Lue keskustelun säännöt.
VALTAVAT kulttuurierot parisuhteessa - voiko ikinä toimia?
17.05.2014 |
Olen tavannut unelmieni miehen. Tulemme kaksistaan oikein hyvin toimeen ja suhteemme alkaa olla vakava. Mutta.
Olemme aivan päinvastaisista perheistä/suvuista.
Omassa perheessäni ei ole sisaruksia tai serkkuja. Minulla on vain muutama vanha sukulainen, en ole oikeastaan missään tekemisissä heidän kanssaan. Vanhempani keskittyvät lähinnä golfaamiseen vapaa-ajalla ja jos joskus harvoin (pari krt vuodessa), keskustelemme lähinnä säästä tmv. Kaikki sukuni jäsenet ovat hyvin siistejä, työteliäitä eikä keltään puutu rahaa yms. Emme ole erityisen läheisiä edes vanhempieni kanssa. Muutin vuosi sitten eikä kukaan ole edes käynyt uudessa kodissani, mikä ei varsinaisesti edes haittaa minua.
Mutta mieheni perhe! Huh huh! Joka kerta kun käyn mieheni vanhempien luona, saan jonkinlaisen paniikkikohtauksen. Ensinnäkin suku on valtava. On sisaruksia, serkkuja, tätejä, setiä yms. En muista kaikkia. Kaikilla on valtavat kakara- ja eläinlaumat. Siivoamnen on tuntematon käsite. Kahvi tarkoittaa sitä että jokainen ottaa kupin kahvia ja seilaa se kädessään ympäri huushollia tunkien samalla toisella kädellä pullaa suuhun. Ruokailu samalla kaavalla. Eläimiä saattaa istua ruokapöydässä. Ihmisiä ravaa ees-taas ja kauhea mekkala, yhtäkkiä saattaa tulla joku mummin kummin kaima kyselemään naamani eteen esim. paljonko painan ilman että edes esittäytyy. Kaikki pukeutuu tosi rumasti ja köyhästi, kämpät on kuin pommin jäljiltä yms. En nyt halua sanoa rumasti heistä mutta siis täysin omien sukulaisteni vastakohtia. En tiedä käykö kukaan edes kunnon töissä.
Miehelleni suku on tosi tärkeä ja rakas, ovat päivittäin tekemisissä.
Nyt ongelma on se, että mua kauhistuttaa tuo miehen suku eikä erityisemmin ole minulla haluja olla heidän kanssa tekemisissä - mistä mieheni loukkaantuu kovasti. Hän ei ymmärrä mikä on ongelma. Olen kovasti yrittänyt tutustua heihin ja ymmärtää tätä kaaosta mutta valitettavasti kapasiteettini ei taida riittää.
Olemme keskustelleet yhteenmuutosta mutta olen yrittänyt keksiä tekosyitä ja lykätä aihetta. En todellakaan halua miehen sukua kotiini pyörimään ja mölisemään, nautin kovasti rauhasta ja hiljaisuudesta. Ajatus kauhistuttaa.
Onko suhteemme täysin tuhoon tuomittu? Kellään kokemusta tällaisesta?
Enkä nyt todellakaan sano että oma sukuni olisi jotenkin parempi, olen vaan tottunut heihin elämäni ensimmäiset 25v.
Kommentit (43)
Meillä oli exän kanssa tuollainen tilanne. Exä ihan hulttiomainen, alkoholia kului paljon viikonloppuisin sekä pe että la koko suvulla, duunarisuku. Arvostelivat muita kateellisina. Itse uskovaisesta suvusta, muita arvostetaan ja ollaan sydämelisiä, aina on pullakahvit vieraille, ja olen korkealle koulutetusta ja rikkaamasta lähtöisin, toisinkuin ex. Heillä ei oikein ollut vieraanvaraisuutta esim kahvia vieraille... Alkoholia ei kulu meillä, halutaan elää tasapainoisesti. Eihän siitä suhteesta mitään tullut. Lisäksi minulla on pieni suku, exästäni taas on normaalia että suku tulee käymään joka pe ja la ja ke vähintään. Ei mitään omia menoja ilman mummoja yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se tarkoita että on kylmä tai muuta vastaavaa jos ei ole sukuläheinen. Joillakin on vaan jo oma elämä ja ystäviä. Yleensä sukuläheisillä ihmisillä ystävät jäävät jalkoihin. Serkkutapaamiset yms on tärkeämpiä. Vanhemmista tulee irroitttautua jossakin vaiheessa, ei sukulaisuusside ole mikään pakko olla väleissä jos ei tulla toimeen. Siitä pakottavasta kanssakäymisestä tulee vain ongelmia.
