Voiko epävakaata persoonallisuutta ja narsistista persoonallisuutta verrata keskenään?

Ihmetyttää tuo Dr. Philin heitto, miten jonglööraus vaikeutuu vanhemmiten. Eivätkös ainakin epävakaan oireet usein helpota iän myötä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsisti ja epävakaa ovat täydellinen pari. Niin rakastavaisina kuin ystävinä. Uskolliset toisilleen, kunnes kuolema erottaa.

Tietyllä tapaa, joo. Olen seurustellut em. kombossa. Mutta pidemmän päälle epävakaa tuhoaa narsistin, koska narsisti on sisimmältään epävarma ja tarvitsee. Epävakaa on sisältä tyhjä eikä loppujen lopuksi tarvitse mitään.

Olen lukenut jopa niinkin pitkälle viedyn väitteen, ettei narsistia ole olemassa muuten kuin suhteessa epävakaaseen ja päinvastoin.

Itselläni oli ystävänä epävakaa, ja hän aivan selkeästi pyrki ruokkimaan minussa narsistisia piirteitä muun muassa suhteettomalla ylistämisellä.

No siis, nyt kun sanot, niin juuri tuota olen tehnyt kaikkien kumppaneideni kanssa. Pyrin luomaan tälle tunteen siitä, että hän tulee nähdyksi omana ainutlaatuisena itsenään. Tämä on tuhoava tanssi.

Se nyt ei ole mikään persoonallisuushäiriö tai muutenkaan vika, että pyrkii tuollaiseen.

On se siinä tapauksessa, että sen tekee strategiana eikä siksi, että oikeasti ajattelisi niin.

No tämä on nyt sama juttu kuin jos tarkoittaisit, että on manipulatiivista valehdella jollekin tunteistaan, mutta sanoisit "on persoonallisuushäiriön merkki sanoa 'minä rakastan sinua'"

Mitä eroa on mielestäsi lauseilla: ”Minä rakastan X:ää” ja ”Minä haluan X:n tuntevan, että rakastan häntä”?

En ole tuo kenelle kysymyksesi esitit, mutta minun mielestäni tuo jälkimmäinen ei poissulje ensimmäistä vaan tulkitsen sen niin, että siinä vain halutaan että toinenkin on tietoinen rakkaudestaan. Voi sen tietysti tulkita niinkin että halutaan luoda toiselle valheellinen tunne rakkaudesta, mutta ei tuosta voi suoraan johtaa sellaista päätelmää.

Kukaan suhteessa epävakaaniin kanssa? Millaista elämäsi käytännössä on?

Mun puoliso on diagnosoitu narsistiseksi, mutta kaikki nuo epävakaan piirteet löytyy myös. Uskon, että voivat aika lähellä toisiaan, usein persoonallisuushäiriöt limittyvät päällekkäin. Narsistejakin on monen tasoisia, toiset ovat kylmiä ja lähellä psykopaattia, toinen ääripää taas enemmän epävakaan kaltainen. Mutta koko B-klusteriin liittyy itsekäs ajattelu, missä ei oikein jaksa muistaa, että maailmassa voisi ajatella muutakin kuin omaa napaa.

Luulen, että puolisoni on epävakaa. Tunne-elämä notkahtaa erittäin helposti negatiivisen puolelle ja sitten joko raivotaan tai itketään. Koen, että minun täytyy ikäänkuin kannatella jatkuvasti hänen hyvinvointiaan. Ei kuitenkaan koskaan huomaa, kuinka kaikki pyörii tämän hänen sairautensa ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan suhteessa epävakaaniin kanssa? Millaista elämäsi käytännössä on?

En ole ammattilainen ja ex-puolison diagnoosia en ole nähnyt, mutta sanoisin, että mielialan vaihtelu on se päällimmäisin oire mikä näkyy. Saman päivänkin aikana voi olla jyrkkiäkin nousuja ja laskuja. Impulsiivinen käytös eli ei useinkaan hallitse sitä vihaansa (suoranaista julmuutta) ja on yleensä negatiivinen asenne kaikkeen mikä ei ole hänestä lähtöisin. Omalla kohdalla exä oli sellainen päälle päin kiltti, mutta sisältä vihainen kaunankerääjä joka sitten aikansa kärsittyään oksensi kaiken vuosien ajan sisäänsä keräämän kaunan uudelleen ja uudelleen päin kasvojani. Kykenemätön antamaan mitään anteeksi saati unohtamaan pienintäkään vastoinkäymistä. Haukkui myös sukulaiset ja ystävänsä selän takana minulle. Hän oli mielestään kaikkien yläpuolella, vaikka kateus paistoi läpi. Oli mielestään maailman empaattisin ja herkin ihminen, mutta julma ja katkera kostaja olisi parempi termi. Etäinen ja kylmä.

Hänen sisäinen tyhjyys alkoi lopulta näkyä ulospäin ja valtava ripustautumisen tarve vain korostui vuosien mittaan. Lapsi on hänelle muka kaikki kaikessa, mutta sille lapselle ei suoda läheisyyttä eikä huomiota. Lapsi on kuin jokin trophy jonka täytyy olla koko ajan hänessä kiinni, jotta hän tuntisi edes jotain arvoa olemassaololleen. Outoja kokemuksia jotka poikkeavat todellisuudesta, öisiä hallusinaatioita unien kautta ja jatkuva epäluuloisuus ja siitä johtuva mustasukkainen kontrollointi. Myös nostalgia korostui lähes pakonomaisena tarpeena takertua lapsuuden asioihin, tavaroihin ja perinteisiin kiinni.

Toi kaikki kätkeytyi arjen kiireen alle, mutta sitten iski uupumus ja jopa psykoosi niin että kaikki räjähti. Ennen räjähdystä hän jotenkin vaan sulkeutui niin älyllisesti kuin tunnepuolellakin ja alkoi menettää otettaan arjenhallinnasta. Kaikki korkeampi ajattelu oli vaikeaa ja sit siihen kaiken päälle piiiitkä unettomuus niin soppa kiehui yli. Lopulta minä olinkin se joka oli ollut tuollainen mitä tuossa kuvailen; projisointia ja vastuun ulkoistamista. Täydellinen sulkeutuminen kaikelta kritiikiltä ja syy on aina toisissa. Uskoi lopulta omiin harhaluuloihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan suhteessa epävakaaniin kanssa? Millaista elämäsi käytännössä on?

En ole ammattilainen ja ex-puolison diagnoosia en ole nähnyt, mutta sanoisin, että mielialan vaihtelu on se päällimmäisin oire mikä näkyy. Saman päivänkin aikana voi olla jyrkkiäkin nousuja ja laskuja. Impulsiivinen käytös eli ei useinkaan hallitse sitä vihaansa (suoranaista julmuutta) ja on yleensä negatiivinen asenne kaikkeen mikä ei ole hänestä lähtöisin. Omalla kohdalla exä oli sellainen päälle päin kiltti, mutta sisältä vihainen kaunankerääjä joka sitten aikansa kärsittyään oksensi kaiken vuosien ajan sisäänsä keräämän kaunan uudelleen ja uudelleen päin kasvojani. Kykenemätön antamaan mitään anteeksi saati unohtamaan pienintäkään vastoinkäymistä. Haukkui myös sukulaiset ja ystävänsä selän takana minulle. Hän oli mielestään kaikkien yläpuolella, vaikka kateus paistoi läpi. Oli mielestään maailman empaattisin ja herkin ihminen, mutta julma ja katkera kostaja olisi parempi termi. Etäinen ja kylmä.

Hänen sisäinen tyhjyys alkoi lopulta näkyä ulospäin ja valtava ripustautumisen tarve vain korostui vuosien mittaan. Lapsi on hänelle muka kaikki kaikessa, mutta sille lapselle ei suoda läheisyyttä eikä huomiota. Lapsi on kuin jokin trophy jonka täytyy olla koko ajan hänessä kiinni, jotta hän tuntisi edes jotain arvoa olemassaololleen. Outoja kokemuksia jotka poikkeavat todellisuudesta, öisiä hallusinaatioita unien kautta ja jatkuva epäluuloisuus ja siitä johtuva mustasukkainen kontrollointi. Myös nostalgia korostui lähes pakonomaisena tarpeena takertua lapsuuden asioihin, tavaroihin ja perinteisiin kiinni.

Toi kaikki kätkeytyi arjen kiireen alle, mutta sitten iski uupumus ja jopa psykoosi niin että kaikki räjähti. Ennen räjähdystä hän jotenkin vaan sulkeutui niin älyllisesti kuin tunnepuolellakin ja alkoi menettää otettaan arjenhallinnasta. Kaikki korkeampi ajattelu oli vaikeaa ja sit siihen kaiken päälle piiiitkä unettomuus niin soppa kiehui yli. Lopulta minä olinkin se joka oli ollut tuollainen mitä tuossa kuvailen; projisointia ja vastuun ulkoistamista. Täydellinen sulkeutuminen kaikelta kritiikiltä ja syy on aina toisissa. Uskoi lopulta omiin harhaluuloihinsa.

Huh. Yön yli mietin viestiäsi ja kyllä siihen on nyt vain pakko vastata. En syytä sinua. Kirjoitan vain yleisen mielenkiinnon, oppimisen ja spekuloinnin vuoksi. Tuossa elämäntilanteessa oli siis sinä + puolisosi + lapsennne. Tuo elämäntilanne kesti siis pitkään, ainakin kuukausia, varmaan vuosia. Sinä siis tulkitsit ja analysoit tapahtumat niin että puolisosi oli sairas ja teki pahaa ja kuvitteli ja uskoi harhansa ja käänsi asiat lopulta sinua vastaan ja lopulta sairautensa vuoksi tuhoutui täysin. No, yleensä tuollaisissa tapauksissa voi sanoa että 50% todennäköisyydellä puoliso on se sairas/paha, ja että 50% todennäköisyydellä asia on päinvastoin eli sinä olet se sairas/paha. Mutta kyllä minä nyt väitän että todennäköisyys on erittäin paljon yli 50% että sinä olet se sairas/paha. Minä uskon että puolisosi oli ihan puhtaasti täysin kokonaan sinun uhrisi.

--

Siellä tapahtui siis sairauden/epävakauden/harhaluulojen/epäluottamuksen/kontrollinhalun/narsismin vuoksi vihamielisyyttä, väkivaltaa, kaikenlaista ahdistavaa ja pahaa ja kummallista. Painostusta, vakoilua, tarkkailua, kaikenlaisia "peliliikkeitä" joilla pyrittiin vaikuttamaan toiseen, pyrittiin pitämään oma asema/status/valta, jne. Tuollaisessa tilanteessa on sairas pahantekijä ja viaton uhri. Sinä väität että sinä olit se viaton uhri, sivullinen, joka vain seurasi ja näki mitä tapahtui, ymmärsi, tulkitsi, teki johtopäätöksiä, teki analyysin ja nyt kirjoitti sen selkeästi tänne. Se on täysin mahdotonta! Et voinut olla tilanteen uhri, koska jos olisit uhri ollut, niin et osaisi asiaasi tänne kirjoittaa. Et ainakaan osaisi kirjoittaa sitä selkeästi, tai kenties et ollenkaan.

Tuollaisessa tilanteessa pahantekijällä on oma sisäinen harhainen syy vihamielisyyteen uhria kohtaan. Pahantekijällä on jokin oma harhainen "oikeutus" tai logiikka vihamielisyydelleen. Mutta sen logiikan pahantekijä pitää salassa, hän ei ikinä kerro sitä uhrilleen, mutta tietysti liittolaisilleen kertoo jos hänellä liittolaisia on. Uhri ei sitä vihamielisyyttä ymmärrä. Puoliso on vihamielinen, mutta uhri ei ymmärrä mistä on kyse. Uhri ei osaa puolustautua, ei osaa asettaa rajoja, ei kykene ratkaisemaan tilannetta. Uhriin sattuu, hän väsyy, sairastuu, elää pelossa, kuluu, turtuu, masentuu,...

