Olenko itsekäs? (Välien katkaisu vanhempiin)

Jatkuu:

Vanhempani eivät myöskään tunteneet minua ikinä oikeasti. Muistan elävästi kun lukiota käydessäni luin aamulehdestä juttua alkoholismista ja isäni totesi, että hän on niin onnellinen, ettei minun ole tarvinnut kasvaa alkoholistiperheessä, koska muuten en varmasti osaisi vaikkapa luottaa kehenkään. Totesin vain, että juu, koska en halunnut kertoa, ettei minulla ollut vuosiin enää ollut ystäviä, joihin olisin uskaltanut luottaa. En ikinä puhunut jatkuvasta alakulosta, enkä hellyden, rakkauden, merkityksellisyyden ja luottamuksen puuttesta kenelläkkään, koska en uskaltanut. Tästä en kyllä syytä vanhempiani.

Äiti myös kertoi usein, miten hyväosainen olin, kun minulla oli niin hyvä perhe ja rahaakin oli ja tähän liittyen koin lapsuudesta läpi teini-iän häpeää turhaan. En kertonu käyneeni etelänmatkalla tai Lapissa ja aina hävetti tulla uudenkarheasta autosta pois koulun pihalla tai tulla liikuntatunnille uusien suksien tai luistinten kanssa, vaikka oikeasti asiassa ei ollut mitään syytä hävetä. Vanhempani myös monesti nauroivat minulle lapsuudessa, kun minulla oli vaikea hetki ja teininä minun itkiessä sängyllä äkillisisestä hermokipukohtauksesta isä totesi minun olevan sekaisin

Varsinkin äiti valitti kokoajan pikkuasioistakin ja oli tosi suvaitsematon, vaikka kirkkain otsin esitti muuta. Äiti siis oli ymmärtääkseni ihan perusterve ja oli puoliso, muutama hyvä ystävä ja tarpeeksi rahaa jne. elämän oikeasti tärkeät asiat kunnossa, ainakin päätellen siitä, miten pienestä hän valitti. Hän esim. osoitteli rauhallisia juoppoja puistossa ja kertoi, miten ne pilaavat ilmapiirin, vaikka kaikilla oli ollut kivaa sitä ennen. Äiti myös valitti, että juoppo pilaa hänen kuulemma liian suurella veroäyrillään maksetun puistonsa ilmapiirin läsnäolollaan, eikä hän nähnyt juopon takana ongelmiin ajautunutta ihmistä. Vanhemmat myös kehuskelivat koulutuksillaan ja kertoivat usein, että minusta tulisi joku automekaanikko, jos en hoitaisi kouluani kunnolla. Ei rantojen mies, syrjäytynyt tai työtön vaan osaava ammattimies; automekaanikko. Tämä ehkä kertoo jotain heidän empatiakyvystään ja arvostuksestaan muita kohtaan. Äiti arvosti lähinnä koulusta hankittua sivistystä ja sen huomasi. Esim. kerran korjasin isäni veneen moottoria, koska ymmärsin niistä jotain ja isä säästäisi korjaamon hinnan, niin äiti vain valitti, että en osaillistu "oikeisiin" kotitöihin, vaikka pyykinpesu olisi ollut huomattavasti miellyttävämpää, kuin venemoottorin korjaaminen ja vianetsintä pakkasessa taskulampun valossa huonoilla työkaluilla turhautuneena.

Lisäksi heille oli tosi tärkeää pitää kulissit pystyssä. Harrastusvälineet hankittiin, mutta harrastuksesta ei ikinä oltu kiinnostuneita. Koitin joskus jutella äidin kanssa löytämästäni urheiluharrastuksesta, joka oli ja on vieläkin minulle tärkeä ja mieleinen, niin äitini sanoi vain että jaa. Sen jälkeen en ole jutellut. Lapsena äiti tosin muisti kertoa olleensa pettynyt siihen, miten huonosti pärjäsin, eräässä kilpaurheilulajissa, jota kokeilin ja josta en pitänyt. Muut kuulemma nauroivat minulle, vaikka oikeasti minua kannustettiin harrastajayhteisössä ja olin tervetullut. Omakotitalossa piti aina olla jouluvalot ja kukkaistutukset kunnossa ja ne ovat kivoja juttuja, jos niitä tykkää laittaa, mutta äiti valitti sitä, miten raskaita ne pihatyöt ovat. Piti olla smoothiekone, satulatuoleja ja desing-tuotteita jne. ajan trendituotteita kotona, vaikka kukaan ei käyttänyt niitä.

