Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, jotka ovat elämässä hyvin yksin ja itsekseen?
17.12.2020 |
Olen 30-vuotias nainen. Olen sinkku ja lapsuudenperheeseeni kuuluvat vanhemmat ja veli. Perheessäni oli haasteita lapsuudessa ja minä ja veljeni emme ole tekemisissä muutoin kuin kerran vuodessa laitetaan joku Hyvää synttäriä -tekstari.
Minulla on kavereita, joita näen mutta minua painaa todella se, että aina on lopulta yksin. Useilla kavereillani on siskoja ja olen tästä aivan hurjan kateellinen. Kateellinen on ehkä väärä sana, liian "pinnallinen". Oikea termi olisi joku iso osattomuuden kokemus. Seuraan vieressä kuinka muita ihmisiä tuetaan, heidät pyydetään joulun viettoon, näiden sisarusten kanssa pohditaan elämää, mitä päätöksiä kannattaisi tehdä.. vaihtaako työtä tai alaa,/joku on kiinni ottamassa kun parisuhde kariutuu ja eri elämäntilanteissa voi aina mennä jonkun luo ja olla oma itsensä. Ja sua rakastetaan sinuna.
Mulla ei ole elämässä tällaista suhdetta ja kalvaa ja surettaa kun tulee haasteita ja kukaan ei välitä juuri minusta. Ei huolehdi korona-aikana ja kysy mitä teen jouluna. Päätän yksin missä asun, missä työskentelen, jne. ja korkeintaan infoan jotakuta tästä. Toiset saavat lämmintä, jakamatonta tukea tämänkaltaisiin päätöksiin ja surettaa ja itkettää, että mulle ei suotu tuollaista :(
Saako kukaan kiinni mun ajatuksista?
Kommentit (32)
Saan erittäin hyvin kiinni, itsellä sama kokemus. Osattomuudelta ja ulkopuolisuudelta se tuntuu ja on tosi uuvuttavaa, olla aina yksin vastuussa kaikesta. Toki muutkin aikuiset ovat vastuussa itsestään, mutta voivat kuitenkin saada tukea ja neuvoja. Minä en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän sama, ei ole ikinä ollut ketään jota olisi kiinnostanut kysellä kuulumisia tai viettää aikaa kanssani. Ei ole ainuttakaan kaveria saatika ystävää. Mutta kaikkeen tottuun, ja nykyään viihdynkin erittäin hyvin yksin.
No älä ainakaan siskoja kadehdi. Ei se takaa että vaikka olisi kuinka monta, niin ketään kiinnostaisi tai tykkäisivät sinusta omana itsenäsi, hyväksyisivät yhtään mitä teet tai eivät suhtautuisi alentuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama, ei ole ikinä ollut ketään jota olisi kiinnostanut kysellä kuulumisia tai viettää aikaa kanssani. Ei ole ainuttakaan kaveria saatika ystävää. Mutta kaikkeen tottuun, ja nykyään viihdynkin erittäin hyvin yksin.
Näinpä täälläkin. Siihen tottuu vuosikymmenien saatossa viimeistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä. Vanhemmat jo vanhoja ja kaukana. Eikä sisaruksia elämässä. Yksin jäin eron jälkeen enkä ole pystynyt uutta etsimään, siitä jo kauan. Raskasta kun pitää kaikesta vastata yksin, nuorikin muuttaa pian omilleen
Mitä, jos alkaisit lämmittää sisarussuhdettasi veljeesi?
Itselläni on kaksi veljeä, joiden kanssa tunnuin olevan harmillisen vähän tekemisissä. Perustin whatsappiin sitten "Me sisarukset"-ryhmän ja kyselin kuulumisiaan. Nyt siitä ryhmästä tullut hauska yhteydenpitoväline, veljet jakavat kuvia tekemisistään (eivät ole facessa tms) ja niin minäkin, välillä kerrotaan hauskoja sattumuksia tai lähetellään vitsejä ja meemejä.
