Miehen lapset ovat hemmoteltuja!
Olen muuttanut miehen kanssa yhteen, hänellä aiemmasta liitosta 2 lasta ja minulla 1. Miehen lapset ovat 10- ja 8-vuotiaita, minun on 10-vuotias.
Olen pannut merkille, että nämä miehen tyttäret ovat melkoisen lellittyjä. Heillä on mm. älypuhelimet, joita pidän alle 12-vuotiailla täysin turhina, kun taas minun tytölläni on vain Nokian peruspuhelin. Miehen lapsilla on myös valtavasti vaatteita ja he saavat pelata mieheni iPodilla. En voi uskoa, että mies antaa heidän pelata sillä. iPodit eivät todellakaan ole lapsia varten. He saavat myös katsoa Salkkareita yms. muita aikuisten ohjelmia.
Lapseni on myös kertonut sisarpuoliensa käyttäytyvän ylimielisesti ja ilkeästi häntä kohtaan. Sisarpuolet myös pakkaavat tavaroitaan lapseni nähden kun he ovat lähdössä äidilleen, ja lapseni tulee surulliseksi, häntä kun ei ole kutsuttu mukaan. Ilkeintä sisarpuolten käytöksessä on myös se, että he saavat joskus ottaa äidilleen mukaan herkkuja, joista lapseni ei saa mitään. Äskenkin lapsi tuli itkien luokseni ja kertoi ettei saa maistaa herkkuja.
Pitäisikö soittaa sisarpuolten äidille ja vaatia herkuista osa myös minun lapselleni? Epäreiluahan tuo on, varsinkin kun nuo kolme tyttöä asuvat samassa huoneessa. Haluaisin myös kieltää iPodilla pelaamisen, ja vanhemman tytön pitäisi ainakin antaa lapseni lainata vaatteitaan. Jos tämä ei toteudu, aion rangaista miehen lapsia.
Tuollaisista lellityistä herrantertuista jää paskanmaku suuhun.
Kommentit (30)
Kannattaisi ap:n tajuta ja muistaa se, etteivät miehen lapset ole valinneet häntä ja hänen lastaan osaksi perhettään ja jakamaan huonettaan. Sen sijaan ap:lla on ollut mahdollisuus valita. Vaaditaan tuollaisessa tilanteessa suurta viisautta, että lapset eivät alkaisi inhota toisiaan. Ihan jo sekin, että lasten huoneeseen on tullut kysymättä kolmas ihminen, on vaatinut heiltä suurta venymistä ja sitä jakamista, jota ap peräänkuuluttaa heiltä. Nyt ahne ap vaatii vielä vaatteitakin ja äidille vietäviä herkkuja.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 15:46"]
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 15:37"]Olen muuttanut miehen kanssa yhteen, hänellä aiemmasta liitosta 2 lasta ja minulla 1. Miehen lapset ovat 10- ja 8-vuotiaita, minun on 10-vuotias.
Olen pannut merkille, että nämä miehen tyttäret ovat melkoisen lellittyjä. Heillä on mm. älypuhelimet, joita pidän alle 12-vuotiailla täysin turhina, kun taas minun tytölläni on vain Nokian peruspuhelin. Miehen lapsilla on myös valtavasti vaatteita ja he saavat pelata mieheni iPodilla. En voi uskoa, että mies antaa heidän pelata sillä. iPodit eivät todellakaan ole lapsia varten. He saavat myös katsoa Salkkareita yms. muita aikuisten ohjelmia.
Lapseni on myös kertonut sisarpuoliensa käyttäytyvän ylimielisesti ja ilkeästi häntä kohtaan. Sisarpuolet myös pakkaavat tavaroitaan lapseni nähden kun he ovat lähdössä äidilleen, ja lapseni tulee surulliseksi, häntä kun ei ole kutsuttu mukaan. Ilkeintä sisarpuolten käytöksessä on myös se, että he saavat joskus ottaa äidilleen mukaan herkkuja, joista lapseni ei saa mitään. Äskenkin lapsi tuli itkien luokseni ja kertoi ettei saa maistaa herkkuja.
Pitäisikö soittaa sisarpuolten äidille ja vaatia herkuista osa myös minun lapselleni? Epäreiluahan tuo on, varsinkin kun nuo kolme tyttöä asuvat samassa huoneessa. Haluaisin myös kieltää iPodilla pelaamisen, ja vanhemman tytön pitäisi ainakin antaa lapseni lainata vaatteitaan. Jos tämä ei toteudu, aion rangaista miehen lapsia.