Eikä uhri ymmärrä mistä on kyse. Hänellä ei ole tapahtumista minkäänlaisia ajatuksia, hän ei osaa selittää asioita, tehdä havaintoja, analyysia. Uhri ei voi olla sivustakatsoja joka tarkkailee mitä tapahtuu. Uhrilla ei ole mitään käsitystä mistään. Häntä vain väsytetään ja kulutetaan.

Mitään käsitystä uhrilla ei tapahtumista voi olla, ei mitään ymmärrystä siitä miksi pahantekijä tekee mitä tekee. Ei tietenkään voi olla. Koska se vihamielisyys on täysin mielivaltaista. Vihamielisyys perustuu pahantekijän harhaisiin kuvitelmiin. Uhri ei voi niistä yhtään mitään tietää. Ei vihamielisyyden aikana, eikä niiden jälkeen.

Luoja mitä oman elämänsä psykiatreja taas äänessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan suhteessa epävakaaniin kanssa? Millaista elämäsi käytännössä on?

En ole ammattilainen ja ex-puolison diagnoosia en ole nähnyt, mutta sanoisin, että mielialan vaihtelu on se päällimmäisin oire mikä näkyy. Saman päivänkin aikana voi olla jyrkkiäkin nousuja ja laskuja. Impulsiivinen käytös eli ei useinkaan hallitse sitä vihaansa (suoranaista julmuutta) ja on yleensä negatiivinen asenne kaikkeen mikä ei ole hänestä lähtöisin. Omalla kohdalla exä oli sellainen päälle päin kiltti, mutta sisältä vihainen kaunankerääjä joka sitten aikansa kärsittyään oksensi kaiken vuosien ajan sisäänsä keräämän kaunan uudelleen ja uudelleen päin kasvojani. Kykenemätön antamaan mitään anteeksi saati unohtamaan pienintäkään vastoinkäymistä. Haukkui myös sukulaiset ja ystävänsä selän takana minulle. Hän oli mielestään kaikkien yläpuolella, vaikka kateus paistoi läpi. Oli mielestään maailman empaattisin ja herkin ihminen, mutta julma ja katkera kostaja olisi parempi termi. Etäinen ja kylmä.

Hänen sisäinen tyhjyys alkoi lopulta näkyä ulospäin ja valtava ripustautumisen tarve vain korostui vuosien mittaan. Lapsi on hänelle muka kaikki kaikessa, mutta sille lapselle ei suoda läheisyyttä eikä huomiota. Lapsi on kuin jokin trophy jonka täytyy olla koko ajan hänessä kiinni, jotta hän tuntisi edes jotain arvoa olemassaololleen. Outoja kokemuksia jotka poikkeavat todellisuudesta, öisiä hallusinaatioita unien kautta ja jatkuva epäluuloisuus ja siitä johtuva mustasukkainen kontrollointi. Myös nostalgia korostui lähes pakonomaisena tarpeena takertua lapsuuden asioihin, tavaroihin ja perinteisiin kiinni.

Toi kaikki kätkeytyi arjen kiireen alle, mutta sitten iski uupumus ja jopa psykoosi niin että kaikki räjähti. Ennen räjähdystä hän jotenkin vaan sulkeutui niin älyllisesti kuin tunnepuolellakin ja alkoi menettää otettaan arjenhallinnasta. Kaikki korkeampi ajattelu oli vaikeaa ja sit siihen kaiken päälle piiiitkä unettomuus niin soppa kiehui yli. Lopulta minä olinkin se joka oli ollut tuollainen mitä tuossa kuvailen; projisointia ja vastuun ulkoistamista. Täydellinen sulkeutuminen kaikelta kritiikiltä ja syy on aina toisissa. Uskoi lopulta omiin harhaluuloihinsa.

Huh. Yön yli mietin viestiäsi ja kyllä siihen on nyt vain pakko vastata. En syytä sinua. Kirjoitan vain yleisen mielenkiinnon, oppimisen ja spekuloinnin vuoksi. Tuossa elämäntilanteessa oli siis sinä + puolisosi + lapsennne. Tuo elämäntilanne kesti siis pitkään, ainakin kuukausia, varmaan vuosia. Sinä siis tulkitsit ja analysoit tapahtumat niin että puolisosi oli sairas ja teki pahaa ja kuvitteli ja uskoi harhansa ja käänsi asiat lopulta sinua vastaan ja lopulta sairautensa vuoksi tuhoutui täysin. No, yleensä tuollaisissa tapauksissa voi sanoa että 50% todennäköisyydellä puoliso on se sairas/paha, ja että 50% todennäköisyydellä asia on päinvastoin eli sinä olet se sairas/paha. Mutta kyllä minä nyt väitän että todennäköisyys on erittäin paljon yli 50% että sinä olet se sairas/paha. Minä uskon että puolisosi oli ihan puhtaasti täysin kokonaan sinun uhrisi.

--

Siellä tapahtui siis sairauden/epävakauden/harhaluulojen/epäluottamuksen/kontrollinhalun/narsismin vuoksi vihamielisyyttä, väkivaltaa, kaikenlaista ahdistavaa ja pahaa ja kummallista. Painostusta, vakoilua, tarkkailua, kaikenlaisia "peliliikkeitä" joilla pyrittiin vaikuttamaan toiseen, pyrittiin pitämään oma asema/status/valta, jne. Tuollaisessa tilanteessa on sairas pahantekijä ja viaton uhri. Sinä väität että sinä olit se viaton uhri, sivullinen, joka vain seurasi ja näki mitä tapahtui, ymmärsi, tulkitsi, teki johtopäätöksiä, teki analyysin ja nyt kirjoitti sen selkeästi tänne. Se on täysin mahdotonta! Et voinut olla tilanteen uhri, koska jos olisit uhri ollut, niin et osaisi asiaasi tänne kirjoittaa. Et ainakaan osaisi kirjoittaa sitä selkeästi, tai kenties et ollenkaan.

Tuollaisessa tilanteessa pahantekijällä on oma sisäinen harhainen syy vihamielisyyteen uhria kohtaan. Pahantekijällä on jokin oma harhainen "oikeutus" tai logiikka vihamielisyydelleen. Mutta sen logiikan pahantekijä pitää salassa, hän ei ikinä kerro sitä uhrilleen, mutta tietysti liittolaisilleen kertoo jos hänellä liittolaisia on. Uhri ei sitä vihamielisyyttä ymmärrä. Puoliso on vihamielinen, mutta uhri ei ymmärrä mistä on kyse. Uhri ei osaa puolustautua, ei osaa asettaa rajoja, ei kykene ratkaisemaan tilannetta. Uhriin sattuu, hän väsyy, sairastuu, elää pelossa, kuluu, turtuu, masentuu,...

Eikä uhri ymmärrä mistä on kyse. Hänellä ei ole tapahtumista minkäänlaisia ajatuksia, hän ei osaa selittää asioita, tehdä havaintoja, analyysia. Uhri ei voi olla sivustakatsoja joka tarkkailee mitä tapahtuu. Uhrilla ei ole mitään käsitystä mistään. Häntä vain väsytetään ja kulutetaan.

Mitään käsitystä uhrilla ei tapahtumista voi olla, ei mitään ymmärrystä siitä miksi pahantekijä tekee mitä tekee. Ei tietenkään voi olla. Koska se vihamielisyys on täysin mielivaltaista. Vihamielisyys perustuu pahantekijän harhaisiin kuvitelmiin. Uhri ei voi niistä yhtään mitään tietää. Ei vihamielisyyden aikana, eikä niiden jälkeen.

Väität että puolisosi harrasti sairaalloista/narsistista väkivaltaa ja vallankäyttöä ja että sinä olit uhri/viaton/sivustakatsoja ja pysyit hänen rinnallaan elelemässä pitkään lapsenne kanssa. Se on mahdotonta.

Jos puolisosi oikeasti olisi tehnyt väkivaltaa ja vallankäyttöä sinua kohtaan niin sinä olisit traumatisoitunut, ahdistunut, pelännyt, ollut epätoivoinen, kyvytön toimimaan. Olisit alkanut sairastua. Olisit paennut lapsesi kanssa. Et olisi ymmärtänyt puolisosi käytöstä. Olisit vain paennut, ihan vain päästäksesi turvaan. Olisit voinut niin pahoin että sinun olisi ihan vain millä hyvänsä keinolla pakko päästä pakoon. Et todellakaan olisi voinut pysyä paikalla näkemässä ja ymmärtämässä ja analysoimassa.

Se että sinä kykenit pysymään paikalla ja analysoimaan todistaa sen että sinä olit se pahantekijä. Kaikki analyysisi ovat vain sinun harhaasi, sinun vääristyneitä tulkintojasi, sinun projisointiasi. Ne eivät kerro uhristasi mitään.

--

Puolisosi oli uhrisi. Teillä ei ollut parisuhdetta. Teillä oli panttivankitilanne. Puolisosi oli sinun vankisi. Mitään hyvää teidän "suhteessanne" ei puolisollesi ollut. Se oli ihan vain vankeutta jossa sinä kulutit hänet täysin loppuun ja hajalle.

Näit hänessä jotain käytöstä jonka sinä harhaisesti tulkitsit sairaudeksi tms. Joten aloit tarkkailla häntä lisää, aloit selvittää asiaa, yritit puhua asiasta hänen kanssaan, yritit auttaa häntä, yritit saada häntä voimaan paremmin, tyyliin "täytyyhän tämä selvittää!" Mutta mitään selvitettävää ei koskaan edes ollut. Sinä vain harhaisesti ylitulkitsit hänen käytöstään sairaudeksi. Joten lähdit selvittämään hänen sellaista sairautta jota hänellä ei ollut. Ja kun se ei selvinnyt niin piti selvittää lisää, ja vielä lisää. Ja kumma juttu että hänen käytöksensä vain huononi ja huononi. Oho! Outoa, että joku voi entistäkin huonommin kun joutuu tuollaisen "selvittämisen" kohteeksi tai siis sinun narsistisen väkivaltasi uhriksi.

Mitä enemmän sinä selvitit, sitä huonovointisemmaksi hän tuli. Ei siksi että hänellä olisi ollut jokin sairaus joka olisi sitä huonovointisuutta aiheuttanut. Vaan siksi että se sinun selvittämisesi oli väkivaltaa jolla sinä aiheutit hänen huonovointisuutensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan suhteessa epävakaaniin kanssa? Millaista elämäsi käytännössä on?

En ole ammattilainen ja ex-puolison diagnoosia en ole nähnyt, mutta sanoisin, että mielialan vaihtelu on se päällimmäisin oire mikä näkyy. Saman päivänkin aikana voi olla jyrkkiäkin nousuja ja laskuja. Impulsiivinen käytös eli ei useinkaan hallitse sitä vihaansa (suoranaista julmuutta) ja on yleensä negatiivinen asenne kaikkeen mikä ei ole hänestä lähtöisin. Omalla kohdalla exä oli sellainen päälle päin kiltti, mutta sisältä vihainen kaunankerääjä joka sitten aikansa kärsittyään oksensi kaiken vuosien ajan sisäänsä keräämän kaunan uudelleen ja uudelleen päin kasvojani. Kykenemätön antamaan mitään anteeksi saati unohtamaan pienintäkään vastoinkäymistä. Haukkui myös sukulaiset ja ystävänsä selän takana minulle. Hän oli mielestään kaikkien yläpuolella, vaikka kateus paistoi läpi. Oli mielestään maailman empaattisin ja herkin ihminen, mutta julma ja katkera kostaja olisi parempi termi. Etäinen ja kylmä.

Hänen sisäinen tyhjyys alkoi lopulta näkyä ulospäin ja valtava ripustautumisen tarve vain korostui vuosien mittaan. Lapsi on hänelle muka kaikki kaikessa, mutta sille lapselle ei suoda läheisyyttä eikä huomiota. Lapsi on kuin jokin trophy jonka täytyy olla koko ajan hänessä kiinni, jotta hän tuntisi edes jotain arvoa olemassaololleen. Outoja kokemuksia jotka poikkeavat todellisuudesta, öisiä hallusinaatioita unien kautta ja jatkuva epäluuloisuus ja siitä johtuva mustasukkainen kontrollointi. Myös nostalgia korostui lähes pakonomaisena tarpeena takertua lapsuuden asioihin, tavaroihin ja perinteisiin kiinni.

