Lue keskustelun säännöt.
Olen todella kateellinen työkaverille!
21.12.2020 |
Meillä oli isot YT-neuvottelut, meidät molemmat irtisanottiin. Työkaveri ei ollut moksiskaan, sanoi vaan, että ovat miehensä kanssa säästäneet vuosien varrella ja töihin ei ole uudestaan kiire. Muutenkin taitaa puheista päätellen olla aika ihannemies hänellä, kaikenlaista huomiointia on kertonut vuosien varrella.
Jostain syystä en meinaa päästä yli nyt tästä, että työkaveri voi ottaa potkut ihan huoletta ja jatkaa vain miehensä kanssa elämää. Itsellä on ollut itkuisia iltoja ja mietin vain mitenkä tästä voi päästä eteenpäin.
Olemme olleet ihan hyvissä väleissä mutta nyt en edes tahdo enää ikinä häntä tavata ja irtisanomisaika tuntuu tosi pitkältä, hänellä 3 kk ja mulla 4.
Miten tästä kateudesta pääsee yli?
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli vähän samanlainen juttu: alaisena ihminen, jolla tuntui olevan asiat juuri noin kuin ap kuvailee. Näissä YT-neuvotteluissa hän sai potkut ja minä en laittanut yhtään hanttiin. Huomasin nimittäin, että en pitänyt hänestä lainkaan, vaikka työssä ei mitään moittimista ollutkaan. Jostain syystä hän ärsytti minua todella. Olin kateellinen, koska selvästi hänestä näki, että ei rahasta töitä tee.
Nyt kun tuli irtisanominen, niin huomaan olevani kateellinen ja ärtynyt edelleen. Hän hoitelee loppuja hommiaan ihan tyytyväisenä ja tuntuu vain odottavan viimeistä työpäivää. Miehensä ostelee hänelle läppäreitä ja muita tavaroita ja suunnittelevat kuulemma jotain kesäasioita.
Tekee mieli jotenkin sabotoida hänen tulevaisuuttaan, en vaan tiedä, miten sen tekisin. Ainakaan en suosittele, jos joku kysyy!
Harmi, että sinun kaltaisesi on jonkun esimiehenä. Miksi et keskity oman elämäsi hyviin asioihin. Onko niitä?
Olen hyvin suorituskeskeinen, vaihtanut useinkin työpaikkaa juuri sen vuoksi, että menen työelämässä eteenpäin ja olen nyt jo siis kohtuullisen nuorena saavuttanutkin hyvän aseman. Oma elämä on, lapsi ja mies ja uutta taloakin katselemme.
Minua vain ärsytti tämän naisen asenne, ikään kuin työteko olisi vain jotain kivaa lisää, mutta ei välttämättömyys. Teki työnsä kyllä oikeinkin hyvin, mutta siinäkin oli aina, että hän kokosi tuosta noin jonkun porukan, jos oli vaikka joku vaikeampi asia, tunsi aina jonkun, joku auttoi jne.
Mutta eniten ärsytti se mies siellä taustalla. Aina valmiina sekin hyysäämään, jos naiselta vaikka unohtui jotain niin suunnilleen ennen kuin nainen itse huomasi oli mies jo hommannut sen hänelle. Vapaat ja lomat aina suunniteltu yhteisten tekemisien ympärille, vaikka kai jotain omiakin menoja niillä oli.
Oma kokemukseni työpaikkaa usein vaihtaneista on se, että et hoida hommiasi. Olet hyvä suustasi ja myyt itsesi hyvin omalle esimiehellesi, mutta parissa vuodessa alkaa näkyä ettei työn arki oikein suju. Maa ns. polttelee jalkojen alla. Tällaiset esimiehet ovat alaisilleen lähinnä painajaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli vähän samanlainen juttu: alaisena ihminen, jolla tuntui olevan asiat juuri noin kuin ap kuvailee. Näissä YT-neuvotteluissa hän sai potkut ja minä en laittanut yhtään hanttiin. Huomasin nimittäin, että en pitänyt hänestä lainkaan, vaikka työssä ei mitään moittimista ollutkaan. Jostain syystä hän ärsytti minua todella. Olin kateellinen, koska selvästi hänestä näki, että ei rahasta töitä tee.
Nyt kun tuli irtisanominen, niin huomaan olevani kateellinen ja ärtynyt edelleen. Hän hoitelee loppuja hommiaan ihan tyytyväisenä ja tuntuu vain odottavan viimeistä työpäivää. Miehensä ostelee hänelle läppäreitä ja muita tavaroita ja suunnittelevat kuulemma jotain kesäasioita.
Tekee mieli jotenkin sabotoida hänen tulevaisuuttaan, en vaan tiedä, miten sen tekisin. Ainakaan en suosittele, jos joku kysyy!
