Lue keskustelun säännöt.
Mikä saa vanhemman olemaan epätasapuolinen lapsiaan kohtaan?
25.12.2020 |
Jos yhdelle lapselle annetaan joululahja ja muille ei. Tai yhtä lyödään ja muita ei. Tai yhdellä on kotityövelvollisuudet ja toisella ei. Toinen saa perintöä ja toinen ei.
Tiedättehän nämä vanhemmat, jotka kohtelevat samoista vanhemmista syntyneitä lapsia aivan eriarvoisesti.
Mikä ajatus tuollaisella vanhemmalla on?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Itse kohtelen lapsiani tasa-arvoisesti ja uskoisin rakastavani heitä yhtä paljon. Tiedostan kuitenkin pitäväni toisen lapseni persoonasta enemmän, mutta en osoita sitä esimerkiksi hankkimalla toiselle enemmän asioita kuin toiselle.
Toinen lapseni on todella negatiivinen, asenne kaikkea uutta kohtaan sellainen "no en osaa kuitenkaan, ei se onnistu", kun taas toinen haluaa innolla kokeilla eikä lannistu, vaikka ei heti onnistuisikaan.
Ensin mainittu muistuttaa sekä ulkonäöltään että luonteeltaan isäänsä, joka on myös todella raskas ihminen negatiivisuutensa vuoksi. Pienikin epäonnistuminen latistaa niin, että ei ihan heti kokeile uudelleen ja jäädään vellomaan siihen vihan tunteeseen. Huoh.On tuo lapsi kuitenkin pääasiassa iloinen ja reipas, sosiaalinen. Mutta tietyissä tilanteissa vetää mielensä apeaksi eikä millään sieltä halua ulos tulla.
Minusta täysin inhimillistä pitää jostain lapsesta enemmän kuin toisesta. Sama koskee omia ystäviä, sisaruksia ja vanhempiakin. Vaikka kaikki olisivatkin yhtä tärkeitä, niin jonkun toisen kanssa nyt vain viihtyy yleensä paremmin kuin toisen.
Kumpi lapsistasi on tämä negatiivisempi, vanhempi vai nuorempi? Onko poika vai tyttö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vastaus on narsismi , onneksi nykyään on paljon tietoa narsismista lukekaa siitä t. yli 40 vuotta narsistisuvusta erossa ollut
Mun miehen äiti vihaa poikaansa siksi kun sen olis pitäny olla tyttö, suosikkipoika oli jo syntynyt, on tämän itse kertonut.
Siksi vihaan anoppia.
Omat lapset ovat vielä aika pieniä, joten omaa kokemusta ei ole. Mietin suosimista kuitenkin mieheni perheessä. Meille ei liikene appivanhemmilta ajallista tai rahallista apua ja Ok, selviämme kyllä omillamme, mutta ihmettelen, miksi miehen siskon lapset hoidetaan anoppilassa ja siskolle maksetaan autot ja asunnot. Ymmärtäisin, jos sisko olisi jotenkin erityisen heikoilla, mutta sen sijaan nämä miehen vanhemmat kehuvat jatkuvasti, miten tämä sisko on niiiiin pärjäävä ja varakas. Jotain sekopäistä ja outoa tässä kuviossa on, mutta sinällään ei ole minun asiani alkaa selvittää sitä. Olisi vaan kiva ymmärtää, miksi yhdelle sisaruksista annetaan kaikki ja häntä nostetaan jalustalle (mieheni on monessa asiassa menestynyt siskoaan paremmin, mutta hänen saavutuksiaan ei juuri huomioida).
Vierailija kirjoitti:
Sukupuoli on yksi syy. Vanhakantaisissa perheissä poikia on arvostettu korkeammalle kuin tyttöjä. Ja yksi tuntemani tuollaisessa perheessä kasvanut nainen vihaa poikaansa. Hällä se on varmaan jotain tiedostamatonta kostoa.
Minä kasvoin tyttönä tuollaisessa perheessä. Onneksi sain itse kaksi tyttöä, olen huomannut etten oikein tykkää poikalapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me vanhemmatkin olemme ihan tavallisia tuntevia ihmisiä. Ei meidän tunne-elämämme ole yhtään muita kummempi. Jos aikuinen lapsi on meitä kohtaan veemäinen ja ihan perusteellisesti, häntä kohdellaan sen mukaisesti. Isät ja äiditkin on ihan ihmisiä ja tavallisia kuolevaisia. Minäkin tykkään toisesta enemmän kuin toisesta. Pienenä molemmat ( 16v asti) olivat yhtä rakkaita. Ei sen jälkeen.