Toi kaikki kätkeytyi arjen kiireen alle, mutta sitten iski uupumus ja jopa psykoosi niin että kaikki räjähti. Ennen räjähdystä hän jotenkin vaan sulkeutui niin älyllisesti kuin tunnepuolellakin ja alkoi menettää otettaan arjenhallinnasta. Kaikki korkeampi ajattelu oli vaikeaa ja sit siihen kaiken päälle piiiitkä unettomuus niin soppa kiehui yli. Lopulta minä olinkin se joka oli ollut tuollainen mitä tuossa kuvailen; projisointia ja vastuun ulkoistamista. Täydellinen sulkeutuminen kaikelta kritiikiltä ja syy on aina toisissa. Uskoi lopulta omiin harhaluuloihinsa.

Huh. Yön yli mietin viestiäsi ja kyllä siihen on nyt vain pakko vastata. En syytä sinua. Kirjoitan vain yleisen mielenkiinnon, oppimisen ja spekuloinnin vuoksi. Tuossa elämäntilanteessa oli siis sinä + puolisosi + lapsennne. Tuo elämäntilanne kesti siis pitkään, ainakin kuukausia, varmaan vuosia. Sinä siis tulkitsit ja analysoit tapahtumat niin että puolisosi oli sairas ja teki pahaa ja kuvitteli ja uskoi harhansa ja käänsi asiat lopulta sinua vastaan ja lopulta sairautensa vuoksi tuhoutui täysin. No, yleensä tuollaisissa tapauksissa voi sanoa että 50% todennäköisyydellä puoliso on se sairas/paha, ja että 50% todennäköisyydellä asia on päinvastoin eli sinä olet se sairas/paha. Mutta kyllä minä nyt väitän että todennäköisyys on erittäin paljon yli 50% että sinä olet se sairas/paha. Minä uskon että puolisosi oli ihan puhtaasti täysin kokonaan sinun uhrisi.

--

Siellä tapahtui siis sairauden/epävakauden/harhaluulojen/epäluottamuksen/kontrollinhalun/narsismin vuoksi vihamielisyyttä, väkivaltaa, kaikenlaista ahdistavaa ja pahaa ja kummallista. Painostusta, vakoilua, tarkkailua, kaikenlaisia "peliliikkeitä" joilla pyrittiin vaikuttamaan toiseen, pyrittiin pitämään oma asema/status/valta, jne. Tuollaisessa tilanteessa on sairas pahantekijä ja viaton uhri. Sinä väität että sinä olit se viaton uhri, sivullinen, joka vain seurasi ja näki mitä tapahtui, ymmärsi, tulkitsi, teki johtopäätöksiä, teki analyysin ja nyt kirjoitti sen selkeästi tänne. Se on täysin mahdotonta! Et voinut olla tilanteen uhri, koska jos olisit uhri ollut, niin et osaisi asiaasi tänne kirjoittaa. Et ainakaan osaisi kirjoittaa sitä selkeästi, tai kenties et ollenkaan.

Tuollaisessa tilanteessa pahantekijällä on oma sisäinen harhainen syy vihamielisyyteen uhria kohtaan. Pahantekijällä on jokin oma harhainen "oikeutus" tai logiikka vihamielisyydelleen. Mutta sen logiikan pahantekijä pitää salassa, hän ei ikinä kerro sitä uhrilleen, mutta tietysti liittolaisilleen kertoo jos hänellä liittolaisia on. Uhri ei sitä vihamielisyyttä ymmärrä. Puoliso on vihamielinen, mutta uhri ei ymmärrä mistä on kyse. Uhri ei osaa puolustautua, ei osaa asettaa rajoja, ei kykene ratkaisemaan tilannetta. Uhriin sattuu, hän väsyy, sairastuu, elää pelossa, kuluu, turtuu, masentuu,...

Eikä uhri ymmärrä mistä on kyse. Hänellä ei ole tapahtumista minkäänlaisia ajatuksia, hän ei osaa selittää asioita, tehdä havaintoja, analyysia. Uhri ei voi olla sivustakatsoja joka tarkkailee mitä tapahtuu. Uhrilla ei ole mitään käsitystä mistään. Häntä vain väsytetään ja kulutetaan.

Mitään käsitystä uhrilla ei tapahtumista voi olla, ei mitään ymmärrystä siitä miksi pahantekijä tekee mitä tekee. Ei tietenkään voi olla. Koska se vihamielisyys on täysin mielivaltaista. Vihamielisyys perustuu pahantekijän harhaisiin kuvitelmiin. Uhri ei voi niistä yhtään mitään tietää. Ei vihamielisyyden aikana, eikä niiden jälkeen.

Väität että puolisosi harrasti sairaalloista/narsistista väkivaltaa ja vallankäyttöä ja että sinä olit uhri/viaton/sivustakatsoja ja pysyit hänen rinnallaan elelemässä pitkään lapsenne kanssa. Se on mahdotonta.

Jos puolisosi oikeasti olisi tehnyt väkivaltaa ja vallankäyttöä sinua kohtaan niin sinä olisit traumatisoitunut, ahdistunut, pelännyt, ollut epätoivoinen, kyvytön toimimaan. Olisit alkanut sairastua. Olisit paennut lapsesi kanssa. Et olisi ymmärtänyt puolisosi käytöstä. Olisit vain paennut, ihan vain päästäksesi turvaan. Olisit voinut niin pahoin että sinun olisi ihan vain millä hyvänsä keinolla pakko päästä pakoon. Et todellakaan olisi voinut pysyä paikalla näkemässä ja ymmärtämässä ja analysoimassa.

Se että sinä kykenit pysymään paikalla ja analysoimaan todistaa sen että sinä olit se pahantekijä. Kaikki analyysisi ovat vain sinun harhaasi, sinun vääristyneitä tulkintojasi, sinun projisointiasi. Ne eivät kerro uhristasi mitään.

--

Puolisosi oli uhrisi. Teillä ei ollut parisuhdetta. Teillä oli panttivankitilanne. Puolisosi oli sinun vankisi. Mitään hyvää teidän "suhteessanne" ei puolisollesi ollut. Se oli ihan vain vankeutta jossa sinä kulutit hänet täysin loppuun ja hajalle.

Näit hänessä jotain käytöstä jonka sinä harhaisesti tulkitsit sairaudeksi tms. Joten aloit tarkkailla häntä lisää, aloit selvittää asiaa, yritit puhua asiasta hänen kanssaan, yritit auttaa häntä, yritit saada häntä voimaan paremmin, tyyliin "täytyyhän tämä selvittää!" Mutta mitään selvitettävää ei koskaan edes ollut. Sinä vain harhaisesti ylitulkitsit hänen käytöstään sairaudeksi. Joten lähdit selvittämään hänen sellaista sairautta jota hänellä ei ollut. Ja kun se ei selvinnyt niin piti selvittää lisää, ja vielä lisää. Ja kumma juttu että hänen käytöksensä vain huononi ja huononi. Oho! Outoa, että joku voi entistäkin huonommin kun joutuu tuollaisen "selvittämisen" kohteeksi tai siis sinun narsistisen väkivaltasi uhriksi.

Mitä enemmän sinä selvitit, sitä huonovointisemmaksi hän tuli. Ei siksi että hänellä olisi ollut jokin sairaus joka olisi sitä huonovointisuutta aiheuttanut. Vaan siksi että se sinun selvittämisesi oli väkivaltaa jolla sinä aiheutit hänen huonovointisuutensa.

Jatkan vielä tätä "kaiken päinvastoin kääntämistä"...

Jos puolisosi olisi ollut sellainen sairas hirviö, siis jopa "julma ja katkera kostaja", niin et olisi pysynyt paikalla. Kukaan ei tahtoisi pysyä paikalla, kukaan ei suostuisi pysymään paikalla, kukaan ei pystyisi pysymään paikalla. Sinä pysyit, koska oikeasti se hänen "hirviömäisyytensä" oli vain sinun kuvitelmaasi. Sinä kuvittelit hänelle ominaisuuksia joita hänellä ei ollut. Projisoit hänelle omia ominaisuuksiasi. Ja niitä kuviteltuja ominaisuuksia - tai siis sinun omia ominaisuuksiasi - sinä lähdit korjaamaan puolisossasi. Haastoit, tulkitsit, analysoit, selvitit, keskustelit, kerroit, kyselit,...

Luulit että selvitit hänen kanssaan asioita, hänen asioitaan, hänen ominaisuuksiaan. Ei hänellä sellaisia ominaisuuksia koskaan edes ollut. Joten tosiasiassa et koskaan selvittänyt yhtään mitään. Kaikki se selvitystyö oli vain sinun omaa kuvitelmaasi. Kaikki työ hukkaan, kaikki tyhjää, kaikki turhanpäiten. Selvitystyölläsi ei mitenkään voinut olla mitään fiksua eikä positiivista vaikutusta puolisoosi. Kaikella selvitystyölläsi sinä ainoastaan kulutit ja sairastutit ja tuhosit puolisosi eli uhrisi.

Selvitit ja selvitit, mutta mikään ei ratkennut. Ei tietenkään. Et mitenkään voinut ratkaista hänen todellista ongelmaansa. Hänen todellinen ongelmansa olit sinä. Sinun sisälläsi oli ne vaivat joita yritit puolisossasi selvittää.

Tietysti puolisosi käyttäytyi epävakaasti ja hänellä oli aggressiivisia purkauksia, tietysti hänellä oli hallitsematonta "hajoilua" käytöksessään, jne. Kaikista tulee epävakaita hajoilijoita kun he joutuvat narsistisen väkivallan uhreiksi. Tietenkään hän ei saanut nukuttua, tietysti hänellä vaikutti olevan hallusinaatioita, tietenkään hänen puheensa eivät enää olleet loogisia vaan vaikuttivat miltä sattuu kuvitelmilta. Sekaisinhan siinä pää menee kun koko ajan on joku vierellä päätä sekoittamassa. Ja tietysti puolisosi lopulta tuhoutui totaalisesti eli joutui johonkin psykoosia muistuttavaan tilaan. Kaikki lopulta tuhoutuvat totaalisesti jos narsistinen väkivalta vain jatkuu ja jatkuu eivätkä he millään pääse pakoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan suhteessa epävakaaniin kanssa? Millaista elämäsi käytännössä on?

En ole ammattilainen ja ex-puolison diagnoosia en ole nähnyt, mutta sanoisin, että mielialan vaihtelu on se päällimmäisin oire mikä näkyy. Saman päivänkin aikana voi olla jyrkkiäkin nousuja ja laskuja. Impulsiivinen käytös eli ei useinkaan hallitse sitä vihaansa (suoranaista julmuutta) ja on yleensä negatiivinen asenne kaikkeen mikä ei ole hänestä lähtöisin. Omalla kohdalla exä oli sellainen päälle päin kiltti, mutta sisältä vihainen kaunankerääjä joka sitten aikansa kärsittyään oksensi kaiken vuosien ajan sisäänsä keräämän kaunan uudelleen ja uudelleen päin kasvojani. Kykenemätön antamaan mitään anteeksi saati unohtamaan pienintäkään vastoinkäymistä. Haukkui myös sukulaiset ja ystävänsä selän takana minulle. Hän oli mielestään kaikkien yläpuolella, vaikka kateus paistoi läpi. Oli mielestään maailman empaattisin ja herkin ihminen, mutta julma ja katkera kostaja olisi parempi termi. Etäinen ja kylmä.