Jatkuu vielä:

Vanhempani olivat myös tosi ohjailevia, juoruavia, uteliaita, hössöttäviä ja omistushaluisia. Kaikkialla nähtiin turvallisuusuhkia ja esim. rauhanturvaajaksi Libanoniin en muka olisi saanut lähteä, koska olisi vaarallista, vaikka oikeasti olin pitkään halunnut lähteä ja esim. vanha autoni on muka vaarallinen ja en ajaa en muka osaa vieläkään hyvin, vaikka ajan omalla autollani tasan niin kuin huvittaa. Muistan, kun olin teini ja kysyin, että onko ok, jos lähden bussilla viereiseen kaupunkiin ensi viikolla päiväksi ja kerroin syyksi, että haluisin viettää aikaa yhden tytön kanssa, niin vanhempani alkoivat heti kysellä kaikkea mahdollista hänestä, vaikka en edes vielä seurustellut hänen kanssaan. Ne tosin jäivät ainoiksi treffeiksi hänen kanssaan(:D).

Olen kuitenkin oikeasti kiitollinen vamhemmilleni siitä, että sain elää lapsuuden, jossa sain esim. harrastaa ja syödä monipuolisesti. Olen myös käynyt useimmissa Euroopan maissa ja polkupyörään, kesämökkiin, kodinkoneisiin ja kahteen autoon oli varaa. He kuitenkin ovat ihmisinä niin epämiellyttäviä mielestäni, että aina heidät kohdatessa alkaa ärsyttämään, vaikka tekisi kaikkensa, että suhtautuisi neutraalisti.

Kuulostaa aika tavallisilta vanhemmilta. Kukaan kun ei ole täydellinen ja ruuhkavuosissa monella on välillä hermot kireällä ja se saattaa lapsiinkin purkautua. 

Jos koet välien katkaisemisen tarpeelliseksi, niin ei sen aiina tarvitse olla loppuelämän päätös. Itse katkaisin äitiini pariksi vuodeksi välit opiskeluaikana, kun hän yritti liian vahvasti kajota elämääni, eikä kunnioittanut minun valintojani oman elämäni suhteen (seurustelukumppanit, opiskeltu ala, tyyli jne). Sanoin sitten että ok, aion elää kuten ites haluan ja jos sinulla ei ole muuta sanottavaa siihen kuin jäkätystä ja huutoa ja kiristystä, ei olla tekemisissä. Mutta kyllä se äiti lopulta oppi hyväksymään että olen ihan oma itseni enkä tule täyttämään hänen haaveitaan, ja palattiiin taas normaaliin yhteydenpitoon.

Ap. Sanon sulle vaan että älä odota katkaisun kanssa niin pitkään kuin minä. Sain välit poikki vasta 45v iässä. Mietin välien katkaisua jo parikymppisenä ja mitään en kadu niin paljon kuin sitä etten katkaissut jo aiemmin. 45 vuotta siedin tallomista, alistamista, fyysistä väkivaltaa, henkistä väkivaltaa.

Syy miksen uskaltanut aikaisemmin toimia oli väärä syyllisyydentunto jota epäilen sinulla olevan. Yritin selitellä parhain päin, pehmennellä ja vähätellä vanhempien perseilyä ja pelkäsin että niille tulee paha mieli. Ne ei ole koskaan miettineet hetkeäkään tuleeko mulle paha mieli.

Jos ja kun katkot välit varaudu etukäteen että puolitutut ja tuntemattomat syyllistää ja arvostelee sua asiasta. Se paska mitä saa niskaan on hirveää. Aina luullaan defaulttina että syy välirikolle on se aikuinen lapsi, koska myytti raakastavista vanhemmista suojelee niitä vanhempia. Kukaan ei moiti ja hauku niitä mutta sua kyllä.

Tsemppiä. Älä anna talloa itseäsi.

En keksi yhtään syytä, miksi sinun pitäisi katkaista välisi vanhempiin. Vanhemmat ovat vain ihmisiä kaikkine puutteineen. Jos saat joskus lapsia, teet hirveän määrän virheitä heidän kanssaan. Niin tekevät kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa aika tavallisilta vanhemmilta. Kukaan kun ei ole täydellinen ja ruuhkavuosissa monella on välillä hermot kireällä ja se saattaa lapsiinkin purkautua. 