Omassa perheessäni isä oli neutraali ja äiti suosi selvästi yhtä monista lapsistaan. Eipä ollut ollenkaan vaikeea ,kun hän kuoli ollessani 28v. Oli helppoa ,kun ei tarvinnut surra silloin, eikä vuosikymmeniäkään sen jälkeen. En rakastanut, kun en ollut tuntenut hänen rakkauttaan. Kaikesta muusta vanhemmat huolehtivat 100%: sesti. Ei todellakaan mitään kaltoinkohtelua tms. Kaikki henkisesti ja fyysiseti oli hyvin muuten.
Riittääkö tämä vastaus.
ei riitä , surullista että sinusta on tullut noin tunnekylmä , mulla narsistiäiti jonka rakkautta kaipasin kiihkeästi kun hän kuoli ollessani 17 vuotias tuntui kuin itsekin olisin hävinnyt maan päältä , onneksi sain terapiaa , muistutat kovasti veljeäni , en ole koskaan nähnyt hänen itkevän ,tunnekylmä , kerroin psykiatrille hänen käytöksestään dg. voimakkaasti narsistisia piirteitä omaava ja välit käskettiin laittaa poikki , välissä sattui veljen puolelta hyvin ikävää juttua kun VELI ei halunnut että välit katkeaa onneksi poliisi puuttui asiaan suosittelen sinulle terapiaa
Onneks meillä on tasan yksi lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No miten vanhempi perustelee itselleen sen epätasapuolisuuden?
Onko se jotain sellaista, että yksi lapsi tarvitsi tai ansaitsi tai pyysi ja siksi sai? Tai että toinen lapsi oli paha tai ei tarvinnut tai ei pyytänyt ja siksi ei saanut?
Ap
Ei kysymys ole pahuudesta, ei lapsen tai vanhemman, vaan jokainen meistä saa erilaiset pelikortit ja eväät elämään jo syntymähetkellä.
Ja hyvään vanhemmuuteen kuulua tukea lasta, joitakin enemmän ja toisia vähemmän. Ja minusta se on hyvää vanhemmuuta.
Jos ajattelen itseäni, olen saanut jo syntymähetkellä hyvät eväät elämääni, toisin kuin siskoni, joka on sairastelut paljon ja opiskelu tuottanut haasteita, toisin kuin minulle.
Nytkin jouluna pyysin vanhempia antamaan vähemmän lahjoja perheelleni, vaan mieluimmin kalliimpia lahjoja ostaisivat siskoni perheelle, kun pienipalkkainen työ ja rahat vähissä ja itse olen hyväpalkkaisessa työssä ja itsekin voin ostaa mitä tarvitsen.
Itse sain äidiltäni villasukat ja kehoitin vanhempiani ostamaan siskolleni uuden puhelimen rämän tilalle, enkä tuntenut katkeruutta tai pahaamieltä, päinvastoin suurta iloa, kun sisko sai arvokkaamman lahjan. Sama lasten lahjoissa, meidän lapset saavat isovanhemmilta pienet lahjat, toisin kuin siskoni lapsen ja minusta se on ok. Ja myös lapset ymmärtävät tämän.
Narsismi se on, niin kuin tässä ketjussa on jo monta kertaa esiin tullut. Nämä pidetymmät lapset palvelevat jollakin tavalla jotain vanhemman omaa tarvetta tai toivetta. Ne joista ei pidetä yhtä paljon, eivät samalla tavalla vastaa vanhempien omiin mieltymyksiin. Tähän kun vielä sekoitetaan yksinkertaisuutta, niin vanhempi ei kykene tarkastelemaan omaa toimintaansa suhteessa kaikkiin lapsiinsa, vaan toimii ajattelematta omien mielihalujensa ja tunteidensa ohjaamina. Kun mieltymyksistä tulee toimintaa, se näkyy suurempana huomiona ja apuna yhdelle ja kylmyytenä toisille lapsille. Aika paljon on varsinkin 70- ja 80- lukujen ja sitä aikaisempien vanhempien sukupolvissa juuri tuota kyvyttömyyttä tarkastella ja nähdä omaa toimintaansa. Omalle kohdalleni on osunut epäsuositun lapsen rasti, joka on määrittänyt kaikkea elämääni turhankin paljon. Vasta nyt keski-iässä olen saanut itseäni vähän irti traumoistani, enkä mieti epäreilua kohtelua enää kuin harvoin. Siihen auttaa henkinen irtautuminen omista vanhemmistaan ja mielekäs elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kohtelen lapsiani tasa-arvoisesti ja uskoisin rakastavani heitä yhtä paljon. Tiedostan kuitenkin pitäväni toisen lapseni persoonasta enemmän, mutta en osoita sitä esimerkiksi hankkimalla toiselle enemmän asioita kuin toiselle.