Tuollaisista lellityistä herrantertuista jää paskanmaku suuhun.
[/quote]
Vaikutat aika yksinkertaiselta, tai sitten tämä on provo :D
Ensiksikin: herkut on tarkoitettu kyläilyä varten, kun miehesi lapset ovat käymässä äidillään. Ne eivät ole tarkoitettu sinun lapsillesi, eikä sisarpuolten ole mikään pakko niitä jakaa.
Toiseksi: Jos sisarpuolet saavat esim. katsoa Salkkareita ja pelata iPodilla, se on heidän vanhempiensa päätös. Sinä et ole heidän äitinsä, etkä siis voi asiaan vaikuttaa. Et myöskään voi kontrolloida tai kieltää mitään. Hyväksy, ettet pysty hallitsemaan sellaisten lasten elämää, jotka eivät ole sinun lapsiasi.
Kolmanneksi: Miehesi esikoisen vaatteet ovat hänen omaisuuttansa. Eivät lapsesi. Hän ei siis ole mitenkään velvollinen lainailemaan niitä lapsellesi.
Ja neljänneksi: Et voi rangaista miehesi lapsia.
Vaikuttaa vähän siltä, että lapsesi on sinun kanssasi ollessaan se hemmoteltu ainokainen (en siis todellakaan väitä, että kaikki ainoat lapset olisivat lellittyjä). Lapsesi kadehtii sisarpuoliaan ja yrittää varastella heidän onnellisuuden kohteitaan. Lapsesi on inhottava ja sinä olet typerä.
[/quote]heillä on älypuhelimet, et voi olla siitä kade vaikka sun lapsella on tavallinen puhelin. Mikä estää ostamasta? Mikäli huonosti käyttäytyy niin täytyyhän sun sanoa tietenkin että miehesi pahastuisi. Miehet ei oikein tahdo ojentaa lapsiaan vaikka syytä olisi.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 16:10"]
Hohhoo, vai että lapsen pitäisi totella kaikkia aikuisia. On ihan tervettä, jos lapsi osaa kyseenalaistaa aikuisen määräykset tarvittaessa. Esimerkiksi jos joku setä käskee nousemaan autoon. Hirveän karhunpalveluksen tekee, jos kasvattaa lapsensa jokaista käskijää tottelemaan.
[/quote]tarkoitti että kotona totellaan, lapselle täytyy tietenkin opettaa tietyt asiat kun alkaa yksin kulkemaan.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 16:19"]
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 15:46"]
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 15:37"]Olen muuttanut miehen kanssa yhteen, hänellä aiemmasta liitosta 2 lasta ja minulla 1. Miehen lapset ovat 10- ja 8-vuotiaita, minun on 10-vuotias.
Olen pannut merkille, että nämä miehen tyttäret ovat melkoisen lellittyjä. Heillä on mm. älypuhelimet, joita pidän alle 12-vuotiailla täysin turhina, kun taas minun tytölläni on vain Nokian peruspuhelin. Miehen lapsilla on myös valtavasti vaatteita ja he saavat pelata mieheni iPodilla. En voi uskoa, että mies antaa heidän pelata sillä. iPodit eivät todellakaan ole lapsia varten. He saavat myös katsoa Salkkareita yms. muita aikuisten ohjelmia.
Lapseni on myös kertonut sisarpuoliensa käyttäytyvän ylimielisesti ja ilkeästi häntä kohtaan. Sisarpuolet myös pakkaavat tavaroitaan lapseni nähden kun he ovat lähdössä äidilleen, ja lapseni tulee surulliseksi, häntä kun ei ole kutsuttu mukaan. Ilkeintä sisarpuolten käytöksessä on myös se, että he saavat joskus ottaa äidilleen mukaan herkkuja, joista lapseni ei saa mitään. Äskenkin lapsi tuli itkien luokseni ja kertoi ettei saa maistaa herkkuja.
Pitäisikö soittaa sisarpuolten äidille ja vaatia herkuista osa myös minun lapselleni? Epäreiluahan tuo on, varsinkin kun nuo kolme tyttöä asuvat samassa huoneessa. Haluaisin myös kieltää iPodilla pelaamisen, ja vanhemman tytön pitäisi ainakin antaa lapseni lainata vaatteitaan. Jos tämä ei toteudu, aion rangaista miehen lapsia.