Harmi, että sinun kaltaisesi on jonkun esimiehenä. Miksi et keskity oman elämäsi hyviin asioihin. Onko niitä?
Olen hyvin suorituskeskeinen, vaihtanut useinkin työpaikkaa juuri sen vuoksi, että menen työelämässä eteenpäin ja olen nyt jo siis kohtuullisen nuorena saavuttanutkin hyvän aseman. Oma elämä on, lapsi ja mies ja uutta taloakin katselemme.
Minua vain ärsytti tämän naisen asenne, ikään kuin työteko olisi vain jotain kivaa lisää, mutta ei välttämättömyys. Teki työnsä kyllä oikeinkin hyvin, mutta siinäkin oli aina, että hän kokosi tuosta noin jonkun porukan, jos oli vaikka joku vaikeampi asia, tunsi aina jonkun, joku auttoi jne.
Mutta eniten ärsytti se mies siellä taustalla. Aina valmiina sekin hyysäämään, jos naiselta vaikka unohtui jotain niin suunnilleen ennen kuin nainen itse huomasi oli mies jo hommannut sen hänelle. Vapaat ja lomat aina suunniteltu yhteisten tekemisien ympärille, vaikka kai jotain omiakin menoja niillä oli.
Olen yksi eilen kirjoittaneista chillaamaan jääneistä. Tässä täsmälleen on syy. Näitä on tuntunut pesiytyvän työelämään yhä useampia.
Ennen arvostettiin sitä, että jollakulla on ammattitaitoa ja arvostettiin, että on verkostot, jolla saa hommat hoitumaan. Nykyajan esimiehiä se ärsyttää ja nillittävät sitten jostain tuntilaskelmista tai muusta pskasta.Sekin on totta, että enpä tiedä, miten niitä uusia töitä edes lähteä hakemaan, kun tuntuu, että ilmapiiri vastassa on tämä. Että ihan tavalliset pariskunnan keskeiset huomionosoituksetkin ovat jotain työpaikalle kuuluvaa ärsytyksen aihetta.
Olen vasta vähän päälle 50 mut tuntuu, että olen aivan liian vanha tähän sontaan. Pitäkööt leikkikenttänsä, suorituksensa ja fiiliksensä, mä tiedän tehneeni 30+ v hyvin töitä. Se ei enää kelpaa, olkoot niin!
Amen.
Työelämästä on tullut aivan hirveää, kun sinne voi jokainen tuoda kaikki paskat tunnelmansa ja traumojaan tuulettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli vähän samanlainen juttu: alaisena ihminen, jolla tuntui olevan asiat juuri noin kuin ap kuvailee. Näissä YT-neuvotteluissa hän sai potkut ja minä en laittanut yhtään hanttiin. Huomasin nimittäin, että en pitänyt hänestä lainkaan, vaikka työssä ei mitään moittimista ollutkaan. Jostain syystä hän ärsytti minua todella. Olin kateellinen, koska selvästi hänestä näki, että ei rahasta töitä tee.
Nyt kun tuli irtisanominen, niin huomaan olevani kateellinen ja ärtynyt edelleen. Hän hoitelee loppuja hommiaan ihan tyytyväisenä ja tuntuu vain odottavan viimeistä työpäivää. Miehensä ostelee hänelle läppäreitä ja muita tavaroita ja suunnittelevat kuulemma jotain kesäasioita.
Tekee mieli jotenkin sabotoida hänen tulevaisuuttaan, en vaan tiedä, miten sen tekisin. Ainakaan en suosittele, jos joku kysyy!
Harmi, että sinun kaltaisesi on jonkun esimiehenä. Miksi et keskity oman elämäsi hyviin asioihin. Onko niitä?
Olen hyvin suorituskeskeinen, vaihtanut useinkin työpaikkaa juuri sen vuoksi, että menen työelämässä eteenpäin ja olen nyt jo siis kohtuullisen nuorena saavuttanutkin hyvän aseman. Oma elämä on, lapsi ja mies ja uutta taloakin katselemme.
Minua vain ärsytti tämän naisen asenne, ikään kuin työteko olisi vain jotain kivaa lisää, mutta ei välttämättömyys. Teki työnsä kyllä oikeinkin hyvin, mutta siinäkin oli aina, että hän kokosi tuosta noin jonkun porukan, jos oli vaikka joku vaikeampi asia, tunsi aina jonkun, joku auttoi jne.
Mutta eniten ärsytti se mies siellä taustalla. Aina valmiina sekin hyysäämään, jos naiselta vaikka unohtui jotain niin suunnilleen ennen kuin nainen itse huomasi oli mies jo hommannut sen hänelle. Vapaat ja lomat aina suunniteltu yhteisten tekemisien ympärille, vaikka kai jotain omiakin menoja niillä oli.
