Kiusaaminen kaveriporukassa- onko normaalia?

Ei tuo ole oikeaa ystävyyttä, yksi lapsi riittää saamaan isonkin porukan kiusaamaan, ei lapset ymmärrä että tämä yksi lapsi omistaa vaan huonommat sosiaaliset taidot kun muut ja omaa epävarmuuttaan yrittää saada kaverit puolelleen, tai muuten joutuisi vielä enemmän kiusatuksi.

Siis kohdistuiko tuo kiusaaminen vain sinuun vai kiusasitko sinäkin muita kertomallasi tavalla?

Tulee vaan mieleen sanonta joukossa tyhmyys tiivistyy. Joku sosiaalipsykologia voisi antaa hyvän teorian kirjoittamallesi ilmiölle.

Jotenkin tuli tuosta kuvatusta mieleen siat, jotka ilman virikkeitä alkavat pureksia toistensa häntiä.

Tuo kuulostaa enemmän tuhoavalta kultilta kuin kaveriporukalta. Mutta mistäpä minä tiedän kun en ole juuri ollut mukana kummassakaan.

Mulla on aika saman tyylinen lapsuus! Tapahtui maalla, suurin osa tuli duunariperheistä. Ihan samanlaisia kiusaajia kavereina monia. 

Millasia nää sun kiusaajat on aikuisena muuten? Mun näistä luokkalaisista moni meni lähihoitajaksi, en oo saanut kuvaa että olisivat yhtään kasvaneet henkisesti.

Mulle on käynyt samalla tavalla: tulin uudelle yläasteelle, sain yhden ystävän ja sitten toisen ystävän. Ainakin tämä toinen näistä oli jotenkin kieroutunut ihminen koska pian meno muuttui just tuollaiseksi kuin ap:llakin ja sitten nämä kaksi olivat olevinaan parhaita ystäviäni ja samalla juonivat sairaita juoniaan. Tämä kesti noin vuoden verran ja onneksi pääsin sitten heistä eroon.

Jotkut ihmiset ovat tuollaisia, läpeensä pahoja. Myöhemmin kuulin että toisen isä oli alkoholisti ja oli ilmeisesti väkivaltaa yms. joten ehkä hän ei vaan voinut ihmispaskuudelleen mitään. Enpä tiedä.

Ei ollut tuollaista mun kaveripiirissä, vaikka olin yhteensä 4 eri koulussa ala-asteaikana. Teillä on ollut jotenkin vinksahtanut tai persoonallisuushäiriöinen porukka.

Ja hyvistä perheistä oltiin, minä paremminkin muistan että mitä koulutetumpia, sitä fiksumpia oli lapsetkin!

Ei ole normaalia käytöstä tuollainen, en ainakaan tiedä omasta koulustani yhtään tuollaista "kaveriporukkaa" olleen.

Naisten ystävyyssuhteet menevät niin että kun toinen menee AMKiin ja toinen yliopistoon suhde riitaantuu ja haetaan lähestymiskieltoa.

Miehillä taas toisesta tulee yritysjohtaja ja toisesta työtön alkoholisti niin yhdessä grillataan sillan alla makkaraa

Kyllähän sitä varmasti yhtälailla on vinksahtaneita kaveruussuhteita/ ryhmiä kuin on työporukoitakin. Ei sitä varmaan lapsena edes tajua, ettei tuollainen ole normaalia, kun ei muusta tiedä. Varmasti jättää kamalat jäljet ja epäluottamuksen ihmisiin. Kavereiden ja ystävienhän pitäisi olla niitä, jotka on sun puolella, ei sua vastaan!

Kauhealta kuulostaa ja uskon, että riittää tosiaan se yksi ”pilaantunut” tyyppi joka tollaisen saa aikaan.

Itsellä ei onneksi ole tuollaisesta kokemusta, mutta sairaasta työyhteisöstä kylläkin ja tämän kyllä aikuisena ihmisenä heti huomasi ja lopetin työt siellä. Ei ollut vaihtoehtoja, sillä ajan myötä olisin sairastunut siinä ryhmässä!

