Mitä teet, opettaja, kesällä?
Mitä projekteja sinulla on? Unohdatko työasiat kokonaan? Miten nollaat kouluvuoden? t.utelias
Kommentit (24)
Jeesaan lukiolaisia heidän kesken jääneissä opinnoissaan. Otan vastaan ehtolaiskuulusteluja. Olin kolme päivää pakkaamassa luokkaa, kun koulumme siirtyy väistötiloihin. Osallistun väistötilojen suunnitteluun henkilökunnan edustajana. Kerään vastaan tulevat oppimateriaalit ja suunnittelen opetusta.
Lopun aikaa teen töitä yritykselleni ja omia projekteja harrastuksiini liittyen. Koululle pitää mennä elokuun ensimmäisellä viikolla. Tavarat pitää saada väistötilan luokkaan paikoilleen ennen 10.8. alkavaa opetusta.
Ihan teen omia juttuja, ei kuulu sulle. Enkä mieti töitä, vaikka ehkä jos näkee painajaisunia.
No tämä ensimmäinen viikko on mennyt pitkälti levätessä ja nukkuessa lukuvuoden väsymystä pois ja jonkin verran olen myös työasioita vielä pyöritellyt kun ne mielen päällä on kuitenkin ollut joka tapauksessa. Joitain parannuksia ensi vuoden tunteihin ja ideoita työstänyt toimivammaksi jne.
Seuraava viikko mennee siivotessa kaikkea sitä mitä ei ole vuoden aikana ehtinyt järjestää ja sitähän riittää...sitten varmaan ehtii muutaman viikon relata ja lomailla perheen kanssa oikeasti ennen kuin heinäkuun lopulla alkaa taas ajatukset suuntautua uuteen lukuvuoteen ja suunnitelmiin ja niiden työstäminen.
Mua kans tietää, mitä varsinkin nuoret/lapsettomat opettajat tekee kesäisin. Opiskeletteko? Soitatte bändissä? Osallistutte urheilukisoihin?