Toinen lapseni on todella negatiivinen, asenne kaikkea uutta kohtaan sellainen "no en osaa kuitenkaan, ei se onnistu", kun taas toinen haluaa innolla kokeilla eikä lannistu, vaikka ei heti onnistuisikaan.
Ensin mainittu muistuttaa sekä ulkonäöltään että luonteeltaan isäänsä, joka on myös todella raskas ihminen negatiivisuutensa vuoksi. Pienikin epäonnistuminen latistaa niin, että ei ihan heti kokeile uudelleen ja jäädään vellomaan siihen vihan tunteeseen. Huoh.On tuo lapsi kuitenkin pääasiassa iloinen ja reipas, sosiaalinen. Mutta tietyissä tilanteissa vetää mielensä apeaksi eikä millään sieltä halua ulos tulla.
Minusta täysin inhimillistä pitää jostain lapsesta enemmän kuin toisesta. Sama koskee omia ystäviä, sisaruksia ja vanhempiakin. Vaikka kaikki olisivatkin yhtä tärkeitä, niin jonkun toisen kanssa nyt vain viihtyy yleensä paremmin kuin toisen.
Kumpi lapsistasi on tämä negatiivisempi, vanhempi vai nuorempi? Onko poika vai tyttö?
Vanhempi, molemmat tyttöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten vanhempi perustelee itselleen sen epätasapuolisuuden?
Onko se jotain sellaista, että yksi lapsi tarvitsi tai ansaitsi tai pyysi ja siksi sai? Tai että toinen lapsi oli paha tai ei tarvinnut tai ei pyytänyt ja siksi ei saanut?
Ap
Ei kysymys ole pahuudesta, ei lapsen tai vanhemman, vaan jokainen meistä saa erilaiset pelikortit ja eväät elämään jo syntymähetkellä.
Ja hyvään vanhemmuuteen kuulua tukea lasta, joitakin enemmän ja toisia vähemmän. Ja minusta se on hyvää vanhemmuuta.Jos ajattelen itseäni, olen saanut jo syntymähetkellä hyvät eväät elämääni, toisin kuin siskoni, joka on sairastelut paljon ja opiskelu tuottanut haasteita, toisin kuin minulle.
Nytkin jouluna pyysin vanhempia antamaan vähemmän lahjoja perheelleni, vaan mieluimmin kalliimpia lahjoja ostaisivat siskoni perheelle, kun pienipalkkainen työ ja rahat vähissä ja itse olen hyväpalkkaisessa työssä ja itsekin voin ostaa mitä tarvitsen.
Itse sain äidiltäni villasukat ja kehoitin vanhempiani ostamaan siskolleni uuden puhelimen rämän tilalle, enkä tuntenut katkeruutta tai pahaamieltä, päinvastoin suurta iloa, kun sisko sai arvokkaamman lahjan. Sama lasten lahjoissa, meidän lapset saavat isovanhemmilta pienet lahjat, toisin kuin siskoni lapsen ja minusta se on ok. Ja myös lapset ymmärtävät tämän.
Olisipa minullakin tuollainen sisar. Harmi vaan, että siskon perhe saa lahjoja yhteensä 800e edestä (ovat hyvätuloisia) ja minä köyhänä sellaiset 150e. Aina sisko ollut se kultalapsi, jota palvotaan. Aina tulee jouluna itselleni paha mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten vanhempi perustelee itselleen sen epätasapuolisuuden?
