VANHEMPI! Kirjoita tähän ketjuun syyt, miksi olet/olit uupunut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ahdistunut enkä uskalla hakea apua ettei lastani oteta minulta pois. Netti pullollaan tarinoita tälläisestä kun erehdyt jotain sanomaan. Lapsenhoito ahdistuneena ja väsyneenä on uuvuttavaa.

Muista, että niissä tulee ilmi vain toisen puolen kertomus ja taatusti on paljon muitakin syitä jonkun huostaanoton takana, mitä itse vanhempi jättää kertomatta.

Minullakin on ahdistusta, mihin en ainakaan vielä ole apua hakenut, kun sama pelko se vaikuttaa itsellänikin. En kyllä näe syytä miksi minun lapsi vietäisiin, kun ei vaikuta millään muotoa lapsen/lapsen asioiden hoitoon. Ennemminkin töihin/opiskeluun.

Mutta jos ei ole? Keksit nyt ihan puhtaasti mutuja. Jos näiden äitien puheissa ei esiinny muuta, et voi myöskään sanoa, että siellä oli kyllä varmasti sitä ja tätä. Minusta kyllä kuulostaa täysin mahdolliselta, että jopa ahdistuksesta voidaan viedä lapset. Katso, huostaanotto on iso bisnes ja sellaisessa syy kun syy kelpaa, jos sillä tienaa. Jos sinua pidetään ei kykenevänä hoitamaan omia asioita, kuten työtä tai opiskeluja, niin mitä luulet, että sinua pidetään kyvykkäänä hoitamaan lasta?

Meillä on naapureina ollut päihdevanhempia, joista on tehty ties miten monta lasua, eikä lapsia ole vieläkään sijoitettu mihinkään.tämä vie uskon, että niiltäkään vietäisiin, jotka oikeasti hoitavat niitä lapsia ja pitää heistä huolen.

Vierailija kirjoitti:

- Helsingin koulutilanne on aivan järkyttävän huono, se uuvuttanut ylivoimaisesti eniten, stressannut, väsyttänyt, valvottanut ja suututtanut, raivostuttanut

Nyt on viimeinen lapsi ysillä ja tosissamme mietimme, että josko muuttaisimme nyt muualle.

Mitä siellä Helsingissä tapahtuu kouluissa, miksi tilanne on huono?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ahdistunut enkä uskalla hakea apua ettei lastani oteta minulta pois. Netti pullollaan tarinoita tälläisestä kun erehdyt jotain sanomaan. Lapsenhoito ahdistuneena ja väsyneenä on uuvuttavaa.

Muista, että niissä tulee ilmi vain toisen puolen kertomus ja taatusti on paljon muitakin syitä jonkun huostaanoton takana, mitä itse vanhempi jättää kertomatta.

Minullakin on ahdistusta, mihin en ainakaan vielä ole apua hakenut, kun sama pelko se vaikuttaa itsellänikin. En kyllä näe syytä miksi minun lapsi vietäisiin, kun ei vaikuta millään muotoa lapsen/lapsen asioiden hoitoon. Ennemminkin töihin/opiskeluun.

Mutta jos ei ole? Keksit nyt ihan puhtaasti mutuja. Jos näiden äitien puheissa ei esiinny muuta, et voi myöskään sanoa, että siellä oli kyllä varmasti sitä ja tätä. Minusta kyllä kuulostaa täysin mahdolliselta, että jopa ahdistuksesta voidaan viedä lapset. Katso, huostaanotto on iso bisnes ja sellaisessa syy kun syy kelpaa, jos sillä tienaa. Jos sinua pidetään ei kykenevänä hoitamaan omia asioita, kuten työtä tai opiskeluja, niin mitä luulet, että sinua pidetään kyvykkäänä hoitamaan lasta?

Meillä on naapureina ollut päihdevanhempia, joista on tehty ties miten monta lasua, eikä lapsia ole vieläkään sijoitettu mihinkään.tämä vie uskon, että niiltäkään vietäisiin, jotka oikeasti hoitavat niitä lapsia ja pitää heistä huolen.

Itse jouduin hakeutumaan päivystykseen, kun ahdistukseni kasvoi niin suureksi, että pelkäsin itsetuhoisia ajatuksiani. Sain nopeasti apua. Tehtiin myös lasu, mutta se ei johtanut kuin siihen, että juteltiin hetki puhelimessa ja sain tietoa esim. kunnan lastenhoitoavusta terapiakäyntien ajaksi. Toki minulla on tilanne, että ahdistus ei ole kovin paljon näkynyt lastenhoidossa, erityisesti työasiat ovat minulla rempallaan. Siksi lasusta ei seurannut mitään, sanoivat vain, että hyvä on hakea apua ongelmiin.