Oma kokemukseni työpaikkaa usein vaihtaneista on se, että et hoida hommiasi. Olet hyvä suustasi ja myyt itsesi hyvin omalle esimiehellesi, mutta parissa vuodessa alkaa näkyä ettei työn arki oikein suju. Maa ns. polttelee jalkojen alla. Tällaiset esimiehet ovat alaisilleen lähinnä painajaista.
Just tästä muuten oli tuon oman kokemukseni kanssa kyse. Ihmettelin vähän, kun esimies itse piti oikein meriittinä sitä, että ei ole missään pysynyt paria vuotta pidempään. Luulin, että tuo muoti on jo mennyttä.
Sen sijaan sitä on vaikea ymmärtää, että eikö tälläiselle pomolle parasta mitä voisi sattua olisi vakaa, työnsä osaava alainen, jolla on kotiasiatkin niin kunnossa, että niitä ei tarvitse töissä puida.
Mutta nähtävästi oma huono itsetunto ja sen kautta tullut kateus tuonkin järjen päästä hävittää.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli vähän samanlainen juttu: alaisena ihminen, jolla tuntui olevan asiat juuri noin kuin ap kuvailee. Näissä YT-neuvotteluissa hän sai potkut ja minä en laittanut yhtään hanttiin. Huomasin nimittäin, että en pitänyt hänestä lainkaan, vaikka työssä ei mitään moittimista ollutkaan. Jostain syystä hän ärsytti minua todella. Olin kateellinen, koska selvästi hänestä näki, että ei rahasta töitä tee.
Nyt kun tuli irtisanominen, niin huomaan olevani kateellinen ja ärtynyt edelleen. Hän hoitelee loppuja hommiaan ihan tyytyväisenä ja tuntuu vain odottavan viimeistä työpäivää. Miehensä ostelee hänelle läppäreitä ja muita tavaroita ja suunnittelevat kuulemma jotain kesäasioita.
Tekee mieli jotenkin sabotoida hänen tulevaisuuttaan, en vaan tiedä, miten sen tekisin. Ainakaan en suosittele, jos joku kysyy!
Mitä hemmettiä mä just luin :D miten kaltaisesi keskenkasvuinen ihminen voi toimia esimiehenä? Mitä luulet sinulle tai kenellekään muulle kuuluvan työntekijän varallisuustaso. Ainut mikä sinulle kuuluu on se, että työntekijä tekee työnsä hyvin, minkä jo totesitkin. Kyllä alkaa taas mennä usko ihmisiin🤦♀️ En kehtaisi kirjoittaa tuollaista edes anonyymina.
Jos ootte tuollaisesta kateellisia niin oletteko kateellisia myös kaikille lähipiirissänne ja vihaatte salaa... Toxic people
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No oisko kannattanut itsekin säästää pahanpäivän varalle niinkuin vähänkään älyä omistavat tekevät. Nyt sit parkua kun työkaveri ollut fiksumpi säästöjensä ja näemmä miehenkin suhteen.
Vierailija kirjoitti:
AP tässä, kiitos monista kivoista sanoista ja vertaisista jutuista, mitä täällä on sanottu. Ymmärrän tosiaan itsekin, että työkaverin kadehtiminen ei auta minua mutta tunteelle en vaan mitään tunnu voivan.
Työpsykologia voisi kokeilla, joskin sekin tuntuu kynnykseltä, siis pitääkö siellä sitten kertoa nämä alhaiset tunteet.
Sekavakin olo on, taidan olla jo liikaväsynytkin.
Työpsykologilla ei ole pakko kertoa mitään mitä et halua. Suosittelen kuitenkin, että annat tulla kaiken pihalle, ne alhaisimmatkin tunteet. Psykologilla on salassapitovelvollisuus ja on ammattilaisena varmasti tottunut kuulemaan kaikenlaista. Hän saa siitä myös palkan.
Työsuhteesi ei kestä enää kauaa, joten hyödynnä ihmeessä tämä mahdollisuus. Muuten voi käydä niin, että keräät sisääsi kaiken katkeruuden, joka sitten jonain päivänä ryöpsähtää syyttömän työkaverisi niskaan. Sitähän et varmasti halua?
Kukaan ei ole täydellinen, joten anna itsellesi aikaa ja armoa. Lepää kun väsyttää (mikäli voit) ja itke kun itkettää. Yritä hankkia kaikki mahdollinen apu, että pääsisit kateellisuudesta eroon, ihan itsesi takia.
Ilmeisesti sulla ei kuitenkaan mene henkisesti kauhean hyvin, vaikka ulkokuori näyttäisi hyvältä. Yrität painaa töitä enemmän ja enemmän, mutta se ei täytä tyhjiötäsi sisällä. Olet siis kateellinen alaisesi hyvästä itsetunnosta ja henkisestä pääomasta.