Lue keskustelun säännöt.
ADHD ilman ylivilkkautta, eli ADD. Mikään ei toimi.
21.12.2020 |
Olen jo 10 vuotta yrittänyt elää itteni kanssa, saanut paljon hoitoa, vannon! Mua on tutkittu todella paljon jne jne jne..
Olen kokeillut kaikki markkinoilla olevat lääkkeet, eivätkä tasan tarkkalleen tee mitään.
Pää räjähtää luovuudesta, ideoita, silti en saa konkreettisesti mitään tehtyä, arki ahdistaa ihan jatkuvasti, kärsin aivan suunnattomasta tylsyydestä.
Olen jatkuvasti kuormittunut, turhautunut, kyllästynyt, vihainen. En saa pääni yhtään mihinkään juttuun ja kaikki ärsyttää.
Kommentit (70)
Lieväoireisten työssä pärjäävien ADD-tyyppien, varsinkin naisten, on mahdotonta saada apua. Eivätkä kaikki lääkärit kerro asioista suoraan, sitä raakaa totuutta. Määrätään jotain kognitiivista psykoterapiaa josta ei ole hyötyä ilman että rinnalla olisi muutakin kuntoutusta. Ihan uskomatonta miten jäljessä Suomi on nepsyn hoitamisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhä edelleen jokainen minulle vastannut on vain vahvistanut jo olemassa olevaa käsitystäni siitä, miten tämän oireyhtymän ongelmat nostetaan muiden ongelmien yli. Ettäkö ADHD-lapset ovat ainoita, jotka saavat toistuvasti negatiivista palautetta? Muut eivät? Muilla ei ole vaikeuksia elämässään, arjen hallinnassa, keskittymisessä?
Jokaisella on omat vaikeutensa, mutta ADHD on nostettu jalustalle ja yhdeksi muotidiagnoosiksi. Liittynee nykyajan medikalisaatioon. Jokainen ei toivottu ominaisuus ja piirre pitää saada diagnoosiksi, jotta olisi kivempi olla. Sama ilmiö näkyy siinä, että normaaleihin, elämään kuuluvien vastoinkäymisten aiheuttamat normaalit reaktiot pitää saada diagnoosin muotoon. Esimerkiksi on normaalia olla surullinen jos omainen kuolee, mutta nykyäänhän se on heti masennus ja ahdistuneisuushäiriö.
Miten nostetaan muiden ongelmien yli, jos aloitus koskee add-problematiikkaa? Niin siitä varmaan keskustellaan. Mitä itse teet tässä ketjussa vähättelemässä muiden kokemuksia? Kaikki saavat negatiivista palautetta, kaikilla arki sakkaa, kaikilla keskittymisen ongelmia joskus. Niin, mitä sitten? Jos niitä ongelmia on vaan joskus, mitä niihin takertumaan?
Minä suosittelen että menkää TK:hon kertomaan asiasta jos vähäänkään mietityttää, mutta valmistautukaa hyvin.
Kyllä ne ne nykyään osaa ohjata eteenpäin aika helposti jos tarvis.
Minä viivyttelin useita vuosia, koska en uskaltanut ensin . Ja sain todella hyvän vastaanoton ihan eka käynnistä lähtien. Ja kyllä käyntejä tulikin sitten paljon ja aikaa meni.
Minulla on ainakin adhd, kenties jotain ocd tyylistäkin mutta diagnosointi on kesken.
Lääkkeitä en ole edes kokeillut koska en halunnut. Aloitin nepsy valmentajan ja psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa tapaamiset alkuun aika tiheästi. Välillä turhautti että ei tästä mitään hyötyä ole, mutta ajan saatossa on ollut iso apu.
Pärjään hyvin töissä ja olen nyt lahdössä kouluttautumaan lisää niin olen varannut tiheämmin käyntejä taas että opiskelu sujuisi mahdollisimman hyvin.
Minua auttoi sen tajuaminen että minun aivot nyt yksinkertaisesti on erilaiset ja joudun tekemään paljon enemmän töitä että olen samalla viivalla kuin muut. Delegoin ne asiat muille mitä en yksinkertaisesti kykene tehdä (esimerkiksi aikojen varaaminen, kaupassa käynti). Delegointi on keventänyt kuormitusta huomattavasti. Opettelin sanomaan ääneen että en tajua, voitko auttaa ymmärtämään?
