Lue keskustelun säännöt.
Odottavan äidin ongelma
23.05.2014 |
Pakko tulla avautumaan hieman ristiriitaisista tunteista edes jonnekin. Olen 30v,tuoreessa parisuhteessa elävä nainen(n.6kk),jonka elämän pitäisi olla kaikinpuolin mallillaan;on vakituinen työpaikka,harrastukset ja ystävät ja se mies. Mutta...ehkäisy petti ja nyt olen raskaana. Minä,joka olen vauvakuumeillut viimeiset viisi vuotta olen tilanteessa,johon olen aina halunnut ja tunnenkin täysin päinvastaista kuin pitäisi. Päälimmäinen tunne on inho,häpeä ja viha,mutta miksi? Soitin jo tänään yksityiselle terveysasemalle ja kyselin lääkärin kantaa keskeytykseen ja siihen,miten koko prosessi toimii.
Ehkä negatiiviset tunteet johtuvat siitä,että koska suhde on varsin tuore,olisin halunnut viettää miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa vielä tovin enkä syöksyä suin päin perhe-elämään,sillä minulla on mielikuva,että suhde ei tule toimimaan,jos tutustumisvaiheen keskelle tuleekin lapsiperheen arki. Haluaisin,että mies näkee minut vielä hetken seksikkäänä naisena,ei äitinä.
Nämä tunteet yllättivät minut täysin,sillä ylipäätään raskauden mahdollisuus ei ole terveydellisistä syistä ollut itsestäänselvyys.
Ehkä suurimman ahdistuksen tekee se,että mies on työmatkalla ulkomailla ja pääsen hänelle kertomaan vasta huomenna. Vaatiiko hän keskeytystä,haluaako hän pitää lapsen?! Vielä ei vastausta voi tietää.
Olen kieltämättä jo siinä iässä,että pikkuhiljaa lapsia voisi alkaakin tulemaan. Itse olisin tahtonut,että lapsi olisi tehty rakkaudella eikä vahinkona. Pystyykö vahinkoa edes rakastamaan?
Kommentit (42)
Vaikea tilanne. Itse en oikeastaan halunnut lapsia ikinä, mutta mies vinkui ja vonkui. Kahdeksan vuoden yhdessäolon jälkeen hankimme lapsen (luojan kiitos siis että saimme helposti, ymmärrän että ei ole itsestäänselvyys) enkä vaihtaisi pois. Toista ei tule, mutta mies ja minä olemme molemmat onnessamme ja lapsikin näyttää olevan tyytväinen oloonsa :) Tuossa sinun tilanteessasi en tiedä mitä tekisin, toivotan kovasti tsemppiä sinulle. Olet isojen pähkäilyjen edessä!! Olette tosiaan olleet vasta vähän aikaa yhdessä, mutta toisaalta olet toivonut lasta. Voimia! Toivottavasti päädyt itsellesi parhaaseen ratkaisuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikani on vahinko. Vahinko, jota en ole päivääkään katunut. Hän on minulle tärkein ja rakkain tässä maailmassa. Vastaukseksi "pystyykö vahinkoa edes rakastamaan" kysymykseen..
ainiin, olen 22v ja poikani 8kk. jos ikä on tässä se juttu.
Mitä valitat? Miksi et ehkäissyt, ota pillerit ja kierukka ja varmuuden vuoksi kortsu johon mällit tuikata koska ette halua lapsia.
Totta kai "vahinkoa" pystyy rakastamaan! Sehän on ihmislapsi, oma lapsi.