Onko se jotain sellaista, että yksi lapsi tarvitsi tai ansaitsi tai pyysi ja siksi sai? Tai että toinen lapsi oli paha tai ei tarvinnut tai ei pyytänyt ja siksi ei saanut?
Ap
Ei kysymys ole pahuudesta, ei lapsen tai vanhemman, vaan jokainen meistä saa erilaiset pelikortit ja eväät elämään jo syntymähetkellä.
Ja hyvään vanhemmuuteen kuulua tukea lasta, joitakin enemmän ja toisia vähemmän. Ja minusta se on hyvää vanhemmuuta.Jos ajattelen itseäni, olen saanut jo syntymähetkellä hyvät eväät elämääni, toisin kuin siskoni, joka on sairastelut paljon ja opiskelu tuottanut haasteita, toisin kuin minulle.
Nytkin jouluna pyysin vanhempia antamaan vähemmän lahjoja perheelleni, vaan mieluimmin kalliimpia lahjoja ostaisivat siskoni perheelle, kun pienipalkkainen työ ja rahat vähissä ja itse olen hyväpalkkaisessa työssä ja itsekin voin ostaa mitä tarvitsen.
Itse sain äidiltäni villasukat ja kehoitin vanhempiani ostamaan siskolleni uuden puhelimen rämän tilalle, enkä tuntenut katkeruutta tai pahaamieltä, päinvastoin suurta iloa, kun sisko sai arvokkaamman lahjan. Sama lasten lahjoissa, meidän lapset saavat isovanhemmilta pienet lahjat, toisin kuin siskoni lapsen ja minusta se on ok. Ja myös lapset ymmärtävät tämän.Olisipa minullakin tuollainen sisar. Harmi vaan, että siskon perhe saa lahjoja yhteensä 800e edestä (ovat hyvätuloisia) ja minä köyhänä sellaiset 150e. Aina sisko ollut se kultalapsi, jota palvotaan. Aina tulee jouluna itselleni paha mieli.
aikuisen ihmisen ei ole pakko olla narsististen ihmisten kanssa tekemisissä , se on sitten eri asia kuka pystyy irtaantumaan , minä pystyin tuen avulla , yksin se ei onnistu
Lapset voivat muistuttaa kivoja tai ilkeitä sukulaisia, lapsi voi olla toivottu tai epätoivottu, lapsella voi olla samoja vikoja kuin itsellä. Joskus suositaan säälittävämpää ja huonompaa lasta. Joskus nurinkurisesti hyvitetään epätoivottua lasta ylimääräisellä hemmottelulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten vanhempi perustelee itselleen sen epätasapuolisuuden?
Onko se jotain sellaista, että yksi lapsi tarvitsi tai ansaitsi tai pyysi ja siksi sai? Tai että toinen lapsi oli paha tai ei tarvinnut tai ei pyytänyt ja siksi ei saanut?
Ap
Ei kysymys ole pahuudesta, ei lapsen tai vanhemman, vaan jokainen meistä saa erilaiset pelikortit ja eväät elämään jo syntymähetkellä.
Ja hyvään vanhemmuuteen kuulua tukea lasta, joitakin enemmän ja toisia vähemmän. Ja minusta se on hyvää vanhemmuuta.Jos ajattelen itseäni, olen saanut jo syntymähetkellä hyvät eväät elämääni, toisin kuin siskoni, joka on sairastelut paljon ja opiskelu tuottanut haasteita, toisin kuin minulle.
Nytkin jouluna pyysin vanhempia antamaan vähemmän lahjoja perheelleni, vaan mieluimmin kalliimpia lahjoja ostaisivat siskoni perheelle, kun pienipalkkainen työ ja rahat vähissä ja itse olen hyväpalkkaisessa työssä ja itsekin voin ostaa mitä tarvitsen.
Itse sain äidiltäni villasukat ja kehoitin vanhempiani ostamaan siskolleni uuden puhelimen rämän tilalle, enkä tuntenut katkeruutta tai pahaamieltä, päinvastoin suurta iloa, kun sisko sai arvokkaamman lahjan. Sama lasten lahjoissa, meidän lapset saavat isovanhemmilta pienet lahjat, toisin kuin siskoni lapsen ja minusta se on ok. Ja myös lapset ymmärtävät tämän.Olisipa minullakin tuollainen sisar. Harmi vaan, että siskon perhe saa lahjoja yhteensä 800e edestä (ovat hyvätuloisia) ja minä köyhänä sellaiset 150e. Aina sisko ollut se kultalapsi, jota palvotaan. Aina tulee jouluna itselleni paha mieli.
