Lue keskustelun säännöt.
Aloin seurustelemaan, ja vaikeinta on luopua sinkkustatuksesta
23.05.2014 |
Menin nuorena naimisiin ja olin aviovaimo parikymmentä vuotta. Eron jälkeen olin sinkkuna kolmisen vuotta, ennenkuin tapasin miesystäväni. En tuona aikana edes tapaillut ketään. Keskityin vain itseeni ja harrastuksiini ja ystäviini, kun lapset eivät olleet minulla.
Olen vakavissani tämän uuden miehen kanssa. Mutta todella vaikeaa on luopua sinkkustatuksesta! Olen niin tykännyt aina ilmoittaa kaikille olevani sinkku ja vapaa. Vaikeaa on kertoa, että seurustelen.
Mietin tässä, että mistä tässä oikein on kyse? Mistä minun on oikeastaan vaikea luopua? Enhän minä ole edes deittaillut, eli kyse ei ole siitä, että joutuisin luopumaan muista miehistä.
Auttaisiko joku minua tässä ajatustyössä?
Kommentit (4)
Niin, mutta tämä mies antaa minulle vapauden. Hän ei vaadi minulta mitään, vaan sanoo aina, että tee miten itse tahdot. Itse olen myös aikamoinen kotihiiri, eli en minä menoa kaipaa.
Toki tietty tilivelvollisuus on lisääntynyt, mutta en koe sitä haittaavana. Kivahan se on, että voi kertoa mitä on tehnyt.
Olen tuon toisen ketjun ap; joka ihmettelee mitä järkeä on kihloihin menossa. Mies siis olisi halukas menemään kihloihin, mutta minulle on kauhistus saada sormus sormeen. Sitten tämä sinkkustatuksen loppuminen on jokaiselle vastaantulijalle ilmiselvää. Nyt, ilman sormusta, voin kuitenkin luoda imagoa että olen sinkku.
Tiedän kuitenkin, että haluan tuon miehen, ja haluan tuon miehen kanssa naimisiin. Joku päivä. Eli kyse ei myöskään ole siitä, että epäröisin halukkuuttani tuon miehen suhteen.
Asumme yhdessä joka toisen viikon, kun olen etä-äiti. Kamala ikävä on sillä toisella viikolla, kun näemme toisiamme vain lounaan merkeissä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitoutumiskammoa. Jos olisit mies, kukaan ei ihmettelisi asiaa
[quote author="Vierailija" time="23.05.2014 klo 08:14"]
Sitoutumiskammoa. Jos olisit mies, kukaan ei ihmettelisi asiaa
[/quote]
Ehkä, mutta johan olen ollut elämässäni sitoutunut reilu 20 vuotta...kyllä minä sen osaan, ja olin 100 % uskollinen. Eikä ero tapahtunut minun halustani.
ap
Tulee mieleen, että ehkä harvempi lapseton sinkku tuntee samoin. Sulla on jo yksi hyvin sitouttava asia - lapset - ja nyt tulee toinen, erilainen sitoumus. Oot ollut tähän asti vapaa-ajallasi vapaa tekemään mitä vain, vailla tilivelvollisuutta kellekään muulle, mutta nyt, kun alat seurustelemaan, vapaa-ajan vietto ei olekaan enää omissa käsissäsi. Voisiko olla tästä kiinni?