Itse tulin 19-vuotiaana vahingossa raskaaksi ekasta kerrastani, minulle ennestään vieraalle miehelle. Päätimme sitten mennä yhteen ja naimisiin, ja meillä on ainakin olltu tästä erikoisesta lähtökohdasta huolimatta hyvin onnellinen avioliitto. Sitä ei moni olisi uskonut, koska kerrottujen asioiden lisäksi meillä on 15 vuotta ikäeroa ja alussa ei ollut mitään yhteistä kieltä edes. Minä koen, että minulla on ollut ja on hyvin onnellinen elämä :)
Alkuraskauteen miltei kuuluu sellainen ambivalentti vaihe, jossa iskee pikkupaniikki. Ota nyt ihan rauhassa ja totuttele ajatukseen. keskeytys on älytön ideä, koska olet jo tuon ikäinen ja jos kerran haluat joskus lapsen. eihän sitä tiedä vaikka tämä olisi ainoa mahdollisuutesi tulla äidiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun vahinkoni makoilee tuossa vieressäni nyt. Niin rakas, ettei sanoilla voi kertoa. Elämäni paras vahinko jota en pois vaihtaisi :)
Ja alussa minäkin panikoin. Testin jälkeen tein päätöksen, että pidän lapsen mutta tuon päätöksenkin jälkeen epäröin monesti. Vielä sen 12 viikonkin jälkeen usein mietin ja pohdin oliko päätökseni sittenkään oikea. Jossain sisimmässäni tiesin kuitenkin että kyllä se oli ja siksi en koskaan aborttia vakavasti harkinnutkaan vaikka mielialat heittelivät.
Ja nyt kun vauva konkreettisesti on kanssani, tiedän vielä varmemmin päätökseni olleen juuri oikea :)
Meilläkin vahinko mutta toivottu sellainen.
Itse en vielä raskaus aikana kiintynyt vauvaan mutta heti kun pieni syntyi niin rakkautta omaan lapseen ei voi edes kuvailla hän on minun kaikkeni ja olin niin haltioissani ekat kk että unohin syödäkkin välillä miehen piti muistuttaa :D ja tunnista toiseen tuijotin ja kutittelin varpaita ja alku viikkoina ainakun heräsin niin kävin katsomassa että vauvvalla kaikki hyvin :) en ole koskaan katunut päätöstä pitää lasta! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse (32 v.) tulin vajaa vuosi sitten raskaaksi vuoden yrityksen jälkeen. Vaikka lasta olikin jo tovi toivottu, niin silti alussa tulikin tunne, että aika oli sittenkin väärä tai että juuri nyt en olisi lasta halunnut. Tämä tunne meni kuitenkin muutamassa viikossa ohi ja tilalle tuli aivan ihana rakkaus syntymätöntä lasta kohtaan. Nyt nyytti on pari kuukautta täällä tuhissut, enkä ole hetkeäkään katunut. Alun sekavat tunteet taitavat kuulua asiaan, joten rohkeasti vaan kohti äitiyttä. En usko olevan kauheasti väliä, onko seurustellut 6 kk vai 6 v, ero tulee jossain vaiheessa kuitenkin jos on tullakseen.
sanoit, että haluaisit että mies näkee sinut vielä seksikkäänä naisena eikä äitinä... mutta voi olla molempia! Meillä oli seksiä raskaus aikana aina silloin jos molempia huvitti ja tuntui hyvältä, sekä nyt synnytyksen jälkeen on myös seksiä ollut kun toivuin synnytyksestä :) seksikkäät alusvaatteet päälle, hipaisuja päivän aikana ja pientä flirttiä tai pikkutuhmaa puhetta. voit olla vielä seksikäs ja ihana nainen vaikka sinusta tulisikin äiti, tuleehan siitä miehestäkin sitten isä jos päätät pitää lapsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaus oli juuri se,mitä ajattelinkin eli ei ole valmis vielä isäksi uudestaan. Nyt sitten mietin,mitä teen. Kirosana.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 23:37"]
Itse olisin tahtonut,että lapsi olisi tehty rakkaudella eikä vahinkona. Pystyykö vahinkoa edes rakastamaan?
