Kuinka moni teistä roikkuu huonossa avioliitossa tai parisuhteessa vain sen vuoksi ettei ole uskallusta tai voimia lähteä jatkamaan yksin ns. tyhjän päälle?

Vierailija kirjoitti:

Joo ei tyhjän päälle. Mieluummin roikun suhteessa.

kun et itsestäsi välitä , välittäisit edes lapsistasi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä joskus parikymppisenä. Heitin hukkaan 4vuotta täysin p@$kassa suhteessa. Viimoiset pari vuotta olin niin masentunut siihen tilaanteeseen että kävin välillä osastolla "lepäämässä"

Ja sitten kerran aamulla herätessä ensimmäinen ajatus oli että nyt riitti, ihan oikeasti ja lähdin. Suurin osa kamoista jäi sinne mutta oli sen arvosta. Päivääkää en ole katunut

Ole iloinen, että ”vain” neljä vuotta. Minä hukkasin kahdeksan vuotta elämästäni :(

Olen kyllä! Ja onneksi on sinullakin takana päin

Kiitos kommenteista. Meillä ei ole kyse taloudellisista asioista, eikä edes yhteisistä lapsista. Ja tiedän ettei tällaista päätöstä kukaan muu pysty perustelemaan toiselle. Uskon että koittaa hetki kun jäämisen tuska kasvaa suuremmaksi kuin lähtemisen tuska. Se hetki kun ei enää jaksa uskoa, ja rakkauden ja kaipuun sijalle tulee tympeys, välinpitämättömyys ja kenties vihakin. Ja tuntuu ettei se enää ole edes kaukana kun iloisiakin yhdessäolohetkiä varjostaa se kokemus, että pian taas mitättömästä asiasta, puolin tai toisin, alkaa taas kurjuus. Kai meillä kyse on siitä että kommunikaatio ei toimi oikeastaan missään muualla kuin makuuhuoneessa. Enkä väitä että erityisesti toisen osapuolen kommunikoinnissa olisi 'vikaa'. Ne ovat vaan erilaiset ja yhteensopimattomat. Ellei se vuosien saatossa ja ties minkä yrittämisen kautta ole muovautunut luontevaksi, niin lienee naiviutta odottaa että se ajan kuluessa enää miksikään muuttuisi. Jokainen kurja päivä on vain pois siltä levollisuudelta, joka kenties voisi olla ihan yksin, tai joskus jonkun muun ihmisen kanssa.

Ei jää tyhjän päälle jos on rahaa.

Minä,!! Ongelma on ollut se että molemmat vuorotöissä ja meillä on lapsi. Jos olisin yksin lapsen kanssa, minulta menisi ammatt, jota rakastan ihan hirmuisesti. Nyt olen kuitenkin miettinyt uuden ammatin opiskelua, jolloin saisin päivärytmin ja sitä kautta pois tästä. Jos toteutan suunnitelmani niin en tiedä miten saisin väännettyä niin että voisin muuttaa lapsen kanssa kaemmas pienempään kaupunkiin.. tänne eteläsuomen paskaläpeen en hirmu vuokrahinnoilla en jää.

Olisin ehkä pari vuotta sitten voinut kirjoittaa tämän aloituksen, sillä kärvistelin liitossa jossa en voinut kauhean hyvin. Ei mitään suurempaa vikaa, mutta alitajuisesti tiesin, että loppu häämöttää.

Kuin kohtalo olisi tarttunut kiinni ja ihmeellisen sattuman kautta sain tietooni puolison pettävän minua.

Se antoi minulle voimia ja lopullisen syyn jättää liitto taakseni. Vaikka nykyään elänkin yksin niin taloudellisesti pärjään loistavasti, kun kulut ovat pienet. Olen todella onnellinen, mikään ei ahdista ja elämä tuntuu ihan täydelliseltä.

Tietysti ero oli rankka ja noin vuoden verran olin aika vereslihalla, mutta huonoon liittoon jääminen ei ollut enää vaihtoehto.