"Kivoja" asioita mitkä sinun mielestäsi tuntuu hirveän vastenmieliseltä pakkopullalta?
Minulla tällaisia on esim. mökkeily ja joulu. Silti aina ihmiset yrittävät pakottaa kerta toisensa jälkeen mökkeilemään ja viettämään joulua.
Mitä on sinulla yleisesti kivaksi miellettyjä asioita mitä inhoat mutta aina tuntuu että niistä olisi "pakko" tykätä?
Kommentit (1397)
Baari-illat ja yli kahden ihmisen illanvietot (pois lukien lapsuudenperhe), kotibileet.
Konsertit ja festarit. Mahtava fiilis, joo ei. Haluan vaan kotiin, en saa mitään innostusta väkijoukossa hillumisesta. Teatterista ja elokuvista kyllä tykkään, pimeässä hiljaa möllöttäminen on parasta.
Helteistä tykkääminen. En voi sietää kuumia ilmoja, mikä on saanut minut vihaamaan kesiä muutenkin. Ja aina kaikki kesällä sanovat, että ”eikös ole kivaa kun on kerrankin lämmin”. Ei ole. Onneksi nyt on talvi.
Lautapelaaminen, leffan katsominen. En vaan jaksa kiinnostua.
Ruoan laittaminen. Vihaan sitä niin paljon, että voisin laskea kahden käden sormilla ne kerrat, jolloin viime vuoden aikana käytin uunia/ hellaa. Ja nekin kerrat niin, että kokkasin puoliväkisin jonkun "innostamana" lounaan kahdelle. Ei ole kiinni siitä, ettenkö OSAISI tehdä ruokaa, mutta en vaan ole koskaan oppinut pitämään siitä.
Yleensä syön kylmiä ruokia tai teen ruoan mikrossa.
Elokuviin lähtö. Periaatteessa on mukava katsoa isolta valkokankaalta, mutta lähteminen on vaivalloista. Onko salissa kylmä vai kuuma, mitä puen päälle. En pidä popkornista, joten ostanko juustonaksuja ja imeskelen sormiani vai ostanko pelkkää karkkia. Toisaalta miksi ostaa karkkia, kun en osta sitä konserteissa tai teatterissakaan. Jos elokuva onkin huono, miten jaksan istua salissa.
Vierailija kirjoitti:
Saunominen ystävien tai tuttavien kanssa. En ymmärrä tätä "peseydytään yhdessä" -juttua.
Minusta se on hyvä tilaisuus vertailla vehkeitä ja tiirailla vieraita naisia, jännityksellä aina odotan mitä vaatteiden alta paljastuu.
M31
Esittäytymiskierros, kun ollaan esim. töissä koolla isommalla porukalla. Siis tyyliin kaikki tuntee melkein kaikki muut, mutta niin, että kaikki ei tunne aivan kaikkia ennestään, niin eikös joku älypää keksi, että mennäänpäs nyt tässä esittelykierros läpi.
Kampaajalla käynti. Olen ainoa tuntemani ihminen, joka venyttää käyntivälejä siksi, että se ei ole mukavaa. Ensinnäkin pelkään, ettei lopputulos miellytä (koska niinkin on käynyt monta kertaa). Ja toiseksi en pidä kampaamoiden tuoleista, niskaa painavista pesualtaista, hiostavista suojaviitoista ja hiusten kiskomisesta leikattaessa.
Talvi. Koska oot suomalainen, niin tykkäät lumesta ja talvesta. Mä inhoon tätä aikaa, +30 olisi hyvä lämpötila.
Vierailija kirjoitti:
Esittäytymiskierros, kun ollaan esim. töissä koolla isommalla porukalla. Siis tyyliin kaikki tuntee melkein kaikki muut, mutta niin, että kaikki ei tunne aivan kaikkia ennestään, niin eikös joku älypää keksi, että mennäänpäs nyt tässä esittelykierros läpi.
Ai että kammoan näitä, varsinkin jos tulee ihan puun takaa ja joudun olemaan ensimmäisten joukossa, kun syke ei kerkeä tasaantua ja kaikki ajatukset tuntuvat karkaavat päästä. Pelkkä oman nimen sanominen on ok, mutta yhtään sen enempää vaatii jo valmistautumista.
Shoppailua inhoan eniten. Nytkin kammottaa kun on pakko lähteä etsimään loppumaan päässyttä kosmetiikkatuotetta. Enkä nauti nettikaupoista ostelusta yhtään sen enempää. Kaikki kaupallisuus ja tuotteiden tyhjäpäinen hypetys on järkyttävää.
Toinen on lasten harrastuksiin vienti. On ihanaa kun lapset nauttii jostakin, ja mielelläni sitä tuen, mutta se extrasosialisointi tuntemattomien vanhempien kanssa lasta odotellessa ahdistaa aina jo etukäteen.
Kolmas on itsensä mainostaminen sosiaalisessa mediassa. Olen työssä alalla johon se on hiipinyt pakolliseksi kuvioksi pikkuhiljaa, ja koen työn mainostamisen sietämättömänä ja postaukset teen aina hampaat irvessä.
Mökkelily ja juhlat yleensä...En vain viihdy kummassakaan.Lapsen takia menen...
Häät, omat tai muiden.
Omat oli pienet, ruokailu lähinnä ja kirkkotoimitus. Kamala stressi yhden päivän takia, hössötystä puolin ja toisin, kuvattavana patsastelu.... melkein itku pääsi kun päästiin pitkän päivän jälkeen hotelliin. Ihana mies ja ihana juhlapaikka, hyvä ruoka. Ei vain minun makuun tällaiset "suuret päivät". Liikaa säpinää.
Ruotsin-risteilyt. En ymmärrä, mitä hauskaa risteilyllä on. Mulla on ollut aina tylsää, eikä sieltä pääse pois kesken kaiken.
NurseBetty kirjoitti:
Häät, omat tai muiden.
Omat oli pienet, ruokailu lähinnä ja kirkkotoimitus. Kamala stressi yhden päivän takia, hössötystä puolin ja toisin, kuvattavana patsastelu.... melkein itku pääsi kun päästiin pitkän päivän jälkeen hotelliin. Ihana mies ja ihana juhlapaikka, hyvä ruoka. Ei vain minun makuun tällaiset "suuret päivät". Liikaa säpinää.
Olispa kaikki naiset tällaisia, niin typerät hääperinteet voitais jo unohtaa.
Huonon itsetunnon/ulkonäön omaavien naisten ongelmia. Toiseksi paras asia alastomille miehille on sauna ilta miesten kesken, kaljaa, makkaraa ja hyvää seuraa
Seksi sen kaikissa muodoissa. Tämä inhoni seksiin johtuu kai siitä että minut pakotettiin lapsena olemaan seksuaalisessa kanssakäymisessä aikuisten kanssa.