Lue keskustelun säännöt.
Pidättekö kumppaninne perheestä ja sukulaisista?
22.12.2020 |
Pidättekö aidosti vai oletteko tekemisissä vain velvollisuudesta?
Itse olen huomannut olevani hyvin erilainen miehen perheen ja suurimman osan suvusta kanssa. Miehen äidin kanssa tulen juttuun, mutta äiti on hyvin ristiriitainen ja raskas persoona, joten en jaksa olla sen syvällisemmin tekemisissä. Miehen veljien kanssa tulen toimeen, mutta varsinkin isommissa sukutapaamisissa huomaan ettei ole mitään juteltavaa, joten usein olen hiljaa. Mies haluaa tavata usein sukuaan ja itse väsyn tästä, koska olen ulkopuolinen. Olen alkanut miettiä miten paljon minun täytyy olla heidän kanssaan tekemisissä? Mies haluaisi, että olen kaikessa mukana, mutta itse en jaksa koko ajan tavata ihmisiä joiden kanssa minulla ei ole mitään puhuttavaa. Miten paljon ihmisen täytyy tavata puolison perhettä ja sukua ns velvollisuudesta?
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
8 jatkaa: ja siihen aloittajan kysymykseen: itse vedän rajan siihen, mikä minusta tuntuu mukavalta. Kohteliaisuudesta menen isompiin juhliin niidenkin sukulaisten osalta, joista en piittaa. En kyläile heillä muuten, suostun pistäytymään "muuten vain" vain mukavien sukulaisten luona. Nyt koronan varjolla toki kieltäydytty kaikista kutsuista.
En kuitenkaan halua juuri kutsua sukua meille, koska olen kotihiiri ja uuvun nopeasti, jos joku vieras on kotonani. Esimerkiksi meillä yökyläily on poissuljettu, koska se sotkee oman vuorokausirytmini niin täysin. Meillä on pieni asunto, ainoa vuodesohva on työhuoneessani, ja sitä käytetään vain hätätapauksessa, ei sukulaisille, jotka eivät raaski maksaa hotellista.
Joo tätä rajanvetoa nimenomaan pohdin itsekin. Tottakai osallistun juhliin ja merkkipäiviin, mutta voiko mies vaatia, että minun on oltava muutenkin tekemisissä ja mentävä kylään muuten vaan? Välillä kieltäydynkin, mutta välillä mies melkein pakottaa mukaan ja alkaa kiukutella jos en tule. Mies selvästi haluaisi, että minäkin olisin hyvin läheinen hänen perheensä ja suvun kanssa. Mutta minusta ei ole tuohon väkisin ja mielestäni minulla on oikeus päättää kenen kanssa vapaa-aikaani vietän. Mies tuntuu olevan eri mieltä. Oma perheeni ja suku asuu kauempana, joten mainittakoon, että minun perhettä tapaan itsekin jopa vähemmän kuin miehen perhettä, joten koen kohtuuttomana vaatia minun tapaavan heitä yhtä paljon kuin mies tapaa. Ap
Kuulostaa siltä, että miehesi ei oikein osaa asettua asemaasi tässä. Miksi hän oikeasti haluaa sinut mukaan? Hävettääkö häntä mennä yksin, jos suku kuvittelee sitten, että ei heidän seura kelpaa, vai haluaako tosiaan vain pakkoystävystyttää sinua sukulaisiinsa?
Meilläkin tuosta sai kyllä keskustella. Oma mieheni onneksi ymmärtää, jos en halua olla tekemisissä enempää kuin sen pakollisen minimin. Tuo kyläilyjuttu aiheutti enemmän erimielisyyttä, koska hän tykkää kutsua ihmisiä kylään. Onneksi hän kuitenkin ymmärsi yökyläilyasian, kun pari kertaa olin hänen sukulaistensa yökyläilyjen jälkeen aivan poikki. Toisella kerralla mulla oli vielä juuri alkanut menkat, ja vuodan tosi runsaasti. Olen taistelut menkkojeni kanssa vuosia, ja lopputulemana normaalisti nukun ensimmäisen yön sellainen kevyehkö aikuisten vaippa jalassa, jotta saan nukuttua ilman herätyksiä, mutta silloin en kehdannut jos sukulainen näkee. Ei ollut mukavaa heräillä monta kertaa yössä pukemaan vaatteita vaan jotta voi mennä vessaan (en saa unta vaatteet päällä).