Serranomainen perhe-elämä ja auttaminen on eri asia kuin se että jatkuvasti on suku paikalla. Pitää saada elää omaa elämää. Normaalissa suvussa autetaan ilman että on velvoitetta uhrata jokainen viikonloppu ja arki-ilta niskaanhengittävälle suvun juoruamiselle yms. Monilla ei vain tervettä rajaa omassa aikuisten elämässä ole ollut pitkiin aikoihin ja sitten käytetään tuota kylmä ämmä- korttia vaimokkeesta jota ei huvita jokapäiväinen, jokaviikkoinen serkku- ja mummotapaaminen miehen suvun luona.
T. 18v nainen joka joutui joka perjantai-ilta kahvittamaan miehensä mummoa ja lauantai-iltapäivällä serkkuja , lauantai-iltana setää. exä saa hoitaa nykyisin kahvittelut jonkun muun kanssa, palaan itse tuollaiseen elämäntyyliin ollessani 40v. Raja kaikessa
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 15:23"]
Lestoja vai romaneja?
[/quote]
Voisin kuvitella että romanit elää vähän samalla tavalla kuin mieheni suku. Jos olen mieheni kämpässä kylässä, saattaa yhtäkkiä pölähtää sinne autollinen sukulaisia tuosta noin vaan kylään ilman että edes ilmoittelevat mitään tulostaan, hyvä kun ovikelloa osaavat käyttää.
Voihan se olla että olen jotenkin "kylmä" mutta tosiaan suvussani on ollut tapana kunnioittaa toisen yksityisyyttä eikä tunkea kylään tai soitella jatkuvasti. En tiedä saisinko apua heiltä, en ole koskaan kysynyt kun pärjään yksinkin.
Minun koko perusluonne on sellainen hiljainen mietiskelijä.
Miehessäni juuri viehätti se että on lämmin ihminen mutta se valitettavasti yhdistyy sotkuisuuteen ja siihen että koko ajan pitäisi olla tulossa tai menossa ja phelin soi koko ajan. Tosi rasittavaa.
En tiedä mitä oma sukuni tuumii miehestäni koska me ollaan vasta reilu vuosi deittailtu eikä kukaan paitsi äitini ole tavannut miestäni eikä hän juuri asiaa noteerannut. mieheni suku pitää minua kuulemma outona (mikä ei ainakaan helpota siellä käymistä yhtään).
Lisäksi he on kuulemma ihmetellyt miksi en käy siellä useammin, kun taas itse olen tosi hämmentynyt miksi minua rongutaan sinne jatkuvasti!
Miehelläni on vaikeuksia ymmärtää miksi haluan viettää aikani mieluummin vaikka yksin metsässä lenkillä kuin vaikkapa ystävien kanssa (joita minulla yllättäen ei ole). Itse taas uskon että hänellä on joku sisäinen tyhjiö mitä pitää täyttää tunkemalla kylään koko ajan.
Ihmeen asiallisia vastauksia jo tullut, kiitos niistä!
Ap
Itselläni oli myös ihan mannesuku-olo exäni kanssa. Et ole kylmä niinkuin tuolla jo yksi viesti selittää. T : 12 nro
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi ystäviä mahtaa risoa kun suku on aina kylässä eikä aikaa kavereille ole.
Mies siis kertoo sinulle suoraan sukulaisten huonomman mielipiteen sinusta. Haluatko tuollaista elämää oikeasti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 15:44"]
Miehesi ystäviä mahtaa risoa kun suku on aina kylässä eikä aikaa kavereille ole.
[/quote]
Miehelläni on valtava kasa myös ystäviä, 90% vapaa-ajasta menee kavereille ja suvulle, minä yritän edes pienestä siivusta aikaa kamppailla kovasti :(
Itselläni ei siis tosiaan ole kavereita kun en ole koskaan jotenkin osannut olla ihmisten kanssa luonteva enkä ole osannut kaivata sellaista mitä ei koskaan ole ollut.
Tuntuu välillä ihan kuin olisin "se toinen nainen", ikäänkuin hän olisi jo naimisissa sukunsa kanssa ja minä sitten saan jämät.
Ap
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 15:30"]Ei se tarkoita että on kylmä tai muuta vastaavaa jos ei ole sukuläheinen. Joillakin on vaan jo oma elämä ja ystäviä. Yleensä sukuläheisillä ihmisillä ystävät jäävät jalkoihin. Serkkutapaamiset yms on tärkeämpiä. Vanhemmista tulee irroitttautua jossakin vaiheessa, ei sukulaisuusside ole mikään pakko olla väleissä jos ei tulla toimeen. Siitä pakottavasta kanssakäymisestä tulee vain ongelmia.
