Mikä oli teidän eron OIKEA syy?
Eli, mikä oli oikea syy eroon ja mitä kerrottiin "julkisuuteen"?
Itselläni ensimmäinen suhde väkivaltainen, kerroin muille tästä totuuden.
Toisessa suhteessa mies löytyi 5v ajan erilaisilta treffipalstoilta, en jaksanut sitä että kertoili muille meidän (minun) henk.koht. asioista omalla nimellään ja kuvallaan. Muille kerroin että kasvettiin erillemme
Kommentit (22)
Meillä mies vaihtoi minut lennosta toiseen. Olen kertonut tämän kaikille.
Mies puolestaan kertoi kaikille, ettei liitossamme ollut enää rakkautta. Minä olen tästä vielä vuosia eron jälkeenkin toista mieltä - tai sitä rakkautta kyllä näytti miehenkin puolelta olevan vielä edellisenä päivänä, kun hänen uuden naisensa tapasi.
Rakkaus loppui. Rehellisesti.