Onneksi miehen suku asuu tuota mummoa lukuun ottamatta kaukana, joten ex tempore -päiväkahveilla he eivät käy vaan saa sentään suunnitella rauhassa vierailut. Jos kyläilevät niin se on yleensä yön yli -reissu, suunnittelevat matkalle myös muuta tekemistä ja nukkuvat hotellissa. Ja onneksi mummo ei koskaan tuppaudu meille kylään, luuleekohan, että meitä harmittaa kun hän kyläilee vain toisella puolella suvusta pyytämättä. :D
Hmm joskus mies on sanonut, että ei halua että suku ja perhe luulee, että meillä on jotain riitaa, kun minua ei näy. Minusta tuo on kummallista, koska itselleni on ihan sama mitä muut kuvittelevat. Pääasia, että itse tiedämme missä mennään. Mieheni on myös aika kova miellyttämään ja luulen, että se liittyy myös siihen. Ja kai hän haluaa vaalia jotain illuusiota "isosta onnellisesta suvusta" Itse en jaksa mitään teatteria tai teennäistä esitystä joten en oikein ymmärrä miestä tuossa asiassa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen epäillyt että voiko tämä ulkopuolisuus johtua siitä missä iässä / elämäntilanteessa siihen puolison sukuun tulee?
Itsellä eka parisuhde alkoi jo käytännössä teininä ja välit oli aina hyvinkin luontevat miehen sukulaisiin ja sitä tavallaan kuului siihenkin perheeseen ja oltiin tekemissä ihan keskenämmekin, ilman miestäkin.
Sen sijaan tämä toinen parisuhde alkoi hieman päälle kolmekymppisenä ja jotenkin kaikki on ollut todella hankalaa ihan alusta saakka ja olo on kuin tunkeilijalla. Välit on toki kohteliaat mutta todella jäykät eikä sellaista rentoutta yhdessäoloon vaan löydy.
Kyllä pidän heistä ja vietän mielelläni aikaa heidän kanssaan. Ovat mukavia, huumorintajuisia ja toiset huomioonottavia ihmisiä.
En pidä. Ilkeitä ihmisiä.
Miniät on haukuttu monta kertaa sukulaisille.
Appiukko ihmetteli sukulaiselleen, että kuinkahan kauan meidän liitto kestää. Ei taida kauaa olla naimisissa. On tässä jo oltu naimisissa yli 15v. Ja heidän oma tytär on eronnut jo pari kertaa. Että silleen.
En minä heitä inhoakaan, mutta en itse ole heidän kanssaan tekemisissä enempää kuin että tapaan ehkä kerran, max kaksi kertaa vuodessa ja lähetän aina puolisoni kautta terveisiä kun hän menee käymään sukulaisilleen tai soittelee heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
8 jatkaa: ja siihen aloittajan kysymykseen: itse vedän rajan siihen, mikä minusta tuntuu mukavalta. Kohteliaisuudesta menen isompiin juhliin niidenkin sukulaisten osalta, joista en piittaa. En kyläile heillä muuten, suostun pistäytymään "muuten vain" vain mukavien sukulaisten luona. Nyt koronan varjolla toki kieltäydytty kaikista kutsuista.
En kuitenkaan halua juuri kutsua sukua meille, koska olen kotihiiri ja uuvun nopeasti, jos joku vieras on kotonani. Esimerkiksi meillä yökyläily on poissuljettu, koska se sotkee oman vuorokausirytmini niin täysin. Meillä on pieni asunto, ainoa vuodesohva on työhuoneessani, ja sitä käytetään vain hätätapauksessa, ei sukulaisille, jotka eivät raaski maksaa hotellista.