Hänen sisäinen tyhjyys alkoi lopulta näkyä ulospäin ja valtava ripustautumisen tarve vain korostui vuosien mittaan. Lapsi on hänelle muka kaikki kaikessa, mutta sille lapselle ei suoda läheisyyttä eikä huomiota. Lapsi on kuin jokin trophy jonka täytyy olla koko ajan hänessä kiinni, jotta hän tuntisi edes jotain arvoa olemassaololleen. Outoja kokemuksia jotka poikkeavat todellisuudesta, öisiä hallusinaatioita unien kautta ja jatkuva epäluuloisuus ja siitä johtuva mustasukkainen kontrollointi. Myös nostalgia korostui lähes pakonomaisena tarpeena takertua lapsuuden asioihin, tavaroihin ja perinteisiin kiinni.

Toi kaikki kätkeytyi arjen kiireen alle, mutta sitten iski uupumus ja jopa psykoosi niin että kaikki räjähti. Ennen räjähdystä hän jotenkin vaan sulkeutui niin älyllisesti kuin tunnepuolellakin ja alkoi menettää otettaan arjenhallinnasta. Kaikki korkeampi ajattelu oli vaikeaa ja sit siihen kaiken päälle piiiitkä unettomuus niin soppa kiehui yli. Lopulta minä olinkin se joka oli ollut tuollainen mitä tuossa kuvailen; projisointia ja vastuun ulkoistamista. Täydellinen sulkeutuminen kaikelta kritiikiltä ja syy on aina toisissa. Uskoi lopulta omiin harhaluuloihinsa.

Huh. Yön yli mietin viestiäsi ja kyllä siihen on nyt vain pakko vastata. En syytä sinua. Kirjoitan vain yleisen mielenkiinnon, oppimisen ja spekuloinnin vuoksi. Tuossa elämäntilanteessa oli siis sinä + puolisosi + lapsennne. Tuo elämäntilanne kesti siis pitkään, ainakin kuukausia, varmaan vuosia. Sinä siis tulkitsit ja analysoit tapahtumat niin että puolisosi oli sairas ja teki pahaa ja kuvitteli ja uskoi harhansa ja käänsi asiat lopulta sinua vastaan ja lopulta sairautensa vuoksi tuhoutui täysin. No, yleensä tuollaisissa tapauksissa voi sanoa että 50% todennäköisyydellä puoliso on se sairas/paha, ja että 50% todennäköisyydellä asia on päinvastoin eli sinä olet se sairas/paha. Mutta kyllä minä nyt väitän että todennäköisyys on erittäin paljon yli 50% että sinä olet se sairas/paha. Minä uskon että puolisosi oli ihan puhtaasti täysin kokonaan sinun uhrisi.

--

Siellä tapahtui siis sairauden/epävakauden/harhaluulojen/epäluottamuksen/kontrollinhalun/narsismin vuoksi vihamielisyyttä, väkivaltaa, kaikenlaista ahdistavaa ja pahaa ja kummallista. Painostusta, vakoilua, tarkkailua, kaikenlaisia "peliliikkeitä" joilla pyrittiin vaikuttamaan toiseen, pyrittiin pitämään oma asema/status/valta, jne. Tuollaisessa tilanteessa on sairas pahantekijä ja viaton uhri. Sinä väität että sinä olit se viaton uhri, sivullinen, joka vain seurasi ja näki mitä tapahtui, ymmärsi, tulkitsi, teki johtopäätöksiä, teki analyysin ja nyt kirjoitti sen selkeästi tänne. Se on täysin mahdotonta! Et voinut olla tilanteen uhri, koska jos olisit uhri ollut, niin et osaisi asiaasi tänne kirjoittaa. Et ainakaan osaisi kirjoittaa sitä selkeästi, tai kenties et ollenkaan.

Tuollaisessa tilanteessa pahantekijällä on oma sisäinen harhainen syy vihamielisyyteen uhria kohtaan. Pahantekijällä on jokin oma harhainen "oikeutus" tai logiikka vihamielisyydelleen. Mutta sen logiikan pahantekijä pitää salassa, hän ei ikinä kerro sitä uhrilleen, mutta tietysti liittolaisilleen kertoo jos hänellä liittolaisia on. Uhri ei sitä vihamielisyyttä ymmärrä. Puoliso on vihamielinen, mutta uhri ei ymmärrä mistä on kyse. Uhri ei osaa puolustautua, ei osaa asettaa rajoja, ei kykene ratkaisemaan tilannetta. Uhriin sattuu, hän väsyy, sairastuu, elää pelossa, kuluu, turtuu, masentuu,...

Eikä uhri ymmärrä mistä on kyse. Hänellä ei ole tapahtumista minkäänlaisia ajatuksia, hän ei osaa selittää asioita, tehdä havaintoja, analyysia. Uhri ei voi olla sivustakatsoja joka tarkkailee mitä tapahtuu. Uhrilla ei ole mitään käsitystä mistään. Häntä vain väsytetään ja kulutetaan.

Mitään käsitystä uhrilla ei tapahtumista voi olla, ei mitään ymmärrystä siitä miksi pahantekijä tekee mitä tekee. Ei tietenkään voi olla. Koska se vihamielisyys on täysin mielivaltaista. Vihamielisyys perustuu pahantekijän harhaisiin kuvitelmiin. Uhri ei voi niistä yhtään mitään tietää. Ei vihamielisyyden aikana, eikä niiden jälkeen.

Väität että puolisosi harrasti sairaalloista/narsistista väkivaltaa ja vallankäyttöä ja että sinä olit uhri/viaton/sivustakatsoja ja pysyit hänen rinnallaan elelemässä pitkään lapsenne kanssa. Se on mahdotonta.

Jos puolisosi oikeasti olisi tehnyt väkivaltaa ja vallankäyttöä sinua kohtaan niin sinä olisit traumatisoitunut, ahdistunut, pelännyt, ollut epätoivoinen, kyvytön toimimaan. Olisit alkanut sairastua. Olisit paennut lapsesi kanssa. Et olisi ymmärtänyt puolisosi käytöstä. Olisit vain paennut, ihan vain päästäksesi turvaan. Olisit voinut niin pahoin että sinun olisi ihan vain millä hyvänsä keinolla pakko päästä pakoon. Et todellakaan olisi voinut pysyä paikalla näkemässä ja ymmärtämässä ja analysoimassa.

Se että sinä kykenit pysymään paikalla ja analysoimaan todistaa sen että sinä olit se pahantekijä. Kaikki analyysisi ovat vain sinun harhaasi, sinun vääristyneitä tulkintojasi, sinun projisointiasi. Ne eivät kerro uhristasi mitään.

--

Puolisosi oli uhrisi. Teillä ei ollut parisuhdetta. Teillä oli panttivankitilanne. Puolisosi oli sinun vankisi. Mitään hyvää teidän "suhteessanne" ei puolisollesi ollut. Se oli ihan vain vankeutta jossa sinä kulutit hänet täysin loppuun ja hajalle.

Näit hänessä jotain käytöstä jonka sinä harhaisesti tulkitsit sairaudeksi tms. Joten aloit tarkkailla häntä lisää, aloit selvittää asiaa, yritit puhua asiasta hänen kanssaan, yritit auttaa häntä, yritit saada häntä voimaan paremmin, tyyliin "täytyyhän tämä selvittää!" Mutta mitään selvitettävää ei koskaan edes ollut. Sinä vain harhaisesti ylitulkitsit hänen käytöstään sairaudeksi. Joten lähdit selvittämään hänen sellaista sairautta jota hänellä ei ollut. Ja kun se ei selvinnyt niin piti selvittää lisää, ja vielä lisää. Ja kumma juttu että hänen käytöksensä vain huononi ja huononi. Oho! Outoa, että joku voi entistäkin huonommin kun joutuu tuollaisen "selvittämisen" kohteeksi tai siis sinun narsistisen väkivaltasi uhriksi.

Mitä enemmän sinä selvitit, sitä huonovointisemmaksi hän tuli. Ei siksi että hänellä olisi ollut jokin sairaus joka olisi sitä huonovointisuutta aiheuttanut. Vaan siksi että se sinun selvittämisesi oli väkivaltaa jolla sinä aiheutit hänen huonovointisuutensa.

Jatkan vielä tätä "kaiken päinvastoin kääntämistä"...

Jos puolisosi olisi ollut sellainen sairas hirviö, siis jopa "julma ja katkera kostaja", niin et olisi pysynyt paikalla. Kukaan ei tahtoisi pysyä paikalla, kukaan ei suostuisi pysymään paikalla, kukaan ei pystyisi pysymään paikalla. Sinä pysyit, koska oikeasti se hänen "hirviömäisyytensä" oli vain sinun kuvitelmaasi. Sinä kuvittelit hänelle ominaisuuksia joita hänellä ei ollut. Projisoit hänelle omia ominaisuuksiasi. Ja niitä kuviteltuja ominaisuuksia - tai siis sinun omia ominaisuuksiasi - sinä lähdit korjaamaan puolisossasi. Haastoit, tulkitsit, analysoit, selvitit, keskustelit, kerroit, kyselit,...

Luulit että selvitit hänen kanssaan asioita, hänen asioitaan, hänen ominaisuuksiaan. Ei hänellä sellaisia ominaisuuksia koskaan edes ollut. Joten tosiasiassa et koskaan selvittänyt yhtään mitään. Kaikki se selvitystyö oli vain sinun omaa kuvitelmaasi. Kaikki työ hukkaan, kaikki tyhjää, kaikki turhanpäiten. Selvitystyölläsi ei mitenkään voinut olla mitään fiksua eikä positiivista vaikutusta puolisoosi. Kaikella selvitystyölläsi sinä ainoastaan kulutit ja sairastutit ja tuhosit puolisosi eli uhrisi.

Selvitit ja selvitit, mutta mikään ei ratkennut. Ei tietenkään. Et mitenkään voinut ratkaista hänen todellista ongelmaansa. Hänen todellinen ongelmansa olit sinä. Sinun sisälläsi oli ne vaivat joita yritit puolisossasi selvittää.

Tietysti puolisosi käyttäytyi epävakaasti ja hänellä oli aggressiivisia purkauksia, tietysti hänellä oli hallitsematonta "hajoilua" käytöksessään, jne. Kaikista tulee epävakaita hajoilijoita kun he joutuvat narsistisen väkivallan uhreiksi. Tietenkään hän ei saanut nukuttua, tietysti hänellä vaikutti olevan hallusinaatioita, tietenkään hänen puheensa eivät enää olleet loogisia vaan vaikuttivat miltä sattuu kuvitelmilta. Sekaisinhan siinä pää menee kun koko ajan on joku vierellä päätä sekoittamassa. Ja tietysti puolisosi lopulta tuhoutui totaalisesti eli joutui johonkin psykoosia muistuttavaan tilaan. Kaikki lopulta tuhoutuvat totaalisesti jos narsistinen väkivalta vain jatkuu ja jatkuu eivätkä he millään pääse pakoon.

Ja vielä lisää "kaiken päinvastoin kääntämistä" ;)

Jos tilanne todella olisi ollut kuten kuvailit, että siis puolisosi oli sellainen "hirviömäinen", niin sinä olisit sairastunut ja lapsennekin olisi sairastunut. Lapsestanne olisi tullut niin huonovointinen että jo ihan hänen vuokseen olisi ollut pakko päästä tilanteesta eroon, kauas hirviöstä, etäisyyttä turvallisuuden vuoksi. Sairas ihminen, uhri, hän hakee etäisyyttä. Mutta narsisti ei sitä etäisyyttä salli koska narsisti tulee väkisinkin lähelle "selvittämään ongelmia". Narsisti ei ikinä voi myöntää että hän on se ongelma.