Puhut siskon perheestä ja minusta.
Onko lahjat 150 e per henkilö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten vanhempi perustelee itselleen sen epätasapuolisuuden?
Onko se jotain sellaista, että yksi lapsi tarvitsi tai ansaitsi tai pyysi ja siksi sai? Tai että toinen lapsi oli paha tai ei tarvinnut tai ei pyytänyt ja siksi ei saanut?
Ap
Ei kysymys ole pahuudesta, ei lapsen tai vanhemman, vaan jokainen meistä saa erilaiset pelikortit ja eväät elämään jo syntymähetkellä.
Ja hyvään vanhemmuuteen kuulua tukea lasta, joitakin enemmän ja toisia vähemmän. Ja minusta se on hyvää vanhemmuuta.Jos ajattelen itseäni, olen saanut jo syntymähetkellä hyvät eväät elämääni, toisin kuin siskoni, joka on sairastelut paljon ja opiskelu tuottanut haasteita, toisin kuin minulle.
Nytkin jouluna pyysin vanhempia antamaan vähemmän lahjoja perheelleni, vaan mieluimmin kalliimpia lahjoja ostaisivat siskoni perheelle, kun pienipalkkainen työ ja rahat vähissä ja itse olen hyväpalkkaisessa työssä ja itsekin voin ostaa mitä tarvitsen.
Itse sain äidiltäni villasukat ja kehoitin vanhempiani ostamaan siskolleni uuden puhelimen rämän tilalle, enkä tuntenut katkeruutta tai pahaamieltä, päinvastoin suurta iloa, kun sisko sai arvokkaamman lahjan. Sama lasten lahjoissa, meidän lapset saavat isovanhemmilta pienet lahjat, toisin kuin siskoni lapsen ja minusta se on ok. Ja myös lapset ymmärtävät tämän.Olisipa minullakin tuollainen sisar. Harmi vaan, että siskon perhe saa lahjoja yhteensä 800e edestä (ovat hyvätuloisia) ja minä köyhänä sellaiset 150e. Aina sisko ollut se kultalapsi, jota palvotaan. Aina tulee jouluna itselleni paha mieli.
aikuisen ihmisen ei ole pakko olla narsististen ihmisten kanssa tekemisissä , se on sitten eri asia kuka pystyy irtaantumaan , minä pystyin tuen avulla , yksin se ei onnistu
Itselläni ei ole mitään tukiverkostoja, siksi varmasti tuo irtautuminen on vaikeaa. Nämä vanhempani ovat ainoa "tukiverkko".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten vanhempi perustelee itselleen sen epätasapuolisuuden?
Onko se jotain sellaista, että yksi lapsi tarvitsi tai ansaitsi tai pyysi ja siksi sai? Tai että toinen lapsi oli paha tai ei tarvinnut tai ei pyytänyt ja siksi ei saanut?
Ap
Ei kysymys ole pahuudesta, ei lapsen tai vanhemman, vaan jokainen meistä saa erilaiset pelikortit ja eväät elämään jo syntymähetkellä.
Ja hyvään vanhemmuuteen kuulua tukea lasta, joitakin enemmän ja toisia vähemmän. Ja minusta se on hyvää vanhemmuuta.Jos ajattelen itseäni, olen saanut jo syntymähetkellä hyvät eväät elämääni, toisin kuin siskoni, joka on sairastelut paljon ja opiskelu tuottanut haasteita, toisin kuin minulle.
Nytkin jouluna pyysin vanhempia antamaan vähemmän lahjoja perheelleni, vaan mieluimmin kalliimpia lahjoja ostaisivat siskoni perheelle, kun pienipalkkainen työ ja rahat vähissä ja itse olen hyväpalkkaisessa työssä ja itsekin voin ostaa mitä tarvitsen.