Toki kaikilla se ei ole mahdollista, tiedän sen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADD mulla, ei lääkkeitä lainkaan. Ainut ongelma on itse asiassa passiivisuus :D Eli päinvastainen tilanne ku sulla
Olen ap mullahan on täsmälleen sama. Pää meinaa räjähtää ja silti olen kuin keitetty vihannes. En tee mitään.
No prse penkistä ja la tekemän! Ei se sen vaikempaa ole pölö.
Et vaan kestä epämukavuutta eli olet vaan laiska ja viitsimätön!
Tämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhä edelleen jokainen minulle vastannut on vain vahvistanut jo olemassa olevaa käsitystäni siitä, miten tämän oireyhtymän ongelmat nostetaan muiden ongelmien yli. Ettäkö ADHD-lapset ovat ainoita, jotka saavat toistuvasti negatiivista palautetta? Muut eivät? Muilla ei ole vaikeuksia elämässään, arjen hallinnassa, keskittymisessä?
Jokaisella on omat vaikeutensa, mutta ADHD on nostettu jalustalle ja yhdeksi muotidiagnoosiksi. Liittynee nykyajan medikalisaatioon. Jokainen ei toivottu ominaisuus ja piirre pitää saada diagnoosiksi, jotta olisi kivempi olla. Sama ilmiö näkyy siinä, että normaaleihin, elämään kuuluvien vastoinkäymisten aiheuttamat normaalit reaktiot pitää saada diagnoosin muotoon. Esimerkiksi on normaalia olla surullinen jos omainen kuolee, mutta nykyäänhän se on heti masennus ja ahdistuneisuushäiriö.
Tartun tuohon loppuun, et näköjään oikein tiedä mitä ahdistuneisuushäiriö tai masennuskaan on. En tiedä saako noita diagnooseja edes sillä että on masentunut tai ahdistuu ns. aiheesta. Masentuneisuus on sitä kun sinulla on kaikki hyvin: on opiskelupaikka, kavereita, ihana kumppani, mutta... kaikki tuo tuntuu silti turhalta ja paskalta, haluat tappaa itsesi. Ahdistuneisuushäirö sitä kun terveet nuoret vanhemmat omaava nainen istuu lattialla paniikkikohtauksen armoilla koska tämä pelkää että nämä kuolevat. Tai koska tämä pelkää että tämän kaverit vihaavat tätä. Tai hänet potkitaan pois opiskelupaikasta, vaikka kursseista tulee vain hyviä arvosanoja eikä oppilaitoksesta edes voida erottaa ilman painavaa syytä.
Huomaan että jos haluan siivota niin jostain nousee vastavoima ja sitten vain alkaa väsyttämään? Väsymys katoaa heti kun päätän lykätä siivoamista huomiseen. Se voi olla joku miellyttäväkin tehtävä, mutta sitä ei vain saa aloitetuksi. On kuin joku voimakenttä estäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täläinen tavis, joka ei tunne ketäänn,jolla olisi adhd tai add ei lainkaan ymmärrä millaista se on. Itse kun päätän , että nytpä lähden 5 km lenkille, niin eikun vaan pomppaan ylös sängystä missä olen rötköttänyt koko aamupäivän. Käynyt vain aamukahvilla ja hammaspesulla ja sitten lukenut netistä kaikkea mahdollista.
No niin, laiskottaa, mutta kun päätän niin 5min kuluttua olen jo ulkona reippaasti kävelemässä.
Toinen juttu , voi kun tympäsi ja laiskotti viime viikolla alkaa laittaa kotia joulukuntoon, niinkuin joka vuosi.
Eikun päätin ja nappasin varaston vintiltä koristelaatikon ja ne sitten laitoin niinkuin muinakin vuosina.
Entäpä joulukuusi, puoliso on aina sitä mieltä ,että ihan turha. Minäpä tykkään, vaikka siinä on hommaa hakea, koristella ja sitten siivota pois. Onneksi olen jo 4 vuotta tilannut kuusen kotiin ja pihalla myyjä laittaa oikein jalkaan sen valmiiksi.