--

Tietysti nyt vaikuttaa siltä että minä vain käänsin kaiken päinvastoin mutta että totuus on se mitä sinä kerroit. Narsisti aina uskoo oman totuutensa. Minä uskon että sinä olet narsisti. Minä uskon että sinä olet kääntänyt kaiken päinvastoin jo lapsuudessasi ja olet siitä asti selittänyt kaiken päinvastoin, aina uskonut tai siis "tiennyt" kaiken päinvastoin. Sinä uskot aina väkisinkin sen mitä kieroon kääntynyt mielesi sinulle sanoo. Siksi, nyt kun minä sanon että olet väärässä, että se olikin niin että puoliso oli uhri ja sinä olit pahantekijä, niin sinä et mitenkään voi minua uskoa. Et voi tätä edes harkita. Et voi ollenkaan ottaa tätä teoriaa huomioon, et voi tätä ajatella, et voi pitää mielessä, et voi spekuloida. Koska sinun mielesi on täysin tätä vastaan. Sinun mielesi ainoastaan hyökkää tätä teoriaa vastaan, tyyliin "sinä olet oikeassa, minä kaikenpäinvastoinkääntäjä olen väärässä!" Etkä edes hyökkää tätä teoriaa vastaan, et edes pohdi tätä teoriaa, vaan mielesi väkisinkin välittömästi tekee tästä henkilökohtaista eli hyökkäät MINUA vastaan. Sinulla ei koskaan voi olla tietoa, ei teoriaa, koska kaikki on henkilökohtaista. Mitä hyvänsä SINÄ ajattelet on oikein.

Normaali ihminen ymmärtäisi spekulointia, jossittelua. Normaali ihminen ymmärtää että aina on 50% mahdollisuus että on erehtynyt, että ehkä asia on sittenkin päinvastoin. Normaali ihminen voi ottaa erehtymisen mahdollisuuden huomioon, sen huomioon että itse saattaa olla väärässä, että totuus saattaa olla juuri päinvastainen kuin mitä itse on luullut. Sinä et voi. Narsisti ei voi. Narsisti vain jatkaa omalla "erehtymättömällä tiellään" kunnes on täysin tuhonnut uhrinsa.

Jos uhri pakenee niin narsisti ei voi sitä hyväksyä, koska narsistihan on HYVÄ ihminen, hän on hyväksi muille. Joten narsisti selittää asian niin että pakenija on erehtynyt tai sairas tai paha. Narsisti uhriutuu. Narsisti jää kotiin lapsen kanssa ja selittää asian niin että siinä poistuneessa puolisossa oli paljon jotain vikaa. Hän ei välttämättä voi tietää mitä vikaa tasan tarkkaan, koska hän ei ole puolison diagnoosia nähnyt. Mielellään näkisi, koska mielellään hän vielä yrittäisi asioita selvittää. "Pitäähän asiat selvittää!" Narsistin mieltä kalvavat asiat täytyy selvittää, ne asiat jotka hän ihan itse on kuvitellut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan suhteessa epävakaaniin kanssa? Millaista elämäsi käytännössä on?

En ole ammattilainen ja ex-puolison diagnoosia en ole nähnyt, mutta sanoisin, että mielialan vaihtelu on se päällimmäisin oire mikä näkyy. Saman päivänkin aikana voi olla jyrkkiäkin nousuja ja laskuja. Impulsiivinen käytös eli ei useinkaan hallitse sitä vihaansa (suoranaista julmuutta) ja on yleensä negatiivinen asenne kaikkeen mikä ei ole hänestä lähtöisin. Omalla kohdalla exä oli sellainen päälle päin kiltti, mutta sisältä vihainen kaunankerääjä joka sitten aikansa kärsittyään oksensi kaiken vuosien ajan sisäänsä keräämän kaunan uudelleen ja uudelleen päin kasvojani. Kykenemätön antamaan mitään anteeksi saati unohtamaan pienintäkään vastoinkäymistä. Haukkui myös sukulaiset ja ystävänsä selän takana minulle. Hän oli mielestään kaikkien yläpuolella, vaikka kateus paistoi läpi. Oli mielestään maailman empaattisin ja herkin ihminen, mutta julma ja katkera kostaja olisi parempi termi. Etäinen ja kylmä.

Hänen sisäinen tyhjyys alkoi lopulta näkyä ulospäin ja valtava ripustautumisen tarve vain korostui vuosien mittaan. Lapsi on hänelle muka kaikki kaikessa, mutta sille lapselle ei suoda läheisyyttä eikä huomiota. Lapsi on kuin jokin trophy jonka täytyy olla koko ajan hänessä kiinni, jotta hän tuntisi edes jotain arvoa olemassaololleen. Outoja kokemuksia jotka poikkeavat todellisuudesta, öisiä hallusinaatioita unien kautta ja jatkuva epäluuloisuus ja siitä johtuva mustasukkainen kontrollointi. Myös nostalgia korostui lähes pakonomaisena tarpeena takertua lapsuuden asioihin, tavaroihin ja perinteisiin kiinni.

Toi kaikki kätkeytyi arjen kiireen alle, mutta sitten iski uupumus ja jopa psykoosi niin että kaikki räjähti. Ennen räjähdystä hän jotenkin vaan sulkeutui niin älyllisesti kuin tunnepuolellakin ja alkoi menettää otettaan arjenhallinnasta. Kaikki korkeampi ajattelu oli vaikeaa ja sit siihen kaiken päälle piiiitkä unettomuus niin soppa kiehui yli. Lopulta minä olinkin se joka oli ollut tuollainen mitä tuossa kuvailen; projisointia ja vastuun ulkoistamista. Täydellinen sulkeutuminen kaikelta kritiikiltä ja syy on aina toisissa. Uskoi lopulta omiin harhaluuloihinsa.

Huh. Yön yli mietin viestiäsi ja kyllä siihen on nyt vain pakko vastata. En syytä sinua. Kirjoitan vain yleisen mielenkiinnon, oppimisen ja spekuloinnin vuoksi. Tuossa elämäntilanteessa oli siis sinä + puolisosi + lapsennne. Tuo elämäntilanne kesti siis pitkään, ainakin kuukausia, varmaan vuosia. Sinä siis tulkitsit ja analysoit tapahtumat niin että puolisosi oli sairas ja teki pahaa ja kuvitteli ja uskoi harhansa ja käänsi asiat lopulta sinua vastaan ja lopulta sairautensa vuoksi tuhoutui täysin. No, yleensä tuollaisissa tapauksissa voi sanoa että 50% todennäköisyydellä puoliso on se sairas/paha, ja että 50% todennäköisyydellä asia on päinvastoin eli sinä olet se sairas/paha. Mutta kyllä minä nyt väitän että todennäköisyys on erittäin paljon yli 50% että sinä olet se sairas/paha. Minä uskon että puolisosi oli ihan puhtaasti täysin kokonaan sinun uhrisi.

--

Siellä tapahtui siis sairauden/epävakauden/harhaluulojen/epäluottamuksen/kontrollinhalun/narsismin vuoksi vihamielisyyttä, väkivaltaa, kaikenlaista ahdistavaa ja pahaa ja kummallista. Painostusta, vakoilua, tarkkailua, kaikenlaisia "peliliikkeitä" joilla pyrittiin vaikuttamaan toiseen, pyrittiin pitämään oma asema/status/valta, jne. Tuollaisessa tilanteessa on sairas pahantekijä ja viaton uhri. Sinä väität että sinä olit se viaton uhri, sivullinen, joka vain seurasi ja näki mitä tapahtui, ymmärsi, tulkitsi, teki johtopäätöksiä, teki analyysin ja nyt kirjoitti sen selkeästi tänne. Se on täysin mahdotonta! Et voinut olla tilanteen uhri, koska jos olisit uhri ollut, niin et osaisi asiaasi tänne kirjoittaa. Et ainakaan osaisi kirjoittaa sitä selkeästi, tai kenties et ollenkaan.

Tuollaisessa tilanteessa pahantekijällä on oma sisäinen harhainen syy vihamielisyyteen uhria kohtaan. Pahantekijällä on jokin oma harhainen "oikeutus" tai logiikka vihamielisyydelleen. Mutta sen logiikan pahantekijä pitää salassa, hän ei ikinä kerro sitä uhrilleen, mutta tietysti liittolaisilleen kertoo jos hänellä liittolaisia on. Uhri ei sitä vihamielisyyttä ymmärrä. Puoliso on vihamielinen, mutta uhri ei ymmärrä mistä on kyse. Uhri ei osaa puolustautua, ei osaa asettaa rajoja, ei kykene ratkaisemaan tilannetta. Uhriin sattuu, hän väsyy, sairastuu, elää pelossa, kuluu, turtuu, masentuu,...

Eikä uhri ymmärrä mistä on kyse. Hänellä ei ole tapahtumista minkäänlaisia ajatuksia, hän ei osaa selittää asioita, tehdä havaintoja, analyysia. Uhri ei voi olla sivustakatsoja joka tarkkailee mitä tapahtuu. Uhrilla ei ole mitään käsitystä mistään. Häntä vain väsytetään ja kulutetaan.

Mitään käsitystä uhrilla ei tapahtumista voi olla, ei mitään ymmärrystä siitä miksi pahantekijä tekee mitä tekee. Ei tietenkään voi olla. Koska se vihamielisyys on täysin mielivaltaista. Vihamielisyys perustuu pahantekijän harhaisiin kuvitelmiin. Uhri ei voi niistä yhtään mitään tietää. Ei vihamielisyyden aikana, eikä niiden jälkeen.

Väität että puolisosi harrasti sairaalloista/narsistista väkivaltaa ja vallankäyttöä ja että sinä olit uhri/viaton/sivustakatsoja ja pysyit hänen rinnallaan elelemässä pitkään lapsenne kanssa. Se on mahdotonta.

Jos puolisosi oikeasti olisi tehnyt väkivaltaa ja vallankäyttöä sinua kohtaan niin sinä olisit traumatisoitunut, ahdistunut, pelännyt, ollut epätoivoinen, kyvytön toimimaan. Olisit alkanut sairastua. Olisit paennut lapsesi kanssa. Et olisi ymmärtänyt puolisosi käytöstä. Olisit vain paennut, ihan vain päästäksesi turvaan. Olisit voinut niin pahoin että sinun olisi ihan vain millä hyvänsä keinolla pakko päästä pakoon. Et todellakaan olisi voinut pysyä paikalla näkemässä ja ymmärtämässä ja analysoimassa.

Se että sinä kykenit pysymään paikalla ja analysoimaan todistaa sen että sinä olit se pahantekijä. Kaikki analyysisi ovat vain sinun harhaasi, sinun vääristyneitä tulkintojasi, sinun projisointiasi. Ne eivät kerro uhristasi mitään.

--

Puolisosi oli uhrisi. Teillä ei ollut parisuhdetta. Teillä oli panttivankitilanne. Puolisosi oli sinun vankisi. Mitään hyvää teidän "suhteessanne" ei puolisollesi ollut. Se oli ihan vain vankeutta jossa sinä kulutit hänet täysin loppuun ja hajalle.

Näit hänessä jotain käytöstä jonka sinä harhaisesti tulkitsit sairaudeksi tms. Joten aloit tarkkailla häntä lisää, aloit selvittää asiaa, yritit puhua asiasta hänen kanssaan, yritit auttaa häntä, yritit saada häntä voimaan paremmin, tyyliin "täytyyhän tämä selvittää!" Mutta mitään selvitettävää ei koskaan edes ollut. Sinä vain harhaisesti ylitulkitsit hänen käytöstään sairaudeksi. Joten lähdit selvittämään hänen sellaista sairautta jota hänellä ei ollut. Ja kun se ei selvinnyt niin piti selvittää lisää, ja vielä lisää. Ja kumma juttu että hänen käytöksensä vain huononi ja huononi. Oho! Outoa, että joku voi entistäkin huonommin kun joutuu tuollaisen "selvittämisen" kohteeksi tai siis sinun narsistisen väkivaltasi uhriksi.

Mitä enemmän sinä selvitit, sitä huonovointisemmaksi hän tuli. Ei siksi että hänellä olisi ollut jokin sairaus joka olisi sitä huonovointisuutta aiheuttanut. Vaan siksi että se sinun selvittämisesi oli väkivaltaa jolla sinä aiheutit hänen huonovointisuutensa.

Jatkan vielä tätä "kaiken päinvastoin kääntämistä"...