Jos koet välien katkaisemisen tarpeelliseksi, niin ei sen aiina tarvitse olla loppuelämän päätös. Itse katkaisin äitiini pariksi vuodeksi välit opiskeluaikana, kun hän yritti liian vahvasti kajota elämääni, eikä kunnioittanut minun valintojani oman elämäni suhteen (seurustelukumppanit, opiskeltu ala, tyyli jne). Sanoin sitten että ok, aion elää kuten ites haluan ja jos sinulla ei ole muuta sanottavaa siihen kuin jäkätystä ja huutoa ja kiristystä, ei olla tekemisissä. Mutta kyllä se äiti lopulta oppi hyväksymään että olen ihan oma itseni enkä tule täyttämään hänen haaveitaan, ja palattiiin taas normaaliin yhteydenpitoon.

Kiitos vastauksesta. Sellainen ehdoton ja äkillinen väline katkaisu ei välttämättä kyllä sovi tilanteeseen, mutta voisin ehkä kertoa vähemmän asioistani ja etäännyttää itseäni heistä ja katsoa mitä tapahtuu.

Katkaise vain välit jos siltä tuntuu. Ei kenenkään tarvitse sietää huonoja vanhempia vain siksi että olet heidän lapsi.

Vierailija kirjoitti:

En keksi yhtään syytä, miksi sinun pitäisi katkaista välisi vanhempiin. Vanhemmat ovat vain ihmisiä kaikkine puutteineen. Jos saat joskus lapsia, teet hirveän määrän virheitä heidän kanssaan. Niin tekevät kaikki.

Tämän uskon. Ehkä pitää alkaa asennoitua heihin vain vähän etäisemmin, koska heidän tapaamisestaan oikeasti tulee lähinnä paha olo. Se välien katkaisu kuulosti omastakin mielestäni yliampuvalta, koska sen pitäisi mielestäni olla lähinnä viimeinen vaihtoehto, kun puhutaan kuitenkin siitä, paljonko minuun on mennyt lapsena aikaa ja rahaa.

Välien katkaisu vanhempiin on tosi iso juttu, riittäisikö se että harvennat tapaamisia tyyliin kerran vuodessa? Tosin se varmaan herättäisi heissä kummastusta ja kysymyksiä.

Itse köyhästä ongelmaperheestä tulevana hämmästyn kun tajuan että meillä on paljon yhteistä vaikka taustamme ovat erilaiset. Minä en saanut mitään, sinä sait tavallaan kaiken mutta et kuitenkaan mitään millä olisi todellista merkitystä.

Pidä ihmeessä väliä: vaikuttaa siltä että et osaa pitää selviä rajoja itsesi ja vanhempiesi välillä.

Itse ajan ammatikseni, ja 50-vuotiaana ajokorttinsa ajanut isäni ei luota ajotaitoihini. Tommosta se on, elämä: ihmisillä on sinusta pöljiä, epätosia käsityksiä, eikä sen pitäisi sinua juuri hetkauttaa vaikka kyseessä olisikin oma vanhempi.

Ei tuossa kuulosta mikään siltä että vanhempasi olisi erityisen huonoja vanhempia. Tavallisia ihmisiä, joilla on omat myönteiset ja kielteiset ominaisuutensa, elämänarvonsa ja arjen stressinsä. 

Itsellä myös samankaltainen tausta ja vanhemmat varakkaita keskiluokkaisia, köyhistä lapsuudenkodeista omalla työllään sinne nousseita. Samanlaista lievää pinnallisuutta ja näyttämishalua, toiveita että lapset menestyisivät, vähän liiallista suojeluhalua välillä jne. Mutta minä olen aina rakastanut vanhempiani enkä koe heitä huonoiksi vanhemmiksi.

Teininä ja nuorena toki oli vähän rajoitettua miten paljon varsinkin äitiä jaksoin, eli en aina vastaillut puhelimeen kun hän soitti enkä koskaan ollut useita päiviä heillä kylässä. Sitten asiat helpottui kun äiti hyväksyi että ei hän pysty mitenkään määräämään sitä miten minä haluan oman elämäni elää, ja hyväksyui että minulla on täysi oikeus elää eri arvojen mukaan kuin mitä hän on elänyt.

Hmm, minulla oli tuommoinen vaihe parikymppisenä ja katkaisinkin välit pariksi kuukaudeksi, mutta mitä enemmän tulee ikää sitä enemmän tajuan että toimisin vanhempana tod näk itse ihan samoin kun vanhempani. Että onneksi en katkaissut välejä lopuksi ikää. Ihmisellä on vain yhdet vanhemmat ja suhdetta omiin vanhempiin ei korvaa mikään muu suhde. Uusia ystäviä, puolisoita ja jopa lapsia voi jollain keinolla saada aina uusia (i know, karusti sanottu mutta tiedätte mitä tarkoitan) , vanhempia ei.