Yhteenkuuluvuuden tunne lisääntynyt. Varsin matalalla kynnyksellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä. Ihminen pärjää loistavasti ilman ketään muuta jos vaan pääkoppa on kunnossa. Suurimmalla osalla ei ikävä kyllä ole.
En usko tuohon. En usko, että kyse on "pääkopan" kestävyydestä, vaan ihan siitä, että me olemme sosiaalinen laumaeläin. Me ihan todella tarvitsemme muita ihmisiä lähelle, että pystymme selviytymään ja voimme olla onnellisia. Tietenkin on aina poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön, mutta keskimäärin ihminen tarvitsee muita ihmisiä. Siksi tulen apeaksi, jos joku vähättelee yksinäisyyttä.
Pahinta yksinäisyydessä on tunne, että ei enää edes halua tavata ketään tai tutustua ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on samanlainen osattomuuden ja yksinäisyyden kokemus. Juuri viime viikolla mietin tätä, kun tuli taas surullinen ja vähän ahdistunut olo joulun lähestyessä. Ja samaa sanaa käytin, eli osattomuutta. Tuun hyvin ongelmaisesta perheestä ja mulla ei ole ollut aikuisiällä ollut paikkaa minne mennä jouluksi, viikonlopuiksi tms. Tai vanhempia, jotka kysyisivät mitä kuuluu tai onnittelesivat synttäreinä. Kun muut pitää pienet perhejuhlat, niin minä en voi pitää, kun ei ole perhettä, jota kutsua. Tosi ankeaa ja surullista.
Nykyään olen hyvässä parisuhteessa, joten en ole yksin jouluisin yms. Mutta edelleen puskee osattomuuden tunnetta, vaikka ikääkin on jo 36 vuotta. Ja kavereita on aina ollut, mutta kaverit eivät perhettä korvaa.
Et siis ole ainoa. Mulle ainakin lohduttavaa, että löytyy muitakin, jotka kokee näitä samoja tunteita.
Tsemppiä ja halaukset täältä!
Sama tilanne kuin ap. Itselläni mielenterveysongelmainen sisarus, joka melkein lapsen tasolla nykyään. Aikuinen 50v. mies. Minä yksin, nainen 46v. Näin tämä elämä on mennyt yrittäessä etenpäin. Pinnistän elämän polulla eteenpäin, joskus sitten kaadun ja tuuli puhaltaa ylitseni. Yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täälläkin yksi itsenäinen. Olen yh ja lapsen isä ei ole kuvioissa. Omat vanhemmat asuvat kaukana. Sisaruksia ei ole. Päivät täyttyvät töistä ja illat kotitöistä ja lapsen kanssa olemisesta. Ei ole aikaa katsoa edes TV:tä. Ystävät ovat kadonneet matkan varrella.
En osaa kuvitella, millaista olisi, jos olisi puoliso ja kaikki vastuu jaetaan. Olisi joku, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Olen kasvattanut lapsen yksin, kestänyt vaikeatkin ajat yksin lapsen kanssa. Seurusteluun ei ole ollut mahdollisuutta tai aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi itsenäinen. Olen yh ja lapsen isä ei ole kuvioissa. Omat vanhemmat asuvat kaukana. Sisaruksia ei ole. Päivät täyttyvät töistä ja illat kotitöistä ja lapsen kanssa olemisesta. Ei ole aikaa katsoa edes TV:tä. Ystävät ovat kadonneet matkan varrella.
En osaa kuvitella, millaista olisi, jos olisi puoliso ja kaikki vastuu jaetaan. Olisi joku, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Olen kasvattanut lapsen yksin, kestänyt vaikeatkin ajat yksin lapsen kanssa. Seurusteluun ei ole ollut mahdollisuutta tai aikaa.
