Lue keskustelun säännöt.
Olen todella kateellinen työkaverille!
21.12.2020 |
Meillä oli isot YT-neuvottelut, meidät molemmat irtisanottiin. Työkaveri ei ollut moksiskaan, sanoi vaan, että ovat miehensä kanssa säästäneet vuosien varrella ja töihin ei ole uudestaan kiire. Muutenkin taitaa puheista päätellen olla aika ihannemies hänellä, kaikenlaista huomiointia on kertonut vuosien varrella.
Jostain syystä en meinaa päästä yli nyt tästä, että työkaveri voi ottaa potkut ihan huoletta ja jatkaa vain miehensä kanssa elämää. Itsellä on ollut itkuisia iltoja ja mietin vain mitenkä tästä voi päästä eteenpäin.
Olemme olleet ihan hyvissä väleissä mutta nyt en edes tahdo enää ikinä häntä tavata ja irtisanomisaika tuntuu tosi pitkältä, hänellä 3 kk ja mulla 4.
Miten tästä kateudesta pääsee yli?
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Sä projisoit irtisanomisen aiheuttamat pahan olon tunteet työkaveriin. Se on sulle konkreettinen kohde, kun tossa tilanteessa ei selkeää kohdetta välttämättä ole.
Muista, että sun työkaveri irtisanottiin yhtä lailla. Ihmisillä on eri tapa suhtautua vastoinkäymisiin. Yhtä hyvin sun työkaverin suhtautuminen voi olla suojamekanismi, sanoo heti, että ei haittaa, potkut on ihan ok. Käsittelee asiaa kotonaan.
Sä haluat syyllisen, mutta haukut väärää puuta..
Ap:sta en tiedä mitä tekee, mutta itse kokisin aika lailla samoin kuin hän. Eikä kyse olisi projisoinnista, mahdollisen kiukun esimiestahoa tai muita päättäjiä kohtaan käsittelisin ihan erikseen, omana asianaan. Tai vaikkei olisi aitoa todellista syyllistä, silti käsittelisin irtisanomiskiukun tai pelon erikseen. Työkaverille olisin silti kateellinen siitä, että hänen ei tarvitse murehtia tulevaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan silmiä avaava ketju 🤔 että joku oikeasti voi olla kateellinen noin ”pienestä” ja noin pahasti. Onko tämä yleisöäkin ja siitäkö joidenkin jatkuva ilkeily työkavereilleen johtuu.
Yleistäkin ei yleisöäkin 😅
On se yleistäkin monella naisvaltaisella alalla. Vähän sellainen vähemmän puhuttu aihe, joten onnittelen ap:tä rehellisestä aloituksesta ja rohkeasta keskustelunavauksesta. 👍🏻
Ap, työpsykologille jos voit. Psykologi voi auttaa käsittelemään tunteitasi. Tiedät jo nuo tunteesi ja mistä paha mieli tulee.
Sitten kannattaa tehdä kateuden iskiessä tällainen mielikuvaharjoitus: ajattele ensin elämäsi hyviä asioita, ja iloa jota saat niistä. Sinulla on silti varmaan katto pään päällä, ruokaa ja mukavia ihmisiä, kenties harrastus tms? Ajattele sitten, mitä kaikkea hyvää ja iloa työkaverisi saa taloudellisesta puskuristaan. Hyvää mieltä, turvaa, iloa? Sitten mieti, haluaisitko todella että tämä hänen elämäänsä iloa tuova asia vietäisiin häneltä. Auttaisiko se sinua ja olisivatko asiat oikeasti paremmin sinulla, jos hänellä ei tätä olisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä projisoit irtisanomisen aiheuttamat pahan olon tunteet työkaveriin. Se on sulle konkreettinen kohde, kun tossa tilanteessa ei selkeää kohdetta välttämättä ole.
