Miksi puolustusvoimilla on kenttäpastoreita, vaikka kristinusko kieltää väkivallan kaikissa muodoissaan?
Matt. 5:39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin.
Matt. 26:51-52 Ja katso, eräs niistä, jotka olivat Jeesuksen kanssa, ojensi kätensä, veti miekkansa ja iski ylimmäisen papin palvelijaa ja sivalsi häneltä pois korvan. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Pistä miekkasi tuppeen; sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat.
Kommentit (242)
Paitsi että ei kiellä. Nuo jakeet koskevat yksilön kärsimiä henkilökohtaisia loukkauksia. Sen sijaan esim. kuolemanrangaistus rikoksista on Raamatussakin ihan OK, samoin toisten puolustaminen. On myös olemassa kristitty oikeutetun sodan teoria. Raamatussa myös Paavali kirjoittaa esivallan käyttämästä väkivallasta Roomalaiskirjeen 13:1-5 ("sillä se ei turhaan miekkaa kanna").
Eli vähän huono trolli.
Ei ole muuten kenttäpastoreita vaan sotilaspastoreita ja kenttärovasteja.
Kiinnostaisi enemmän tietää, että mitä nuo oikein tekevät työkseen eli missä hommissa työpäivät kuluvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muisto ajalta jolloin käytettiin lapsisotilaita.
Milloin Suomessa on käytetty lapsisotilaita?
Vielä 90-luvulla varusmiespalveluksen pääsi aloittamaan 17-vuotiaana. Kiellettiin sittemmin juuri lapsisotilaspykälien vuoksi.

Siihen asti, kun armeijaan saattoi mennä jo sinä vuonna, kun täytti 17.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luterilaisuuteen kuuluu vahvasti esivallan ja valtion kunnioittaminen.
Väkivalta ei kuulu kristinuskoon. Joka muuta väittää, ei ole kristitty.
Itselleni asia on sangen yhdentekevä, eikä minua kiinnosta väitellä "oikeasta" kristinuskosta. Esitin vain faktan, joka ehkä osittain vastaa aloituksessa esitettyyn kysymykseen.
- tuo, jolle vastasit
Niin, kysymys olisikin että onko luterilaisuus kristinuskoa. Kristus ei ole sanonut että täytyy olla valtiovallalle kuuliaisia, vaan sen sanoi Paavali.
Vierailija kirjoitti:
Paitsi että ei kiellä. Nuo jakeet koskevat yksilön kärsimiä henkilökohtaisia loukkauksia. Sen sijaan esim. kuolemanrangaistus rikoksista on Raamatussakin ihan OK, samoin toisten puolustaminen. On myös olemassa kristitty oikeutetun sodan teoria. Raamatussa myös Paavali kirjoittaa esivallan käyttämästä väkivallasta Roomalaiskirjeen 13:1-5 ("sillä se ei turhaan miekkaa kanna").
Eli vähän huono trolli.
Kristus ei niin opeta, Paavalin opetukset eivät ole kristinuskoa vaikka yleisesti niin luullaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Arndt_Pekurinen
Tässä on yksi harvoja suomalaisia oikeita kristittyjä. Mies antoi ennemmin henkensä, kuin suostui tappamaan toista ihmistä.
Ihan oikein, että sai kuulan kalloonsa jos kaikki olisivat Pekurisia, suomalaisille olisi käynyt kuten muillekin Neuvostoliiton vähemmistökansallisuuksille. Toisaalta kun katselee nykypoliitikkojen toimia ja millaiseksi Suomi on vain parissakymmenessä vuodessa muuttunut, esi-isiensä perintö ollaan täysin tuhoamassa, niin olisihan neuvostokansojen suureen perheeseen liittymisessä ollut myös puolensa, yhtäkään lähi-itäläistä eikä Afrikan sarven notkujaa ei ainakaan näkyisi missään.
Arvostatko enemmän valtiota vai Jumalaa on mielipidekysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luterilaisuuteen kuuluu vahvasti esivallan ja valtion kunnioittaminen.
Väkivalta ei kuulu kristinuskoon. Joka muuta väittää, ei ole kristitty.
Itselleni asia on sangen yhdentekevä, eikä minua kiinnosta väitellä "oikeasta" kristinuskosta. Esitin vain faktan, joka ehkä osittain vastaa aloituksessa esitettyyn kysymykseen.
- tuo, jolle vastasit
Niin, kysymys olisikin että onko luterilaisuus kristinuskoa. Kristus ei ole sanonut että täytyy olla valtiovallalle kuuliaisia, vaan sen sanoi Paavali.
AHAA eli raamattu kokonaisuudessaan ei siis olekaan Jumalan sanaa, vaikka te niin väitättekin. Eikö tuossa putoa pohja pois koko kristinuskolta?
Et varmaan oikeasti ole noin tyhmä, kunhan haluat trollata. Taitaa elämästä puuttua sisältöä ja itseltä kykyä tehdä sisältöä. Raamattu on täynnä ohjeita siitä, kuinka pitää surmata ja kivittää naapuria, vääräuskoista, vierasmaalaista. Aloitapa 3. Mooseksen kirja 20.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luterilaisuuteen kuuluu vahvasti esivallan ja valtion kunnioittaminen.
Väkivalta ei kuulu kristinuskoon. Joka muuta väittää, ei ole kristitty.
Itselleni asia on sangen yhdentekevä, eikä minua kiinnosta väitellä "oikeasta" kristinuskosta. Esitin vain faktan, joka ehkä osittain vastaa aloituksessa esitettyyn kysymykseen.
- tuo, jolle vastasit
Niin, kysymys olisikin että onko luterilaisuus kristinuskoa. Kristus ei ole sanonut että täytyy olla valtiovallalle kuuliaisia, vaan sen sanoi Paavali.
Samoinhan se Pietarikin kehotti olemaan esivallalle alamainen. Eikä Jeesuskaan Rooman lakeja rikkonut.

