-Elokuuhun Tammikuiset-
Kommentit (26)
Ikää jo muutaman päivän yli 7kk mittarissa, kylläpä aika rientää! Tyttö on kasvanut ja kehittynyt ihan silmissä viimeisen kuukauden aikana. Ryömimistä ei ole vielä keksinyt, kierimisen kylläkin. Kierii pitkiäkin matkoja kun on kiinnostavaa tavoiteltavaa. Kainaloista kannateltaessa seisoo jo tosi jämäkästi, onneksi ei vielä nouse itse tukea vasten kun älliä ei päässä kovasti ole. Istuminen ilman tukea on lähellä, sohvalla istuskelee jo tyynyjen tukemana ja syöttötuolissa.
Yöunet ovat parantuneet tosi paljon sen jälkeen kun siirryimme viiteen ateriaan päivässä ja tyttö oppi itse kääntymään mahalleen nukkumaan. Olemme häntä nukuttaneet aina selällään tai kyljellään, mutta neiti haluaakin nukkua mahallaan joten ei ole ihme jos on ollut levoton...Nyt saattaa mennä 10 tuntiakin putkeen ilman heräämistä ja yösyömiset taitavat myös olla historiaa. Imetys on enää viitteellistä, pari kertaa päivässä ja ehkä kerran aamulla.
Juttua tulee aivan mahdottomasti, osaa myös komentaa isoja sisaruksiaan ja hermostuu kun kädestä viedään lelu. Mutta nyt Kirppu heräsi vihdoin, hyvää kesänloppua kaikille!
Meillä 6 kk ikäinen poika. Viikko sitten alkoi ryömiä ja hampaita pukkaa alaleukaan. Nuo varmaan aiheuttavat levottomuutta öisin, kitisee ja narisee, jos ei saa nukkua äidin vieressä ja mielellään tissi suussa. Öisin syö siis edelleen tiheästi, en edes tiedä, miten usein. Mutta ainakin 3 kertaa yössä. Pitäisi varmaan yrittää vähentää... Varsinkin, kun päivällä syö jo viisi kiinteää ateriaa ja tissimaitoa tai korviketta lisäksi.
Aamulla yleensä riisipuuro, lounaalla lihasose (broileri, kalkkuna tai possu; naudanlihaa ei olla vielä kokeiltu), iltapäivällä hedelmä/marjasose tai velliä, kuuden maissa kasvissose ja illalla kaurapuuro. Luulisi pärjäävän noilla eväillä yön yli. Ihanaa, kun on voinut antaa vauvalle tuoreita vadelmia! Poju söisi niitä vaikka kuinka paljon. Mansikkaa en ole uskaltanut kokeilla.
Poika syö paljon valmissoseita, mutta myös kotitekoiset uppoavat hyvin. On niin helppo keittää porkkanaa, perunaa, bataattia, kukkakaalia tms. ja heittää sosemyllyyn. Ja eiku syömään!! Maissinaksut tekevät kauppansa myös meillä. Kurkkuakin imeskelee ja joskus saa palasia irti.
Päivällä poju nukkuu vaihtelevasti, mutta jonkinlainen rytmi on kuitenkin löytynyt. Herää n. klo 7. Ekat unet yleensä ysin maissa, puolesta tunnista tuntiin. Yhden maissa alkaa pitkille unille, n. kolme tuntia nukkuu. Kuuden maissa vielä puolen tunnin torkut. Joskus nukkuu neljät unet. Mutta historiaa ovat ne neljän ja viiden tunnin päiväunet, joita nukuttiin pienempänä.
Poika tuntuu olevan oikea seuramies. Kun on paljon touhua ja tekemistä ja ihmisiä ympärillä, ei malta oikein nukkua. Ja tykkää seurata varsinkin muiden lasten touhuja.