Tuollaisista lellityistä herrantertuista jää paskanmaku suuhun.
[/quote]
Vaikutat aika yksinkertaiselta, tai sitten tämä on provo :D
Ensiksikin: herkut on tarkoitettu kyläilyä varten, kun miehesi lapset ovat käymässä äidillään. Ne eivät ole tarkoitettu sinun lapsillesi, eikä sisarpuolten ole mikään pakko niitä jakaa.
Toiseksi: Jos sisarpuolet saavat esim. katsoa Salkkareita ja pelata iPodilla, se on heidän vanhempiensa päätös. Sinä et ole heidän äitinsä, etkä siis voi asiaan vaikuttaa. Et myöskään voi kontrolloida tai kieltää mitään. Hyväksy, ettet pysty hallitsemaan sellaisten lasten elämää, jotka eivät ole sinun lapsiasi.
Kolmanneksi: Miehesi esikoisen vaatteet ovat hänen omaisuuttansa. Eivät lapsesi. Hän ei siis ole mitenkään velvollinen lainailemaan niitä lapsellesi.
Ja neljänneksi: Et voi rangaista miehesi lapsia.
Vaikuttaa vähän siltä, että lapsesi on sinun kanssasi ollessaan se hemmoteltu ainokainen (en siis todellakaan väitä, että kaikki ainoat lapset olisivat lellittyjä). Lapsesi kadehtii sisarpuoliaan ja yrittää varastella heidän onnellisuuden kohteitaan. Lapsesi on inhottava ja sinä olet typerä.
[/quote]heillä on älypuhelimet, et voi olla siitä kade vaikka sun lapsella on tavallinen puhelin. Mikä estää ostamasta? Mikäli huonosti käyttäytyy niin täytyyhän sun sanoa tietenkin että miehesi pahastuisi. Miehet ei oikein tahdo ojentaa lapsiaan vaikka syytä olisi.
[/quote]että sanan tilalle vaikka
Turpa kiinni hullu kun et mistään mitään ymmärrä!!!!
Ei vttu :D nykyään on normaalia että lapsilla on älypuhelimet yms. Plus te olette uusperhe, miehesi lapsien omaisuus ei kuulu teille. Osta lapsellesi omat vaatteet ja omat herkut, jos sulla siis edes on rahaa
Toivottavasti mies jättää sinut. Nuo ovat vanhempien päätöksiä, etkä sinä ole heidän vanhempi, joten sinulla ei ole oikeutta rangaista heitä.
Miten iPodeilla pelataan? Kerro nyt ihmeessä, minä en tiedä, vaikka omistankin sellaiset.
Jotain tarkkuutta nyt nöihin sontaprovoihin.
Tämän on pakko olla provo. Ainakin sydämeni pohjasta toivon, ettei kukaan voi oikeasti olla niin typerä kuin ap.
Ensinnäkin, miehesi lapsilla ei ole mitään velvollisuutta lainata vastentahtoisesti vaatteitasi sinun lapsellesi. Ne vaatteet ovat miehesi lasten omaisuutta ja he päättävät kenelle niitä lainaavat. Jos sinun lapsesi ei esimerkiksi ole niin mukava tyyppi että hänelle tekisi mieli mitään lainata, niin sinulla ei ole oikeutta pakottaa. Miehesi lasten ei myöskään tarvitse pakata piilossa tavaroitaan äidilleen lähtiessään, jotta sinun herrantertullesi ei tulisi paha mieli. Ja jos se että toiset lapset saavat matkalle mukaan herkkuja on sinun ilmeisen hemmotellulle lapsellesi niin jumalattoman paha paikka että maailma hajoaa, osta lapsellesi omia herkkuja.
Toiseksi, jos sinun miehesi ja hänen lastensa äiti ovat päättäneet, että älypuhelimet, salkkarit ja pelaaminen ovat okei, sitten ne ovat. Voitte pitää perhepalaverin miehen kanssa siitä, miten teidän kotonanne kasvatetaan lapsia, mutta et voi olettaa miehen suostuvan suoraan sinun linjaasi, joka suoraan sanottuna kuulostaa aika typerältä.