Joo tätä rajanvetoa nimenomaan pohdin itsekin. Tottakai osallistun juhliin ja merkkipäiviin, mutta voiko mies vaatia, että minun on oltava muutenkin tekemisissä ja mentävä kylään muuten vaan? Välillä kieltäydynkin, mutta välillä mies melkein pakottaa mukaan ja alkaa kiukutella jos en tule. Mies selvästi haluaisi, että minäkin olisin hyvin läheinen hänen perheensä ja suvun kanssa. Mutta minusta ei ole tuohon väkisin ja mielestäni minulla on oikeus päättää kenen kanssa vapaa-aikaani vietän. Mies tuntuu olevan eri mieltä. Oma perheeni ja suku asuu kauempana, joten mainittakoon, että minun perhettä tapaan itsekin jopa vähemmän kuin miehen perhettä, joten koen kohtuuttomana vaatia minun tapaavan heitä yhtä paljon kuin mies tapaa. Ap
Ei tietenkään voi vaatia ja mitä pikemmin pääsette asiasta yhteisymmärrykseen, sen parempi. Minä ja puolisoni olemme alusta saakka pitäneet sukulaiset henkilökohtaisena asiana, so. tapaan hänen perhettään kerran, max kaksi kertaa vuodessa. Puoliso tapaa niin paljon kuin haluaa mutta välimatkan vuoksi ei hänkään edes kuukausittain. Olen ollut mukana kaikkein lähimpien perheenjäsenten syntymäpäivillä mutta en esimerkiksi siskonserkunkumminkaimanlapsen ristiäisissä tai lasten syntymäpäivällä, vaikka minutkin on kutsuttu. Puoliso hoitaa itse joulukortit ja joululahjat läheisilleen, minä omilleni.
Ex-appiukko oli outo, mörkö, hirviö mutta yhtäaikaa ihmisraunio.. narsistisia piirteitä jne.
Eksällä olikin vielä yli kolmekymppisenä itsetunto ym. ongelmia huonon isäsuhteen takia.
Ex-anoppi taas perinteinen kiltti ja ihana mutta mielipiteetön... arka. ei kyllä sinänsä ihme kun oli joutunut olemaan ihmisraunion/hirviön kanssa..
Nykyinen appiukko ja anoppi taas aivan eri planeetalta. Hyvällä itsetunnolla varustettuja, välittävät lähimmäisistä jne. Tykkään todellakin vierailla heidän luonaan. Harmi kun koronan takia joulu jää viettämättä heidän kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hyviä tyyppejä ovat. Eihän minulla ja heillä nyt kauheesti yhteisiä kiinnostuksen kohteita ole ja miehen sisarustenkin kanssa on aika paljon ikäeroa, mutta ei mikään ongelma jutella joutavia ja vaihdella kuulumisia heidän kanssaan muutaman kerran vuodessa.
Kuulostaa siltä, että miehesi ei oikein osaa asettua asemaasi tässä. Miksi hän oikeasti haluaa sinut mukaan? Hävettääkö häntä mennä yksin, jos suku kuvittelee sitten, että ei heidän seura kelpaa, vai haluaako tosiaan vain pakkoystävystyttää sinua sukulaisiinsa?
Meilläkin tuosta sai kyllä keskustella. Oma mieheni onneksi ymmärtää, jos en halua olla tekemisissä enempää kuin sen pakollisen minimin. Tuo kyläilyjuttu aiheutti enemmän erimielisyyttä, koska hän tykkää kutsua ihmisiä kylään. Onneksi hän kuitenkin ymmärsi yökyläilyasian, kun pari kertaa olin hänen sukulaistensa yökyläilyjen jälkeen aivan poikki. Toisella kerralla mulla oli vielä juuri alkanut menkat, ja vuodan tosi runsaasti. Olen taistelut menkkojeni kanssa vuosia, ja lopputulemana normaalisti nukun ensimmäisen yön sellainen kevyehkö aikuisten vaippa jalassa, jotta saan nukuttua ilman herätyksiä, mutta silloin en kehdannut jos sukulainen näkee. Ei ollut mukavaa heräillä monta kertaa yössä pukemaan vaatteita vaan jotta voi mennä vessaan (en saa unta vaatteet päällä).
Onneksi miehen suku asuu tuota mummoa lukuun ottamatta kaukana, joten ex tempore -päiväkahveilla he eivät käy vaan saa sentään suunnitella rauhassa vierailut. Jos kyläilevät niin se on yleensä yön yli -reissu, suunnittelevat matkalle myös muuta tekemistä ja nukkuvat hotellissa. Ja onneksi mummo ei koskaan tuppaudu meille kylään, luuleekohan, että meitä harmittaa kun hän kyläilee vain toisella puolella suvusta pyytämättä. :D