotulta, mutta luulisin ettei se neuvolantäti tarkoittanut että pitää teitä tyhminä tai huonoina ihmisinä/vanhempina. Ehkä hän katsoo velvollisuudekseen olla tylyn suora potentiaalisesti uupuneille vanhemmille.
Ai, multa kysyttiin neuvolassa, että ettekö halua enempää lapsia vai miksi vain yksi, kun kaikki hyvän vanhemmuuden edellytykset täyttyisivät? Näin se maailma makaa. Omasta tahdosta vain yksi lapsi.
Nro 15 ei sitten ollut ap vaan ap:n puolesta vittuuntunut lähiövalas. Siis minä.
Ehkä neuvolan täti on uransa aikana nähnyt monta surullista tarinaa kun vanhemmat ovat väsyneet ison perheen kanssa, ja siksi moinen kommentti. Mutta kyllähän nuo neuvolan neuvot ovat suuntaa antavia ja jokainen perhe tekee itse omaa elämäänsä koskevat päätökset.
Ajatteli ihan vaan sun ja niiden lasten parasta.