Lue keskustelun säännöt.
Jatkuvasti kihloissa/vihillä
13.05.2014 |
Olen nuori nainen, alle 30 vuotias, ja olen ollut kaksi kertaa naimisissa ja kaksi kertaa kihloissa (kaksi miestä siis). Nyt haaveilen kihloista kolmannen poikaystäväni kanssa, vaikka olemme olleet yhdessä vasta 3kk.
Tiedostan sen itsekin, että aiemmat kihlat ja avioliitot on olleet sellaisia suhteita, joissa on harjoiteltu parisuhteessa oloa ja seurustelua sekä yhdessäasumista. Kihloihin ja naimisiin mentiin aina että jokin muuttuisi paremmaksi, mutta eihän siinä niin käynyt ja lopulta suhteet tulivat vaan tiensä päähän itsestään (molemmat suhteet kestivät sen 6v).
Muita miehiä minulla ei ole koskaan ollut. Olen ollut aina sellainen periaatteen nainen, että jos yhdessä ollaan niin sitten ollaan kunnolla, ja sekin on varmaan ajanut aiempia suhteitani sekä tätä nykyistä suhdetta vakavaan suuntaan jopa ilman realistisia resursseja olla elämän pituisia liittoja.
Minua itseänikin ärsyttää, että taas haaveilen että saisin rinkulan sormeen uudelta rakkaaltani. Mikä he**tin pakkomielle minulla on elää vakaassa suhteessa ja avioliitossa, vaikka jo järjellä huomaan ettei se papin aamen ja sormus sormessa takaa yhtään mitään. En tykkää yhtään "seurustelusta" ilman sitoumuksia. Se tuntuu liian kevyeltä ja epävarmalta makuuni.
AV mammat ja ukot, antakaa minulle diagnoosi!
Kommentit (13)
Onhan noita, mutta lienetkö juuri sinä tuollainen.
MInulle avioliitto on erittäin vakavan harkinnan takana. Siten olen aika etäällä tuosta sinun kuvailemastasi toimintatavasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempasi hylkäsivät sinut lapsena tai evät vain rakastaneet.
En kyllä osaa ihan sanoa mikä sulla mahtaisi olla, mutta jonkin näköinen turvattomuus ja epävarmuuden sietämättömyys. Itse olin 22v naimisissa (yhdessä 7v ennen avioliittoa) ja nyt olen ollut uuden miehen kanssa yhdrssä 5v ja hän vaan ruinaa ja ruinaa naimisiin menoa....en halua. Olen toki häneltä sormuksen saanut joka on ikäänkuin kihlasormus ja se riittää minulle. Ehkä tilanteemme on siksikin eri, kun en halua enää lapsia (2 jo on edellisestä liitosta). Mutta neuvoisin, että älä hätäile, ei se suhde siitä parane.
Hirvittävä epävarmuus itsestäsi? Sinun on vaikea uskoa, että riittäisit/kukaan voisi sitoutua sinuun, jos et saa siitä sormuksen kaltaista fyysistä todistetta.
Suosittelisin terapiaa ja oman itsetunnon kehittämisetä uuden pikakihlautumisen sijaan. Koska kuten itse olet jo todennut - ei pelkkä sormus tai papin aamen takaa suhteen vakautta ja pysyvyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ihan sama juttu, olen 39-vuotias, kihloissa neljästi ja naimisissa kahdesti. Halusin aina nähdä että ovatko minun kanssa yhteen muuttaneet miehet valmiita sitoutumaan, tuntui jotenkin puolivalmiillta jos olisi ollut yhdessä ilman mitään sitoomusta. Olen aina kuitenkin ollut se miehet jättänyt osapuoli. Olen vapaaehtoislapseton ja kun kerroin em. miehille että en halua koskaan lapsia ja että haluan matkustella paljon, hemmotella itseäni ja puolisoani, keskittyä uraani jne. niin heti alkoivat kosimaan :D Olin kuulemma aikamoinen saalis.
Miehethän ne on aina kosimassa ilman että niille tarvitsee edes vihjata asiasta! Paistat niille kunnon pihvin, järjestät heidän vaatteet värijärjestykseen, annat selkähieronnan ja tajunnan vievän seksikokemuksen ja sanot ettet koskaan halua lapsia pilaamaan teidän täydellistä onnea koska miehen kuuluu saada se 100% huomio, niin varmasti ovat ruinaamassa sormuksen kera viikon sisällä. Kokeilkaa vaikka :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan onkin jotain epävarmuuden sietämättömyyttä tai sitä että haluan vakuutteluja siitä että olen haluttu. Olen ollut rakastettu lapsi, mutta teini-ikäisenä jäin usein ongelmasiskoni varjoon, ts. vanhempien huomio ja voimat meni usein isosiskosta huolehtimiseen. Ehkä en saanut tarpeeksi huomiota, minulle usein sanottiin "sinä kun olet niin fiksu, niin kyllä sinä pärjäät" jo kun olin 12v.
Minä haluan lapsia, niin en voi luvata lapsetonta elämää rakastamalleni miehelle. Mutta suhteessä pyrin aina laittamaan hyvät ruoat, pyykkäämään, viihdyttämään ja seksi toimii loistavasti. Olen hemmottelija-tyttöystävä, joka yllättää lahjoilla ja hassuttelee miehen kanssa, syvällisiä keskusteluja unohtamatta.
Minun vikani vain on tämä, milteinpä "pakkomielle" sitoutua, vaikka ymmärrän ettei se ole mitenkään järkevää. Juttelu psykologin kanssa voisi olla paikallaan. Ihmetyttää vain, eikö ihminen itse voi ymmärtää itseään ja toimintaansa ja katkaista haitallista kehää ja alkaa haluta asioita jotka ei aiheuta vahinkoa (niinkun jatkuvat kihlaukset kyllä tekee, ellei muuta niin siksi että sosiaalisesti minua pidetään kohta täysidioottina)
Kuulen toki mielelläni lisää kommentteja!
Ap
Miksi se olisi väärin mennä naimisiin? Avioliitto on vain juridinen sopimus, ja jos tuntuu turvalliselta sopia asioita paperilla laillisesti, ei siinä ole mitään vikaa. Se sopimus voidaan purkaa koska tahansa toinen tai molemmat haluavat. Tarvitseeko siihen sen kummempaa draamaa liittää? Sitä varten sopimuksia solmitaan että säännöt on selvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina ollut vanhempieni lellipenikka, ja saanut kaiken mitä haluan mutta myös kyllästynyt kaikkeen aika nopeasti, siitä syystä useampi kihlaus ja pari liittoa, joista nykyinen tosin kestänyt yllättävänkin pitkään (8 vuotta) edellisiin 1-3 vuoden mittaisiin verrattuna.
Niin kauan kun mennään kihloihin tai naimisiin edestakaisin ja useasti vaikka 6 kk välein niin eihän siitä ole mitään haittaa, jos mukana EI ole lapsia. Sitten asiat täytyy ajatella uusiksi jos lapsia edellisistä tai nykyisistä suhteista mukana kuvioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kellään mitään ideaa mikä minua vaivaa?