Hyvä video narsistisen vanhemman käytöksestä, jos (aikuinen) lapsi tarvitsee heiltä tukea

Kyllä on vaikea kokea itsensä hyväksytyksi, kun äitini teki mua kohtaan vääriä tekoja ja niitä ei saanut pitää väärinä eikä hänelle niistä suuttua.

Se on täysin äitini vika ja syy, ei elämääni sittemmin tulleiden ihmisten. Ei ole heidän vikansa, etten luota siihen, että minut hyväksytään.

Ap

Mun tarvii voida kokea itseni hyväksytyksi, mutta se on äitini syy, etten koe. Ja miksi en? Siksi en, että MÄ olin oikeudenmukaisuuden ja HYVYYDEN puolella, pahoja ihmisiä, kuten äitiäni VASTAAN ja hän RANKAISI minua SIITÄ. Katkeroiduin, koska minun mielestäni oikeudenmukaisuutta haluavia ihmisiä ja hyvyyden puolella olevia pitäisi palkita ja kiittää, ei rangaista! 😢

Ap

Mietin vain, että MISSÄ ON SE KIITOS maailmankaikkeudelta minua kohtaan, että olen väsymättä jaksanut taistella hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden puolesta paskoja ja mätiä ja muille pahoja ihmisiä vastaan? Missä se on!!!!!!!!! Grrrrrr...

Tuntuuko kenestäkään muusta koskaan siltä? Olen toki saanut paljon vaurautta ja lasten isän, joka ei hylkää, vaikken uskokaan hänen hyväksyvän minua niin kuin pitäisi, mutta hän ei ainakaan hauku, mutta missä on oikea rakkaus!?

Ap

Missä on oikea rakkaus ja aito hyvinvointi, jotka minulle kuuluisivat, koska mätäpää äitini kiusasi minua, koska olin se Valo, joka ei hyväksynyt hänen ilkeyttään, pahuuttaan eikä epäoikeudenmukaisuuttaan koskaan!?

Ap

Tätä kyselen jatkuvasti, että missä on se hyvä, mikä minulle kuuluu siitä, etten hyväksynyt äitini pahuutta vaan kiukuttelin sitä vastaan haluten säilyttää hyvyyteni? Tiedän, että matkan varrella minulle tuli tarve potkia naulalaatikoita, jos joku ei KUUNTELE, kun olen hänelle kertonut, mikä loukkaa minua, mutta sen ei pitäisi olla este, koska näkemykseni kuitenkin on oikea ja kadun laatikon potkaisua, haluan vain saada rakkautta, niin ettei minun tarvitsisi enää vihasta vääristynein käytöstavoin potkia laatikoita!

Ap

Ihmiset palstalla, jotka vihaavat minua, halusivat minulle pahaa, halusivat kiusata minua käyttäytyivät muutenkin rumasti ovat PAHUUDEN puolella, hyvyyttä vastaan. Heille maailmankaikkeus ei ole asettanut miljoonaperintöjä, eikä pitkäpinnaisia ystäviä tai kumppaneita (mulla lasteni isä). He eivät käsittäneet, että koska äitini on käyttäytynyt väärin, kaikki kiukuttelu ja raivo häntä vastaan on HYVÄN ja oikeamielisyyden puolella olemista.

Ap

Juu hyvää Joulua Äitihullullekin vaan.

Haluaisin, että äitini tunnustaisi minun hyvyyteni ja tunnustaisi oman pahuutensa oman lapsensa suhteen. Sen jälkeen olisin erittäin tyytyväinen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuon videon narsistiäiti oli vielä todella kevyttä kamaa. Mun narsistiäiti menee aivan omissa sfääreissään mm. vahingoittaakseen aidosti, juoruillakseen, puuttuakseen ja kaikki tämä se varjolla että kun haluaa vain parasta ja välittää. Välit tietenkin katkenneet.