Yläasteella minulla oli viisi hyvää kaveria eikä aluksi mitään ongelmia heidän kanssaan. Sitten kävi kuitenkin niin, että sairastuin vakavasti, ja vaikka paranin akuutista vaiheesta, liikuntakyky jäi heikoksi. Yksi kavereistani jotenkin tuntui täysin pimahtavan tämän takia, pilkkasi hitauttani, potki kyynärsauvoja, nauroi jos kaaduin. Muut hännystelivät. Olin tosi arka ja sairaudenkin uuvuttama, jonka takia jäin kaveriporukkaan. Välillä tilanne oli melkein normaali, silloin kun olin huonommassa kunnossa ihan helvetillinen. En voi edelleenkään oikein ymmärtää. Ei ollut eikä ole nämä ihmiset mitään ongelmatapauksia, kaikki nykyään korkeakoulutettuja ja menestyviä, pidettyjäkin.

Lapsena en ole koskaan ollut kiusaajien kaverina. Jos joku erehtyi minua kiusaamaan, niin hän oli heti entinen kaveri. En olisi koskaan suostunut ap:n kertomaan kuvioon. Minun on ollut myös helppo ystävystyä, lapsena ja aikuisena, koska olen hyväksynyt ihmiset sellaisena kuin he ovat, lukuunottamatta luonnevikaisia mulkvisteja. Olen tavallisesta duunariperheestä, jossa joskus viina virtasi enemmän ja joskus vähemmän. Kavereita oli samoista lähtökohdista ja paremmista piireistä. Kaveriporukkaan kuului paljon sellaisia, jotka uskalsivat sanoa, jos joku oli tehnyt jotain typerää ja jotka osasivat olla myös todella empaattisia. Lähtökohdista riippumatta ihmisistä voi kasvaa reiluja tai kieroja. 

Vierailija kirjoitti:

Yläasteella minulla oli viisi hyvää kaveria eikä aluksi mitään ongelmia heidän kanssaan. Sitten kävi kuitenkin niin, että sairastuin vakavasti, ja vaikka paranin akuutista vaiheesta, liikuntakyky jäi heikoksi. Yksi kavereistani jotenkin tuntui täysin pimahtavan tämän takia, pilkkasi hitauttani, potki kyynärsauvoja, nauroi jos kaaduin. Muut hännystelivät. Olin tosi arka ja sairaudenkin uuvuttama, jonka takia jäin kaveriporukkaan. Välillä tilanne oli melkein normaali, silloin kun olin huonommassa kunnossa ihan helvetillinen. En voi edelleenkään oikein ymmärtää. Ei ollut eikä ole nämä ihmiset mitään ongelmatapauksia, kaikki nykyään korkeakoulutettuja ja menestyviä, pidettyjäkin.

Tosi kamalaa! Olisko tuossa käynyt niin, ettei se pääkiusaaja voinut hyväksyä heikkoutta? Koska olit osa ryhmää, niin se teki ikäänkuin hänestäkin heikon? Tuon tyyppiset ihmiset valitettavasti usein kyllä menestyvät, koska ovat niin ” vahvoja” ja toimivat vain menestyvien ihmisten kanssa. Eihän se oikeanlaista vahvuutta ole, vaan nimenomaan sisäisesti heikon ihmisen merkki. Tuollainen ihminen jos itse sairastuu, tai joutuu osoittamaan heikkoutensa, ei sitä välttämättä kestä. Ovat niitä jotka siinä vaiheessa tekevät sen oman lopullisen ratkaisun.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän sitä varmasti yhtälailla on vinksahtaneita kaveruussuhteita/ ryhmiä kuin on työporukoitakin. Ei sitä varmaan lapsena edes tajua, ettei tuollainen ole normaalia, kun ei muusta tiedä. Varmasti jättää kamalat jäljet ja epäluottamuksen ihmisiin. Kavereiden ja ystävienhän pitäisi olla niitä, jotka on sun puolella, ei sua vastaan!

Kauhealta kuulostaa ja uskon, että riittää tosiaan se yksi ”pilaantunut” tyyppi joka tollaisen saa aikaan.