[/quote]
Kyllähän se on teidän Rakkaudesta alkunsa saanut. Jos mies tuntuu sellaiselta, että kuitenkin hänen kanssaan haluat elämää eteenpäin elää, niin ei tuo "aikaistuminen" lapsen saamiselle ole mikhään ongelma. Ja saatte kyllä elää keskenänne vielä vajaan vuoden ennen kuin vauva käsiin tulee. Harkintaasi ohjannee kuitenkin aika paljon se, mitä puolisosi tuumaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka nyt tiedät miehesi kannan lapseen, mieti ap kuitenkin asiaa ensisijaisesti itsesi kannalta. mitä sinä haluat? mitä jos päädyt aborttiin miehesi kannan vuoksi ja myöhemmin alat soimaamaan itseäsi ja miestäsi tehdystä ratkaisusta. en tiedä saako näin suoraan sanoa, minusta miehesi kanta asiaan on pöyristyttävä. kamala tilanne sinulle, että mies tavallaan pistää valitsemaan hänet tai lapsi. mieti onko hän arvoisesi!
Kirjoitat itsestäsi "odottavan äidin" ongelma...eli miellät jo itsesi äidiksi (?). Joku toinen ei itsestään vielä tuossa vaiheessa puhuisi kumpanakaan - ei vielä odottajana eikä äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ymmärrä, miksi ap kokee tuon kiintymyssuhteen muodostumisen vahinkolapsen kanssa ongelmaksi. Omaa lasta on kuumeillut kuitenki jo monta vuotta. Vain onkohan nyt vain pupu pöksyssä ison elämänmuutoksen edessä? Eiköhän suurin osa äideistä koe epäröintiä silloin tällöin vaikka raskaus olisikin toivottu. Lapsi on rakas oli se sitten vahinko tai toivottu, jos ei vielä raskausaikana niin sitten kun syntyy.
Elämää ei voi kuitenkaan koskaan suunnitella loppuun mielensä mukaan. Ehkäpä mies haluaakin lapsen, jättää myöhemmin, kuolee tai sitten raskaus menee kesken. Kuten joku jo tuossa alussa sanoikin:
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 23:41"]
Kenenkään elämä ei ole täydellistä eikä kaikki ole omassa hallinnassa. Hyväksy tämä tosiasia, niin olet askeleen lähempänä tyytyväisyyttä.
[/quote]
Olisitko onnellisempi, jos lasta ei nyt tule ja sitten yrittäisitte sitä tarkoituksella tehtyä rakkauslasta seuraavat 20 vuotta, turhaan?
Aamulla hän vielä toisti asiaa,että keskeytys on ainoa vaihtoehto,koska jos pitäisin lapsen,hän ei enää voisi olla kanssani. Kummasti tuossa lyhyessä ajassa oppii toista tuntemaan eli aavistukseni osui oikeaan.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 00:57"]Kirjoitat itsestäsi "odottavan äidin" ongelma...eli miellät jo itsesi äidiksi (?). Joku toinen ei itsestään vielä tuossa vaiheessa puhuisi kumpanakaan - ei vielä odottajana eikä äitinä.
[/quote]
Raskaus on kuitenkin jo siinä vaiheessa,että olisi vaikea mieltää olematta odottaja,äiti on ehkä hieman liioiteltua. Tuskin se odottaja-sanan merkitystä muuttaa,oli sitten lapsi haluttu tai vahinko.
[quote author="Vierailija" time="25.05.2014 klo 00:57"]Kirjoitat itsestäsi "odottavan äidin" ongelma...eli miellät jo itsesi äidiksi (?). Joku toinen ei itsestään vielä tuossa vaiheessa puhuisi kumpanakaan - ei vielä odottajana eikä äitinä.
[/quote]
Raskaus on kuitenkin jo siinä vaiheessa,että olisi vaikea mieltää olematta odottaja,äiti on ehkä hieman liioiteltua. Tuskin se odottaja-sanan merkitystä muuttaa,oli sitten lapsi haluttu tai vahinko.
Jos päädyt aborttiin, päättyykö parisuhde joka tapauksessa? Pystytkö jatkamaan miehen kanssa jos et voi hänen kanssaan koskaan saada lapsia?
Kenenkään elämä ei ole täydellistä eikä kaikki ole omassa hallinnassa. Hyväksy tämä tosiasia, niin olet askeleen lähempänä tyytyväisyyttä.