Muista, että sun työkaveri irtisanottiin yhtä lailla. Ihmisillä on eri tapa suhtautua vastoinkäymisiin. Yhtä hyvin sun työkaverin suhtautuminen voi olla suojamekanismi, sanoo heti, että ei haittaa, potkut on ihan ok. Käsittelee asiaa kotonaan.
Sä haluat syyllisen, mutta haukut väärää puuta..
Ap:sta en tiedä mitä tekee, mutta itse kokisin aika lailla samoin kuin hän. Eikä kyse olisi projisoinnista, mahdollisen kiukun esimiestahoa tai muita päättäjiä kohtaan käsittelisin ihan erikseen, omana asianaan. Tai vaikkei olisi aitoa todellista syyllistä, silti käsittelisin irtisanomiskiukun tai pelon erikseen. Työkaverille olisin silti kateellinen siitä, että hänen ei tarvitse murehtia tulevaa.
Tuntisitko näin siinäkin tapauksessa, että olisit vuosien varrella nähnyt, miten paljon niukemmin työkaverisi elää kuin sinä?
Itselläni on työkaveri, joka on ennen koronaa käynyt vähintään 2 kertaa vuodessa matkoilla, shoppaili, kallis harrastus ja kalliit autot. Silti hän oli sitä mieltä, että on väärin, että emme ole samassa tilanteessa nyt irtisanottuina, eli mulla kun ei ole mitään noista asioista ollut, mutta nyt on puskuria.
Osoittaa ihan avoimesti vihamielisyyttä ja suunnilleen joka toisessa lauseessa muistuttaa, että hyvähän sun on...alkaa jo itseäkin ahdistaa ja olen sanonutkin, että loppuirtisanomisaikaa en jaksa tätä kuunnella. Ei kuulemma voi mitään, jokainen kun käsittelee irtisanomisen surun tavallaan!
Katkeruus on kuin itse joisi myrkkyä ja toivoo että toinen kärsii.
Koita AP päästä yli tuosta. Mieti mitä kaikkea kivaa voit itse tehdä sitten kun on vapaa-aikaa enemmän. Voit myös laittaa työhakemuksia muihin paikkoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylläpä AP on saanut lyttääviä kommentteja. Minä tunnen myötätuntoa AP:ta kohtaan. Työn menetys on monelle suuri asia, varsinkin jos ei ole säästöjä pahan päivän varalle. Se, että säästöjä ei ole, ei välttämättä johdu tuhlailevasta elämäntyylistä, syitä voi muitakin esim. asuntolaina. Ehkä AP:lla ei ole parisuhdetta, joten turvattomuuden tunne ja pelko tulevaisuudesta on ymmärrettävää.
Toivottavasti purkautuminen tänne on helpottanut ainakin vähän AP:n oloa. Negatiiviset tunteet ovat inhimillisiä, eikä niiden kohdetta pysty aina suuntaamaan oikeaan paikkaan, vaikka haluaisi. Minä ainakin sain käsityksen ettei AP haluaisi olla kateellinen työkaverilleen ja kysyy neuvoa kuinka kateellisuudesta pääsisi irti.
Joku ehdottikin työpsykologilla käyntiä, se voisi olla ihan hyvä ratkaisu. Saisit purettua pahaa oloasi ja saisit ehkä neuvoja positiivisempaan ajattelutapaan ja suhtautumiseen työkaveriisi.
AP:lla on työpaikka kuitenkin vielä 4 kk, siinä ajassa ehtii etsiä uutta työpaikkaa, tehdä suunnitelmia, järjestellä ajatuksiaan ym.
Tsemppiä AP:lle tulevaan!