[/quote]
on se nyt aika kylmää jos omien vanhempien kanssa puhutaan vaan säästä
en mäkään jaksaisi joka vkl tavata sukua tai ystäviä, mutta kun tavataan niin jutellaan oikeasti, halataan nauretaan jne yhdessä .
ja miehen sukua kun nähdään niin poskisuukot ja syömiset pitkän kaavan mukaan ja puhutaan ihan kaikesta. Tapaamiset venyy helposti yli puolenyön ja lapsetkin nauttii, eli ei ole jäykkää...mies on latino ja itse varmaan sielultani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 15:54"][quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 15:44"]
Miehesi ystäviä mahtaa risoa kun suku on aina kylässä eikä aikaa kavereille ole.
[/quote]
Miehelläni on valtava kasa myös ystäviä, 90% vapaa-ajasta menee kavereille ja suvulle, minä yritän edes pienestä siivusta aikaa kamppailla kovasti :(
Itselläni ei siis tosiaan ole kavereita kun en ole koskaan jotenkin osannut olla ihmisten kanssa luonteva enkä ole osannut kaivata sellaista mitä ei koskaan ole ollut.
Tuntuu välillä ihan kuin olisin "se toinen nainen", ikäänkuin hän olisi jo naimisissa sukunsa kanssa ja minä sitten saan jämät.
Ap
[/quote]
Kuulostat kyllä todella sulkeutuneelta ihmiseltä ja miehesi todella sosiaaliselta! Se voi olla pidemmän päälle rassaava jos todella olette noin erilaisia.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2014 klo 15:13"]Meillä on taas melkeimpä päinvastoin. Minun puolellani on iso suku ja olemme tosi läheisiä. Muutamia vuosia sitten ylioppilasjuhlissanikin oli melkein 100 vierasta. Keräännymme kerran kesässä sukulaisten kanssa yhdessä jonnekkin vuokrahuvilalle viettämään pitkää viikonloppua, myös synttäreitä, rippijuhlia, häitä, ristiäisiä ym. riittää ja kaikki osallistuvat innolla.
Mieheni puolella on taas vaan vähän sukua, kaikki ovat aika vanhoja, paljon pieniä yhden lapsen perheitä tai lapsettomia. Sukujuhlissa joita on varmaan kerran viidessä vuodessa istutaan jäykkänä kahvipöydän ääressä ja lähdetään ajoissa kotiin. Meillä taas juhlat on juhlia isolla J:llä!
Aluksi mies oli ahdistunut ja varautunut, mutta nyt kun hän on tutustunut paremmin kaikkiin ja nähnyt menoa, hän on alkanut pitää isoa ja läheistä sukuamme rikkautena :)
En tiedä auttoiko tämä sinua millään lailla, mutta kaikkeen tottuu jos vain haluaa
[/quote]
Jatkan vielä kun luin aloitusviestisi uudestaan. Siis miehesi tapaa sukuaan PÄIVITTÄIN? Kuulostaa minunkin korvaan kamalalta. Meillä on sentään vajaan kahden tunnin matka kummankin vanhenpien luokse, jotka hekin asuvat siis eri paikkakunnilla, joten päivittäiset kyläilyt eivät edes onnistuisi, enkä sellaisia haluaisikaan.
Minkalainen on teidän opiskelu/työtilanne? Olisiko mahdollista muuttaa toiselle paikkakunnalle? Aloittaa tavallaan "alusta" yhdessä? Olisi varmaan mukavaa saada välimatkaa miehen sukuun. Keskustele rohkeasti miehesi kanssa asioista. Ei hänkään ole ajatustenlukija. Jos ette pääse asiasta molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun, ei ehkä suhde ole kannattava. Toivottavasti pääsette! Sinäkin voit oppia nauttimaan seurasta. Pidä teillä kotona selvät säännöt: pitää ilmoittaa ennen kuin tulee paikalle, ei sotketa jne. niin et ole aivan täysin mukaavuusalueesi ulkopuolella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette eri sosiaaliluokista. Yleensä sen alempaa sosiaaliluokkaa olevan täytyy olla innostunut kohentamaan omaa luokka-asemaansa, jotta kuvio toimisi. On tietysti toisenlaisiakin tapauksia.
P.S. En tarkoita nyt alemmalla huonompaa. Yhteiskuntaluokissa vain on ominaispiirteensä.
Minustakin tuntui aina että on naimisissa äitinsä ja sukunsa kanssa. Kannattaa miettiä tekeekö hyvää sinulle tuollainen pitemmän päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opetelkaa lukemaan. Ap nimenomaan puhuu jatkuvasta jokaviikkoisesta, jokailtaisestakin tapaamisesta suvun kanssa. Se on hiukan eri asia kuin kerran kuussa iloinen tapaaminen.