Jos puolisosi olisi ollut sellainen sairas hirviö, siis jopa "julma ja katkera kostaja", niin et olisi pysynyt paikalla. Kukaan ei tahtoisi pysyä paikalla, kukaan ei suostuisi pysymään paikalla, kukaan ei pystyisi pysymään paikalla. Sinä pysyit, koska oikeasti se hänen "hirviömäisyytensä" oli vain sinun kuvitelmaasi. Sinä kuvittelit hänelle ominaisuuksia joita hänellä ei ollut. Projisoit hänelle omia ominaisuuksiasi. Ja niitä kuviteltuja ominaisuuksia - tai siis sinun omia ominaisuuksiasi - sinä lähdit korjaamaan puolisossasi. Haastoit, tulkitsit, analysoit, selvitit, keskustelit, kerroit, kyselit,...

Luulit että selvitit hänen kanssaan asioita, hänen asioitaan, hänen ominaisuuksiaan. Ei hänellä sellaisia ominaisuuksia koskaan edes ollut. Joten tosiasiassa et koskaan selvittänyt yhtään mitään. Kaikki se selvitystyö oli vain sinun omaa kuvitelmaasi. Kaikki työ hukkaan, kaikki tyhjää, kaikki turhanpäiten. Selvitystyölläsi ei mitenkään voinut olla mitään fiksua eikä positiivista vaikutusta puolisoosi. Kaikella selvitystyölläsi sinä ainoastaan kulutit ja sairastutit ja tuhosit puolisosi eli uhrisi.

Selvitit ja selvitit, mutta mikään ei ratkennut. Ei tietenkään. Et mitenkään voinut ratkaista hänen todellista ongelmaansa. Hänen todellinen ongelmansa olit sinä. Sinun sisälläsi oli ne vaivat joita yritit puolisossasi selvittää.

Tietysti puolisosi käyttäytyi epävakaasti ja hänellä oli aggressiivisia purkauksia, tietysti hänellä oli hallitsematonta "hajoilua" käytöksessään, jne. Kaikista tulee epävakaita hajoilijoita kun he joutuvat narsistisen väkivallan uhreiksi. Tietenkään hän ei saanut nukuttua, tietysti hänellä vaikutti olevan hallusinaatioita, tietenkään hänen puheensa eivät enää olleet loogisia vaan vaikuttivat miltä sattuu kuvitelmilta. Sekaisinhan siinä pää menee kun koko ajan on joku vierellä päätä sekoittamassa. Ja tietysti puolisosi lopulta tuhoutui totaalisesti eli joutui johonkin psykoosia muistuttavaan tilaan. Kaikki lopulta tuhoutuvat totaalisesti jos narsistinen väkivalta vain jatkuu ja jatkuu eivätkä he millään pääse pakoon.

Ja vielä lisää "kaiken päinvastoin kääntämistä" ;)

Jos tilanne todella olisi ollut kuten kuvailit, että siis puolisosi oli sellainen "hirviömäinen", niin sinä olisit sairastunut ja lapsennekin olisi sairastunut. Lapsestanne olisi tullut niin huonovointinen että jo ihan hänen vuokseen olisi ollut pakko päästä tilanteesta eroon, kauas hirviöstä, etäisyyttä turvallisuuden vuoksi. Sairas ihminen, uhri, hän hakee etäisyyttä. Mutta narsisti ei sitä etäisyyttä salli koska narsisti tulee väkisinkin lähelle "selvittämään ongelmia". Narsisti ei ikinä voi myöntää että hän on se ongelma.

--

Tietysti nyt vaikuttaa siltä että minä vain käänsin kaiken päinvastoin mutta että totuus on se mitä sinä kerroit. Narsisti aina uskoo oman totuutensa. Minä uskon että sinä olet narsisti. Minä uskon että sinä olet kääntänyt kaiken päinvastoin jo lapsuudessasi ja olet siitä asti selittänyt kaiken päinvastoin, aina uskonut tai siis "tiennyt" kaiken päinvastoin. Sinä uskot aina väkisinkin sen mitä kieroon kääntynyt mielesi sinulle sanoo. Siksi, nyt kun minä sanon että olet väärässä, että se olikin niin että puoliso oli uhri ja sinä olit pahantekijä, niin sinä et mitenkään voi minua uskoa. Et voi tätä edes harkita. Et voi ollenkaan ottaa tätä teoriaa huomioon, et voi tätä ajatella, et voi pitää mielessä, et voi spekuloida. Koska sinun mielesi on täysin tätä vastaan. Sinun mielesi ainoastaan hyökkää tätä teoriaa vastaan, tyyliin "sinä olet oikeassa, minä kaikenpäinvastoinkääntäjä olen väärässä!" Etkä edes hyökkää tätä teoriaa vastaan, et edes pohdi tätä teoriaa, vaan mielesi väkisinkin välittömästi tekee tästä henkilökohtaista eli hyökkäät MINUA vastaan. Sinulla ei koskaan voi olla tietoa, ei teoriaa, koska kaikki on henkilökohtaista. Mitä hyvänsä SINÄ ajattelet on oikein.

Normaali ihminen ymmärtäisi spekulointia, jossittelua. Normaali ihminen ymmärtää että aina on 50% mahdollisuus että on erehtynyt, että ehkä asia on sittenkin päinvastoin. Normaali ihminen voi ottaa erehtymisen mahdollisuuden huomioon, sen huomioon että itse saattaa olla väärässä, että totuus saattaa olla juuri päinvastainen kuin mitä itse on luullut. Sinä et voi. Narsisti ei voi. Narsisti vain jatkaa omalla "erehtymättömällä tiellään" kunnes on täysin tuhonnut uhrinsa.

Jos uhri pakenee niin narsisti ei voi sitä hyväksyä, koska narsistihan on HYVÄ ihminen, hän on hyväksi muille. Joten narsisti selittää asian niin että pakenija on erehtynyt tai sairas tai paha. Narsisti uhriutuu. Narsisti jää kotiin lapsen kanssa ja selittää asian niin että siinä poistuneessa puolisossa oli paljon jotain vikaa. Hän ei välttämättä voi tietää mitä vikaa tasan tarkkaan, koska hän ei ole puolison diagnoosia nähnyt. Mielellään näkisi, koska mielellään hän vielä yrittäisi asioita selvittää. "Pitäähän asiat selvittää!" Narsistin mieltä kalvavat asiat täytyy selvittää, ne asiat jotka hän ihan itse on kuvitellut.

Ja vihoviimeinen kaiken päinvastoin kääntämisviestini ;)

Jos kuitenkin tahdot itse pistää diagnoosin puolisollesi, niin on sellainen sopiva hassu keksintö kuin "epäluuloinen persoonallisuus", se on siis persoonallisuushäiriö:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Epäluuloinen_persoonallisuus

Suosittelen lukemaan tuon. Ethän sinä minua usko, koska käsität asian niin että minä olen sinua vastaan. Mutta wikipediaa saatat uskoa, koska sehän saattaa olla sinun puolellasi.

Ihan tosi, jos luet tuon lyhyen wikipediajutun niin huomaat että sehän vastaa tulkintojasi puolisostasi. Tuo diagnoosi voi toimia vahvistuksena käsityksillesi. Saahan käsityksilleen vahvistuksen kun tarpeeksi etsii, kun tarpeeksi keksii ja kaivaa diagnooseja ihan vain jotta voisi todeta olleensa oikeassa.

Narsistit usein ajattelevat "autettavan uhrinsa" olevan epäluuloinen ja hoitovastainen. Siksi narsistit salailevat, jotta uhri ei osaisi vastustaa, jotta uhria voisi auttaa, autetaan vaikka salaa. Täytyyhän toista auttaa vaikka siinä auttamisessa pitäisi kieroilla miten paljon hyvänsä. Koska eihän toista saa jättää pulaan. Pitää auttaa vaikka väkisin!

Minä uskon että psykiatrit ovat narsisteja. Minä uskon että he vain sairastuttavat potilaita entistäkin pahemmin, tekevät potilaista loppuiäksi kroonisesti parantumattomasti sairaita. Ja kun potilaat eivät tahdo hoitoon suostua, niin psykiatrit tulkitsevat sen niin että potilas on epäluuloinen tms. Siksi psykiatriset hoidot sisältävät äärimmäisen paljon potilaan manipuloimista. Salailua, harhaanjohtamista, kiristämistä, vainoamista, bluffaamista, uhkailua, valehtelua, pettämistä, painostamista, kontrolloimista, vakoilemista, esittämistä, pakottamista, pakottamista, pakottamista. Orjuutusta, vangitsemista, panttivankitilanteita. Siis narsistista väkivaltaa joka tuhoaa potilaan.

Mutta psykiatrit, siis narsistit, luulevat tekevänsä kaiken tuon väkivallan potilaan parhaaksi, vaikka tosiasiassa he itse ovat se ongelma. Narsisti uskoo loppuun asti että hän on oikeassa, että hän on hyväksi. Kaikki ongelmat narsisti tulkitsee niin että ne johtuvat uhrista. Uhri on sairas, epäluuloinen ja vastustaa. Häntä tulee auttaa keinolla millä hyvänsä. Aivan sama mitä pitää tehdä, "potilasta" ei jätetä oman onnensa nojaan. Hänethän pidetään avun parissa väkisin, vaikka pitäisi tap*pamisella uhkailla, vaikka pitäisi jalat murtaa, ajaa hulluksi, sitoa sänkyyn, laittaa pakkopaitaan, pitää lepositeissä nenäletkuruokinnalla väkisin hengissä 30 vuotta, kid*uttaa, kid*uttaa ja kid*uttaa,... niin auttamistahan ei lopeteta. Tuota psykiatrian historia on. Kid*utusta. Tuota psykiatria on nykyäänkin ja tuota se tulee aina olemaan.

Ainuttakaan tutkimustulosta ja todistetta psykiatrian haitallisuudesta psykiatrit eivät ikinä voi uskoa. Koska he ovat aina oikeassa ja hyväksi muille.

Hitto, te ketjun vääntäjät ja kääntäjät dramaattisinne viesteinenne ja nettivälitteisine analyyseinenne toistenne elämästä olette kyllä jotain klusteria, sanoisin.

Tekstinne ei ole terveen ihmisen kirjoittamaa.

Yrittäkää vähän asiapitoisemmin, itsekriittisemmin ja vähemmällä tunnemanipulaatiolla.

Hei kääntäjä, ymmärrät kai, ettei ole terveen ihmisen merkki, että luot jonkun tuollaisen homogeenisen ryhmän "psykiatrit", joilla näet kaikilla olevan samat luonteenpiirteet, intressit ja päämäärät suhteessa kaikkiin maailman psykiatrien potilaisiin?

Ymmärrät kai, ettei tekstisi vaikuta ihan täysjärkiseltä?

Oletko muuten sattumoisin sama henkilö, joka pohti täällä taannoin sitä, miten psykoosi on parantanut hänen elämäänsä? Jos olet sama henkilö, olisin nyt melko huolissani sinun todellisuudentajusi tilasta.

Vierailija kirjoitti:

Hitto, te ketjun vääntäjät ja kääntäjät dramaattisinne viesteinenne ja nettivälitteisine analyyseinenne toistenne elämästä olette kyllä jotain klusteria, sanoisin.

Tekstinne ei ole terveen ihmisen kirjoittamaa.

Yrittäkää vähän asiapitoisemmin, itsekriittisemmin ja vähemmällä tunnemanipulaatiolla.

Kiitos kommentistasi. Se oli tosi kiva =D

Minun pitäisi kirjoittaa vähemmällä tunnemanipulaatiolla? En pyrkinyt teksteilläni minkäänlaiseen tunnevaikutukseen. En ole elämäni aikana kertaakaan pyrkinyt vaikuttamaan toisen ihmisen tunteisiin, olen aina ollut luonnollinen aito oma itseni. Minä vain keskityin kirjoittamaan asiaa, tunneneutraalia informaatiota, jota lukija saisi tulkita ja analysoida vapaasti miten tahtoo. En pyrkinyt minkäänlaiseen vaikutukseen, en pyrkinyt ohjaamaan lukijan tulkintaa millään lailla, en pyrkinyt vaikuttamaan kehenkään mitenkään.