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yt-neuvottelujen-kuuma-kysymys-kuka…
Teollisuudessa lapsilla on ilmeisesti väliä yt-neuvotteluiden irtisanomisjärjestyksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli vähän samanlainen juttu: alaisena ihminen, jolla tuntui olevan asiat juuri noin kuin ap kuvailee. Näissä YT-neuvotteluissa hän sai potkut ja minä en laittanut yhtään hanttiin. Huomasin nimittäin, että en pitänyt hänestä lainkaan, vaikka työssä ei mitään moittimista ollutkaan. Jostain syystä hän ärsytti minua todella. Olin kateellinen, koska selvästi hänestä näki, että ei rahasta töitä tee.
Nyt kun tuli irtisanominen, niin huomaan olevani kateellinen ja ärtynyt edelleen. Hän hoitelee loppuja hommiaan ihan tyytyväisenä ja tuntuu vain odottavan viimeistä työpäivää. Miehensä ostelee hänelle läppäreitä ja muita tavaroita ja suunnittelevat kuulemma jotain kesäasioita.
Tekee mieli jotenkin sabotoida hänen tulevaisuuttaan, en vaan tiedä, miten sen tekisin. Ainakaan en suosittele, jos joku kysyy!
Loistava tilanne ap, siis ihan oikeasti. Tunnet viheliäistä kateutta ja se kertoo aina jostain. Mielestäni kateus on voimavara, koska se opettaa meille jotain itsestämme. Se on kuin taskulampun valokeila, joka paljastaa pimeydestä mörön, josta emme tienneet mitään.
Sinulla on kamala, paha olo. Hänellä ei. Sinä näet vain epätoivoa. Hän näkee hyviäkin puolia elämässään.
Kysymys on mielestäni aivan selkeä ja kirkas: mitä sinä voisit oppia häneltä tässä tilanteessa?
Olen melko varma, että sinunkin elämässäsi on hyviä asioita vaikka YT:t osuivat kohdallesi. On sinulla ainakin nettiyhteys ja neljän sivun verran asiastasi kiinnostunutta lukijakuntaa, puhumattakaan sadoista ellei tuhansista lukijoista, jotka eivät vain kommentoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli töissä aivan ihana nainen, jota voisi kuvailla sanalla herttainen. Hän käyttäytyi aina mukavasti ja oli pidetty kollega. Hän sitten irtisanoutui töistä ja siirtyi muualle, koska se oli hänelle mahdollista. Me muut jäimme kaipaamaan häntä enkä osaa kuvitella, että joku olisi vihannut häntä. Moni huokaili, miten ihanaa olisi jos voisi tehdä samanlaisen ratkaisun. Uskon, että usein esteenä ei ole raha vaan kyse on siitä, että pelkää tehdä isoja ratkaisuja. Pelkää turvattomuutta, muutosta, epävarmuutta. Voit asua vaikka vuokralla ja käydä töissä paikassa mikä saa sinut itkemään viikonloppuisin, lihot, makaat sohvalla, itket, itket ja kärsit. Mutta et uskalla lähteä pois.
Joskus kannattaa miettiä miksi et uskalla? Oletko sinä olemassa vain työpaikkasi kautta? Oletko pelkkä kuori?
AP tässä, kiitos monista kivoista sanoista ja vertaisista jutuista, mitä täällä on sanottu. Ymmärrän tosiaan itsekin, että työkaverin kadehtiminen ei auta minua mutta tunteelle en vaan mitään tunnu voivan.
Työpsykologia voisi kokeilla, joskin sekin tuntuu kynnykseltä, siis pitääkö siellä sitten kertoa nämä alhaiset tunteet.
Sekavakin olo on, taidan olla jo liikaväsynytkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli vähän samanlainen juttu: alaisena ihminen, jolla tuntui olevan asiat juuri noin kuin ap kuvailee. Näissä YT-neuvotteluissa hän sai potkut ja minä en laittanut yhtään hanttiin. Huomasin nimittäin, että en pitänyt hänestä lainkaan, vaikka työssä ei mitään moittimista ollutkaan. Jostain syystä hän ärsytti minua todella. Olin kateellinen, koska selvästi hänestä näki, että ei rahasta töitä tee.