Että kyllä se on tietysti väsyttävää ja tylsää se tekemisen aloittaminen, mutta sitten vain päätän. Vuosikymmeniä töissä käydessäni se oli kaksin verroin väsyttävämpää ,mutta nyt yli 7 kymppisenä se tahtoo minulla olla vain laiskuutta, kun on aikaa 24 tuntia vurokaudessa. Täytyy vaan olla päättäväinen jos terve on.
Vierailija kirjoitti:
Täläinen tavis, joka ei tunne ketäänn,jolla olisi adhd tai add ei lainkaan ymmärrä millaista se on. Itse kun päätän , että nytpä lähden 5 km lenkille, niin eikun vaan pomppaan ylös sängystä missä olen rötköttänyt koko aamupäivän. Käynyt vain aamukahvilla ja hammaspesulla ja sitten lukenut netistä kaikkea mahdollista.
No niin, laiskottaa, mutta kun päätän niin 5min kuluttua olen jo ulkona reippaasti kävelemässä.
Toinen juttu , voi kun tympäsi ja laiskotti viime viikolla alkaa laittaa kotia joulukuntoon, niinkuin joka vuosi.
Eikun päätin ja nappasin varaston vintiltä koristelaatikon ja ne sitten laitoin niinkuin muinakin vuosina.Entäpä joulukuusi, puoliso on aina sitä mieltä ,että ihan turha. Minäpä tykkään, vaikka siinä on hommaa hakea, koristella ja sitten siivota pois. Onneksi olen jo 4 vuotta tilannut kuusen kotiin ja pihalla myyjä laittaa oikein jalkaan sen valmiiksi.
Että kyllä se on tietysti väsyttävää ja tylsää se tekemisen aloittaminen, mutta sitten vain päätän. Vuosikymmeniä töissä käydessäni se oli kaksin verroin väsyttävämpää ,mutta nyt yli 7 kymppisenä se tahtoo minulla olla vain laiskuutta, kun on aikaa 24 tuntia vurokaudessa. Täytyy vaan olla päättäväinen jos terve on.
Kuulostaa erittäin kätevältä tuo joulukuusihomma! Annan kuitenkin esimerkin, että adhdssa kyse ei ole niinkään mistään päättäväisyyden puutteesta, kuin toiminnanohjauksen ongelmista.
Eli päätän lähteä lenkille. Mutten löydäkään juoksukenkiä tai trikoita. Lähden etsimään niitä vaatehuoneesta, jossa törmäänkin siihen joulukoristelaatikkoon (samalla yllättyen positiivisesti, että minulla on joulukoristelaatikko erikseen..) ja alan käymään sitä läpi. Jouluhan on kk päästä, jos kerrankin aloittaisi ajoissa.
Alan inventoimaan laatikon sisältöä olohuoneessa levittäen sisällön lattialle. Selaan nettikauppoja etsien uutta latvatähteä, kunnes tulee aika syödä, koristeet jää siihen ja hommailen muita juttuja loppuillan kun kumppani ehdottaa jotain.
Seuraavana päivänä päätän, että nyt sinne lenkille! Missäs mun juoksukengät olikaan....? Matkalla kompastun joulukoristeisiin.
Jouluaattona huomaan, ettei minulla ole latvatähteä.
Tätä tarkoittaa, kun ei ole tarkkaavaisuutta tai keskittyminen siirtyy asiasta toiseen keskenkaiken. Joskus jaksaa huvittaa, yleensä uuvuttaa. Monta päätöstä, vähän loppuun vietyjä juttuja.
Diagnoosi annetaan oireyhtymille, jotta nämä henkilöt pääsevät avun ja tuenpiiriin. Kaikki ihmisiä tai oireita ei pysty yksittäin tukemaan, joten jollain sitä on rajattava. Diagnoosi tuo henkilön rajojen sisäpuolelle ja mahdollistaa tuen. Kaikki ADHDsta kärsivät eivät saa diagnoosiakaan ja siten jäävät ilman tukea. Diagnoosi tarvitaan, jos oireet aiheuttaa pitkäaikaisia ongelmia elämässä.