Sanopa muuta. Mun äidin kommentit eivät todellakaan olisi noin "kepeitä". Hän valehtelee, tekoitkeeja tekee kaikkensa tuhotakseen kohteensa = minut. Ja nauttii siitä.Ja hänen selitys tälle, että hän puhuu totta, on aikoinaan myös yrittänyt väittää että välittää ja haluaa parasta.

Huvittavaa kun hän ja isäni tilasivat kaksi sohvaa, joista toinen ei mahtunut sisään. Syy tietysti sohvaliikkeen ja sohva, joka ei mahtunut, heitettiin roskiin. Myöhemmin eräs sukulainen kysyi, mikseivät antaneet minulle. Ei kuulemma ollut tullut mieleen. 

Jokainen ero on ollut minun vikani, kuvittelua jne. Ja antavat tahallaan neuvoja kuten että kun ensimmäinen poikakaverini sammui syntymäpäivilläni ja makasi lattialla. Vanhemmat onnsituivat ylipuhumaan minut, että olin hysteerinen ja mies joi minun takiani jne. No, hieman myöhemmin kuulin sukulaisten kommentit ja tavallaan vanhemmat olivat taas kerran onnistuneet nöyryyttämään minua kun sukulaisten edessä sitten taivastelivat miksi olen sellaisen juopon kanssa. 

Narsistien kanssa eläneenä ei opi normaalia kanssakäymistä. Äitini muutaman kerran kehottanut minua kutsumaan jonkun tuttavamiehen esim. juhliin aveciseni. Lopputuloksena välit menneet näihin miehiin kun luulleet että olen iskemässä tai ehdotus ollut niin "outo" normaaleille (???) ihmisille. Oman taustan takia on mahdotonta arvioida, mikä normaalia, tekikö itse väärin, oliko vastapuolen käytöksessä parannettavaa jne. 

Nyt 40-vuotiaana olen joutunut toteamaan, että mun on erittäin vaikea luoda normaalia parisuhdetta vaan olen oikeastaan pilattu jo lapsuudessa. Enää en edes yritä vaan olen tyytynyt tähän että mulla on sentään kaksi lasta, joilla narsistinen isä. Toki äitini on aivan ylivoimainen kaikista. Myös perheterapeutit jne jne aikoinaan eivät nähneet kuviota, kaikki pistettiin mun huonon lapsuuden syyksi. Ja pitäisi jutellla terapeutille. Olen jutellut monellekin, ei siitä minusta ollut mitåän hyötyä kuin terapeutin lompakolle. Tämä on myös aiheuttanut sen, ettei terapeutit koskaan mieti olisiko miehen käytöksessä vikaa ja kyllä niissä on ollut paljonkin, silti sitä on aina meittinyt että ylireagoiko jos ihan oikeasti eroaa jne.

Vierailija kirjoitti:

Missä on oikea rakkaus ja aito hyvinvointi, jotka minulle kuuluisivat, koska mätäpää äitini kiusasi minua, koska olin se Valo, joka ei hyväksynyt hänen ilkeyttään, pahuuttaan eikä epäoikeudenmukaisuuttaan koskaan!?

Ap

Jeesuksessa ainoastaan.

Monille ihmisillekin tehty pahoin. Monet ei saaneet rakkautta hyväksyntää, mitä tarvitsivat- mikä heille kuului- kun he oli pieniä lapsia. Osan lapsista omat äidit ovat myyneet meikeille tai antaneet hyväksikäytettäväksi.

Tästä kaikesta menneestä saa olla vihainen. Se oli väärin. Tästä saa olla surullinen, se teki kipeää.

Jos uskaltaa pysähtyä näiden tunteiden äärelle ja antaa niiden tulla, lopulta ne on tunnettu tyhjiin. Voi hyväksyä tilanteen , näin oli, sitä ei voi muuttaa. Sitten miettiä, miten tästä eteenpäin.

Nyt olet kiinni syyttelyssä. Kyllä äitisi teki sinulle väärin. Se ei johda mihinkään. Se tuskin tuskin tulee muuttumaan. Puheestasi kuultaa läpi, kuten toivot, että joku rakastaa sinua täysin hyväksyvästi, niin asiat korjaantuu. Sinulle se on ainoa tapa.

