Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Niin ikävä kuollutta lasteni isää
19.05.2014 |
Kuolemasta on puoli vuotta, meillä on kolme yhteistä lasta. Erottiin 2011 mutta 2013 kesällä alettiin taas seurustella ja puhuttiin et muutetaan yhteen 2014 jos kaikki menee hyvin. No ei mennyt vaan mies kuoli äkillisesti 2013 ennen joulua. Kaikki on niin vaikeaa yksin, kukaan ei auta lastenhoidossa, kaikki paikat on rempallaan enkä osaa hoitaa. Miehen suku ei auta yhtään ja omani asuu kaukana. Ja se suurin asia, kun ei voi puhua kenellekään eikä kertoa arjesta eikä mennä kotiin ja tietää että joku odottaa. en vaan kestä enää.
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi sinua! Sinulla on ihan taatusti rankkaa, varsinkin kun on kolme pientä hoidettavana.
Punaisella ristillä on "varamummopalvelu", voisit kysyä olisiko teidän paikkakunnallanne vapaaehtoista mummohahmoa teille. Kotiapua tms. varamummo ei tarjoa, mutta kuulumisten jakamista ihan livenä kuitenkin.
Jos sinusta tuntuu että voimat kertakaikkiaan loppuvat, kerro vaikka neuvolassa tilanteestasi ja siitä ettet jaksa enää ilman apua.
Voimia!
Tai pahin asia on kyllä se kun muistaa sen viimeisen halauksen. Ajattelin silloin et nyt täytyy laihtua. Mies ei varmaan ajatellut sama. Ikävä miestä, miehen vartaloa ja sitä elämää. Terv. Ap
Otan osaa.
Kannattaisko muuttaa lähemmäks sukua?
Minun kultani kuoli 32-vuotiaana kolarissa.
Samassa junassa ollaan, aviomies kuoli ja jäin lasten kanssa yksin.
Ei tässä auta muuta kun taistella eteenpäin, lasten vuoksi jos ei muuten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko jo rekisteröitynyt nuoret-lesket -palstalle? Sieltä saa ainakin vertaistukea. En tosin tiedä kuinka tarkkaa siellä on että rekisteröityneet ovat olleet naimisissa, mutta ainakin pitää ilmoittaa henkilötiedot.
Olen ollut leski jo 8 vuotta ja vieläkin on ikävä. Lapset ovat kohta kaikki aikuisia ja niiden kanssa olen pärjännyt hyvin, mutta kaikki olivatkin jo koululaisia kun tapaturma sattui.
Olen nro.7 kanssa samaa mieltä. Miksi et muuttaisi lähemmäs sukuasi, jos miehen suvusta ei ole mihinkään. Heistä voisi olla suuri apu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei. Otan osaa suruunne. Multa itseltäni kuoli avomies muutama vuosi sitten ja jäin yksin lasten kanssa. Jokainen suree tavallaan ja pääsee elämässä taas eteenpäin tavallaan. Mua auttoi, kun oli ne lapset, vaikka elämä olikin kamalaa. Oli pakko yrittää jaksaa.Mulla ei myöskään ole ollut paljon apua muista, ei tuossa tilanteessa, eikä aiemmin/myöhemmin. Suosittelen siitä huolimatta, että yrität pyytää joltain apua. Ihan sama, mitä sanovat ja auttavatko. Kyllä toivottavasti lopulta löytyy jostain apua. Minäkin voisin auttaa, mutta todennäköisesti emme asu lähekkäin. :)
Alue: Aihe vapaa
Otan osaa. Tsemppiä sinulle ja lapsille kovasti!