Seurustelu olisi ollut hiukan haastavaa, kun en ole kuuteen vuoteen ollut yhtä yötä erossa lapsesta. En haluaisi olla pitkää aikaa, mutta joskus olisi kiva viettää vaikka yksi yö romanttisesti. Jotta tuntisi itsensä enemmän naiseksi kuin äidiksi ja kodinkoneeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pahinta yksinäisyydessä on tunne, että ei enää edes halua tavata ketään tai tutustua ihmisiin.
Juurikin näin.
Olen varmasti jo niin syvästi irtaantunut normiarjesta, että mitään normaalia en odota enää itseltäni.
Nykyään olen antanut itselleni luvan itkeä koska vain, kun olen yksin. Ei tarvitse olla syytä. Itkeminen on ihmisen kaunein oikeus, joku viisas on sanonut niin. En odota onnea, eikä ole suuria vaatimuksia elämältä. Voi olla, että tulen olemaan onneton lopun ikääni. Älä ymmärrä väärin, en etsi sääliä. Olen vain antautunut elämän edessä.
Vierailija kirjoitti:
Olen varmasti jo niin syvästi irtaantunut normiarjesta, että mitään normaalia en odota enää itseltäni.
Nykyään olen antanut itselleni luvan itkeä koska vain, kun olen yksin. Ei tarvitse olla syytä. Itkeminen on ihmisen kaunein oikeus, joku viisas on sanonut niin. En odota onnea, eikä ole suuria vaatimuksia elämältä. Voi olla, että tulen olemaan onneton lopun ikääni. Älä ymmärrä väärin, en etsi sääliä. Olen vain antautunut elämän edessä.
Ei ole kipua, ei surua, ei mitään. Silti tuntuu ihanalta, kun kyyneleet tippuvat. Elämä on turvallista ja rauhallista.
Vierailija kirjoitti:
Olen varmasti jo niin syvästi irtaantunut normiarjesta, että mitään normaalia en odota enää itseltäni.
Nykyään olen antanut itselleni luvan itkeä koska vain, kun olen yksin. Ei tarvitse olla syytä. Itkeminen on ihmisen kaunein oikeus, joku viisas on sanonut niin. En odota onnea, eikä ole suuria vaatimuksia elämältä. Voi olla, että tulen olemaan onneton lopun ikääni. Älä ymmärrä väärin, en etsi sääliä. Olen vain antautunut elämän edessä.
Olen päästänyt irti. Ei ole suuria haaveita, ei murheita, ei kiirettä. Ei ole pakko tehdä mitään tai olla mitään. Ei tarvitse todistella mitään kenellekään. En ole mitään velkaa ihmisille, elämälle tai Jumalalle. No, elämäni olen velkaa.
Kiitos ap:lle.
Sain kiinni 20 vuoden takaa, jolloin olin "munahaukka".
Nyt olen yksin, en mnahaukkoja nähnytkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen varmasti jo niin syvästi irtaantunut normiarjesta, että mitään normaalia en odota enää itseltäni.
Nykyään olen antanut itselleni luvan itkeä koska vain, kun olen yksin. Ei tarvitse olla syytä. Itkeminen on ihmisen kaunein oikeus, joku viisas on sanonut niin. En odota onnea, eikä ole suuria vaatimuksia elämältä. Voi olla, että tulen olemaan onneton lopun ikääni. Älä ymmärrä väärin, en etsi sääliä. Olen vain antautunut elämän edessä.Olen päästänyt irti. Ei ole suuria haaveita, ei murheita, ei kiirettä. Ei ole pakko tehdä mitään tai olla mitään. Ei tarvitse todistella mitään kenellekään. En ole mitään velkaa ihmisille, elämälle tai Jumalalle. No, elämäni olen velkaa.
Minulla on hyvin rauhallinen olo juuri nyt. Ehkä olen hyvin onnellinen ja ymmärrän sen vasta, kun minusta tulee onneton.
Minä. Ihminen pärjää loistavasti ilman ketään muuta jos vaan pääkoppa on kunnossa. Suurimmalla osalla ei ikävä kyllä ole.