Valitettavsti sitä et tule saamaan. Se mitä haluat on paluuta lapsuuteen hyvien vanhempien huomaan, jossa saat varauksetonta hyväksyvää rakkautta. Se ei tule tapahtumaan.

Elämän aikana kun toivut voi saada hetkittäin rakkauden kokemuksia jossain ihmissuhteessa, palata lapsuuden asetelmiin ei ole mahdollista. Nyt olet niin vihainen, ettet edes kykene vastaanottamaan rakkautta, vaikka se eteesi tulisi.

Silti ihmiset parantuvat näistä haavoista, vaikka sinne lapsuuteen ei olekaan mahdollista palata.

Se tarkoittaa sen hyväksymistä, että tuo mitä toivot, ei tule toteutumaan. Jos hyväksyt tämän, silmäsi aukeaa niille muille tavoilla ja alat parantua.

Nyt vaadit ja vaadit, kuin pikkulapsi asioita, joita ei voi saada. Silti on hyviä jopa parempiakin tapoja olemassa. Kukaan ei sinua niihin voi pakottaa, työ sinun on tehtävä itse, luopua noista epärealistisia toiveistasi , surra se, että näin ei tule tapahtumaan, kipeäähän sNe hyväksyminen on, ettei saanut mitä tarvitsi, eikä tule saamaan siinä muodossa, kun haluaisi. Kun tämän on surrut , voi uutta tulla tilalle, ja se ON parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Monille ihmisillekin tehty pahoin. Monet ei saaneet rakkautta hyväksyntää, mitä tarvitsivat- mikä heille kuului- kun he oli pieniä lapsia. Osan lapsista omat äidit ovat myyneet meikeille tai antaneet hyväksikäytettäväksi.

Tästä kaikesta menneestä saa olla vihainen. Se oli väärin. Tästä saa olla surullinen, se teki kipeää.

Jos uskaltaa pysähtyä näiden tunteiden äärelle ja antaa niiden tulla, lopulta ne on tunnettu tyhjiin. Voi hyväksyä tilanteen , näin oli, sitä ei voi muuttaa. Sitten miettiä, miten tästä eteenpäin.

Nyt olet kiinni syyttelyssä. Kyllä äitisi teki sinulle väärin. Se ei johda mihinkään. Se tuskin tuskin tulee muuttumaan. Puheestasi kuultaa läpi, kuten toivot, että joku rakastaa sinua täysin hyväksyvästi, niin asiat korjaantuu. Sinulle se on ainoa tapa.

Valitettavsti sitä et tule saamaan. Se mitä haluat on paluuta lapsuuteen hyvien vanhempien huomaan, jossa saat varauksetonta hyväksyvää rakkautta. Se ei tule tapahtumaan.

Elämän aikana kun toivut voi saada hetkittäin rakkauden kokemuksia jossain ihmissuhteessa, palata lapsuuden asetelmiin ei ole mahdollista. Nyt olet niin vihainen, ettet edes kykene vastaanottamaan rakkautta, vaikka se eteesi tulisi.

Silti ihmiset parantuvat näistä haavoista, vaikka sinne lapsuuteen ei olekaan mahdollista palata.

Se tarkoittaa sen hyväksymistä, että tuo mitä toivot, ei tule toteutumaan. Jos hyväksyt tämän, silmäsi aukeaa niille muille tavoilla ja alat parantua.

Nyt vaadit ja vaadit, kuin pikkulapsi asioita, joita ei voi saada. Silti on hyviä jopa parempiakin tapoja olemassa. Kukaan ei sinua niihin voi pakottaa, työ sinun on tehtävä itse, luopua noista epärealistisia toiveistasi , surra se, että näin ei tule tapahtumaan, kipeäähän sNe hyväksyminen on, ettei saanut mitä tarvitsi, eikä tule saamaan siinä muodossa, kun haluaisi. Kun tämän on surrut , voi uutta tulla tilalle, ja se ON parempaa.