Tämä siis jos ne vanhemmat on vain epätäydellisiä, hyväksikäyttö ja muu on asia erikseen.

Kukaan täällä ei voi sanoa mitä sinun pitäisi tehdä tai arvostella ratkaisuasi. Sinä itse tiedät mitä sinun täytyy tehdä. Et ole velkaa kuin itsellesi ja päätöksen seurauksista kannat vastuun sinä eivät palstalaiset, muista se.

Välien katkaisu kannattaa äärimmäisessä hädässä.

Mitäpä, jos ottaisit etäisyyttä? Elät omaa elämääsi ja keskityt sen rakentamiseen, et suhteeseen vanhempiesi kanssa?

Nyt on sinun aika mennä eteenpäin ja rakentaa elämä.

Lähetä synttäri kortti, joulukortti ja soita muutama kerta vuodessa. Jatkat näin, kunnes olet löytänyt itsesi ja traumasi parantuneet. Nyt jos yrittää väkisin olla paljon tekemisissä ja pitää ”hyviä välejä” se saattaa tuhota sinun oman kehityksen. Ei ole pakko koittaa nyt pitää Instagram välejä, joss idyllisestä vanhempien kassa puuhastellaan. Jos se tuntuu pahalta. Parikymppisiä on eriytymistä vanhemmista itseksesi. Älä tuhoa sitä olemalla väkisin heidän kanssa, mutta älä myöskään totaali välirikolla, molempia on vaikea korjata.

Jos löydät omat rajasi, voi olla parempi, ette puhua asioistasi mitään heille. Vaan hyvänpäivän tutun puheet.

Mielestäni keskitie on sparas. Kokonaan poikki on rankka tie, joskus tarpeellinen. Etäisyys ja vähän tekemisissä voi olla pidemmällä tähtäimellä viisaampaa, joskykenet siihen, se vaatii kypsyyttä, ja omaan elämään keskittymistä, ei heihin. Näin myös välinne saattavat parantua vuosien saatossa, kun vanhempasi näkevät, että olet erillinen itsesi oman elämäsi kanssa,

Lisäksi, en usko että vanhemmat ärsyttää sinua ehkä niinkään ihmisinä vaan ehkä sinulla on sama juttu kuin minulla että en ollut itsenäistynyt vanhemmistani murrosiässä vaan se vaihe jäi myöhemmäksi. Ja lapsuuteni kyllä aiheutti minulle kaikenlaista ongelmaa oman persoonallisuuden kanssa, mutta senkin tajusin aika myöhään että asia ei enää näin aikuisena hoidu pelkästään sillä välien katkaisulla tai muulla vanhempiin liittyvällä vaan terapialla ja muulla avulla.

Vierailija kirjoitti:

Välien katkaisu vanhempiin on tosi iso juttu, riittäisikö se että harvennat tapaamisia tyyliin kerran vuodessa? Tosin se varmaan herättäisi heissä kummastusta ja kysymyksiä.

Itse köyhästä ongelmaperheestä tulevana hämmästyn kun tajuan että meillä on paljon yhteistä vaikka taustamme ovat erilaiset. Minä en saanut mitään, sinä sait tavallaan kaiken mutta et kuitenkaan mitään millä olisi todellista merkitystä.

Toivon, että pärjäät nykyään ja olet löytänyt sisältöä elämääsi. Nyt näitä vastauksia lukiessa alkaa vaihtoehdoista käydä houkuttavimmaksi se, että tosiaan vähentäisin tapaamisia, kuten ehdotitkin. Kysymyksiä varmaan tuleekin, joten ehkä olisi parasta vain sanoa suoraan, että tarvitsen omaa tilaa tms., enkä kerro enempää. Jos sittenkään ymmärrä ja jos suuttuvat minulle tms. niin se on pienempi paha, kuin olla yhteydessä näin usein

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi, en usko että vanhemmat ärsyttää sinua ehkä niinkään ihmisinä vaan ehkä sinulla on sama juttu kuin minulla että en ollut itsenäistynyt vanhemmistani murrosiässä vaan se vaihe jäi myöhemmäksi. Ja lapsuuteni kyllä aiheutti minulle kaikenlaista ongelmaa oman persoonallisuuden kanssa, mutta senkin tajusin aika myöhään että asia ei enää näin aikuisena hoidu pelkästään sillä välien katkaisulla tai muulla vanhempiin liittyvällä vaan terapialla ja muulla avulla.