Eli siis raamattu ei olekaan kokonaisuudessaan validi, vaan sitä voi lukea valikoiden. Justjust :)
Miksi luterilaisuus ei olisi oikeaa kristinuskoa? Jokaisessa kirkkokunnassa/lahkossa on omat erikoisuutensa, joita muut kirkkokunnat tai lahkot eivät allekirjoita. "Oikeaa" kristinuskoa ei taida olla olemassakaan.

Et varmaan oikeasti ole noin tyhmä, kunhan haluat trollata. Tässä aloituksessa oli selvästi kyse kristinuskosta. Lueppa sitä Raamattua sieltä uuden testamentin puolelta ja tule sitten kommentoimaan, aloita Matteus 1.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luterilaisuuteen kuuluu vahvasti esivallan ja valtion kunnioittaminen.
Väkivalta ei kuulu kristinuskoon. Joka muuta väittää, ei ole kristitty.
Itselleni asia on sangen yhdentekevä, eikä minua kiinnosta väitellä "oikeasta" kristinuskosta. Esitin vain faktan, joka ehkä osittain vastaa aloituksessa esitettyyn kysymykseen.
- tuo, jolle vastasit
Niin, kysymys olisikin että onko luterilaisuus kristinuskoa. Kristus ei ole sanonut että täytyy olla valtiovallalle kuuliaisia, vaan sen sanoi Paavali.
Eli siis raamattu ei olekaan kokonaisuudessaan validi, vaan sitä voi lukea valikoiden. Justjust :)
Miksi luterilaisuus ei olisi oikeaa kristinuskoa? Jokaisessa kirkkokunnassa/lahkossa on omat erikoisuutensa, joita muut kirkkokunnat tai lahkot eivät allekirjoita. "Oikeaa" kristinuskoa ei taida olla olemassakaan.
Minä uskon, että kristinusko on sitä mitä Jeesus opetti vuorisaarnassa ja evankeliumit ovat vain täydennystä siihen. Paavalin horinat on aivan roskaa.