Kun sain lapsia, lapsuuden traumat puhkesi pintaan voimalla. En osannut aavistaa tätä ennalta, luulin jo päässeeni yli. Sitten diagnoosina ptsd, keskivaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Tässä uupumukseni tausta.

Koen vanhemmuudessa raskaana myös sen, että ei ole oikein mitään mallia omasta lapsuudesta, miten lasten kanssa kannattaisi toimia. Tiedän vain, mitä ei ainakaan pidä tehdä. En halua siirtää traumoja eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.

Vierailija kirjoitti:

Kun sain lapsia, lapsuuden traumat puhkesi pintaan voimalla. En osannut aavistaa tätä ennalta, luulin jo päässeeni yli. Sitten diagnoosina ptsd, keskivaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Tässä uupumukseni tausta.

Koen vanhemmuudessa raskaana myös sen, että ei ole oikein mitään mallia omasta lapsuudesta, miten lasten kanssa kannattaisi toimia. Tiedän vain, mitä ei ainakaan pidä tehdä. En halua siirtää traumoja eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.

Nostit esiin todella tärkeän asian, kiitos. Tästä en ole nähnyt kovinkaan paljon keskustelua.

AP

Uupumus iski lasten ollessa teini-iässä. Jäin yh:ksi, ex-puoliso ei osallistunut mitenkään löydettyään uuden, talous oli tiukilla ja molemmilla pojilla tuli diagnoosit add\assi, työpaikalla oli huono ilmapiiri. Toipumiseen meni tosi pitkään, enkä vieläkään ole entiselläni. Ehkä siitä koskaan palaudu. Stressinsietokyky oli ennen hyvä, nyt olematon. Pienikin kuorimitus tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ahdistunut enkä uskalla hakea apua ettei lastani oteta minulta pois. Netti pullollaan tarinoita tälläisestä kun erehdyt jotain sanomaan. Lapsenhoito ahdistuneena ja väsyneenä on uuvuttavaa.

Muista, että niissä tulee ilmi vain toisen puolen kertomus ja taatusti on paljon muitakin syitä jonkun huostaanoton takana, mitä itse vanhempi jättää kertomatta.

Minullakin on ahdistusta, mihin en ainakaan vielä ole apua hakenut, kun sama pelko se vaikuttaa itsellänikin. En kyllä näe syytä miksi minun lapsi vietäisiin, kun ei vaikuta millään muotoa lapsen/lapsen asioiden hoitoon. Ennemminkin töihin/opiskeluun.

Mutta jos ei ole? Keksit nyt ihan puhtaasti mutuja. Jos näiden äitien puheissa ei esiinny muuta, et voi myöskään sanoa, että siellä oli kyllä varmasti sitä ja tätä. Minusta kyllä kuulostaa täysin mahdolliselta, että jopa ahdistuksesta voidaan viedä lapset. Katso, huostaanotto on iso bisnes ja sellaisessa syy kun syy kelpaa, jos sillä tienaa. Jos sinua pidetään ei kykenevänä hoitamaan omia asioita, kuten työtä tai opiskeluja, niin mitä luulet, että sinua pidetään kyvykkäänä hoitamaan lasta?

Iso bisnes my ass. Kunnalle on älyttömän kallista sijoittaa lasta, siihen souviin ei TODELLAKAAN aleta kepoisin perustein. Eivät ne sijoituspaikkojen omistat niitä päätöksiä tee. Eri asia toki on, millainen sossu milläkin paikkakunnalla sattuu olemaan. Joukkoon mahtuu varmasti myös sellaisia, joiden tekemisiin pitäisi puuttua.

Yleisesti ottaen päämäärä on kuitenkin aidosti auttaa.

Heti alkuun: myös minun lapsista on tehty useampi lasu, eikä lapsia ole viety yhtään mihinkään. Lasut on tehty koulusta, terveydenhuollosta ja olen itse tehnyt. Olen ollut uupunut ja masentunut ja kertonut avoimesti asioistani, joka on ollut hyvä. Nyt saan terapiaa, lääkityksen, perhetyöntekijän apua ja myös lapset saa terapiaa.