Kokeile itse saada ystäviä niin ei jää aika tylsäksi :)
Jos olet niin negatiivinen miehen sukua suhteen niin eiha teillä ole edes mitään yhteistä paitsi ihastuminen joka menee kohta ohi,me ollan kaikki sukuen ja ystävien hedelmä. Jossain kulttureissa suku ja ystävät ovat tosi tärkeitä et ehkä voit kuvitella kuinka tärkeä. Se riippu heimon hengelta-jos ystävät ja suku on tervehenkinen ja kannustava niin he ovat tuki ja turva. Jos sinulla itsella ei ollut vastavaa niin sinä et voi ymmärtää. Esim.minä en KOSKAAN seurustelisi saatikka menisin naimisiin miehen kanssa jos he eivät tulisi keskinään toimeen. Koska luotan mun läheisiin niin paljon ja tiedän että he haluavat minulle vain hyvä. Luottamuus on vahvistunut vuosien varrella. Joten olen pahoillani teidän juttu ei onnistuu koska olet loukkanut miestäsi tosi paljon kun pakotat hänet valitsemaan suvun,turvaan,rakkauden ja itsesi välillä. Toimit itsekkästi...sitä paitsi tyhmästi kun hylkäät rakastavia ja ystävällisiä ihmisiä,toisalta Suomessa on vähän heikosti muuten suku ja ystävyyssuhdeita-jokainen vähän pyöri hylättynä itsekseen. Jättäisit sen miehen vaan rauhaan,sallisit hänet toiselle naiselle joka rakastaisi miesta ja sen suvun kuten kuuluukiin. Teillä näköään vain lyhyt seksi suhde joka luonteelta on pinnallinen. Kunnioitta miestasi ja salli sen valita toisen fiksumman naisen.
Varmasti aloittajalle olisi hyväksi joutua lämpimään ilmapiiriin. Siis apn kuvaus omasta kotiperheestään on jotenkin niin viileä. Mietin miten sellaista jaksaa. Tai jaksaa varmaan niin kauan kuin kaikki sujuu hyvin, mutta millaisia valmiuksia on sitten, kun vaikeudet tulevat.
Jotenkin aloittajan kuvaus omasta ja toisaalta miesystävän perheestä vaikuttaa aika vinoutuneelta. Omasta perheestä kerrotaan vain ylimalkaisesti, että kaikki ovat siistejä ja työteliäitä. Miesystävän perheen elämää kuvataan värikkäin sanakääntein, ilmeisen yliampuvasti.
Tulee ajatus, ettei aloittaja arvosta miesystävänsä perhettä, heidän elämäntapaansa j
Unohda se mies. Meillä on mieheni kans juuri noin, mutta minä olen se jolla on iso ja läheinen suku. Voi mitä tappeluita meillä onkaan sen vuoksi ollut. En voi sietää sitä, kun mieheni yrittää rajoittaa sukulaisieni ja perheeni tapailua ja mies taas ei voi sietää niitä tapailuja. Ollaan niin erilaisista perheistä, että joskus ihmetyttää kuinka ollaan jo 15v yhdessä oltu.
Pakko tunnustaa että en oikein arvostakaan. Ihmettelen miten mieheni selviää sinä päivänä kun vanhempia ei enää ole joissa roikkua. Hämmästelen myös täydellistä yksityisyyden ja hyvien käytöstapojen puutetta. Eikä uudet vaatteet silloin tällöin + pieni siivous pahaa tekisi?
Ja tosiaan tapaaminen on JOKAPÄIVÄISTÄ. Soittelevat myös vähän väliä (siis pahimmillaan 3krt päivä). He puhuvat koko suvusta "perheenä".
Toiselle paikkakunnalle muutto voisi tosiaan toimia, hyvä ajatus! Jään hautomaan tätä asiaa, ehdottomasti.
En koe jääneeni mistään paitsi ollessani lapsI. Sukujuhlat oli toki aika hiljaisia koska olin ainoa lapsi, toisaalta taas totuin siihen että vanhemmilla sukulaisilla oli minulle loputtomasti aikaa - sekä sivistyneelle keskustelulle.
Esimerkiksi yksi sukulainen käytti minua kaikissa mahdollisissa taidenäyttelyissä ja museoissa sekä purjehtimassa - nämä ovat lapsuuteni parhaita muistoja!
Miesystäväni rahankäyttö hämmentää myös mutta tästä en ala edes avautua.
Ap
Lestoja vai romaneja?