Itsellä ei onneksi ole tuollaisesta kokemusta, mutta sairaasta työyhteisöstä kylläkin ja tämän kyllä aikuisena ihmisenä heti huomasi ja lopetin työt siellä. Ei ollut vaihtoehtoja, sillä ajan myötä olisin sairastunut siinä ryhmässä!

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki siitä, että lähdit pois sairaasta työyhteisöstä. Liian paljon on ollut kertomuksia tällaisissa paikoissa sinnittelystä, josta kuitenkin on lopulta lähdettävä pois ja yleensä terveyskin on sitten mennyt.

Olen seurannut alakoululaisen tyttäreni kaverisuhteita ja kuullut häneltä mitä jotkut kaverit ehdottavat hänelle ja se on juuri tuota, ehdotetaan, että ”ei puhuta tuolle, ollaan sille mahdollisimman ilkeitä, sanotaan sille pahasti, ei oteta sitä mukaan, älä puhu sille mitään ja puhu vaan mulle kun mä tuun paikalle jne.”.

Selkeästi näkee jo pienenä eroja lapsissa. Osa on empaattisia eivätkä halua tehdä kärpäsellekään pahaa. Osa alkaa kieroilla ja ilkeillä jo alaluokilla ja yrittää haalia muita mukaan kieroiluun ja kiusaamiseen. Osa jo hyvin taitavasti manipuloi. Vallanhalua ja suoranaista sadismia. Ihan kuin nauttisivat toisten satuttamisesta.

Fiksu aikuinen näkee kuitenkin läpi ja tietää suojata omaa lastaan tuollaisten kavereiden haitalliselta vaikutukselta ja ohjata paremmat sosiaaliset taidot ja empatiakyvyn omaavien pariin.

”Ei puhuta tuolle, ollaan sille mahdollisimman ilkeitä, sanotaan sille pahasti, ei oteta sitä mukaan, älä puhu sille mitään ja puhu vaan mulle kun mä tuun paikalle jne.”.

Vai näin ne naiset toimivat... Kiusaavat miehet ovat jotenkin suoraviivaisempia, tuskin jaksavat noin monimutkaisia kiusaamiskuvioita rakennella. Ainakaan keskimäärin.

Huonoa tuuria ap:lla on ollut! Ei tosiaan tarvitse olla kuin yksi häiriintynyt lapsi porukassa, joka saa huonot toimintamallit leviämään ja ystävyyssuhteet vääristymään. Tuollaisissa kaveripiireissä ei ole aitoa ystävyyttä, vaan ilmapiiriä hallitsee pelko ja epäluottamus sekä pahansuopuus. Aidot ystävät haluavat toiselle hyvää, ovat vastavuoroisia ja empaattisia. Jokaiselle ihmiselle soisi aitoja ja hyvä ystävyyssuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Olen seurannut alakoululaisen tyttäreni kaverisuhteita ja kuullut häneltä mitä jotkut kaverit ehdottavat hänelle ja se on juuri tuota, ehdotetaan, että ”ei puhuta tuolle, ollaan sille mahdollisimman ilkeitä, sanotaan sille pahasti, ei oteta sitä mukaan, älä puhu sille mitään ja puhu vaan mulle kun mä tuun paikalle jne.”.

Selkeästi näkee jo pienenä eroja lapsissa. Osa on empaattisia eivätkä halua tehdä kärpäsellekään pahaa. Osa alkaa kieroilla ja ilkeillä jo alaluokilla ja yrittää haalia muita mukaan kieroiluun ja kiusaamiseen. Osa jo hyvin taitavasti manipuloi. Vallanhalua ja suoranaista sadismia. Ihan kuin nauttisivat toisten satuttamisesta.

Fiksu aikuinen näkee kuitenkin läpi ja tietää suojata omaa lastaan tuollaisten kavereiden haitalliselta vaikutukselta ja ohjata paremmat sosiaaliset taidot ja empatiakyvyn omaavien pariin.

Miten aikuinen voi määrätä lastensa kaverit? Moni ei varmaan edes tunne niin paljon muita lapsia, että voisi junailla omille lapsilleen kivat kaverit.