Mutta uupumukse/masennuksen taustalla siis ovat: käsittelemättömät omat traumat, toisen lapsen erityistarpeet ja jatkuva huoli hänestä, tukiverkon vähyys sekä kuormittava työ.

Nuorempi lapseni herätteli yöllä 3,5-vuotiaaksi. Ei siis välttämättä itse herännyt, mutta vaikeroi ja itki. Se vei voimat pitkäksi aikaa.

Tällä hetkellä uuvuttaa se, että esikoisen koulutyötä ja muuta olemista pitää vahtia koko ajan. Hänellä epäillään ADD:ta, ja itseohjautuvuudessa on tosi isoja pulmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- Helsingin koulutilanne on aivan järkyttävän huono, se uuvuttanut ylivoimaisesti eniten, stressannut, väsyttänyt, valvottanut ja suututtanut, raivostuttanut

Nyt on viimeinen lapsi ysillä ja tosissamme mietimme, että josko muuttaisimme nyt muualle.

Mitä siellä Helsingissä tapahtuu kouluissa, miksi tilanne on huono?

Kaaosta ja säästöä, säästöä ja kaaosta.

Ja nyt tämä koronasekoilu että lähiopetus auki väkisin vaikka korona riehuu vapaana.

Oman lapsen koulussa koko syksy ollut täydellistä sekasortoa.

Minulla myös uupumuksen taustalla suurin syy oli omasta lapsuudenperheestä jääneet traumat. Yritin paniikinomaisesti välttää samat virheet oman lapseni kohdalla, jotka omat vanhempani olivat tehneet lapsuudessani, jonka seurauksena masennuin ja ahdistuin. En saanut tarpeeksi tukea mieheltäni joka ei ymmärtänyt tilannettani, en ymmärtänyt sitä aluksi itsekään. Neuvolasta tarjottiin sitkeästi psykiatrisen sairaanhoitajan keskusteluapua ja kun vihdoin ymmärsin ottaa sen vastaan, alkoivat ongelmat selvitä. Pääsin terapiaan ja sain lääkityksen, pahimmassa vaiheessa hoitoa myös psykiatrian avohuollossa. Minulta on tasaisin väliajoin varmistettu pärjäänkö lapseni kanssa, mutta lasua ei ole kertaakaan edes mainittu. Uskaltakaa hakea apua! Itsenne ja lastenne takia <3

Näiden syiden yhteisvaikutus oli hyvin uuvuttava:

- vauva ja päiväunet lopettanut taapero; itse en voinut nukkua päivällä tai yöllä

- joku iholla koko ajan

- introvertti luonteeni

- synnytyksen jälkeinen ahdistus (eri dg kuin masennus, tunnistetaan huonommin)

- puolison burn out työelämässä, ja tätä seurannut työttömyys: huoli kumppanista ja taloudesta

- mt-ongelmista kärsivän parhaan ystäväni ongelmallinen käytös ja hänen myöhemmin tekemä välien katkaisu

- esikoisen alipaino ja oirehtiminen (autismiepäily, joka onneksi kuitenkin alkoi neuvolassa hälvetä ja hän iän myötä normalisoitui)

Nyt vuosia myöhemmin on kaikki kuitenkin hyvin, ja tuolloinkin jaksettiin enimmäkseen.

Olen käytännössä yksinhuoltaja, on omat lapsuuden traumat joita on käsitellyt terapiassa, köyhyys, byrokratia, tukiverkoston puute, kaikenlaisen avun puute arjessa ja lapsen isän muhun kohdistama henkinen väkivalta.

Hienoa keskustelua, kiitos! Näiden vastausten perusteella näyttää siis siltä, että uupuminen johtuu usein monien - osin vanhemmasta riippumattomien - asioiden yhteisvaikutuksesta. Mikä nyt ei loppujen lopuksi tainnut olla  erityinen yllätys.

Tästä ei kuitenkaan saa messevää sisältöä lehtijuttuihin, joten arvelen että vastaisuudessakin luemme kirjoituksia siitä, miten hampaat irvessä kilpailevat somevanhemmat uupuvat täydellisen vanhemmuuden vaatimusten alle (kunnes romahtavat, oppivat armollisuutta ja alkavat hankkia siivouspalveluita). Sori kärjistys, mutta lievästi ärsytti tuo Hesarin juttu.

