VALTAVAT kulttuurierot parisuhteessa - voiko ikinä toimia?

Olen tavannut unelmieni miehen. Tulemme kaksistaan oikein hyvin toimeen ja suhteemme alkaa olla vakava. Mutta.

Olemme aivan päinvastaisista perheistä/suvuista.

Omassa perheessäni ei ole sisaruksia tai serkkuja. Minulla on vain muutama vanha sukulainen, en ole oikeastaan missään tekemisissä heidän kanssaan. Vanhempani keskittyvät lähinnä golfaamiseen vapaa-ajalla ja jos joskus harvoin (pari krt vuodessa), keskustelemme lähinnä säästä tmv. Kaikki sukuni jäsenet ovat hyvin siistejä, työteliäitä eikä keltään puutu rahaa yms. Emme ole erityisen läheisiä edes vanhempieni kanssa. Muutin vuosi sitten eikä kukaan ole edes käynyt uudessa kodissani, mikä ei varsinaisesti edes haittaa minua.

Mutta mieheni perhe! Huh huh! Joka kerta kun käyn mieheni vanhempien luona, saan jonkinlaisen paniikkikohtauksen. Ensinnäkin suku on valtava. On sisaruksia, serkkuja, tätejä, setiä yms. En muista kaikkia. Kaikilla on valtavat kakara- ja eläinlaumat. Siivoamnen on tuntematon käsite. Kahvi tarkoittaa sitä että jokainen ottaa kupin kahvia ja seilaa se kädessään ympäri huushollia tunkien samalla toisella kädellä pullaa suuhun. Ruokailu samalla kaavalla. Eläimiä saattaa istua ruokapöydässä. Ihmisiä ravaa ees-taas ja kauhea mekkala, yhtäkkiä saattaa tulla joku mummin kummin kaima kyselemään naamani eteen esim. paljonko painan ilman että edes esittäytyy. Kaikki pukeutuu tosi rumasti ja köyhästi, kämpät on kuin pommin jäljiltä yms. En nyt halua sanoa rumasti heistä mutta siis täysin omien sukulaisteni vastakohtia. En tiedä käykö kukaan edes kunnon töissä.

Miehelleni suku on tosi tärkeä ja rakas, ovat päivittäin tekemisissä.

Nyt ongelma on se, että mua kauhistuttaa tuo miehen suku eikä erityisemmin ole minulla haluja olla heidän kanssa tekemisissä - mistä mieheni loukkaantuu kovasti. Hän ei ymmärrä mikä on ongelma. Olen kovasti yrittänyt tutustua heihin ja ymmärtää tätä kaaosta mutta valitettavasti kapasiteettini ei taida riittää.

Olemme keskustelleet yhteenmuutosta mutta olen yrittänyt keksiä tekosyitä ja lykätä aihetta. En todellakaan halua miehen sukua kotiini pyörimään ja mölisemään, nautin kovasti rauhasta ja hiljaisuudesta. Ajatus kauhistuttaa.

Onko suhteemme täysin tuhoon tuomittu? Kellään kokemusta tällaisesta?

Enkä nyt todellakaan sano että oma sukuni olisi jotenkin parempi, olen vaan tottunut heihin elämäni ensimmäiset 25v.