Syrjähyppy on ihanaa! YLE Areena Audio ,Tutkija ja tietokirjailija Salla Nazarenko ihmettelee, miten syrjähypyt ovat seksin viimeisiä tabuja.
Karkean arvion mukaan noin joka kolmas suomalainen ajautuu joskus vieraaseen syliin. Silti asenteet pettämiseen ovat tiukentuneet. On aika uskaltaa sanoa ääneen, että näihin sivusuhteisiin liittyy myös nautintoa.
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Tämä on toimintaa jota Ohisalo sekä Marin ajavat Suomeen. Kutsuvat sitä feminismiksi.
Minä kun luulin että se oli Halla-aho jolla oli avioliiton ulkopuolinen lapsi. Kun nyt tähänkin noita PS höpinöitäsi sotket.
Syrjähypyt ovat ainakin minulle elämän suola. En saa mistään muusta niin hyvää oloa kuin vieraan naisen kanssa panemisesta.
Otsikko toisin sanoin:
Salla Naza-Rengas ei ymmärrä sitoutumisesta mitään.
Luin jostain, että syrjähypyt ovat itse asiassa vähentyneet. Ne olivat vielä 70-luvulla erittäin yleisiä. Asenteet ovat tainneet koventua. Minulla on yksi täti (tai tätipuoli), joka on syntynyt syrjähypystä 50-luvulla. Lisäksi paljastui isäni kuoleman jälkeen, että velipuoleni ei ollut biologisesti velipuoleni. Olin jo aikuinen, kun ensimmäistä kertaa kirkonkirjoista asia selvisi. Isäni otti kasvatettavakseen pojan, jonka äidin kanssa asui avoliitossa pitkään. Syrjähypystä syntynyt poika. En tiedä, tietääkö äitinsä, mikä on tämän ”velipuoleni” isän nimi vai oliko jokin satunnainen kohtaaminen.
Yle-vero roskikseen. Tilalle vapaaehtoinen Vale-maksu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä onko pettämistä jos ”se” tapahtuu thaimaassa ladyboyn kanssa? Teknisesti sen voisi mieltää telakoitumiseksi, eli bro-toiminnaksi, miesten väliseksi kisailuksi tms...?
Lisäksi se mikä tapahtuu Thaimaassa, jää Thaimaaseen.
Uskomatonta, miten vaikeaa on muistaa, että se on Thaimaa, eikä mikään Thaimas. Taivas ja Thaimaa ei taivu samalla tavalla. Tippuuko tavaratkin maaseen vaiko kenties maahan?
Ja itse väitteeseen: Se tippuri matkustaa kyllä sujuvasti lentokoneessa kantajansa mukana myös kotimaahan.
No tuolle kirjoittajallehan se nimenomaan on taivas. Niinkuin ilmeisesti täytyy olla niillekin, jotka viitsivät istua päivän sillipurkissa päästäkseen sinne.
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmetyttää nämä sinkkunaiset, jotka kuvittelevat itsensä niin puhtoisiksi, kun naivat varatun kanssa. Media on kuohinut nämä aivottomiksi ja kyvyttömiksi erottaa oikeaa väärästä.
Kyllä näitä on aina riittänyt. Isän tyttöjä, jotka lopultakin pääsevät syrjäyttämään ilkeän noitaäidin. Sairaan perhedynamiikan tuotteita, kylmiä ja kilpailuhenkisiä tai suoraan psykopaatteja. Normaalimpi ihminen voi joutua tuollaiseen asetelmaan, mutta häpeä korventaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko Nazarenko saanut sukunimensä isältään? Silloin asenne tulee jo sieltä, että naisilla eiole mitään arvoa, sopivat miestensä pettäjiksi. Jos nimi taas tulee mieheltään, niin ajaa sitten sellaista m a m u j e n asiaa taas. Että naimisissa olevilla pitää olla oikeus pettää!
Olen m a m u n kanssa naimisissa, nimikin on ulkomaalainen ja todellakaan ei kuulu meillä arvoihin tällainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle olisi ok, jos vaimo hakisi seksiä muualtakin. Parilla reunaehdolla, tunteita ei saa olla, ja kukaan muu lisäkseni ei saisi tietää.
Itse en halua suhteen ulkopuolista seksiä.
Näin naisena voin sanoa, että kyllä naiselle niitä tunteita helposti kehittyy seksikumppania kohtaan. Naisten on vaikeampi harrastaa tunteetonta seksia kuten jotkut miehet tekee.
Ei siinä ole tunteiden kehittyminen se ongelma. Toisin kuin naiset, miehet eivät ole mustasukkaisia, jos seksuaalisen pettämisen mahdollisuutta ei ole. Mies joka väittää, että muuten on ok, kunhan ei vain tunteita kehity on niellyt feministien syötin koukkuineen. Näin ei yksinkertaisesti miehen seksuaalisuus toimi.
Niin, kun kaikki miehet ovat samanlaisia ja kaikkien miesten seksuaalisuus toimii samalla tavalla. Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Syrjähypyt ovat ainakin minulle elämän suola. En saa mistään muusta niin hyvää oloa kuin vieraan naisen kanssa panemisesta.
No mihin sinä sitä höynäytettävää kotiaasia tarvitset? Pelleksi?
Ei siinä ole tunteiden kehittyminen se ongelma. Toisin kuin naiset, miehet eivät ole mustasukkaisia, jos seksuaalisen pettämisen mahdollisuutta ei ole. Mies joka väittää, että muuten on ok, kunhan ei vain tunteita kehity on niellyt feministien syötin koukkuineen. Näin ei yksinkertaisesti miehen seksuaalisuus toimi.