Jos tekstini vaikuttivat tunteisiisi niin se ei johtunut minun tekosistani. Se johtui sinusta. Et kykene käsittelemään informaatiota puhtaasti informaationa, vaan koet kaiken tunteidesi kautta. Tietysti silloin uskot että minä manipuloin tunteitasi. Koska ethän sinä muutoin voi selviytyä järjissäsi tilassa jossa tunteesi ovat vuosikausien ajan sairaalloisen epävakaalla pohjalla. Hyökkäys syntipukkia vastaan on sinun ainoa tapasi säilyttää tunnetasapainosi ja mielenrauhasi, pysyä järjissäsi.

Hauskaa että kutsut viestejäni dramaattisiksi. Dramaattisin näkemäni versio sellaisesta "väkivalloin uhrinsa auttajasta" on elokuva Misery. Siinä hurjan auttavainen hoitajanainen hurjasti auttaa autokolarissa pahasti loukkaantunutta miestä, vie hänet kotiinsa, hoitaa, pitää kotonaan eikä päästä menemään vaan edelleenkin jatkaa auttamista. Leffan traileri on mahtava, huippudramaattinen:

Onhan tuo vain fiktiota, vain viihdyttävä Hollywood tuotos. Mutta tosielämässä tuollaisia samanlaisia todellisuudentajun ja suhteellisuudentajun menettäneitä kuvitelmissaan eläviä "auttajia" on vaikka kuinka paljon. Sellaisen uhriksi joutuminen ei ole viihdyttävää, vaan aivan uskomattoman pelottavaa, lamaannuttavaa, hajottavaa, siinä suorastaan toivoo tulevansa hulluksi jotta kärsimys loppuisi. Vuosia sitten olin itse usean sellaisen uhri.

t. Se kaikenpäinvastoinkääntäjä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hitto, te ketjun vääntäjät ja kääntäjät dramaattisinne viesteinenne ja nettivälitteisine analyyseinenne toistenne elämästä olette kyllä jotain klusteria, sanoisin.

Tekstinne ei ole terveen ihmisen kirjoittamaa.

Yrittäkää vähän asiapitoisemmin, itsekriittisemmin ja vähemmällä tunnemanipulaatiolla.

Kiitos kommentistasi. Se oli tosi kiva =D

Minun pitäisi kirjoittaa vähemmällä tunnemanipulaatiolla? En pyrkinyt teksteilläni minkäänlaiseen tunnevaikutukseen. En ole elämäni aikana kertaakaan pyrkinyt vaikuttamaan toisen ihmisen tunteisiin, olen aina ollut luonnollinen aito oma itseni. Minä vain keskityin kirjoittamaan asiaa, tunneneutraalia informaatiota, jota lukija saisi tulkita ja analysoida vapaasti miten tahtoo. En pyrkinyt minkäänlaiseen vaikutukseen, en pyrkinyt ohjaamaan lukijan tulkintaa millään lailla, en pyrkinyt vaikuttamaan kehenkään mitenkään.

Jos tekstini vaikuttivat tunteisiisi niin se ei johtunut minun tekosistani. Se johtui sinusta. Et kykene käsittelemään informaatiota puhtaasti informaationa, vaan koet kaiken tunteidesi kautta. Tietysti silloin uskot että minä manipuloin tunteitasi. Koska ethän sinä muutoin voi selviytyä järjissäsi tilassa jossa tunteesi ovat vuosikausien ajan sairaalloisen epävakaalla pohjalla. Hyökkäys syntipukkia vastaan on sinun ainoa tapasi säilyttää tunnetasapainosi ja mielenrauhasi, pysyä järjissäsi.

Hauskaa että kutsut viestejäni dramaattisiksi. Dramaattisin näkemäni versio sellaisesta "väkivalloin uhrinsa auttajasta" on elokuva Misery. Siinä hurjan auttavainen hoitajanainen hurjasti auttaa autokolarissa pahasti loukkaantunutta miestä, vie hänet kotiinsa, hoitaa, pitää kotonaan eikä päästä menemään vaan edelleenkin jatkaa auttamista. Leffan traileri on mahtava, huippudramaattinen:

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Onhan tuo vain fiktiota, vain viihdyttävä Hollywood tuotos. Mutta tosielämässä tuollaisia samanlaisia todellisuudentajun ja suhteellisuudentajun menettäneitä kuvitelmissaan eläviä "auttajia" on vaikka kuinka paljon. Sellaisen uhriksi joutuminen ei ole viihdyttävää, vaan aivan uskomattoman pelottavaa, lamaannuttavaa, hajottavaa, siinä suorastaan toivoo tulevansa hulluksi jotta kärsimys loppuisi. Vuosia sitten olin itse usean sellaisen uhri.

t. Se kaikenpäinvastoinkääntäjä

PS. Kun joutuu vangituksi ja kid*utetuksi tuolla lailla, ja kun lopulta mieli sekä vastustuskyky on kokonaan murrettu, niin siinä ei enää todellakaan pysty nousemaan taisteluun pahantekijää vastaan. Siinä pyrkii vain pakenemaan. Ja jos pakeneminen ei ole fyysisesti mahdollista, jos on loukussa eikä mitään pakotietä ulos ole, niin sitten pyrkii pakoon oman mielensä sisälle. Jos kärsimystä ei voi paeta fyysisesti poistumalla paikalta, niin sitten kärsimystä yrittää paeta oman mielensä sisällä, yrittää ajaa itsensä hulluuteen. Kid*utuksen uhri ajaa itseään epätoivoisesti hulluuteen jotta vapautuisi kärsimykseltä. Psykoosi ei ole loppu, vaan pelastus.

Nyt, vihdoin, 33 vuotta tapahtumien jälkeen, minä ymmärrän tuon itsestäni. Minä ymmärrän mitä tapahtui, mitä muut tekivät minulle, ymmärrän missä loukussa olin ja miksi. Ymmärrän missä ansassa he minua väkisin pitivät.

Jos sinä et ole koskaan ollut tuollaisessa tilanteessa, siis et ole koskaan toivonut pääseväsi hulluuteen kärsimystä pakoon, niin sinua ei ole koskaan kid*utettu. Et ole koskaan ollut kaikista harhaisimpien auttajien uhri.

Vierailija kirjoitti:

Hei kääntäjä, ymmärrät kai, ettei ole terveen ihmisen merkki, että luot jonkun tuollaisen homogeenisen ryhmän "psykiatrit", joilla näet kaikilla olevan samat luonteenpiirteet, intressit ja päämäärät suhteessa kaikkiin maailman psykiatrien potilaisiin?

Ymmärrät kai, ettei tekstisi vaikuta ihan täysjärkiseltä?

Oletko muuten sattumoisin sama henkilö, joka pohti täällä taannoin sitä, miten psykoosi on parantanut hänen elämäänsä? Jos olet sama henkilö, olisin nyt melko huolissani sinun todellisuudentajusi tilasta.

Tekstini ei vaikuta täysjärkiseltä? Selvä, ei haittaa. Ei sillä ole mitään merkitystä miltä se VAIKUTTAA, minkä vaikutelman sinä tekstistäni saat. Sinun vaikutelmasi ovat asioita jotka sinun aivosi luovat. Sinun vaikutelmasi kertovat siis sinusta, eivät minusta, eivät teksteistäni. Vaikutelmista en piittaa, minä vain keskityin informaation kirjoittamiseen. Tee tarjoamallani informaatiolla mitä lystäät - tai vähät välitä informaatiosta ja elä vaikutelmiesi maailmassa, toimi vaikutelmiesi mukaisesti.

Ei, en ole se henkilö. Kiitos kuitenkin huolenpidostasi.

Psykoosia en ole täällä koskaan ylistänyt. Katatonia tai siis kauhusta paikoilleen kankeaksi lamaantuminen ja aivojen sammuminen on kyllä pelastanut henkeni, mutta en minä muistaakseni ole sitäkään täällä koskaan ennen maininnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan suhteessa epävakaaniin kanssa? Millaista elämäsi käytännössä on?

En ole ammattilainen ja ex-puolison diagnoosia en ole nähnyt, mutta sanoisin, että mielialan vaihtelu on se päällimmäisin oire mikä näkyy. Saman päivänkin aikana voi olla jyrkkiäkin nousuja ja laskuja. Impulsiivinen käytös eli ei useinkaan hallitse sitä vihaansa (suoranaista julmuutta) ja on yleensä negatiivinen asenne kaikkeen mikä ei ole hänestä lähtöisin. Omalla kohdalla exä oli sellainen päälle päin kiltti, mutta sisältä vihainen kaunankerääjä joka sitten aikansa kärsittyään oksensi kaiken vuosien ajan sisäänsä keräämän kaunan uudelleen ja uudelleen päin kasvojani. Kykenemätön antamaan mitään anteeksi saati unohtamaan pienintäkään vastoinkäymistä. Haukkui myös sukulaiset ja ystävänsä selän takana minulle. Hän oli mielestään kaikkien yläpuolella, vaikka kateus paistoi läpi. Oli mielestään maailman empaattisin ja herkin ihminen, mutta julma ja katkera kostaja olisi parempi termi. Etäinen ja kylmä.

Hänen sisäinen tyhjyys alkoi lopulta näkyä ulospäin ja valtava ripustautumisen tarve vain korostui vuosien mittaan. Lapsi on hänelle muka kaikki kaikessa, mutta sille lapselle ei suoda läheisyyttä eikä huomiota. Lapsi on kuin jokin trophy jonka täytyy olla koko ajan hänessä kiinni, jotta hän tuntisi edes jotain arvoa olemassaololleen. Outoja kokemuksia jotka poikkeavat todellisuudesta, öisiä hallusinaatioita unien kautta ja jatkuva epäluuloisuus ja siitä johtuva mustasukkainen kontrollointi. Myös nostalgia korostui lähes pakonomaisena tarpeena takertua lapsuuden asioihin, tavaroihin ja perinteisiin kiinni.

Toi kaikki kätkeytyi arjen kiireen alle, mutta sitten iski uupumus ja jopa psykoosi niin että kaikki räjähti. Ennen räjähdystä hän jotenkin vaan sulkeutui niin älyllisesti kuin tunnepuolellakin ja alkoi menettää otettaan arjenhallinnasta. Kaikki korkeampi ajattelu oli vaikeaa ja sit siihen kaiken päälle piiiitkä unettomuus niin soppa kiehui yli. Lopulta minä olinkin se joka oli ollut tuollainen mitä tuossa kuvailen; projisointia ja vastuun ulkoistamista. Täydellinen sulkeutuminen kaikelta kritiikiltä ja syy on aina toisissa. Uskoi lopulta omiin harhaluuloihinsa.

Huh. Yön yli mietin viestiäsi ja kyllä siihen on nyt vain pakko vastata. En syytä sinua. Kirjoitan vain yleisen mielenkiinnon, oppimisen ja spekuloinnin vuoksi. Tuossa elämäntilanteessa oli siis sinä + puolisosi + lapsennne. Tuo elämäntilanne kesti siis pitkään, ainakin kuukausia, varmaan vuosia. Sinä siis tulkitsit ja analysoit tapahtumat niin että puolisosi oli sairas ja teki pahaa ja kuvitteli ja uskoi harhansa ja käänsi asiat lopulta sinua vastaan ja lopulta sairautensa vuoksi tuhoutui täysin. No, yleensä tuollaisissa tapauksissa voi sanoa että 50% todennäköisyydellä puoliso on se sairas/paha, ja että 50% todennäköisyydellä asia on päinvastoin eli sinä olet se sairas/paha. Mutta kyllä minä nyt väitän että todennäköisyys on erittäin paljon yli 50% että sinä olet se sairas/paha. Minä uskon että puolisosi oli ihan puhtaasti täysin kokonaan sinun uhrisi.