..näitä juttuhan ei opita hetkessä, nämä on aika pitkiä prosesseista, jossa, vaikka tajuaisikin miten asiat on ja mitä kuuluu tehdä, se on vaikea toteuttaa. Pienin askelin kohti terveempää tapaa olla. Aika hidasta ja vaikeaa, mutta sen arvoista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monille ihmisillekin tehty pahoin. Monet ei saaneet rakkautta hyväksyntää, mitä tarvitsivat- mikä heille kuului- kun he oli pieniä lapsia. Osan lapsista omat äidit ovat myyneet meikeille tai antaneet hyväksikäytettäväksi.

Tästä kaikesta menneestä saa olla vihainen. Se oli väärin. Tästä saa olla surullinen, se teki kipeää.

Jos uskaltaa pysähtyä näiden tunteiden äärelle ja antaa niiden tulla, lopulta ne on tunnettu tyhjiin. Voi hyväksyä tilanteen , näin oli, sitä ei voi muuttaa. Sitten miettiä, miten tästä eteenpäin.

Nyt olet kiinni syyttelyssä. Kyllä äitisi teki sinulle väärin. Se ei johda mihinkään. Se tuskin tuskin tulee muuttumaan. Puheestasi kuultaa läpi, kuten toivot, että joku rakastaa sinua täysin hyväksyvästi, niin asiat korjaantuu. Sinulle se on ainoa tapa.

Valitettavsti sitä et tule saamaan. Se mitä haluat on paluuta lapsuuteen hyvien vanhempien huomaan, jossa saat varauksetonta hyväksyvää rakkautta. Se ei tule tapahtumaan.

Elämän aikana kun toivut voi saada hetkittäin rakkauden kokemuksia jossain ihmissuhteessa, palata lapsuuden asetelmiin ei ole mahdollista. Nyt olet niin vihainen, ettet edes kykene vastaanottamaan rakkautta, vaikka se eteesi tulisi.

Silti ihmiset parantuvat näistä haavoista, vaikka sinne lapsuuteen ei olekaan mahdollista palata.

Se tarkoittaa sen hyväksymistä, että tuo mitä toivot, ei tule toteutumaan. Jos hyväksyt tämän, silmäsi aukeaa niille muille tavoilla ja alat parantua.

Nyt vaadit ja vaadit, kuin pikkulapsi asioita, joita ei voi saada. Silti on hyviä jopa parempiakin tapoja olemassa. Kukaan ei sinua niihin voi pakottaa, työ sinun on tehtävä itse, luopua noista epärealistisia toiveistasi , surra se, että näin ei tule tapahtumaan, kipeäähän sNe hyväksyminen on, ettei saanut mitä tarvitsi, eikä tule saamaan siinä muodossa, kun haluaisi. Kun tämän on surrut , voi uutta tulla tilalle, ja se ON parempaa.

..näitä juttuhan ei opita hetkessä, nämä on aika pitkiä prosesseista, jossa, vaikka tajuaisikin miten asiat on ja mitä kuuluu tehdä, se on vaikea toteuttaa. Pienin askelin kohti terveempää tapaa olla. Aika hidasta ja vaikeaa, mutta sen arvoista!

Loistavia kirjoituksia! Olen täysin samaa mieltä. Olen itsekin vastaavanlaisten vanhempien aikuinen lapsi ja käynyt tätä paranemisprosessia läpi jo vuosia. Vanhemmat ovat jumiutuneet samalle epäkypsälle tasolleen ja uhkailevat ja vaativat minulta kaikenlaista edelleen. Emme ole tämän takia enää yhteydessä.