Nyt kun tuli irtisanominen, niin huomaan olevani kateellinen ja ärtynyt edelleen. Hän hoitelee loppuja hommiaan ihan tyytyväisenä ja tuntuu vain odottavan viimeistä työpäivää. Miehensä ostelee hänelle läppäreitä ja muita tavaroita ja suunnittelevat kuulemma jotain kesäasioita.
Tekee mieli jotenkin sabotoida hänen tulevaisuuttaan, en vaan tiedä, miten sen tekisin. Ainakaan en suosittele, jos joku kysyy!
Niin, tälläisiä esimiehiä todellakin on, kokemusta on. Teki kaikkensa epävarmuuttaan kalvaakseen ulos kokeneen työntekijän ja onnistui siinä kyllä. Eipä tullut mieleenkään laittaa häntä suosittelijaksi, mutta sillehän ei voi mitään, jos joku työnantaja soittaa automaattisesti entisille esimiehille. Ainut toivo oli, että jos puhuu ihan muuta kuin toiset, sen fiksu työnantaja osaa ohittaa.
No sain kyllä uusia töitä nopeasti ja irtisanominen vain vahvisti kotona parisuhdetta, kun huomasin, miten aidosti mies minusta ja oloistani välittää ja tekee kaikkensa yhteisen kodin eteen.
Että toistaiseksi ei ole onnistunut tämä nainen elämääni pilaamaan ja toivottavasti on jo mennyt itsekin eteenpäin.
Onko tämä muuten vain naisten ongelma, vai toimivatko myös miehet näin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille ei kuulu myös toinen suosittu esitys, lapsiluku - lapsettomat kun pitäisi sanoa ensimmäisenä irti, kun heillä ole velvollisuuksia.
jostain olen lukenut, että jossain työehtosopimuksissa olisi sellainen ehto, että jos on alaikäisiä huollettavia, niin yt-neuvotteluissa tämän pitäisi painaa niin, että lapseton irtisanotaan ensin. tietenkään tuo ei ole oikein, mutta johonkin työehtosopimukseen tuollainen on saatu läpi.
No ei ole. Ruotsissa irtisanotaan viimeiseksi taloon tulleita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli vähän samanlainen juttu: alaisena ihminen, jolla tuntui olevan asiat juuri noin kuin ap kuvailee. Näissä YT-neuvotteluissa hän sai potkut ja minä en laittanut yhtään hanttiin. Huomasin nimittäin, että en pitänyt hänestä lainkaan, vaikka työssä ei mitään moittimista ollutkaan. Jostain syystä hän ärsytti minua todella. Olin kateellinen, koska selvästi hänestä näki, että ei rahasta töitä tee.
Nyt kun tuli irtisanominen, niin huomaan olevani kateellinen ja ärtynyt edelleen. Hän hoitelee loppuja hommiaan ihan tyytyväisenä ja tuntuu vain odottavan viimeistä työpäivää. Miehensä ostelee hänelle läppäreitä ja muita tavaroita ja suunnittelevat kuulemma jotain kesäasioita.
Tekee mieli jotenkin sabotoida hänen tulevaisuuttaan, en vaan tiedä, miten sen tekisin. Ainakaan en suosittele, jos joku kysyy!
Harmi, että sinun kaltaisesi on jonkun esimiehenä. Miksi et keskity oman elämäsi hyviin asioihin. Onko niitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli vähän samanlainen juttu: alaisena ihminen, jolla tuntui olevan asiat juuri noin kuin ap kuvailee. Näissä YT-neuvotteluissa hän sai potkut ja minä en laittanut yhtään hanttiin. Huomasin nimittäin, että en pitänyt hänestä lainkaan, vaikka työssä ei mitään moittimista ollutkaan. Jostain syystä hän ärsytti minua todella. Olin kateellinen, koska selvästi hänestä näki, että ei rahasta töitä tee.