Tämä siis se, joka katkaisi välinsä joksikin aikaa.. Puin näitä vanhempisuhteita ehkä 20 v kunnes hokasin että aika tavallisia vanhempia ne sinänsä oli. Ja olen ihmisenäkin ihan samanlainen kuin he..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välien katkaisu vanhempiin on tosi iso juttu, riittäisikö se että harvennat tapaamisia tyyliin kerran vuodessa? Tosin se varmaan herättäisi heissä kummastusta ja kysymyksiä.

Itse köyhästä ongelmaperheestä tulevana hämmästyn kun tajuan että meillä on paljon yhteistä vaikka taustamme ovat erilaiset. Minä en saanut mitään, sinä sait tavallaan kaiken mutta et kuitenkaan mitään millä olisi todellista merkitystä.

Toivon, että pärjäät nykyään ja olet löytänyt sisältöä elämääsi. Nyt näitä vastauksia lukiessa alkaa vaihtoehdoista käydä houkuttavimmaksi se, että tosiaan vähentäisin tapaamisia, kuten ehdotitkin. Kysymyksiä varmaan tuleekin, joten ehkä olisi parasta vain sanoa suoraan, että tarvitsen omaa tilaa tms., enkä kerro enempää. Jos sittenkään ymmärrä ja jos suuttuvat minulle tms. niin se on pienempi paha, kuin olla yhteydessä näin usein

Miksi et voi sanoa suoraan mistä kiikastaa? Reaktio on mitä on, mutta kertoo paljon siitä välittävätkö he sinusta vai eivät. Ei kukaan ole täydellinen ja kaikki tekevät virheitä, mutta se on siitä kiinni haluaako noita virheitä korjata. 

Kuullostat yhdeltä minun lapsistani. Tosin et varmaan ole, koska esimerkit eivät ihan täsmää. Ihan ensin, tuo on varmasti sinun aito kokemuksesi, enkä sitä halua vähätellä. Meillä nuori aikuinen halusi kovasti irtautua kotoa ja yhtäkkiä kaikki oli ihan pielessä meissä vanhemmissa. EIi ei kuulemma oltu koskaan ymmärretty häntä, hän koki välit hankaliksi, lapsuudestakaan ei muistanut mitään hyvää jne. Taloudellinen tuki toki kelpasi edelleen. Mun lapsen kohdalla osasyynä tähän oli sitten myöhemmin diagnosoitu masennus.

Ihan tavallisia ollaan, lapsille kerrotaan ääneen kuinka rakkaita ovat, koulussa ei tarvitse saada ysejä tai kymppejä, riittää että tekee parhaansa, vaikka se olisi sitten se kutonen. Ollaan vanhempina aika keskivertoja kaikinpuolin, ehkä vähän tylsiä, verrattuna niihin bilettäviin ja trendiharrastuksia harrastaviin vanhempiin, varmaan vähän ylihuolehtivia ja hössöttäjiäkin. Lapset on saaneet itse valita opiskelualansa ja on tuettu. Toisaalta, on myös puhuttu kotona siitä, ettei kaikilla ole mahdollisuuksia samoihin asioihin kuin meillä ja siksi olisi hyvä arvostaa sitä kaikkea hyvää mihin on mahdollisuus.

Ensin sanot, etteivät vanhemmat olleet kiinnostuneita sun harrastuksista, joka on susta negatiivista, seuraavaksi sanot, että kun tapasit jonkun tytön, vanhempasi alkoivat kysellä siitä, joka sekin on susta negatiivista.

Mitä sun vanhempien olisi pitänyt tehdä toisin? Koitko että susta kuitenkin välitettiin?

Kun olet nyt aikuinen, ei sun tarvii omista tekemisistäsi sen enempää tehdä tiliä vanhemmillesi, tai kysellä lupaa vaikka sinne rauhanturvaajaksi lähtemiseen. Kai sitä voi olla sellaiset asialliset välit, ei kai normaalin aikuisen  tarvii välejä vanhempiin kokonaan katkaista vaikka eläisikin sellaista elämää jota itse haluaa? Eri asia jos on fyysistä väkivaltaa tai alkoholismia tms takana, mutta ilmeisesti sulla ei ole selliasta kuitenkaan.

Itsenäistymiseen kuuluu tietty itsekkyys, ap. Ei ole väärin olla itsekäs silloin kun se on tarpeen.