AP

Vierailija kirjoitti:

Hienoa keskustelua, kiitos! Näiden vastausten perusteella näyttää siis siltä, että uupuminen johtuu usein monien - osin vanhemmasta riippumattomien - asioiden yhteisvaikutuksesta. Mikä nyt ei loppujen lopuksi tainnut olla  erityinen yllätys.

Tästä ei kuitenkaan saa messevää sisältöä lehtijuttuihin, joten arvelen että vastaisuudessakin luemme kirjoituksia siitä, miten hampaat irvessä kilpailevat somevanhemmat uupuvat täydellisen vanhemmuuden vaatimusten alle (kunnes romahtavat, oppivat armollisuutta ja alkavat hankkia siivouspalveluita). Sori kärjistys, mutta lievästi ärsytti tuo Hesarin juttu.

AP

Tässä vielä linkki, jos joku ei tiedä mistä jutusta puhutaan...

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007689883.html&nbsp;

Vierailija kirjoitti:

Nuorempi lapseni herätteli yöllä 3,5-vuotiaaksi. Ei siis välttämättä itse herännyt, mutta vaikeroi ja itki. Se vei voimat pitkäksi aikaa.

Tällä hetkellä uuvuttaa se, että esikoisen koulutyötä ja muuta olemista pitää vahtia koko ajan. Hänellä epäillään ADD:ta, ja itseohjautuvuudessa on tosi isoja pulmia.

Ai niin, ja molemmilla lapsillani on hoitoa vaativa ihosairaus.

Minua stressaa Helsingin lukioiden järkyttävät sisäänpääsyrajat ja normaalien lukioiden puute.

On joko kympin lukioita tai rupulukioita.

Mitään sellaista normaalia kasi puolen, ysin lukiota ei ole.

En nukkunut puoleentoista vuoteen kertaakaan kunnon yöunia. Sen jälkeenkin todella harvoin. Lapsella oli jotain allergioita ja oli kovin itkuinen. Neuvolassa ja lääkärillä yritin puhua, mutta kaikki sivuutettiin sillä, että kyllä aika auttaa.

Olin niin väsynyt, etten jaksanut enää mitään.

Vierailija kirjoitti:

Hienoa keskustelua, kiitos! Näiden vastausten perusteella näyttää siis siltä, että uupuminen johtuu usein monien - osin vanhemmasta riippumattomien - asioiden yhteisvaikutuksesta. Mikä nyt ei loppujen lopuksi tainnut olla  erityinen yllätys.

Tästä ei kuitenkaan saa messevää sisältöä lehtijuttuihin, joten arvelen että vastaisuudessakin luemme kirjoituksia siitä, miten hampaat irvessä kilpailevat somevanhemmat uupuvat täydellisen vanhemmuuden vaatimusten alle (kunnes romahtavat, oppivat armollisuutta ja alkavat hankkia siivouspalveluita). Sori kärjistys, mutta lievästi ärsytti tuo Hesarin juttu.

AP

Sen verran korjaan sanojani, että erityisesti ärsytti Hesarin jutun kommentit somevanhemmista. Itse jutussa puhuttiin enemmän yksilökeskeisyydestä sekä kilpailu- ja syyllistämiskulttuurista. Juttu oli kuitenkin sillä tavalla keskiluokkainen, että ratkaisuja kuvattiin näin:

Nyt Hanna on hakenut ja saanut ammattiapua. Hän on opetellut joustamaan kodin siisteydestä.

”Tärkeintä on, että lapset ovat terveet ja perhe onnellinen. Lisäksi pyrin, että arjessa olisi tilaa asioille, jotka mahdollistavat lepäämisen.”

Juttu ei mielestäni tuonut esille tarpeeksi sitä, että uupumiseen johtavat ongelmat ovat yleensä monenlaisia ja usein myös vanhemmista riippumattomia. Ongelmat voivat olla myös sellaisia, ettei niihin auta pyrkimys lepäämiseen ja siisteydestä joustaminen. Ammattiapua taas ei ole välttämättä saatavilla niin nopeasti kuin tarvittaisiin.

AP

Muitten lasten vanhemmat pätivät liikaa. Eivät ymmärtäneet, ettei kasvatus ole mikään kilpailu. Minun lapset ovat menestyneet erinomaisreti, vaikka näiden pätijöiden lapsien asemat yhteiskunnassa ovat heikommin. Joskus tuntuu, että miltä mahtaa näistä pätijöustä/superäideistä tuntua nyt, kun olivat niin inhottavia.