Meillä aikuisilla lapsilla on kaikki valta ja vastuukin itsemme vuoksi irtautua niin henkisesti kuin fyysisestikin näistä pahantekijöistä. Vihan kokeminen on hyvin tärkeä osa asioiden käsittelyä ja lopulta irtipäästämistä. Mutta loputon syyttely, katkeruus ja itsensä näkeminen uhrina ei johda mihinkään hyvään. Maailmankaikkeus tai elämä ei ole velvollinen antamaan meille mitään. Kaikki on omissa käsissämme. Päätöksen paremmasta huomisesta täytyy tulla meistä itsestämme. Me itse voimme omalla työllämme ja periksiantamattomuudellamme luoda itsellemme paremman elämän aikuisena. Tähän tarvitaan kuitenkin toisten ihmisten apua. Asiaan perehtyneet terapeutit, nettisivut, kirjat ja videot toimivat hyvänä apuna prosessin alussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monille ihmisillekin tehty pahoin. Monet ei saaneet rakkautta hyväksyntää, mitä tarvitsivat- mikä heille kuului- kun he oli pieniä lapsia. Osan lapsista omat äidit ovat myyneet meikeille tai antaneet hyväksikäytettäväksi.

Tästä kaikesta menneestä saa olla vihainen. Se oli väärin. Tästä saa olla surullinen, se teki kipeää.

Jos uskaltaa pysähtyä näiden tunteiden äärelle ja antaa niiden tulla, lopulta ne on tunnettu tyhjiin. Voi hyväksyä tilanteen , näin oli, sitä ei voi muuttaa. Sitten miettiä, miten tästä eteenpäin.

Nyt olet kiinni syyttelyssä. Kyllä äitisi teki sinulle väärin. Se ei johda mihinkään. Se tuskin tuskin tulee muuttumaan. Puheestasi kuultaa läpi, kuten toivot, että joku rakastaa sinua täysin hyväksyvästi, niin asiat korjaantuu. Sinulle se on ainoa tapa.

Valitettavsti sitä et tule saamaan. Se mitä haluat on paluuta lapsuuteen hyvien vanhempien huomaan, jossa saat varauksetonta hyväksyvää rakkautta. Se ei tule tapahtumaan.

Elämän aikana kun toivut voi saada hetkittäin rakkauden kokemuksia jossain ihmissuhteessa, palata lapsuuden asetelmiin ei ole mahdollista. Nyt olet niin vihainen, ettet edes kykene vastaanottamaan rakkautta, vaikka se eteesi tulisi.

Silti ihmiset parantuvat näistä haavoista, vaikka sinne lapsuuteen ei olekaan mahdollista palata.

Se tarkoittaa sen hyväksymistä, että tuo mitä toivot, ei tule toteutumaan. Jos hyväksyt tämän, silmäsi aukeaa niille muille tavoilla ja alat parantua.

Nyt vaadit ja vaadit, kuin pikkulapsi asioita, joita ei voi saada. Silti on hyviä jopa parempiakin tapoja olemassa. Kukaan ei sinua niihin voi pakottaa, työ sinun on tehtävä itse, luopua noista epärealistisia toiveistasi , surra se, että näin ei tule tapahtumaan, kipeäähän sNe hyväksyminen on, ettei saanut mitä tarvitsi, eikä tule saamaan siinä muodossa, kun haluaisi. Kun tämän on surrut , voi uutta tulla tilalle, ja se ON parempaa.

..näitä juttuhan ei opita hetkessä, nämä on aika pitkiä prosesseista, jossa, vaikka tajuaisikin miten asiat on ja mitä kuuluu tehdä, se on vaikea toteuttaa. Pienin askelin kohti terveempää tapaa olla. Aika hidasta ja vaikeaa, mutta sen arvoista!

Loistavia kirjoituksia! Olen täysin samaa mieltä. Olen itsekin vastaavanlaisten vanhempien aikuinen lapsi ja käynyt tätä paranemisprosessia läpi jo vuosia. Vanhemmat ovat jumiutuneet samalle epäkypsälle tasolleen ja uhkailevat ja vaativat minulta kaikenlaista edelleen. Emme ole tämän takia enää yhteydessä.