Nyt kun tuli irtisanominen, niin huomaan olevani kateellinen ja ärtynyt edelleen. Hän hoitelee loppuja hommiaan ihan tyytyväisenä ja tuntuu vain odottavan viimeistä työpäivää. Miehensä ostelee hänelle läppäreitä ja muita tavaroita ja suunnittelevat kuulemma jotain kesäasioita.
Tekee mieli jotenkin sabotoida hänen tulevaisuuttaan, en vaan tiedä, miten sen tekisin. Ainakaan en suosittele, jos joku kysyy!
Niin, tälläisiä esimiehiä todellakin on, kokemusta on. Teki kaikkensa epävarmuuttaan kalvaakseen ulos kokeneen työntekijän ja onnistui siinä kyllä. Eipä tullut mieleenkään laittaa häntä suosittelijaksi, mutta sillehän ei voi mitään, jos joku työnantaja soittaa automaattisesti entisille esimiehille. Ainut toivo oli, että jos puhuu ihan muuta kuin toiset, sen fiksu työnantaja osaa ohittaa.
No sain kyllä uusia töitä nopeasti ja irtisanominen vain vahvisti kotona parisuhdetta, kun huomasin, miten aidosti mies minusta ja oloistani välittää ja tekee kaikkensa yhteisen kodin eteen.
Että toistaiseksi ei ole onnistunut tämä nainen elämääni pilaamaan ja toivottavasti on jo mennyt itsekin eteenpäin.
Onko tämä muuten vain naisten ongelma, vai toimivatko myös miehet näin?
Mä luulen, että tällainen tilanne on narsistisilla esimiehillä. Tai kyse ei ole varsinaisesti kateellisuudesta, vaan ylipäätään alaisensa kyykyttämisestä. Mun miehellä oli narsisti pomona. Kun mieheni sai muualta töitä, alkoi mustamaalaaminen. Työtodistusta sai pyytää kauan ja siinäkään ei lukenut mitään paitsi nimi ja työaika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli vähän samanlainen juttu: alaisena ihminen, jolla tuntui olevan asiat juuri noin kuin ap kuvailee. Näissä YT-neuvotteluissa hän sai potkut ja minä en laittanut yhtään hanttiin. Huomasin nimittäin, että en pitänyt hänestä lainkaan, vaikka työssä ei mitään moittimista ollutkaan. Jostain syystä hän ärsytti minua todella. Olin kateellinen, koska selvästi hänestä näki, että ei rahasta töitä tee.
Nyt kun tuli irtisanominen, niin huomaan olevani kateellinen ja ärtynyt edelleen. Hän hoitelee loppuja hommiaan ihan tyytyväisenä ja tuntuu vain odottavan viimeistä työpäivää. Miehensä ostelee hänelle läppäreitä ja muita tavaroita ja suunnittelevat kuulemma jotain kesäasioita.
Tekee mieli jotenkin sabotoida hänen tulevaisuuttaan, en vaan tiedä, miten sen tekisin. Ainakaan en suosittele, jos joku kysyy!
Niin, tälläisiä esimiehiä todellakin on, kokemusta on. Teki kaikkensa epävarmuuttaan kalvaakseen ulos kokeneen työntekijän ja onnistui siinä kyllä. Eipä tullut mieleenkään laittaa häntä suosittelijaksi, mutta sillehän ei voi mitään, jos joku työnantaja soittaa automaattisesti entisille esimiehille. Ainut toivo oli, että jos puhuu ihan muuta kuin toiset, sen fiksu työnantaja osaa ohittaa.
No sain kyllä uusia töitä nopeasti ja irtisanominen vain vahvisti kotona parisuhdetta, kun huomasin, miten aidosti mies minusta ja oloistani välittää ja tekee kaikkensa yhteisen kodin eteen.
Että toistaiseksi ei ole onnistunut tämä nainen elämääni pilaamaan ja toivottavasti on jo mennyt itsekin eteenpäin.