Mul on esikois tyttö joka synty 3.1 vaik laskettuaika olikin viime vuonna, päätti tyttö pitkittää tuloaan! ;O)
Meillä opittiin vast kolmisen viikkoa sitten kääntyy, olin jo odotellu jo tapahtumaa! lähinnä siksi ku oli sairaalassa 6kk kontrolli alku taipaleen hankaluuksien takia ja sitä sit jänskäsin jos lääkäri alkaa jotain ihmettelee ja löytää vikoja.. omia kuvitelmia siis!!
Vaik ei kauheesti liikukkaan sitä enemmän on tota tempperamenttiä ja siis jaksaa pomputtaa meitä täällä ja jos ei olla liikkeessä nii HUH!!
on ollu tyttö siis tos kärttynen viime päivien ajan..
Hampaita on tohon suuhun kertyny jo 8, viimesin oli puhjennu tänää! onneks ei kauheesti oo purru, muutamia kertoja kylläkin mut sit menny ohi!!
Meijän ruokailu on ottanu takapakkia, ei meinaa maistua yhtään ja kun tuntuu et oma maitokin on lopussa nii tuttelia yritän antaa eikä oikeen sekään mee!! meillä ei siis olla sairaalasta lähön jälkeen syöty tuttia ja toi tutti pullokaan ei oo maistunu, nokkamukilla oon yrittäny nesteet antaa mut neitiä kiinnostaa " ite" juoda eli kaikki on märkänä ja meillä hauskaa.. ;O)
Tuli miehen kaa kiistaa kun en haluis tuttipullolle enää opettaa vaan mies haluis, koska jokaisen lapsen pitää saada tuttipulloa.. voih!!
Nii ja ne mitat, neiti oli 6kk ja pari vkoa päälle nii sairaalassa saivat mitoiks 72cm ja 8500g neuvolassa viime viikolla oli sentti lähteny pituudesta.. HEH!!
Nii ku joku sanoikin nii kesä meni ja kohta alkaa työt ;O( no mut onneks saadaa järjesteltyä työt niin et tyttö on kotona!!
oikeen mukavaa elokuun alkua!!
Hei,
ostettiin pojalle jo ennen syntymää IKEAn antiikkipetsattu pinnasänky. Nyt kun Titus on oppinut kääntymään, hän ei mahdu kääntymään mahalleen tai selälleen sängyssä eli herää aina yöllä sihen ettei mahdu kääntymään. Onko muilla ollut samaa ongelmaa? Ilmeisesti IKEAn pinnasänky on pienempi kuin tavallisesta kaupasta ostetut mallit.
Onko kellään ollut " varjokuukautisia" eli hirveet kuukautiskivut, mutta ei vuotoa?
Miten isoja kurkunpaloja ootte antaneet? Eikö vauva tukehdu sellaiseen?
terkuin Titus ja äitee
Maxxlelle vastaan noista kurkun paloista, että mä oon antanut tosi ison palan käteen, jota poika ei millään saa kokonaan suuhunsa, vaan " raastaa" pikku alahampaillaan semmoista höttöä irti. Olen myös koko ajan itse vieressä, jos vaikka isompi pala sattuisi lohkeamaan.
Meillä oli taas eilen semmoista tuskaa tuon syömisen kanssa, että olin jo lähdössä päivystyspolille tarkistuttaan mikä on vialla (korvatulehdus tms.). Aamupuuron Topias söi tavalliseen tapaan joskus 7.30 tienoilla, mutta sen jälkeen ei kelvannutkaan rinta niinkuin yleensä. No, ajattelin että imetän sitten kun herää aamu-uniltaan, jotka kestää n. kaksi tuntia. Vaan eipä kelvannut silloinkaan. Eikä sitten koko päivänä. Sosetta nieli kaksi lusikallista ja sylki loput ulos. Alkoi jo pikkuinen paniikki hiipimään, etenkin kun meillä oli alussa vaikea saada Topiasta innostumaan syömisestä ja elämisestä, (ensimmäiset 10 pvää poika oli nenämahaletkussa, ennen kuin rupesi imeminen kiinnostamaan... Niin huomaan että nuo alkuajan kauhutunnelmat nousee aika nopeasti pintaan. Pitäis varmaan joskus vähän käsitellä niitä asioita itsensä kanssa.)