Meillä aikuisilla lapsilla on kaikki valta ja vastuukin itsemme vuoksi irtautua niin henkisesti kuin fyysisestikin näistä pahantekijöistä. Vihan kokeminen on hyvin tärkeä osa asioiden käsittelyä ja lopulta irtipäästämistä. Mutta loputon syyttely, katkeruus ja itsensä näkeminen uhrina ei johda mihinkään hyvään. Maailmankaikkeus tai elämä ei ole velvollinen antamaan meille mitään. Kaikki on omissa käsissämme. Päätöksen paremmasta huomisesta täytyy tulla meistä itsestämme. Me itse voimme omalla työllämme ja periksiantamattomuudellamme luoda itsellemme paremman elämän aikuisena. Tähän tarvitaan kuitenkin toisten ihmisten apua. Asiaan perehtyneet terapeutit, nettisivut, kirjat ja videot toimivat hyvänä apuna prosessin alussa.

Itsellä tähän ei ole ollut voimaa. Olen tarvinnut voimakkaamman kannattelua ja lapsena olon kokemusta, samaa mitä ap haluaa.

Sen sain Jeesukselta. Hän pystyy antamaan rakkauden, lohdun kokemuksia. Ei se toki ole helppoa ottaa vastaan Häneltäkään, sekin on prosessi ja opettelua, en luota Häneenkään automaattisesti, vaikka olen jo oppinut, että Hän ON luotettava. Kun sitä opettelee, se on todella parantavaa rakkautta. Ainoaa täydellistä rakkautta, täydellisempää, kuin täydellisten vanhempien rakkaus.

Kuulostaa hullulta, miten jokin mikä ei näy, näkymätön, voi sellaista antaa. Siksi sen pariin on vaikea hakeutua, koska kuvittelee, että se mikä parantaa on ne fyysiset kädet ympärillä. Ja toki nekin auttaa. Hänen näkymättömät kädet vaan on täynnä parantavaa, lohduttavaa voimaa. Sellaista ei löydy muualta, ainoastaan Hänessä. Hän itkee, kun minä itken, tietää mistä menin läpi ja missä olen nyt, ainoa jolla on luova voima luoda uutta, ainoa joka voi resetoida menneen ja antaa uuden alun.

Ap - kiitos noista videoista. Olen katsonut viestissä 2 olevan videon monta kertaa. Se oli valaisevaa. Nyt ymmärrän Tiettyä ihmistä.

Minulle tuli videosta myös mieleen sinun ongelmasi: onko se sitä, että et osaa surra sitä, ettei äitisi ole normaali? Vasta sitten pääset hänestä vapaaksi, kun lakkaat etsimästä häneltä normaaliutta ja pääset suremaan, ettei sinulla ollut sellaista äitiä, mitä olisit tarvinnut.

Olipa surullista, ihan shokeeraavaa katsoa tuo video ja todeta että näinhän mua on aina kohdeltu, ei koskaan puolustettu. "Ole nyt vähän reippaampi", "oletko varma ettei se ole sun syy", "mitä taas teit", nolataan tölväisemällä "totuuksia" minusta vieraiden aikana kotona, jne. Yhä vielä nytkin kun olen 50 vuotias mitätöidään kaikkea mitä olen kokenut tai sanon, kävellään yli, tiedetään aina muka paremmin, jos olen yksin tehnyt valtavan ja rankan fyysisen työn se ei ollut mitään sillä onhan hänkin tehnyt sen (toisten avulla), "rohkaistaan" siten ettei tippaakaan empatiaa heru vaikka minua olisi miten väärin kohdeltu ja yritän sitä selittää. Vastassa näkyy vain umpimielinen mykkä naama joka ei vastaa mitään kannustavaa, ei kommentoi mitään. Kun ilmoitan hakeneeni lakimieheltä apua, äidin vastaus oli ainoastaan: et sinä voita.

Ikimuistoisin lause oli "et ole mitään saanut elämässäsi aikaan, et edes lapsia". SINULLEKO minun olisi tullut olla joku mistä voisit hyötyä ja ylpeillä?

Vit utta a. Onko ihme ettei mulla ole itsetuntoa pienintäkään ripettä, mutta OLEN AINA SYYTTÄNYT SIITÄ ITSEÄNI. Tietenkin! Olinhan niin huono lapsuudesta aikuisuuteen koko matkan.

Ei ole ap:lla kyllä kaikki kivet kylppärissä.