Kansa ei usko thl:n suositusia - tuttavia ja sukulaisia tavataan silti
Kommentit (162)
Se on vain suositus. On olemassa myös esimerkiksi ravitsemussuositukset, mutta moniko niitä noudattaa? Kun ei ole pakko.
Mutta kun hallitus elinkeinoministeri Lintilän suulla kehoitti ihmisiä matkustamaan joulun viettoon lappiin, niin kyllähän sitä osaavaa ja tietävää hallitusta kannattaa kuunnella ja toimia sen mukaan.
Olikohan tuossa eritelty moniko näistä aikoo tavata niitä sukulaisia esim. ulkona turvavälin päässä ?
Itsekin tänä vuonna toimin niin, he keitä tapaan, tapaan vain ulkona. Esim. tänään vien mummolle kukan, mutta näemme vain pihassaan.
Ei ihmiset noudata mitään suosituksia. Vain pakko auttaa jos sekään. Itsekin tunnen useita perheitä, joissa kokoonnutaan joulunviettoon entiseen malliin. Kun se joulu ei kuulemma tunnu miltään muuten ja niin pieni riski sairastua. Ja mukana joulunvietossa myös ne yli 80 vuotiaat.
Ihan samalla lailla matkustetaan myös sinne joulunviettoon. Erääseen perheeseen tulossa aikuiset lapset ja muita sukulaisia Turusta, Espoosta, Helsingistä, Seinäjoelta, Tampereelta ja Kuopiosta. Myös Ruotsista tulossa yksi aattoa viettämään. ONKO ihme jos tauti leviää?
Toisaalta se tauti leviää myös kaupasta, eilenkin oli porukkaa paljon jouluostoksilla ja aika paljon ilman maskeja ja koko perheen kanssa. Ja kunnassa, jossa mm yläaste jouduttu sulkemaan tartuntojen takia. No olin minäkin ruokaa hakemassa viikonlopuksi, kun en osannut varautua siihen, että siellä on ryysis vielä iltaysiltä.
No moni alkaa kuolla masennukseen jos ei ketään saa nähdä. Tämä puoli unohtuu usein.
Eiköhän rajoitustoimenpiteiden purevuus ole jo nähty viimeisten 10kk aikana. Teit niin tai näin, korona leviää. Elääkin pitäisi. Nyt riittää!
Kyseessä on tosiaan suositus ja suurin osa soveltaa sitä parhaaksi näkemällään tavalla. Meillä nähdään kyllä vanhempia, mutta ollaan oltu nyt maanantaista saakka omassa karanteenissa, joten aattona tapaaminen pitäisi olla heille turvallista. Lahjat hoidettiin jo lokakuulla kun oli nähtävissä mihin tilanne jouluna menee. Väen tungoksia on vältelty pitkään. Ja kyllähän se harmittaa, koska tylsäähän tämä kotona kökkiminen on mutta perheen takia tulee tehtyä kaikenlaista.
Vastavuoroisesti eräs ystäväni elää elämäänsä ihan normaalisti ja suunnittelee tapaavansa myös tänä vuonna sydänkohtauksen saaneen isänsä. Instasta näen kuinka viime viikkoina on pidetty projektien päättäjäisiä ja pikkujouluja, käyty viikonloppulomilla ja pari päivää sitten hän kysyi lähtisinkö mukaan jouluostoksille. Näin se vaan on, mutta tällä hetkellä suomalaiset elävät hyvin erilaisissa todellisuuksissa.
Vierailija kirjoitti:
Mutta kun hallitus elinkeinoministeri Lintilän suulla kehoitti ihmisiä matkustamaan joulun viettoon lappiin, niin kyllähän sitä osaavaa ja tietävää hallitusta kannattaa kuunnella ja toimia sen mukaan.
Näinpä, aika turhaa nyt päättäjien paheksua ihmisten käytöstä kun samaan aikaan ministeri oikein kehoittaa matkustamaan leviämisalueilta perustason alueelle.
Ja eiköhän tässä ole jo pitkään nähty että vain todelliset kiellot ja rajoitukset tehoavat, ei suositukset. Oikeastiko joku odotti että noilla suosituksilla ihmiset saataisiin pysymään jouluna kotona.
Minä olen nähnyt viime aikoina vain puolisoa ja lapsen isää lapseni lisäksi, sekä asiakkaita. Pakko käydä töissä. Ostin junaliput jouluksi jo ennen näitä uusia suosituksia. Olisi tarkoitus mennä vanhempieni luo eri paikkakunnalle eikä nähdä ketään muita. En tiedä uskallanko sitäkään. Vähän toivoisin että tulisi matkustuskielto niin ei itse tarvitsisi päättää.
Vierailija kirjoitti:
Se on vain suositus. On olemassa myös esimerkiksi ravitsemussuositukset, mutta moniko niitä noudattaa? Kun ei ole pakko.
Täysin eri asia.
Kelle on vielä epäselvää, että korona käy kansan läpi, ennen kuin rokotukset puree. Parempi vaan mennä tulta päin.
Tutun perhe menee Himokselle ... osa tulee hki
Vierailija kirjoitti:
Tutun perhe menee Himokselle ... osa tulee hki
Ilmoitatko poliisille?
Vierailija kirjoitti:
No moni alkaa kuolla masennukseen jos ei ketään saa nähdä. Tämä puoli unohtuu usein.
Jos muutamassa kuukaudessa masentuu niin paljon että kuolee, joutaakin mennä. Vielä kuitenkin voi soittaa, nähdä ulkona jne, eli ei todellakaan tarvitse olla yksin bunkkerissa ilman mitään kontakteja niinkuin saat sen kuulostamaan.
Jollakin yli 80-vuotiaalla ei ole jouluja enää monta jäljellä.
Muutamalla vanhemmalla sukulaisellani ovat mielenterveysongelmat kasvaneet entisestään. Eristys on varmasti pahinta mitä vanhalle ihmiselle voi tehdä.
Onko järkeä suojella vanhusta koronalta ja ajaa hänet viimeisinä vuosina syvään masennukseen? Kysynpä vaan.
Suhteellisuudentajua kannattaisi THL:n myös harrastaa. Pitää ymmärtää mitä eristäytyminen tekee ennestään yksinäiselle. Jos ajamme ihmisiä itsem*rahan partaalle, niin kaikki työ koronan ehkäisyyn on turhaa.
Minun mielestäni rajoitusten tulisi liittyä vain ja ainoastaan suurten ihmisjoukkojen tapaamisiin. Joku sukujoulu on todella pieni asia verrattuna vaikkapa yleisöluentoon tai työpaikan kahvihuoneeseen.
Luotan täysin STM:n näkemyksiin ja toimin sen mukaisesti.
"STM:n selvitys: kasvomaskien hyöty on arjessa vähäinen tai olematon"
Mitä elämää se sellainen on, jossa on vain työt, verot ja harmaa ankeutus.
Suurin osa tartunnoista tapahtuu nimenomaan perheen sisällä. Saa nähdä mikä tilanne koronan suhteen tulee olemaan joulun jälkeen. Hieman hirvittää, että luvut tulee taas kasvamaan.
Tässä nähdään kuinka paljon järki kansan päätä pakottaa.
Tammikuussa valmiuslaki