Jaahas, no sitten vain omaa liikettä perustamaan.

Sen liikkeen perusti jo Jeesus Kristus ja sen liikkeen nimi on kristinusko. Taivaan Isän ja sinun väliin ei tarvitse Jeesuksen lisäksi muita auktoriteetteja.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole muuten kenttäpastoreita vaan sotilaspastoreita ja kenttärovasteja.
Kiinnostaisi enemmän tietää, että mitä nuo oikein tekevät työkseen eli missä hommissa työpäivät kuluvat.
Minua kiinnostaisi tietää miksi valtio maksaa heidän palkkansa, eikä kirkko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muisto ajalta jolloin käytettiin lapsisotilaita.
Milloin Suomessa on käytetty lapsisotilaita?
Vielä 90-luvulla varusmiespalveluksen pääsi aloittamaan 17-vuotiaana. Kiellettiin sittemmin juuri lapsisotilaspykälien vuoksi.
Pikku sivuhuomautus tähän. Varusmiespalvelu ei ole sama asia kuin lapsen lähettäminen sotaan. Mutta kyllä niitä lapsisotilaita kuulemma käytettiin punaisten ja valkoisten välisessä sodassa. En sitten tiedä, miten lapsisotilaat liittyy siihen, että on perustettu kenttäpastoreiden/-rovastin virkoja, tuskin mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luterilaisuuteen kuuluu vahvasti esivallan ja valtion kunnioittaminen.
Väkivalta ei kuulu kristinuskoon. Joka muuta väittää, ei ole kristitty.
Itselleni asia on sangen yhdentekevä, eikä minua kiinnosta väitellä "oikeasta" kristinuskosta. Esitin vain faktan, joka ehkä osittain vastaa aloituksessa esitettyyn kysymykseen.
- tuo, jolle vastasit
Niin, kysymys olisikin että onko luterilaisuus kristinuskoa. Kristus ei ole sanonut että täytyy olla valtiovallalle kuuliaisia, vaan sen sanoi Paavali.
Samoinhan se Pietarikin kehotti olemaan esivallalle alamainen. Eikä Jeesuskaan Rooman lakeja rikkonut.
Toki tulee olla esivallalle alamainen, kunhan et riko Jumalan tahtoa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luterilaisuuteen kuuluu vahvasti esivallan ja valtion kunnioittaminen.
Väkivalta ei kuulu kristinuskoon. Joka muuta väittää, ei ole kristitty.
Itselleni asia on sangen yhdentekevä, eikä minua kiinnosta väitellä "oikeasta" kristinuskosta. Esitin vain faktan, joka ehkä osittain vastaa aloituksessa esitettyyn kysymykseen.
- tuo, jolle vastasit
Niin, kysymys olisikin että onko luterilaisuus kristinuskoa. Kristus ei ole sanonut että täytyy olla valtiovallalle kuuliaisia, vaan sen sanoi Paavali.
Eli siis raamattu ei olekaan kokonaisuudessaan validi, vaan sitä voi lukea valikoiden. Justjust :)
Miksi luterilaisuus ei olisi oikeaa kristinuskoa? Jokaisessa kirkkokunnassa/lahkossa on omat erikoisuutensa, joita muut kirkkokunnat tai lahkot eivät allekirjoita. "Oikeaa" kristinuskoa ei taida olla olemassakaan.
Minä uskon, että kristinusko on sitä mitä Jeesus opetti vuorisaarnassa ja evankeliumit ovat vain täydennystä siihen. Paavalin horinat on aivan roskaa.
Sinulla on ihan omanlainen "kristinuskosi". Valikoit itse mitä haluat uskoa ja pitää totena, nappaat vain niitä rusinoita siitä kuuluisasta pullasta. Se on tullut jo monessa keskustelussa ilmi. Toivottavasti täällä muut ei pidä sinun harhaoppejasi kristinuskona.