Kuinka paljon tunnette perheitä, joissa on lapsinero?
Itse tiedän kaksi perhettä. Molemmat ovat 15-vuotiaita poikia.
Sitä vain mietin kun kumpikaan lapsi ei ole hyppinyt koulussa luokkien yli.
Siskon poika siirtyi ykköseltä suoraan kolmoselle. Mutta hänkään ei ole nero.
Kommentit (29)
Ja mikä se nero sitten on? Ei peruskoulusta kymppejä saava ole mikään nero. Tai voi olla, mutta ei ole automaattisesti. Tarkoitatko nerolla jollain taiteenalalla huippusuorituvaa ihmistä? Se voisi jo olla neroutta.
Miksi pitäisi hyppiä koulussa luokkien yli? Nerokin kaipaa normaalia elämää.
En tunne yhtään perhettä, enkä edes lapsineroa.
N52, opettaja
Minä. Paitsi nykyään olen aikuisnero.
Vierailija kirjoitti:
Täällä pyörii todella paljon ihmisiä, joiden lapset vaikuttavat neroilta. Vähintäänkin koulu menee hyvin ja tulee vaan ysejä. Todellisuudessa työssäni opettajana pääsen todella harvoin antamaan kiitettäviä arvosanoja. Neroja en usko opettaneeni näinä kahtenakymmenenä vuonna yhtäkään, vaikka oppilaita on ollut yli tuhat. Arvosanoiksi jaan lähinnä kutosia, seiskoja ja kaseja.
Onpa jännä meillä neljä lasta joista osa jo aikuisia ja heidän ystäväpiirissä paljon näitä kiitettäviä saavia oppilaista, ja tosiaan kiitettävä oppilas ei tosiaan ole nero.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi hyppiä koulussa luokkien yli? Nerokin kaipaa normaalia elämää.
Mun ystävän lapsi hyppäsi luokka-asteen yli, koska hän osasi jo ne kaikki asiat. Oli vähän turhauttavaa olla koulussa, kun siellä ei tullut mitään uutta, vaan sellaisia aisioita, jotka hän oli osannut jo kauan.
Yhden aspergerautistisen matemaattisen neron. Hän opiskelee parhaillaan yliopistossa.
Se vähän riiippuu valitseeko hän biliksen vai tsakin.
Joillain tutuilla on lapsinero, vielä useammalla urheilun supersankari.
Kaikkihan ne on neroja, jos vanhemmilta kysytään.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan ne on neroja, jos vanhemmilta kysytään.
Niinpä. ”Meidän Petteri tietää kaiken. Laitan hänet erityisluokalle.” Vaikka arvostelut näyttää toista. Tiedän yhden henkilön ketä yritti laittaa mukulaansa kuvaamataitoluokalle koska mukula tykkäsi piirtää. Eukko ei tajunnut että tykkäämisen ja osaamisen välillä on ero. Eukko sekosi kun opettaja kertoi rehellisen mielipiteensä ja siitä vielä enemmän kun pikku mussukka ei päässyt kuvaamataitoluokalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi hyppiä koulussa luokkien yli? Nerokin kaipaa normaalia elämää.
Mun ystävän lapsi hyppäsi luokka-asteen yli, koska hän osasi jo ne kaikki asiat. Oli vähän turhauttavaa olla koulussa, kun siellä ei tullut mitään uutta, vaan sellaisia aisioita, jotka hän oli osannut jo kauan.
Minä taas en ainakaan haluaisi lastani murkkuikäisten keskelle etuajassa. Mieluummin järjestän vaikka itse kehittävää tekemistä.

Minkähänlaisia ihmisiä teillä on tuttavapiirissä, jos kaikki väittävät lastensa olevan neroja? Ei kuulosta tutulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi hyppiä koulussa luokkien yli? Nerokin kaipaa normaalia elämää.
