Mitä 33-vuotiaana pitäisi jo olla?

Vierailija kirjoitti:

Aviopuoliso, lapsia, omistusasunto, yliopistotutkinto, työpaikka.

Kyllä tuon ikäisenä pitäisi olla jo kaksi yliopistotutkintoa.

Pitäisi olla päässyt yli koulukiusaamistraumoista ja muista nuoruuteen liittyvistä traumoista. Jos 33v vielä murehtii niitä eikä ole saanut niitä käsiteltyä niin valitettavasti ne pysyvät ihmisen mukana loppuelämän.

Pitäisi olla rehellinen ja rohkea. Rehellinen itselleen ja muille, mitä elämässä haluaa ja rohkeutta toimia näiden arvojen mukaan.

Minulla on paljon sellaista, mitä noin yleensä pidetään tavoiteltavana. Kaikkein suurin saavutus on kuitenkin tuo minkä mainitsin. Ei esim. yliopistotutkinto ole tuonut samanlaista rauhaa kuin se, että elän sellaista elämää, missä en toteuta muiden toiveita vaan omiani.

Täällä 32 vuotias.

Korkeakoulututkinto löytyy. Työt on määräaikaisia sekä osa-aikaisia (omasta halusta). Juuri nyt tällä hetkellä on virallisesti työtön -nimikkeellä. Lapsia on yksi. Olen naimisissa. Omistusasunnossa asun. Lainaa aivan liikaa... 

No aikuinen kai pitäisi olla, mutta se ei ole enää nykyään muodissa.

Otsikossa ja aloituksessa on eri kysymykset. Otsikon kysymykseen on tullutkin muutama hyvä vastaus.

Aloituksen kysymykseen: minulla on aviopuoliso, 2 koiraa, omakotitalo, josta maksettu n.1/3 (yhdessä puolison kanssa), korkeakoulututkinto, vakituinen työpaikka, auto, sijoituksia jonkin verran, ihania harrastuksia, tieto siitä, kuka olen ja mistä tykkään, ei kuitenkaan siitä, mitä haluaisin tehdä työkseni - mutta kylläkin siitä, mitä en ainakaan haluaisi tehdä.

En koe, että kaikilla ikäisilläni pitäisi olla näitä kaikkia - tai oikeastaan näistä mitään välttämättä. Paras kaverini on saman ikäinen, hän on sinkku, ei lemmikkeja, asuu vuokralla kerrostalossa, opiskelee, on kyllä vakitöissä samalla, sijoituksia ei ole, eikä oikein mitään harrastakaan. Tietää kuitenkin mitä haluaa työkseen tehdä ja sitä kohti ahkeroi. :) Väitän, että olemme suurinpiirtein yhtä onnellisia tai onnettomia. Toisella on ollut enemmän onnea toisessa asiassa ja toisella toisessa. 

Ainoa, mitä minusta tuossa iässä "pitää" olla, on jonkinlainen käsitys siitä että millainen ihminen itse on, mistä pitää, mistä ei pidä, mihin pystyy, mihin ei pysty, missä voi kehittyä, missä ei halua kehittyä. Näiden pohjalta sitten olisi hyvä olla jonkinlainen visio siitä, että millaiseen suuntaan on elämäänsä viemässä niin, että ei joudu elämään jatkuvissa ristiriidoissa toiveidensa ja todellisuuden kanssa.

Toki hyvässä tilanteessa voi olla, että nämä asiat ovat jo tasapainossakin. Toisaalta ihminen muuttuu koko ajan, joten toiveetkin muuttuvat. Tilanteen tasalla pysyminen lienee koko elämän mittainen projekti.

Mulla on tällä hetkellä:

-huono parisuhde

-olen vähän syrjäytynyt 

-ihmiset eivät tule enää juttuun kanssani

-olin pitään työelämässä, milloin missäkin, mutta nyt olen työtön

-lapsi, joka on ainut valopilkkuni, mutta pelkään että pilaan hänen elämänsä 

-Omistan osan asunnosta, jossa asumme

-Olen käynyt lukion ja amiksen. 

That´s about it. En sinänsä kaipaa muuta kuin hyviä hetkiä läheisten kanssa, mutta tuntuu että olen kadottanut itseni ja sitä myötä kaikki läheiseni. 

N32

Vanhemmilta kun en ole saanut avustuksia, asun vielä vuokrayksiössä ja säästän ASP tiliin. Helppoa niiden on huudella joilla vanhemmat maksaa elämisen, esim säästetty lapsilisät jne.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi olla päässyt yli koulukiusaamistraumoista ja muista nuoruuteen liittyvistä traumoista. Jos 33v vielä murehtii niitä eikä ole saanut niitä käsiteltyä niin valitettavasti ne pysyvät ihmisen mukana loppuelämän.