Onko tämä muuten vain naisten ongelma, vai toimivatko myös miehet näin?
Mä luulen, että tällainen tilanne on narsistisilla esimiehillä. Tai kyse ei ole varsinaisesti kateellisuudesta, vaan ylipäätään alaisensa kyykyttämisestä. Mun miehellä oli narsisti pomona. Kun mieheni sai muualta töitä, alkoi mustamaalaaminen. Työtodistusta sai pyytää kauan ja siinäkään ei lukenut mitään paitsi nimi ja työaika.
Minä luulen, että kyse on yksinkertaisesti huonosta itsetunnosta esimiehellä. Tai ns. keskenkasvuisuudesta, hän on vain tyhmä ja vähän ilkeä. Sellaisiakin on. Tekisi mieli kirjoittaa, että "luonto / elämä hoitaa" mutta joskus he myös kasvavat ihmisinä vihdoin aikuisiksi.
Voi vain kuvitella, miten kiva työkaveri tällainen esimies on muiden esimiesten kanssa tai projekteissa. Siinä saa kyllä varoa, kun yksi keskittyy vain siihen, ettei joku ole parempi kuin hän.
Jos sinulla on tällainen esimies, niin kehu häntä jatkuvasti. Jos kritisoit, aloita kehuilla "siis sä oot tässä kyllä firman parhaita, ihan huippu, mutta mietin et voisiko x:ään tehdä vaikutuksen jos olisit vielä tässä asiassa näin.. en tiedä, en mä osaa tällaisia, mitä sä sanot". Se on typerää mutta yleensä heikon itsetunnon omaavat ovat vähän tyhmiä ja heitä on.. no, heitä on helppo manipuloida. Suoraan sanottuna. Ja tässä tapauksessa manipulointi on ihan kilttiä toimintaa.
Itse sain ylennyksen ja kummasti entiset työkaverit kaikkosi. Näimme siis myös vapaa-ajalla joskus. Hiljaista on ollut. Kyselin itse kuulumisia ja aika nihkeetä oli. Että sellasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli vähän samanlainen juttu: alaisena ihminen, jolla tuntui olevan asiat juuri noin kuin ap kuvailee. Näissä YT-neuvotteluissa hän sai potkut ja minä en laittanut yhtään hanttiin. Huomasin nimittäin, että en pitänyt hänestä lainkaan, vaikka työssä ei mitään moittimista ollutkaan. Jostain syystä hän ärsytti minua todella. Olin kateellinen, koska selvästi hänestä näki, että ei rahasta töitä tee.
Nyt kun tuli irtisanominen, niin huomaan olevani kateellinen ja ärtynyt edelleen. Hän hoitelee loppuja hommiaan ihan tyytyväisenä ja tuntuu vain odottavan viimeistä työpäivää. Miehensä ostelee hänelle läppäreitä ja muita tavaroita ja suunnittelevat kuulemma jotain kesäasioita.
Tekee mieli jotenkin sabotoida hänen tulevaisuuttaan, en vaan tiedä, miten sen tekisin. Ainakaan en suosittele, jos joku kysyy!
Harmi, että sinun kaltaisesi on jonkun esimiehenä. Miksi et keskity oman elämäsi hyviin asioihin. Onko niitä?
Olen hyvin suorituskeskeinen, vaihtanut useinkin työpaikkaa juuri sen vuoksi, että menen työelämässä eteenpäin ja olen nyt jo siis kohtuullisen nuorena saavuttanutkin hyvän aseman. Oma elämä on, lapsi ja mies ja uutta taloakin katselemme.
Minua vain ärsytti tämän naisen asenne, ikään kuin työteko olisi vain jotain kivaa lisää, mutta ei välttämättömyys. Teki työnsä kyllä oikeinkin hyvin, mutta siinäkin oli aina, että hän kokosi tuosta noin jonkun porukan, jos oli vaikka joku vaikeampi asia, tunsi aina jonkun, joku auttoi jne.