Mun ystävän lapsi hyppäsi luokka-asteen yli, koska hän osasi jo ne kaikki asiat. Oli vähän turhauttavaa olla koulussa, kun siellä ei tullut mitään uutta, vaan sellaisia aisioita, jotka hän oli osannut jo kauan.
Minä taas en ainakaan haluaisi lastani murkkuikäisten keskelle etuajassa. Mieluummin järjestän vaikka itse kehittävää tekemistä.
Ai järjestäisit itse kehittävää tekemistä siellä koulussa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkihan ne on neroja, jos vanhemmilta kysytään.
Niinpä. ”Meidän Petteri tietää kaiken. Laitan hänet erityisluokalle.” Vaikka arvostelut näyttää toista. Tiedän yhden henkilön ketä yritti laittaa mukulaansa kuvaamataitoluokalle koska mukula tykkäsi piirtää. Eukko ei tajunnut että tykkäämisen ja osaamisen välillä on ero. Eukko sekosi kun opettaja kertoi rehellisen mielipiteensä ja siitä vielä enemmän kun pikku mussukka ei päässyt kuvaamataitoluokalle.
Porvoossako on vielä kuvaamataitoa vai tapahtuiko 50-luvulla, heh heh.
Oma poika oli koulussa hyvä lähes kaikessa. Koulusta valitti usein "siellä ei opi mitään". Mutta sosiaalisten taitojen ja pienikokoisuuden vuoksi hänen oli parempi olla ikäistensä luokalla ja hyvä niin. Opettaja antoi kiitettävästi lisätehtäviä monisteina ja pulpettikirjoja, joiden kanssa meni aika kun se kävi pitkäksi. Hän oli aina luokkansa paras kaikessa muussa paitsi liikunnassa heikoimpien joukossa, muissa käytännön aineissa keskitasoa, musiikissa keskitasoa ehkä vähän parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi hyppiä koulussa luokkien yli? Nerokin kaipaa normaalia elämää.
Mun ystävän lapsi hyppäsi luokka-asteen yli, koska hän osasi jo ne kaikki asiat. Oli vähän turhauttavaa olla koulussa, kun siellä ei tullut mitään uutta, vaan sellaisia aisioita, jotka hän oli osannut jo kauan.
Minä taas en ainakaan haluaisi lastani murkkuikäisten keskelle etuajassa. Mieluummin järjestän vaikka itse kehittävää tekemistä.
Ai järjestäisit itse kehittävää tekemistä siellä koulussa?
Ei, vaan koulun ulkopuolella. Alakoululaiseni ei ole siellä koulussa kuin 4-5 tuntia päivässä, vaikka on painotusopetuksessa.
Fiksukin lapsi on lapsi. Luokkia hyppimällä ja liikaa vastuuta antamalla saadaan vaan ne "lapsinerot" palamaan loppuun. Luontaisen lahjakkuuden sijaan pitäisi alleviivata ahkeruutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi hyppiä koulussa luokkien yli? Nerokin kaipaa normaalia elämää.
Mun ystävän lapsi hyppäsi luokka-asteen yli, koska hän osasi jo ne kaikki asiat. Oli vähän turhauttavaa olla koulussa, kun siellä ei tullut mitään uutta, vaan sellaisia aisioita, jotka hän oli osannut jo kauan.
Minä taas en ainakaan haluaisi lastani murkkuikäisten keskelle etuajassa. Mieluummin järjestän vaikka itse kehittävää tekemistä.
Ai järjestäisit itse kehittävää tekemistä siellä koulussa?
Ei, vaan koulun ulkopuolella. Alakoululaiseni ei ole siellä koulussa kuin 4-5 tuntia päivässä, vaikka on painotusopetuksessa.
No entä se aika, jonka lapsi on siellä koulussa pyörittelemässä peukaloitaan? Mitä sinne keksisit?
Se on tosi helppo aina sanoa, että minä tekisin näin, jos... Mutta kun tuossa ystäväni kohdalla kyse ei ollut jos-tilanteesta, vaan ihan oikeasta tilanteesta.