25-vuotias on aina seksikkäämpi kuin 20-vuotias.
Eikö miehet erota pikkutyttöä aikuisesta naisesta?
Kommentit (14)
Mee hoitoon.
Kenelle seksi on sallittua, yli 30 vuotialle miehillekö?
Meidän miljardin päivittäisen pornonkuluttajan mielestä olet todellakin väärässä..
Jotkut 25 menevät jo 35 vuotiasta ryppyineen, ei voi yleistää.
Esimerkiksi lihavuus usein vanhentaa nuorta, ja nuorentaa vanhaa (kasvoista).
Jotkut 25 menevät jo 35 vuotiasta ryppyineen, ei voi yleistää.
Esimerkiksi lihavuus usein vanhentaa nuorta, ja nuorentaa vanhaa (kasvoista).
Ei nyt välttämättä aina, mutta minulle kävi niin, että varmaankin aika tarkkaan 25-vuotiaasta eteenpäin olen ollut parempikroppainen ja tyylitajuisempi kuin nuorempana. Opin meikkaamaan kevyesti, mutta piirteitäni imartelevasti, vähensin hiuksia rumentavaa värjäystä ja aloin pitää mallia pidempänä ja kiharalla. Käytän naisellisempia vaatteita ja paremmin itselleni sopivia värejä. Ilmeisesti näytän myös nuoremmalta, kuin muutama vuosi takaperin, mutta nyt on alkanut ilmenemään sitä, että paljon itseäni nuoremmat miehet osoittavat kiinnostusta, vaikka nimen omaan itse katselen hieman vanhempia miehiä. Ei taas mene ihan tasan :)
Itse olen ainakin seksikkäänpi nyt kuin 5 vuotta sitten. Paino on sama, mutta rinnat kasvanut kaksi kuppikokoa, lantio on leveämpi ja peppu pyöreämpi(kiitos kuntosaliharjoittelun!). Olen löytänyt oman tyylini ja olen itsevarmempi kuin 20-vuotiaana. Meikkaamisessakin olen kehittynyt! Varmasti siis riippuu ihmisestä. Jos sen 5 vuotta dokaa ja juhlii, niin tuskin se ainakaan kaunistaa ketään.
Tottakai otsikon kanssa on samaa mieltä ne, jotka on lähempänä 25v kuin 20v. Muistaako kukaan sitä tutkimusta, jossa tutkittiin naisen olevan kauneimmillaan 18v? Linkkiä?
Hän on täällä tänään(kin). Aina jostain näkökulmasta uusi avaus samasta aiheesta. Olisiko täällä ihan oikeasti psykiatriaa tuntevaa ihmistä paikalla kertomassa, onko tällainen ikäpakkomielle yleinen?
[quote author="Vierailija" time="12.05.2014 klo 14:17"]
Tottakai otsikon kanssa on samaa mieltä ne, jotka on lähempänä 25v kuin 20v. Muistaako kukaan sitä tutkimusta, jossa tutkittiin naisen olevan kauneimmillaan 18v? Linkkiä?
[/quote]
Olin minä varmasti yleisellä mittarilla kauniimpi 18-vuotiaana kuin nyt. Iho oli kuulas, kaikki paikat timminä jne. Mutta! 18-vuotiaana itsetunto oli vielä hukassa, sitä etsi itseään eikä osannut kantaa itseään samanlaisella itsevarmuudella kuin tänäpäivänä. :) Voi olla että rinnat ei ole enää ihan yhtä pystyt ja silmäkulmissa saattaa olla muutama naururyppy, mutta ei se tee minusta vähemmän _seksikästä_! Seksikkyys kun on muutakin kuin täydellinen ulkonäkö.
T:9
[quote author="Vierailija" time="12.05.2014 klo 13:56"]Eikö miehet erota pikkutyttöä aikuisesta naisesta?
Ja 40-60 vuotias on AINA seksikkäämpi kuin YKSIKÄÄN 25 vuotias, estoinen kakara.
18v on biologisesti kauneimmillaan, silloin on hormonitoiminta parhaimmillaan lisääntymiseen kannalta ja sen takia kuulas iho yms. estrogeenipiirteet korostuneimmillaan, pitäisi aina erottaa puhutaanko ns. biologisesta kauneudesta, vai ei.
Seksikkyys on eri asia kuin kauneus, ja kauneuskin on eri asia kuin biologinen kauneus.
Mun mielestä seksikkyys on karismaa ja itsevarmuutta, kauneus perustuu kultaisen leikkauksen toteutumiseen, ja ns. biologinen kauneus liittyy lisääntymiseen ja hormoneihin. Noin olen ainakin itse päätellyt.
20-vuotias on nuori nainen eikä mikään pikkutyttö. Seksikkyys ei ole iästä kiinni.
Joo, 20-vuotias on ihan samanlainen kuin 5-vuotias, ei voi ymmärtää miksi miehet ei tätä tajua.