--

Siellä tapahtui siis sairauden/epävakauden/harhaluulojen/epäluottamuksen/kontrollinhalun/narsismin vuoksi vihamielisyyttä, väkivaltaa, kaikenlaista ahdistavaa ja pahaa ja kummallista. Painostusta, vakoilua, tarkkailua, kaikenlaisia "peliliikkeitä" joilla pyrittiin vaikuttamaan toiseen, pyrittiin pitämään oma asema/status/valta, jne. Tuollaisessa tilanteessa on sairas pahantekijä ja viaton uhri. Sinä väität että sinä olit se viaton uhri, sivullinen, joka vain seurasi ja näki mitä tapahtui, ymmärsi, tulkitsi, teki johtopäätöksiä, teki analyysin ja nyt kirjoitti sen selkeästi tänne. Se on täysin mahdotonta! Et voinut olla tilanteen uhri, koska jos olisit uhri ollut, niin et osaisi asiaasi tänne kirjoittaa. Et ainakaan osaisi kirjoittaa sitä selkeästi, tai kenties et ollenkaan.

Tuollaisessa tilanteessa pahantekijällä on oma sisäinen harhainen syy vihamielisyyteen uhria kohtaan. Pahantekijällä on jokin oma harhainen "oikeutus" tai logiikka vihamielisyydelleen. Mutta sen logiikan pahantekijä pitää salassa, hän ei ikinä kerro sitä uhrilleen, mutta tietysti liittolaisilleen kertoo jos hänellä liittolaisia on. Uhri ei sitä vihamielisyyttä ymmärrä. Puoliso on vihamielinen, mutta uhri ei ymmärrä mistä on kyse. Uhri ei osaa puolustautua, ei osaa asettaa rajoja, ei kykene ratkaisemaan tilannetta. Uhriin sattuu, hän väsyy, sairastuu, elää pelossa, kuluu, turtuu, masentuu,...

Eikä uhri ymmärrä mistä on kyse. Hänellä ei ole tapahtumista minkäänlaisia ajatuksia, hän ei osaa selittää asioita, tehdä havaintoja, analyysia. Uhri ei voi olla sivustakatsoja joka tarkkailee mitä tapahtuu. Uhrilla ei ole mitään käsitystä mistään. Häntä vain väsytetään ja kulutetaan.

Mitään käsitystä uhrilla ei tapahtumista voi olla, ei mitään ymmärrystä siitä miksi pahantekijä tekee mitä tekee. Ei tietenkään voi olla. Koska se vihamielisyys on täysin mielivaltaista. Vihamielisyys perustuu pahantekijän harhaisiin kuvitelmiin. Uhri ei voi niistä yhtään mitään tietää. Ei vihamielisyyden aikana, eikä niiden jälkeen.

Väität että puolisosi harrasti sairaalloista/narsistista väkivaltaa ja vallankäyttöä ja että sinä olit uhri/viaton/sivustakatsoja ja pysyit hänen rinnallaan elelemässä pitkään lapsenne kanssa. Se on mahdotonta.

Jos puolisosi oikeasti olisi tehnyt väkivaltaa ja vallankäyttöä sinua kohtaan niin sinä olisit traumatisoitunut, ahdistunut, pelännyt, ollut epätoivoinen, kyvytön toimimaan. Olisit alkanut sairastua. Olisit paennut lapsesi kanssa. Et olisi ymmärtänyt puolisosi käytöstä. Olisit vain paennut, ihan vain päästäksesi turvaan. Olisit voinut niin pahoin että sinun olisi ihan vain millä hyvänsä keinolla pakko päästä pakoon. Et todellakaan olisi voinut pysyä paikalla näkemässä ja ymmärtämässä ja analysoimassa.

Se että sinä kykenit pysymään paikalla ja analysoimaan todistaa sen että sinä olit se pahantekijä. Kaikki analyysisi ovat vain sinun harhaasi, sinun vääristyneitä tulkintojasi, sinun projisointiasi. Ne eivät kerro uhristasi mitään.

--

Puolisosi oli uhrisi. Teillä ei ollut parisuhdetta. Teillä oli panttivankitilanne. Puolisosi oli sinun vankisi. Mitään hyvää teidän "suhteessanne" ei puolisollesi ollut. Se oli ihan vain vankeutta jossa sinä kulutit hänet täysin loppuun ja hajalle.

Näit hänessä jotain käytöstä jonka sinä harhaisesti tulkitsit sairaudeksi tms. Joten aloit tarkkailla häntä lisää, aloit selvittää asiaa, yritit puhua asiasta hänen kanssaan, yritit auttaa häntä, yritit saada häntä voimaan paremmin, tyyliin "täytyyhän tämä selvittää!" Mutta mitään selvitettävää ei koskaan edes ollut. Sinä vain harhaisesti ylitulkitsit hänen käytöstään sairaudeksi. Joten lähdit selvittämään hänen sellaista sairautta jota hänellä ei ollut. Ja kun se ei selvinnyt niin piti selvittää lisää, ja vielä lisää. Ja kumma juttu että hänen käytöksensä vain huononi ja huononi. Oho! Outoa, että joku voi entistäkin huonommin kun joutuu tuollaisen "selvittämisen" kohteeksi tai siis sinun narsistisen väkivaltasi uhriksi.

Mitä enemmän sinä selvitit, sitä huonovointisemmaksi hän tuli. Ei siksi että hänellä olisi ollut jokin sairaus joka olisi sitä huonovointisuutta aiheuttanut. Vaan siksi että se sinun selvittämisesi oli väkivaltaa jolla sinä aiheutit hänen huonovointisuutensa.

Jatkan vielä tätä "kaiken päinvastoin kääntämistä"...

Jos puolisosi olisi ollut sellainen sairas hirviö, siis jopa "julma ja katkera kostaja", niin et olisi pysynyt paikalla. Kukaan ei tahtoisi pysyä paikalla, kukaan ei suostuisi pysymään paikalla, kukaan ei pystyisi pysymään paikalla. Sinä pysyit, koska oikeasti se hänen "hirviömäisyytensä" oli vain sinun kuvitelmaasi. Sinä kuvittelit hänelle ominaisuuksia joita hänellä ei ollut. Projisoit hänelle omia ominaisuuksiasi. Ja niitä kuviteltuja ominaisuuksia - tai siis sinun omia ominaisuuksiasi - sinä lähdit korjaamaan puolisossasi. Haastoit, tulkitsit, analysoit, selvitit, keskustelit, kerroit, kyselit,...

Luulit että selvitit hänen kanssaan asioita, hänen asioitaan, hänen ominaisuuksiaan. Ei hänellä sellaisia ominaisuuksia koskaan edes ollut. Joten tosiasiassa et koskaan selvittänyt yhtään mitään. Kaikki se selvitystyö oli vain sinun omaa kuvitelmaasi. Kaikki työ hukkaan, kaikki tyhjää, kaikki turhanpäiten. Selvitystyölläsi ei mitenkään voinut olla mitään fiksua eikä positiivista vaikutusta puolisoosi. Kaikella selvitystyölläsi sinä ainoastaan kulutit ja sairastutit ja tuhosit puolisosi eli uhrisi.

Selvitit ja selvitit, mutta mikään ei ratkennut. Ei tietenkään. Et mitenkään voinut ratkaista hänen todellista ongelmaansa. Hänen todellinen ongelmansa olit sinä. Sinun sisälläsi oli ne vaivat joita yritit puolisossasi selvittää.

Tietysti puolisosi käyttäytyi epävakaasti ja hänellä oli aggressiivisia purkauksia, tietysti hänellä oli hallitsematonta "hajoilua" käytöksessään, jne. Kaikista tulee epävakaita hajoilijoita kun he joutuvat narsistisen väkivallan uhreiksi. Tietenkään hän ei saanut nukuttua, tietysti hänellä vaikutti olevan hallusinaatioita, tietenkään hänen puheensa eivät enää olleet loogisia vaan vaikuttivat miltä sattuu kuvitelmilta. Sekaisinhan siinä pää menee kun koko ajan on joku vierellä päätä sekoittamassa. Ja tietysti puolisosi lopulta tuhoutui totaalisesti eli joutui johonkin psykoosia muistuttavaan tilaan. Kaikki lopulta tuhoutuvat totaalisesti jos narsistinen väkivalta vain jatkuu ja jatkuu eivätkä he millään pääse pakoon.

uhri on tilanteessa niin alistettu ,nöyryytetty ja lannistettu että vain vahva ihminen pystyy lähtemään , sinun narsistiset gashtligtning juttusi ei uppoa kehenkään , mene kiusaamaan vaikka joulupukkia , teet itsestäsi narrin ja sellaisia te reppananarskut olettekin , mikään hoito ei teitä auta , kukaan ei teitä kaipaa eikä rakasta paitsi itse rakastat itseäsi ontto sielu.

Vierailija kirjoitti:

Epävakaa on pahimmillaan kuin kylmä narsku, parhaimmillaan itsekäs hurmaaja.

Epävakaan mielestä epävakaa tuntee syvemmin kuin muut, normaalin mielestä epävakaan heikko tunteiden hallinta ajaa epävakaan kaaokseen, jossa epävakaalla itsesääli on ainoa todellinen tunne.

Oletko sinä tutustunut traumatisaatioon ja sen oireisiin? Lukemattomilla ihmisillä on päällimmäisenä dgnä epävakaa, vaikka todellisuudessa kyse on hoitamattomasta ja tunnistamattomasta vakavasta psyykkisestä traumasta, jota ei terveydenhuollossa haluta nähdä. Psykiatria tuottaa lisätraumatisaatiota ja turhaa lääkintää ihmisille,joille terapia ja pitkäkestoinen keskusteluapu olisivat oikea tapa mielenrauhan ja tunne- elämän vakauden löytymiseen. Psykiatria on täysin lapsenkengissään Suomessa. Kerrotko vielä, mikä ' tunne' on mielestäsi itsesääli? Typerää puhua sellaisesta, mistä ei mitään tiedä.

Vierailija kirjoitti:

EPÄVAKAA PERSOONALLISUUSHÄIRIÖ

Seuraavassa tyypillisiä piirteitä:

Käsitys omasta itsestä on ailahtelevainen – välillä epäonnistunut, mitätön ja hävettävä yksilö ja välillä erinomainen ja pärjäävä.

Vaikeus toimia pitkäjänteisesti – elämän suunnitelmat saattavat muuttua nopeasti, on vaikea sitoutua suunnitelmiin tai sovittuihin asioihin.

Tunteiden sääteleminen on vaikeaa; varsinkin negatiivisia tunteita on vaikea hallita, ja se saattaa johtaa hallitsemattomiin raivonpuuskiin tai pohjattomaan alakuloon.

​Mielialat vaihtelevat nopeasti joko itsestään tai tilanteiden mukaan.

Toistuva tai jatkuva sisäisen tyhjyyden tunne.

Impulsiivisuus – hetken mielijohteesta tehdyt asiat, jotka jälkikäteen harmittavat.

Itsetuhoinen käyttäytyminen – itsensä tahallinen vahingoittaminen tai sillä uhkaaminen.

Musta–valko-ajattelu - On vaikea nähdä samassa ihmisessä tai asiassa samanaikaisesti sekä hyviä, että huonoja puolia.

Ajoittain todellisuuden tajun hämärtyminen – harhaluuloja tai epätodellisia kokemuksia saattaa esiintyä eteenkin kriisitilanteissa.

Juuri tästä syystä epävakaa on dagnoosina täysin tarpeeton ja vahingollinen: kaikki yllä kuvatut voivat koskettaa ketä tahansa ihmistä elämäntilanteesta ja olosuhteesta riippuen. Onko normaalin määritelmä mielestäsi se, että tunteettomana ja ilmeettömänä esimerkiksi vakavien väkivaltakokemusten jälkeen jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut? Ainoa mikä on sairas, on tämä järjestelmä, joka lokeroi ihmiset täysin riittämättömillä tiedoilla ja kyykyttää tällätavoin alisteiseen asemaan saatuja muutenkin heikoilla olevia ihmisiä.