Vaikka niitä ei murehtisi, ne pysyvät mukana loppuelämän joka tapauksessa ellei satu menettämään muistiaan. Tuohon ikään mennessä on oppinut uusia tapoja elää ja olla, jolloin kohtaa maailman eritavalla kuin kouluaikoina. Traumat voivat puskea vaikeissa tilanteissa ja mikäli ei ole kehittänyt itselleen mitään puolustusjärjestelmää tai keinoja selvitä niin silloin elämä on vaikeaa näiden traumojen kanssa. Ei ikäviä asioita muuteta hyviksi vaikka niiden myötä vahvistaisikin itseään.

Nobelisti, presidentti.

33v mulla oli 2 lasta,  aviopuoliso, omakotitalo, farmariauto, tutkinto ja työpaikka

nyt 44v mulla on 2 lasta, olen eronnut, asun kerrostalossa, auto ei ole farkku mutta tutkinto ja työpaikka eivät ole kadonneet mihinkään.

Menikö huonosti? Mun mielestä ei. Nettovarallisuus on karttunut kivasti ja olen onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

33v mulla oli 2 lasta,  aviopuoliso, omakotitalo, farmariauto, tutkinto ja työpaikka

nyt 44v mulla on 2 lasta, olen eronnut, asun kerrostalossa, auto ei ole farkku mutta tutkinto ja työpaikka eivät ole kadonneet mihinkään.

Menikö huonosti? Mun mielestä ei. Nettovarallisuus on karttunut kivasti ja olen onnellinen.

Mä haluan olla sä kymmenen vuoden päästä.

Mä en vieläkään tiedä, mikä musta tulee isona ja tää ahdistaa välillä arkisin surffaillessani netissä höpöhöpö-duunipaikassani ja verratessani elämääni samanikäisiin, nousujohteista uraa luoviin tuttavanaisiin. Maisterin tutkinto on, mutta täysin turhalta alalta eikä motivaatiota tai kiinnostusta lisäkouluttautumiseen, saati sitten sosiaalisia (tai muitakaan) taitoja paremman työpaikan saamiseen.

Viikonloppuisin ja lomilla taas nautin elämästäni täysin rinnoin. On maailman mahtavin mies, ihanat karvavauvat, terveyttä ja kauneutta ja materiaalisesti kaikki, mitä tarvitsen. Myös mielenkiinnonkohteita harrastusmielessä niin paljon, ettei aika tunnu koskaan riittävän kaikkeen.

Jos ei työtä tarvitsisi tehdä tai löytäisi sen kuuluisan kutsumuksensa, olisi elämäni (omasta mielestäni) lähes täydellistä.

N33

Osata kuunnella itseään ja tehdä päätöksiä sen mukaan mikä tekee itsensä onnelliseksi. Eikä päätellä omaa onnistumistaan vauva-palstan ”nämä pitää olla jotta on täyttänyt ulkoiset kriteerit”.

Ei pidä olla yhtään mitään. 

Itse loin uraa, asuin ulkomailla ja vietin hauskaa sinkkuelämää. 

Sittemmin olen mennyt naimisiin, perustanut perheen, ollut kotiäiti ja perustanut oman yrityksen. 

N49

33-vuotiaana pitäisi olla aikuinen ihminen, joka hoitaa itse omat asiansa (tai hommaa ihan itse jonkun ammattilaisen hoitamaan ne asiat, joita ei itse osaa) ja kantaa vastuun omista teoistaan ja valinnoistaan. Mitään muuta ei pidä olla, eikä ole pakko olla tehnyt.

Nettovarallisuus nyt ainakin 150 000 €. Muutoin kukin viettäköön näköistäänsä elämää.

Ainakin kuulemma nuorekas farmariasu ja tyköistuva pusakka. Sitten näytät 35 -vuotiaalta. Palstalla on neuvottu näin jo monta kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilta kun en ole saanut avustuksia, asun vielä vuokrayksiössä ja säästän ASP tiliin. Helppoa niiden on huudella joilla vanhemmat maksaa elämisen, esim säästetty lapsilisät jne.

Ei se nyt ihan niinkään ole, että oma pärjääminen on kiinni vanhempien rahoista kiinni. Minä sain vanhemmiltani tasan väkivaltaisen ja viinanhuuruisen lapsuuden ja silti tässä toista asuntolainaa lyhennetään ja ensiasunto on nyt sijoitusasuntona.

33-vuotiaana tulee olla kyky kantaa itsestään vastuu, asui sitten vuokralla Jakomäessä tai arvoasunnossa keskellä kaupunkia.