Itse sain äidiltäni villasukat ja kehoitin vanhempiani ostamaan siskolleni uuden puhelimen rämän tilalle, enkä tuntenut katkeruutta tai pahaamieltä, päinvastoin suurta iloa, kun sisko sai arvokkaamman lahjan. Sama lasten lahjoissa, meidän lapset saavat isovanhemmilta pienet lahjat, toisin kuin siskoni lapsen ja minusta se on ok. Ja myös lapset ymmärtävät tämän.Olisipa minullakin tuollainen sisar. Harmi vaan, että siskon perhe saa lahjoja yhteensä 800e edestä (ovat hyvätuloisia) ja minä köyhänä sellaiset 150e. Aina sisko ollut se kultalapsi, jota palvotaan. Aina tulee jouluna itselleni paha mieli.
Puhut siskon perheestä ja minusta.
Onko lahjat 150 e per henkilö?
Itselläni ei ole perhettä. Tuo on yhteissumma.
Pidempään tässä on oltu pitämättä mitään yhteyttä omiin vanhempiin, meni kuppi nurin epätasapuolisen kohtelun takia.
Se on siitä jännä että ainakin omalta osaltani tämä kuppi täyttyi vuosien saatossa, ei yksittäisestä tapahtumasta.
Tässä on nyt hiljakseen muiden perheenjäsenten kanssa keskustellessa selvinnyt yhtä sun toista omien vanhempien tekemisistä ja tekemättömyyksistä. Ja näiden keskusteluiden pohjalta tiedän että tein oikean päätöksen jättää tämä perhe siinä muodossa kuin vanhempani haluaisivat sen olevan. Sisaruksieni kanssa ollaan normaalisti tekemisissä, syyttömiähän he omaan suosimiseensa ovat.
En myöskään toivo vanhemmilleni mitään pahaa, päinvastoin. Kaikkea hyvää sinne loppuelämäksi. Me emme kuitenkaan enää tule tapaamaan toisiamme.
Kummankin vanhemman oma lapsuus vaikuttaa siihen miten he kohtelevat omia lapsiaan.
Näihin mahtuu hyvin monenlaista tarinaa niin kuin on perheitäkin.
Fiksu ja elämässään tyytyväinen vanhempi ei kohtele lapsiaan eri arvoisesti.
Narsismi käsite auttaa ymmärtämään huonosti kohdeltuja. Aika auttaa näissä tapauksissa ja rajojen laittaminen.
Olen vanhin neljästä sisaruksesta, enkä koskaan enää saanut mitään vanhemmiltani kun olin täyttänyt 16 vuotta. Sain rahani kesätöistä jo kotona asuessani. Pärjäsin hyvin ja huolehdin itsestäni. Siskoni ovat tarvinneet vanhempieni taloudellista tukea vielä aikuisenakin. Välillä tilanne ärsytti ja joskus kysyinkin äidiltäni, että miksi siskoille on annettu rahaa. Äitini mukaan siskot tarvitsivat, minä en, koska osasin itse hoitaa omat asiani. Nyt olen sitä mieltä, että näillä siskoille on suurempi vastuu äidistäni, kun hänestä pitää huolehtia vanhana. Ihan tällä perusteella.
Itse kohtelen lapsiani tasa-arvoisesti ja uskoisin rakastavani heitä yhtä paljon. Tiedostan kuitenkin pitäväni toisen lapseni persoonasta enemmän, mutta en osoita sitä esimerkiksi hankkimalla toiselle enemmän asioita kuin toiselle.
Toinen lapseni on todella negatiivinen, asenne kaikkea uutta kohtaan sellainen "no en osaa kuitenkaan, ei se onnistu", kun taas toinen haluaa innolla kokeilla eikä lannistu, vaikka ei heti onnistuisikaan.
Ensin mainittu muistuttaa sekä ulkonäöltään että luonteeltaan isäänsä, joka on myös todella raskas ihminen negatiivisuutensa vuoksi. Pienikin epäonnistuminen latistaa niin, että ei ihan heti kokeile uudelleen ja jäädään vellomaan siihen vihan tunteeseen. Huoh.
On tuo lapsi kuitenkin pääasiassa iloinen ja reipas, sosiaalinen. Mutta tietyissä tilanteissa vetää mielensä apeaksi eikä millään sieltä halua ulos tulla.
Minusta täysin inhimillistä pitää jostain lapsesta enemmän kuin toisesta. Sama koskee omia ystäviä, sisaruksia ja vanhempiakin. Vaikka kaikki olisivatkin yhtä tärkeitä, niin jonkun toisen kanssa nyt vain viihtyy yleensä paremmin kuin toisen.