Keskenmenon kokeneet: Miten olette päässeet yli?

Ensimmäinen keskenmeno otti kovimmille, siis silloin kun ei ollut vielä lapsia. Tuolloin keskenmeno selvisi rv.12. Toisen sain kun lapsia oli kaksi, rv oli 9. Tuosta aikaa jo 4v. Ja olen toki y,i päässyt mutta raskaaksi en ole tuon jälkeen enää tullut.

Mulla oli 3 keskenmenoa ennen kuin tämä mahassa oleva päätti pysyä matkassa. Eli olin vuoden sisään 4 kertaa raskaana. Olihan se vähän rankkaa, varsinkin viimeinen keskenmeno, joka meni 9. viikolla kaavintaan. Muut olikin ihan alussa spontaaneja (vk 5 ja 6).

Kirpaisihan se toki, mutta mua jotenkin rauhoitti se, että tulen helposti raskaaksi, vaikka meneekin kesken. Lisäksi lääkäri sanoi, että yli puolet menee kesken alussa, joten tosi yleistä.

En mä jaksa enää noita surra, en kokenus niitä lapsina, joita en saanut, vaan alkuina, joista ei vaan tullut mitään. Varmaan niissä oli jotain vikaa.

Tämä joka nyt mahassa jo kovasti potkii on ihan eri juttu. Sen koen jo lapsena.

Mua auttoi keskenmenoissa ja uusissa yrityksissä se, että tein ensinnäkin testin tosi myöhään eli jos vuoto alkoi ennen viikkoa 6-7 ajattelin koko juttua vaan menkkoina. Helpompaa niin.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2014 klo 23:13"]Itselläni 2 lasta ja 3 keskenmenoa (alle rv 12 kaikki). Kyllä siitä surusta pääsee yli. Nykyisin jäljellä lähinnä haikeus. Sen, jonka piti olla esikoinen muistan parhaiten ja mietin viime "syntymäpäivänä" (= laskettu aika), että nyt minulla olisi jo pikku koululainen, jos asiat olisivat menneet toisin. Yksi keskenmenoista oli eloon jääneen kuopuksemme kaksonen (kyllä - niinkin voi tapahtua!) ja kyllä välillä mietin, että tunteekohan hän jotenkin sen, että jotain puuttuu... Mutta elossa olevat lapset auttaa ja minäkin uskon tuohon luonnon valintaan, eli mielummin näin kuin se, että olisi saanut todella vaikeavammaisen lapsen.

[/quote]

Synnyin -81 ja mulla on aina ollut tunne että jotain puuttuu. Jo lapsena oli sellainen ihmeellinen ikävä johonkin, samat tunteet on vieläkin vaikka minulla on kaikki mistä aina haaveillut.

Hyvin olen itse päässyt yli. Jos alkio/sikiö on epämuodostunut tai muuten sairas niin minusta on luonnollisempaa se, että raskaus keskeytyy alkuvaiheessa kuin mahdollisesti myöhemmin. Myöhemmin ongelmana voi olla jopa täysiaikaisen lapsen kohtukuolema, vastasyntyneen kuolema, monivammaisuus yms. Kun sain keskenmenon, ajattelin että luonto päätti minun puolestani lapsemme kohtalon (mikä lie se sitten olikaan?). Se helpotti, minun ei tarvinnut jossitella vaikka asiaa surimme ja pohdimme syitä keskenmenoon.

Tiedäthän, että itse et ole aiheuttanut keskenmenoa. (On toki niitäkin äitejä jotka alkoholin ja huumeiden vuoksi keskenenoja saavat.)

Mulla on tullut yksi keskenmeno. Tapahtui rv 6+3. Itkin koko viikonlopun, koska niin kovasti olisin halunnut toisen lapsen. Olin ollut jo niin iloinen kun toisella kierrolla olin tullut raskaaksi. Esikoista yritettiin puolitoista vuotta. Taas siis pettymystä. Kävin kuitenkin lääkärissä seuraavalla viikolla varmistamassa, että kaikki on vuodon mukana tullut pois. Olikin pienoinen yllätys kun sanoivat että kyllä täällä vielä vauva on, että on elossa. Ja kävikin ilmi, että olin odottanut kaksosia, joista toinen mennyt kesken. Se keskenmeno olikin sillä kuitattu. Nyt vielä 7viikkoa odotellaan, että tämä keskenmeno/alkava kaksonen syntyy :)

Ensimmäinen yritys päättyi keskenmenoon viikolla 9. Sen jälkeen ei ole tullut uusia plussia. Yritystä kohta 1,5 vuotta takana. Jotenkin pelkään, että lapsettomuus johtuisi tuosta ensimmäisestä keskenmenosta.

Totta, että varhaisia keskenmenoja tapahtuu paljon. Mutta kuvitelkaa tilannetta, jossa on vuosi tai ylikin haluttu ja yritetty lasta. Sitten vihdoinkin saat sen plussan raskaustestiin. Eli vähän niinkuin annetaan ja sitten otetaankin pois. Kyllä se vaan mielen mustaksi vetää. Vaikka eihän se tietenkään mikään maailmanloppu ole. Mutta sen hetken sattuu ja tuntuu pahalta.