Mutta eniten ärsytti se mies siellä taustalla. Aina valmiina sekin hyysäämään, jos naiselta vaikka unohtui jotain niin suunnilleen ennen kuin nainen itse huomasi oli mies jo hommannut sen hänelle. Vapaat ja lomat aina suunniteltu yhteisten tekemisien ympärille, vaikka kai jotain omiakin menoja niillä oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli vähän samanlainen juttu: alaisena ihminen, jolla tuntui olevan asiat juuri noin kuin ap kuvailee. Näissä YT-neuvotteluissa hän sai potkut ja minä en laittanut yhtään hanttiin. Huomasin nimittäin, että en pitänyt hänestä lainkaan, vaikka työssä ei mitään moittimista ollutkaan. Jostain syystä hän ärsytti minua todella. Olin kateellinen, koska selvästi hänestä näki, että ei rahasta töitä tee.
Nyt kun tuli irtisanominen, niin huomaan olevani kateellinen ja ärtynyt edelleen. Hän hoitelee loppuja hommiaan ihan tyytyväisenä ja tuntuu vain odottavan viimeistä työpäivää. Miehensä ostelee hänelle läppäreitä ja muita tavaroita ja suunnittelevat kuulemma jotain kesäasioita.
Tekee mieli jotenkin sabotoida hänen tulevaisuuttaan, en vaan tiedä, miten sen tekisin. Ainakaan en suosittele, jos joku kysyy!
Harmi, että sinun kaltaisesi on jonkun esimiehenä. Miksi et keskity oman elämäsi hyviin asioihin. Onko niitä?
Olen hyvin suorituskeskeinen, vaihtanut useinkin työpaikkaa juuri sen vuoksi, että menen työelämässä eteenpäin ja olen nyt jo siis kohtuullisen nuorena saavuttanutkin hyvän aseman. Oma elämä on, lapsi ja mies ja uutta taloakin katselemme.
Minua vain ärsytti tämän naisen asenne, ikään kuin työteko olisi vain jotain kivaa lisää, mutta ei välttämättömyys. Teki työnsä kyllä oikeinkin hyvin, mutta siinäkin oli aina, että hän kokosi tuosta noin jonkun porukan, jos oli vaikka joku vaikeampi asia, tunsi aina jonkun, joku auttoi jne.
Mutta eniten ärsytti se mies siellä taustalla. Aina valmiina sekin hyysäämään, jos naiselta vaikka unohtui jotain niin suunnilleen ennen kuin nainen itse huomasi oli mies jo hommannut sen hänelle. Vapaat ja lomat aina suunniteltu yhteisten tekemisien ympärille, vaikka kai jotain omiakin menoja niillä oli.
Olen yksi eilen kirjoittaneista chillaamaan jääneistä. Tässä täsmälleen on syy. Näitä on tuntunut pesiytyvän työelämään yhä useampia.
Ennen arvostettiin sitä, että jollakulla on ammattitaitoa ja arvostettiin, että on verkostot, jolla saa hommat hoitumaan. Nykyajan esimiehiä se ärsyttää ja nillittävät sitten jostain tuntilaskelmista tai muusta pskasta.
Sekin on totta, että enpä tiedä, miten niitä uusia töitä edes lähteä hakemaan, kun tuntuu, että ilmapiiri vastassa on tämä. Että ihan tavalliset pariskunnan keskeiset huomionosoituksetkin ovat jotain työpaikalle kuuluvaa ärsytyksen aihetta.
Olen vasta vähän päälle 50 mut tuntuu, että olen aivan liian vanha tähän sontaan. Pitäkööt leikkikenttänsä, suorituksensa ja fiiliksensä, mä tiedän tehneeni 30+ v hyvin töitä. Se ei enää kelpaa, olkoot niin!
Yleistäkin ei yleisöäkin 😅