No joo, pumppaamalla irtosi hurjat 40 ml, jotka sitten mössäsin puoleen purkkiin päärynää ja lusikoin suuhun puoli väkisin. Siinä olikin sitten päivän ruoat, kunnes yhtäkkiä puoli viiden maissa alkoi purra mua poskesta ja ajattelin taas kokeilla imetystä. Sitten kelpasi, ja imikin oikein kunnolla.
Ihmettelen vaan mistä moinen poikkeavuus päivissä johtuu, vai onkohan sitten taas tulossa lisää hampaita. Lähipäivinä sen sitten näkee.
Meillä muuten myös IKEAn sänky, ja olen ajatellut että se näyttää aika kapealta, toisaalta eipä tuo haitanne, kun poika on niin pienikokoinen.
Lauantain jatkoa,
Nuippu
vaikken ole aikaisemmin tähän ketjuun osallistunutkaan.
Meillä tyttö on muutamaa päivää vaille 7 kk ikäinen.
Hän osaa jo liikkua ryömimällä eteenpäin, jos on riittävän mielenkiintoinen esine edessä (esim. pelinappulat, joita ei saisi tulla sekoittamaan). Toisinaan ryömimisyritykset eivät tuota toivottua tulosta, vaan matka kulkeekin taaksepäin. Kovin liikkuvainen meidän tyttö ei vielä ole, vaan viihtyy paikallaan tavaroita tutkien pitkät tovit ja liikkuessaankin pysyy yleensä noin metrin säteellä.
Ylöspäin ei ole meidän vauvan maailma vielä avartunut. Läpinäkyvän lelukorin hän saattaa kaataa, mutta muuten ei kurottele vielä ylöspäin. Pinnasänky on pidetty toiseksi ylimmällä tasolla eli reunaa on noin 30 senttiä, mutta voi olla, että ihan näinä päivinä kannattaa laskea pohjaa seuraavalle tasolle.
Ruoka maittaa ihan hyvin. Soseet aloitettiin 6 kk iässä ja nyt on annettu 2-3 ateriaa päivässä. Tutuiksi ovat tulleet muutamat juurekset ja vihannekset, hedelmistä banaani. Aikomuksena on lisätä ruokavalioon seuraavaksi luumua ja ehkä jotain marjaa. Uudet perunat maistuvat niin makeilta sellaisenaan, etteivät tarvitse mitään kyytipojaksi.
Tyttö katselee ympärilleen tarkkaan ihmisiä ja esineitä. Käsissä on hyvä ote ja suuhun menee kaikki mahdollinen. Peukkukin on löytynyt ulos nyrkin sisältä. Nyt hän myös saattaa hermostua, jos häneltä otetaan kädestä jokin tavara. Aikaisemmin tyttö ei juurikaan kiinnittänyt siihen huomiota, mutta nyt pitää tehdä vaihtokauppaa, jos haluaa viedä pois jotain.
Kesällä lomaillessa maisemat ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin ja jatkuvasti ympärillä on ollut uusia kasvoja. Loman alussa tyttö meinasikin vähän vierastaa, mutta nopeasti vierastaminen unohtui ja hymyjä on suotu auliisti niin tutuille kuin vieraammillekin. Kovasti hän myös naureskelee ääneen, kun häntä hauskuutetaan. Muutenkin on hymyileväinen ja varsin leppoisa yksilö.
Äänteleminen on vielä epämääräistä mongerreltua ja useimmiten varsin korkeaan ääneen. Johtuukohan siitä, että lauleskelen hänelle aika paljon.
Painoa on noin 8400g ja pituutta 68 cm. Ihan tasaiseen tahtiin on siis kehitys kulkenut kaikin puolin :)